Miksiköhän Suomen media ei käsittele mitenkään sitä, että USA:n ja Euroopan suhteet ovat pahasti kriisiytyneet johtuen Bidenin IRA-lainsäädäännöstä?
Saksan ja Ranskan suhteet USA:han ovat todella heikot johtuen tuosta Inflation Reduction Act - lainsäädännöstä, jonka Bidenin hallinto on ottanut käyttöön. Vaikeuttaa taloutta ja aiheuttaa työttömyyttä Euroopassa ja pohjalla on jo muutenkin energiakriisi.
Kommentit (12)
Entä sitten Yhdysvallat ajaa omia etujaan ja EU ajaa omiaan. Aina ei natsaa, luuletsä että jenkit on olleet innoissaan EU:n GDPR:stä.
Ihmetyttää vain ettei Suomen mrdia käsittele asiaa mitenkään, koska tuo vaikuttaa negatiivisesti myös Suomen talouteen. Mutta ehkä median edustajat eivät tunne asiaa ollenkaan. Muualla Euroopassa kyllä käsitellään.
Koska täällä oikeasti luullaan että jenkit ovat jokin enkelivaltio lol
Tuo on erityisen vahingollinen Saksan autoteollisuudelle mutta kyllä myös Ranska kärsii tuosta merkittävästi. Scholz ja Macron ovat neuvotelleet vastatoimista.
Siis millä tavalla tuo vaikuttaa?
No toki Yhdysvalloissa toimivilla eurooppalaisilla firmoilla nousee verot sinne, kuten niidenkin firmoilla, mutta suvereenilla valtiolla on oikeus nostaa veroja.
https://en.wikipedia.org/wiki/Inflation_Reduction_Act_of_2022
Hyvä että pistävät rahaa terveydenhuoltoon ja lääkkeille hintakatot, ehkä sielläkin tulevaisuudessa köyhälläkin olis varaa sairastaa.
Asiaa käsitelty myös Poltico-laatujulkaisussa. Sen mukaan jotkut eurooppalaiset huippuvirkamirhet ovat syyttäneet Bidenin hallintoa myös siitä, että kyseinen hallinto on pyrkinyt hyötymään Ukrainan sodasta taloudellisesti mm. ottamalla erittäin kovaa hintaa Eurooppaan toimitettavasta LNG-kaasusta. Macron on menossa vierailulle Valkoiseen taloon. Voi tulla kiivaat neuvottelut..
Milloin te muut tajusitte, että ameriikka on maailman suurin huijarivaltio?
Vierailija kirjoitti:
Milloin te muut tajusitte, että ameriikka on maailman suurin huijarivaltio?
911
Siksi että Suomen media ei käsittele sitä mitä sinä luet ja uskot kritiikittömästi äärioikeistolaisilta öyhösivustoilta.