Selostajalegenda Tapio Suominen on kuollut

Vierailija kirjoitti:

Ainoat suomalaiset todelliset selostajalegendat Pekka Tiilikainen ja Paavo Noponen ovat kuolleet jo aikaa sitten. "Helsinki, Porilaisten marssi, olkaa hyvä!"

Rauha myös Tapio Suomisen sielulle ja muistolle.

Kyllä "Höyry" Häyrinenkin voidaan laskea mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Omaiseni lähti täältä samalla tavalla.

Hän sai kaiken mahdollisen avun sairauteensa. Lääkkeitä, hieman paremmassa vaiheessa terapiaa (huonossa siitä ei ole hyötyä), sairaalajaksoa, ect-hoitoa, lopussa kokeiltiin jopa ketamiinia. Omaiset ja läheiset olivat mukana koko ajan.

Fakta on se, ettei joitakin edes kaikki maailman apu auta. Harmittaa nimittäin se, että niin usein oletetaan heti, ettei tällaiseen ratkaisuun päätynyt henkilö ole saanut riittävää apua. Ei se aina ole niin.

Ennen ratkaisuaan omaiseni masennus yltyi psykoottistasoiseksi. Hän puhui myös pakko-ajatuksista/impulsseista, jotka ikäänkuin vain "tipahtivat" päähän ja oli vaikea olla toimimatta niiden mukaan. Lopullisen suunnitelmansa hän kuitenkin salasi, joten pakkohoitoperusteitakaan ei ollut. Ei hänen ratkaisunsa lopulta silti yllättänyt, sillä hän oli vuosia ollut niin vakavasti masentunut ja ahdistunut, eikä nähnyt valoa missään.

Lääketiede on vielä varsin alkeellista ja pahin tilanne on mielenterveyden osalta. Ei ole kovin hyviä keinoja, ei ole kovin hyviä lääkkeitä. Tämä on nykytila ja sille ei mitään voi. Siksi tuntuu hullulta syyllistää lopulliseen ratkaisuun päätynyttä varsinkin jos on yritetty saada apua erittäin vaikeaan tilanteeseen tai jopa periaatteessa saatu sitä mutta mikään ei ole auttanut. Mitä sietämättömässä tilanteessa elävä voi tehdä? En sano, että todellakaan kannustaisin elämän päättämiseen mutta valitettavasti on niin onnettomia tilanteita, että ymmärrän kyllä.

Keskiajalla itsemurhaa yrittänyt tuomittiin kuolemaan.

Radioselostajat olivat 50-luvulla selostamassa olympialaisia ja toinen sanoi toiselle "ojennapas minulle sitä kiikaria" ja kun toinen sen ojensi niin hän sanoi nyreänä "mutta tämähän on tyhjä!"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon tänä kesänä kävellyt monta kertaa lähijoen varrelle aikeena hukuttautua. Vaikka oon hemmetin uupunut ja lähinnä istuskelen. En mä kuitenkaan tosiaan mikään halvaantunut ole. 

Älä tee sitä. Siitä jää kauhea taakka läheisille. Varmaan on vaikea sitä tosiaan ottaa huomioon. 

Kyllä se mielenterveysongelmista kärsivien lähiomaisten elämäkin on raskasta jos ei hoidoista apua ole kuin tilapäisesti. Itse olen sitä mieltä että omaisillani olisi huomattavasti helpompaa jos kuolisin. On varmasti aluksi heille vaikeaa mutta on pidemmän päälle kuitenkin helpotus, kun ei ne minun ongelmani sitten vaikuttaisi enää heidän elämäänsä. Jos on pitkään oman mielensä kanssa taistellut eikä monista hoidoista huolimatta se olo parane, niin miksi väkisin hankaloittaa sitten toisten elämää? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon tänä kesänä kävellyt monta kertaa lähijoen varrelle aikeena hukuttautua. Vaikka oon hemmetin uupunut ja lähinnä istuskelen. En mä kuitenkaan tosiaan mikään halvaantunut ole. 

Älä tee sitä. Siitä jää kauhea taakka läheisille. Varmaan on vaikea sitä tosiaan ottaa huomioon. 

Niin, kyllä mä sen osaan ottaa huomioon, mutta kun ainoat läheiset on jo vanhoja, niin haluaisin häippästä ennen heitä, sillä en pärjää ihan yksin vuosikymmeniä (seuraa itselleni oon yrittänyt saada eri paikoista ja maista viimeiset 20 v siinä onnistumatta). 

Oletko kilttis? Älä ole mamero, vaan ryhdy jännikseksi, ohjeet löytyvät netistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoat suomalaiset todelliset selostajalegendat Pekka Tiilikainen ja Paavo Noponen ovat kuolleet jo aikaa sitten. "Helsinki, Porilaisten marssi, olkaa hyvä!"

Rauha myös Tapio Suomisen sielulle ja muistolle.

Kyllä "Höyry" Häyrinenkin voidaan laskea mukaan.

 

Jos ollaan ihan rehellisiä niin Häyrinen oli todella huono selostaja. Toki häneltä on jäänyt hassuja rasistisia videoita Youtubeen, mutta noin yleensä hän oli ihan helvetin kankea selostaja, jonka puhe takkuili, ajatus harhaili ja meininki oli muutenkin todella amatöörimäistä esim Suomiseen verrattuna.

Vahingossa jäi junan alle, kyseessä hirvittävä onnettomuus?

Vähitellen alkaa tämäkin ketju tippua alaspäin kunnes se häviää historian hämärään. Aivan kuten Miki Liukkosen viime vuonna. Ja asiat jatkuu ennallaan. Yksi elää, toinen kuolee, kuka milläkin tavalla. Itsemurhat on Suomessa valtavan yleisiä, mutta niitä hyssytellään. Seuraavaa odotellessa.

Täytyy lukea Tapio Suomisen dekkari kun tulee myyntiin. Jostain luin että on kirjoittanut joitain kirjoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoat suomalaiset todelliset selostajalegendat Pekka Tiilikainen ja Paavo Noponen ovat kuolleet jo aikaa sitten. "Helsinki, Porilaisten marssi, olkaa hyvä!"

Rauha myös Tapio Suomisen sielulle ja muistolle.

Kyllä "Höyry" Häyrinenkin voidaan laskea mukaan.

 

Jos komiikkaosasto lasketaan mukaan niin Pepe Jurgens ansaitsee maininnan.

Vierailija kirjoitti:

Kurja tapa lähteä hyppäämällä junan eteen. Todella surkeaa omaisille.

Sairaan itsekäs tyyppi! Pistää ihan vihaksi nämä tälläiset, jotka ei mitään eikä ketään muuta mieti kuin itseään. Pthyi! Todella surkeaa sille junankuljettajalle, kaikki empatia hänen puolellaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon tänä kesänä kävellyt monta kertaa lähijoen varrelle aikeena hukuttautua. Vaikka oon hemmetin uupunut ja lähinnä istuskelen. En mä kuitenkaan tosiaan mikään halvaantunut ole. 

Älä tee sitä. Siitä jää kauhea taakka läheisille. Varmaan on vaikea sitä tosiaan ottaa huomioon. 

Kyllä se mielenterveysongelmista kärsivien lähiomaisten elämäkin on raskasta jos ei hoidoista apua ole kuin tilapäisesti. Itse olen sitä mieltä että omaisillani olisi huomattavasti helpompaa jos kuolisin. On varmasti aluksi heille vaikeaa mutta on pidemmän päälle kuitenkin helpotus, kun ei ne minun ongelmani sitten vaikuttaisi enää heidän elämäänsä. Jos on pitkään oman mielensä kanssa taistellut eikä monista hoidoista huolimatta se olo parane, niin miksi väkisin hankaloittaa sitten toisten elämää?&nbs

ajattelen samoin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

siis jäikö junan alle?...tai aivan jotain muuta...itsemurhako?..

No mitäpä veikkaat?

 jäi puristuksiin puunrungon ja klapikoneen väliin.

Ei, vaan junan alle

Jäi puristuksiin veturin ja raiteen väliin.

Toivottavasti kärsi siinä ansionsa mukaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon tänä kesänä kävellyt monta kertaa lähijoen varrelle aikeena hukuttautua. Vaikka oon hemmetin uupunut ja lähinnä istuskelen. En mä kuitenkaan tosiaan mikään halvaantunut ole. 

Älä tee sitä. Siitä jää kauhea taakka läheisille. Varmaan on vaikea sitä tosiaan ottaa huomioon. 

Kyllä se mielenterveysongelmista kärsivien lähiomaisten elämäkin on raskasta jos ei hoidoista apua ole kuin tilapäisesti. Itse olen sitä mieltä että omaisillani olisi huomattavasti helpompaa jos kuolisin. On varmasti aluksi heille vaikeaa mutta on pidemmän päälle kuitenkin helpotus, kun ei ne minun ongelmani sitten vaikuttaisi enää heidän elämäänsä. Jos on pitkään oman mielensä kanssa taistellut eikä monista hoidoista huolimatta se olo parane, niin miksi väkisin hankaloittaa sitten toisten elämää?&nbs

Isäni riisti henkensä 47 vuotta sitten. Hän sairasti vakavaa masennusta. Sen ajan psykiatriset hoidot, kuten lääkkeet, sähköshokit jne. olivat aika alkeellisia. Isäni oli psykiatrisessa hoidossa. Silti mielen pimeys, ahdistus ja vaikea masennus eivät jättäneet häntä rauhaan. Tunnelin päässä oli ratkaisuna oman hengen riistäminen. Ja kyllä, meille lapsille ja äidille jäi musertava suru. Kannoin musertavaa surua 40 vuotta isästä. Sitten hylkäsin surun. Ja siitä huolimatta tunsin paljon onnellisuutta silloin lapsena, nuorena ja aikuisena. Elämä jatkui. Kukaan meistä hänen lapsistaan ei sairastunut masennukseen eikä mihinkään muuhunkaan mielisairauteen. Myöskään jälkikasvuni eli omat lapseni eivät ole sairastuneet psykiatrisiin sairauksiin. Äitimme oli tärkein tuki ja hän ei pitkän ja onnellisen elämän kaikesta huolimatta. Tärkeä ymmärtää, ettei itsemurhakäyttäytyminen periydy välttämättä. Se oli isäni sairaus ja ratkaisu, ei meidän hänen lastensa tms. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Psykoottisuutta voi esiintyä molemmissa vaiheissa. Maniavaihe ei kuitenkaan ole itsetuhoinen vaihe vaan päinvastoin. Hlö ei kärjistäen "missään nimessä" halua kuolla oman käden kautta maniassa, fiilis on aivan mahtava.

Depressiovaihe taas on myös passivoiva vaihe. Henkilö siis passivoituu kehollisesti ja kiinnostuksiltaan raskaasti. N. kilometrin hölkkä junan alle ei millään sovellu tähän. Katatonisuus ja apatia ovat huomattavasti tyypillisempiä depressiossa kuin liikunnallisuus."

 

Maniavaiheessa kuolemanriski on suurimmillaan siksi, että siinä ottaa helpommin riskejä. Kaksisuuntaisen itsemurhariski liittyy nimenomaan depressiovaiheeseen. Ei kannata takertua liikaa siihen juoksemiseen, kun kyse on todennäköisesti ihan niistä viimeisistä askelista.

Mania voi kääntyä ahdistukseksi ja kauheaksi ärtymykseksi äkkiä, kun ei nuku. 

Mania voi myös aiheuttaa sen, että uskaltaakin toteuttaa sen peruuttamattoman. Olo on kuin muutama annos tiukkaa viinaa hetkessä. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi joku kirjoittelee tänne katkeran kuuloisena, että Suominen aiheutti omat potkunsa jne? Eikö hänelle riitä, että työkyvytön mies on nyt kuollut suhteellisen varhaisessa iässä? Minusta tämä uutinen oli vain ja ainoastaan surullinen 😞

Ei ole katkeruutta sanoa asiat niin kuin ne ovat. Suominen kävi käsiksi vartijaan, oli jättänyt selostuksia väliin, käyttäytynyt monin paikoin häiritsevästi ja herättänyt kyseenalaista huomiota sosiaalisessa mediassa. Kyllä tuossa on jo todella monta hyvää ja aiheellista syytä antaakin potkut. Ja kaikki ne oli ihan Suomisen itsensä tekosia. Ei kenenkään muun. 

Itse en ole koskaan pitänyt Suomisesta, ja kuolintavan kuultuani vieläkin vähemmän. Pohjasakkaa tuollaiset ihmiset. 

Onko täällä manian ja psykoosin kokeneita? Kiitos jos avaat ajatteluasi episodien aikana.

Suomisen pahin alamäki alkoi siitä kun tuli ero Birgitistä, usein puoliso onkin se tärkein pään pinnalla pitäjä.

Uusi, maniassa löydetty pettämisräähkä sitä vastoin vetää pinnan alle. Muistaakseni Suomisellakin oli joku karaokea laulava pubi-tuttavuus, jonka kanssa vietetty elämääntyyli laukaisi lopullisen romahduksen. Pienen lapsen äiti vieläpä.. Mitä lie kävi tälle sutturaliisalle.

Silti Birgit vielä yritti auttaa, rohkea ja hybä nainen. Voimia hänelle ja lapselleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi joku kirjoittelee tänne katkeran kuuloisena, että Suominen aiheutti omat potkunsa jne? Eikö hänelle riitä, että työkyvytön mies on nyt kuollut suhteellisen varhaisessa iässä? Minusta tämä uutinen oli vain ja ainoastaan surullinen 😞

Ei ole katkeruutta sanoa asiat niin kuin ne ovat. Suominen kävi käsiksi vartijaan, oli jättänyt selostuksia väliin, käyttäytynyt monin

Ihan normaalia maniaan kuuluvaa toimintaa. Itsetunto pilvissä, päässä miljoona suunnitelmaa, virtaa piisaa vaikka unta ei ole saatu viikkoon.. ja sitten tulee se joka sanoo että nyt loppuu tuo. Silloin ne voi tulla päälle. Olin nuorempana hoitajan hommissa osastolla, jossa hoidettiin bipoja. Ei maniassa oleva ihminen ota mitään vastaan, hänet on lääkittävä väkisin ja se menee usein painin ja lepositeiden kautta. Niin varmaan Tapsallakin kävi. Se ei tarkoita että ihminen olisi ilkeä tai paha, vaan että hän on sairas. 

Ongelma on se, että arviolta puolet vaikeahoitoisista ja uusiutuvista miesten masennuksista onkin kaksisuuntainen, usein tyyppi 2. Kaikkiaan sairaus koskettaa 2-5% suomalaisista miehistä. 

Masennuslääkkeet pahentaa sitä, kaksisuuntaiseen on ihan eri lääkkeet. Oikein hoidettuna on oireeton.

Auttakaa läheisenne kunnon psykiatrille. Tunnistat sairauden alkuvaiheessa herkästi ahdistuvasta mielenlaadusta, kiltistä ja ahkerasta ihmisestä usein kyse.