Mies järjesti yllätysreissun, en pidä tällaisista yllätyksistä
Ilmoitti kolmea päivää ennen kuin reissuun lähtö olisi, että lähdetään. En tiedä minne, moneksi päiväksi ja mihin kellonaikaan. Olen ihminen joka ei tällaisista yllätyksistä pidä, koska pitäisi tietää mitä pakkaa mukaan ja vielä kun on 4kk ikäinen vauva niin lähteminen jonnekkin minne lie ei tunnu kovin mukavalta. Lisäksi hän on pyytänyt mukaan vanhempansa. Tämä siis minulle synttärilahjaksi niin en ymmärrä, että miksi isovanhempien on lähdettävä mukaan. Isovanhemmatkin tietävät minne ollaan menossa. Anopin kanssa en oikeen jaksa olla tekemisissä, toimeen tulen, mutta nyt tuntuu, että synttärit menee siinä, että en saa hetken rauhaa, kun anoppi säheltää jatkuvasti ympärillä. Olisin mieluiten lähtenyt oman perheen kesken, mutta mies perusteli asiaa sillä, että paikkaan ei mene julkisia ja meillä ei ole autoa. Hänen vanhemmillaan ei ole mikään tilava auto ja lapsen kanssa, kun lähdetään jonnekkin tavaraa pitää ottaa väistämättä mukaan enempi (rattaat, kaukalo, omat tavarat, vauvan tavarat) niin kiva sitten istua ahtaassa autossa ja kun ei tiedä kauan matka kohteeseen x kestää. Oli pakko vuodattaa tämä jonnekkin, koska olen tosi väsynyt, kun olen kaiken lisäksi raskaana.
Kommentit (71)
Jos et tiedä, että minne ja koska jne., niin mies saa luvan pakata vauvalle kaiken tarvittavan, sinä huolehdit vain itsestäsi. Todennäköisesti alle 3 tunnissa kaikki on niin solmussa, että palaatte takaisin.
Itse olisin osannut sanoa miehelle, että mene keskenäsi, minä jään kotiin.
Pakko olla provo, mutta sianjättöhän se tuohonkin olisi ratkaisu.
Vierailija kirjoitti:
Mies on kiinni vanhemmissaan. Varmasti olisi voinut keksiä vaikka kuinka paljon mukavaa vain teille kahdelle ja vauvalle.
Mustasukkainen vaimo. Onhan siinä lapsenvahdit mukana. Saat harrastaa ja shoppailla ihan omissa oloissasi. Jätät porukan vauvan kanssa hotelliin tai mihin sitten menettekin.
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on nyt 4kk vanha vauva, enkä todellakaan suostuisi lähtemään mihinkään yllätysmatkalle. Hirveä ajatuskin. Ehkä jonkun todella helppoluonteisen, rauhallisen ja helposti nukahtavan vauvan kanssa voisi lähteä, mutta tämän kanssa ei todellakaan. Siitä matkasta ei nauttisi tasan tarkkaan kukaan.
Tämä. Kotona vauvarumba on helpompaa. Tuskin apn mies edes tietää mitä vauvan kanssa tehdään ja mihin tulee varautua. Jos siis ei ole provo. Helppohan se on miehen lähteä 4kk vauvan kanssa elämysmatkalle kun synttärisankari pyörittää arkea synttärimatkallaan. Eikö olisi voinut järjestää aplle oikeasti kivan yllärin, vaikka kasvohoidon, hieronnan yms ja siihen päälle rentoutumisillan ja hoitaa vauvaa jotta synttärisankari saa omaa aikaa.
Jospa se on vain lounas ruokailu jossain lähiravintolassa.
Vierailija kirjoitti:
Mies on kiinni vanhemmissaan. Varmasti olisi voinut keksiä vaikka kuinka paljon mukavaa vain teille kahdelle ja vauvalle.
Joku hemmotteluhoito ja hyvä illallinen.
Isovanhemmat on mukana varmaan siksi, että voivat toimia lapsenvahtina. Anna miehen pakata vauvan kamat ja kai se sullekin vähän vinkkiä pystyy antamaan, että pakkaatko itsellesi iltapukuja vai retkeilykamoja vai jotain siltä väliltä. Rentoudu vähän!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on nyt 4kk vanha vauva, enkä todellakaan suostuisi lähtemään mihinkään yllätysmatkalle. Hirveä ajatuskin. Ehkä jonkun todella helppoluonteisen, rauhallisen ja helposti nukahtavan vauvan kanssa voisi lähteä, mutta tämän kanssa ei todellakaan. Siitä matkasta ei nauttisi tasan tarkkaan kukaan.
Tämä. Kotona vauvarumba on helpompaa. Tuskin apn mies edes tietää mitä vauvan kanssa tehdään ja mihin tulee varautua. Jos siis ei ole provo. Helppohan se on miehen lähteä 4kk vauvan kanssa elämysmatkalle kun synttärisankari pyörittää arkea synttärimatkallaan. Eikö olisi voinut järjestää aplle oikeasti kivan yllärin, vaikka kasvohoidon, hieronnan yms ja siihen päälle rentoutumisillan ja hoitaa vauvaa jotta synttärisankari saa omaa aikaa.
Appivanhemmat on mukana ja hoitavat vauvaa. siinä on aikaa mennä kasvohoitoon tai porealtaaseen.
eikö hän vieläkään tiedä kuinka pitkä aika siinä menee?
Paikkaan ei mene julkisia? Eli mikään kaupunki se ei ole. Joku mökki korvessa. Varaudu työleiriin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies on kiinni vanhemmissaan. Varmasti olisi voinut keksiä vaikka kuinka paljon mukavaa vain teille kahdelle ja vauvalle.
Mustasukkainen vaimo. Onhan siinä lapsenvahdit mukana. Saat harrastaa ja shoppailla ihan omissa oloissasi. Jätät porukan vauvan kanssa hotelliin tai mihin sitten menettekin.
Kuka jaksaa vauva-arjen väsyttämänä ja raskaana shoppailua ja harrastaa? Mies olisi voinut järjestää vaimolleen jonkin rentoutumishetken esim jalka- ja kasvohoidon, missä vaimo saa hengähtää ja olla rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Isovanhemmat on mukana varmaan siksi, että voivat toimia lapsenvahtina. Anna miehen pakata vauvan kamat ja kai se sullekin vähän vinkkiä pystyy antamaan, että pakkaatko itsellesi iltapukuja vai retkeilykamoja vai jotain siltä väliltä. Rentoudu vähän!
Ei mene julkisia. Iltapuvut voi varmaan jättää kotiin. Mökki kutsuu.
Kuulostaa muutenkin ihan painajaiselta ja syntymäpäivänä suoranaiselta vttuilulta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies on kiinni vanhemmissaan. Varmasti olisi voinut keksiä vaikka kuinka paljon mukavaa vain teille kahdelle ja vauvalle.
Mustasukkainen vaimo. Onhan siinä lapsenvahdit mukana. Saat harrastaa ja shoppailla ihan omissa oloissasi. Jätät porukan vauvan kanssa hotelliin tai mihin sitten menettekin.
Kuka jaksaa vauva-arjen väsyttämänä ja raskaana shoppailua ja harrastaa? Mies olisi voinut järjestää vaimolleen jonkin rentoutumishetken esim jalka- ja kasvohoidon, missä vaimo saa hengähtää ja olla rauhassa.
Ja mistäs tiedät ettei ole tätä järjestänyt?
menevät syrjäiselle mökille missä on ihana rauha, anoppi ja appi hoitavat vauvaa toisessa mökissä kun mies hemmottelee ap:ta toisessa mökissä, kokkaa ruokaa, lämmittää saunan ja voivat yhdessä katsella auringonlaskua, ap:n on helppo käydä välillä imettämässä vauvaa
Mutta ilmeisesti teillä kellään ei ole miestä tai se on lähibaarista vedetty rane kun tuntuu niin mahdottomalta että mieskin osaa tehdä asioista. Hyi hitto, kuka teidätkin huolii
Tulevatkohan miehen vanhemmat siis mukaan reissuun siksi, että he voivat vahtia vauvaa sillä aikaa kun te menette kaksistaan miehen kanssa jonnekin
yritä pitää positiivinen mieli. Kommunikoi selkeästi tarpeistasi miehelle. Sano että haluat että mies joko pakkaa puolestasi tai kertoo mitä kaikkea tarvitaan mukaan. Ja jos perillä jotain puuttuu niin mies tai miehen vanhemmat hankkivat sen.
Yllätysreissuhan on yleensä kiva asia. Vaikutat kuormittuneelta, ehkä siksi suhtaudut tulevaan niin huolestuneesti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies on kiinni vanhemmissaan. Varmasti olisi voinut keksiä vaikka kuinka paljon mukavaa vain teille kahdelle ja vauvalle.
Mustasukkainen vaimo. Onhan siinä lapsenvahdit mukana. Saat harrastaa ja shoppailla ihan omissa oloissasi. Jätät porukan vauvan kanssa hotelliin tai mihin sitten menettekin.
Kuka jaksaa vauva-arjen väsyttämänä ja raskaana shoppailua ja harrastaa? Mies olisi voinut järjestää vaimolleen jonkin rentoutumishetken esim jalka- ja kasvohoidon, missä vaimo saa hengähtää ja olla rauhassa.
Ja mistäs tiedät ettei ole tätä järjestänyt?
menevät syrjäiselle mökille missä on ihana rauha, anoppi ja appi hoitavat vauvaa toisessa mökissä kun mies hemmottelee ap:ta toisessa mökissä, kokkaa ru
Ja lehmätkin lentää 🤣🐮
Provo tai ei, mutta ymmärrän yllätysmatkasta ahdistumista. En itse tykkää yllätyksistä yhtään. Minulla on lieviä nepsypiirteitä, ja kontrollintunne ja tietty ennakoitavuus ovat minulle tärkeitä. Jos yllätys on jokin kotona valmistettua illallista suurempi, ahdistun herkästi, enkä pysty nauttimaan olostani. Jos toista haluaa ilahduttaa, se pitää tehdä sellaisella tavalla, jonka tietää toiselle sopivaksi.
Vierailija kirjoitti:
Tulevatkohan miehen vanhemmat siis mukaan reissuun siksi, että he voivat vahtia vauvaa sillä aikaa kun te menette kaksistaan miehen kanssa jonnekin
yritä pitää positiivinen mieli. Kommunikoi selkeästi tarpeistasi miehelle. Sano että haluat että mies joko pakkaa puolestasi tai kertoo mitä kaikkea tarvitaan mukaan. Ja jos perillä jotain puuttuu niin mies tai miehen vanhemmat hankkivat sen.
Yllätysreissuhan on yleensä kiva asia. Vaikutat kuormittuneelta, ehkä siksi suhtaudut tulevaan niin huolestuneesti?
VMP. Yksikään fiksu ja huomaavainen puoliso ei tämmösiä ylläreitä järkkää todennäköisesti alkuraskauden pahoinvoinnista kärsivälle puolisolle. Vielä vähemmän kun kuviossa on mukana 4kk ikäinen vauva. Sitäkin vähemmän tämmöisellä helteellä ja muiden kyydillä. Pois ei edes pääse jos kuskia ei huvita ajaa. Kuulostaa kiusaamiselta ja silkalta veetuilulta. Yksikään järkevä ihminen ei tollaseen lähtisi.
"Hei kulta, koska sulla on huono olo niin sovin sun appivanhempien kanssa yhteisestä automatkasta niiden pienellä autolla. Sitä en kerro minne mennään varaudu ulkohuussiin sinne hyvä juosta oksentamaan 20krt/vrk. Niin eikä sillä ole merkitystä että anoppis on beelsebubin oppiäiskä ettekä tule toimeen." Tulis ero aika äkkiä jos oma ukko tälläsiä lähtisi ehdottamaan saati toteuttamaan.
Vierailija kirjoitti:
Auttaako mies kohteessa vauvan kanssa. Voisit sanoa hänelle, että synttärireissussa sinua tulee auttaa arjen askareissa eikä olettaa että passaa kaikkia kun muut pääsee synttäriesi varjolla matkaan. Itse en noin pienen kanssa jaksaisi lähteä mihinkään. Ihan oikeutettua kysyä, mitä tarvitsee pakata mukaan. Laita mies pakkaamaan ja huolehtimaan kaikesta. Osaako tuo edes..
Ihme kommentteja ketjussa.
Se, että isä hoitaa omaa lastaan, ei ole äidin auttamista.