YLE: Turun tunnin juna ei saanutkaan euroakaan EU rahoitusta, vaikka hankkeen järkevyyttä on perusteltu
Sillä, että EU maksaa. Hallituspuolueiden rivit alkavat jo rakoilla, mitä tulee Turun tunnin juna hankkeeseen. Nimikin on jo vaihtunut Länsiradaksi, sillä tunnissa tämä uusikaan juna ei tulisi matkaa taittamaan. Alkaa vaikuttaa siltä, että hanke on yksinomaan pääministeri Orpon rakkauslapsi, jonka toteuttamista Orpon on Turun kaupunginvaltuustossa ollessaan lobannut kiihkeästi.
Yle kertoo asiasta näin:
Länsirata-hanke ei saanut lainkaan EU-rahoitusta unionin liikenneohjelmarahoitushaussa. Helsingin ja Turun välisen nopean junayhteyden kehittämisen hankeyhtiö Länsirata haki rahoitusta reilut 176 miljoonaa euroa.
Ovaskan mielestä Suomen hallituksen pitäisi nyt ymmärtää, että kun EU:n rahahanakin pysyy kiinni, ei järjetöntä hanketta kannata toteuttaa. Hän käyttäisi Länsirata-hankkeeseen luvatut rahat nykyisen tiestön ja rataverkon kunnostamiseen.
Kommentit (112)
Vierailija kirjoitti:
Tunnin Muna!! Petterin KOVIN saavutus koskaan. Haluan matkustaa Salosta Kirkkonummelle Tunnin Munalla. Sitten vedetään Tapparan lippu salkoon ja Sanna Marin tanssii ripaskaa nahkaahortseissa.
Tunnin juna (siis se nopea) ei edes pysähtyisi Salossa. Silti salo joutuisi aksumieheksi, arviolta joutuisi tuplaamaan velkansa.

Se ei ole edes tunnin juna enää. Voi olla että säästö matkustusajassa jää hyvin vähäiseksi, puhutaan todennäköisesti minuuteista.
Junat saisi kulkea nopeammin, ja suoriakin yhteyksiä voisi parantaa. Ei kaiken tarvitse Helsingin läpi kulkea. Yö Junia myös muualle kuin Lappiin. Länsi/Lounais- kaakkois/itä yhteyksiä tulisi parantaa.
Suomen matkustusjuna liikenne on auttamattoman hidasta. Ei ihme että jengi lentää.
Hölmöt. Hanke ei saanut suunnittelurahaa.
Se voi kyllä myöhemmässä vaiheessa saada EU-tukea, kunhan perustelliiset suunnitelmat ovat tip top ja valmiina.
Näinhän siinä artikkelissa kerrottiin, joka kertoi asiasta.
Mutta palstan kusipäät lukevat vain otsikon, muuhun heidän käsityskykynsä ei riitä.
Olisi pitänyt tehdä jo kymmenen vuotta sitten.
Tämä on täysin tuhoon tuomittu hanke: täysin vailla järjen häivää. Orpo pääsee Helsinkiin 10min nopeammin,ehkä, ja aika kova hinta me muut siitä maksetaan.
Vierailija kirjoitti:
Hölmöt. Hanke ei saanut suunnittelurahaa.
Se voi kyllä myöhemmässä vaiheessa saada EU-tukea, kunhan perustelliiset suunnitelmat ovat tip top ja valmiina.
Näinhän siinä artikkelissa kerrottiin, joka kertoi asiasta.
Mutta palstan kusipäät lukevat vain otsikon, muuhun heidän käsityskykynsä ei riitä.
Jos jo hankkeen suunnitelma katsotaan epärealistiseksi ja kannattomaksi, miksi itse hanke toteutuessaan saisi tukea? Kai joku logiikka EU päätöksissäkin on?
Vierailija kirjoitti:
Hölmöt. Hanke ei saanut suunnittelurahaa.
Se voi kyllä myöhemmässä vaiheessa saada EU-tukea, kunhan perustelliiset suunnitelmat ovat tip top ja valmiina.
Näinhän siinä artikkelissa kerrottiin, joka kertoi asiasta.
Mutta palstan kusipäät lukevat vain otsikon, muuhun heidän käsityskykynsä ei riitä.
Mitähän artikkelia sinä olet lukenut? Jutussa nimittäin sanotaan, ettei saanut lainkaan EU:n tukea eikä puhuta mitään mistään suunnittelurahasta. Eikä minkään myöhemmän tuen mahdollisuudesta ehkä tulevaisuudessa.
Mikä hinku kokkareilla on tukirahalla touhuta? Jos ei ole varaa niin sitten ei tehdä, ei kerjätä tukiaisia.
Mihin tahansa haaskaukseen riittää äärettömästi EU-rahaa, kunhan se tapahtuu Välimeren maissa. Suomen ja EU:n välillä rahaliikenne kulkee kuitenkin vain yhteen suuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Mihin tahansa haaskaukseen riittää äärettömästi EU-rahaa, kunhan se tapahtuu Välimeren maissa. Suomen ja EU:n välillä rahaliikenne kulkee kuitenkin vain yhteen suuntaan.
Jos sitä rahaa oltaisiin osattu hakea johonkin järkevään ja tarpeelliseen, esim pääradan kunnostamiseen, tai terveydenhoitoon niin ehkä oltaisiin jopa saatu? Turkuun on jo juna olemassa. En yhtään ihmettele ettei tukea saatu.
Vierailija kirjoitti:
Mihin tahansa haaskaukseen riittää äärettömästi EU-rahaa, kunhan se tapahtuu Välimeren maissa. Suomen ja EU:n välillä rahaliikenne kulkee kuitenkin vain yhteen suuntaan.
Mitä tämä kertoo hallituksen ammattitaidosta? Joku italialainen mafia onnistuu kuppaamaan EU:lta satoja miljoonia vuosittain ja kokoomus ei edes lailliseen hankkeeseen.
Hanke on järkevä kun sitä ajatteelee Orpon ja hänen äänestäjiensä kannalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin tahansa haaskaukseen riittää äärettömästi EU-rahaa, kunhan se tapahtuu Välimeren maissa. Suomen ja EU:n välillä rahaliikenne kulkee kuitenkin vain yhteen suuntaan.
Mitä tämä kertoo hallituksen ammattitaidosta? Joku italialainen mafia onnistuu kuppaamaan EU:lta satoja miljoonia vuosittain ja kokoomus ei edes lailliseen hankkeeseen.
Onneksi lähetimme Eurooppaan nyt Suomen oman 007 agentin Sebastian Tynkkysen, eiköhän kohta ala herua miljoonatukia.
Joskus muinoin kulki itä-suomesta suora yhteys turun satamaan. Nykyään on pakko vaihtaa junaa haisevassa triplassa.
Tripla on likainen ja täynnä epämääräistä jengiä, silti suurinosa matkustaja liikenteestä ohjataan sinne vaihtamaan junaa. Ennen oli suorat yhteydet itä-suomesta lounais-suomeen, mutta ilmeisesti on kiva ohjata mahdollisimman moni triplan kautta ryövättäväksi.
Vierailija kirjoitti:
Joskus muinoin kulki itä-suomesta suora yhteys turun satamaan. Nykyään on pakko vaihtaa junaa haisevassa triplassa.
Suomessa ei ole toimivia Itä-Länsi yhteyksiä. Pitää tosiaan mennä ensin Helsinkiin ja siellä vaihtaa junaa.
V ituttaa aina kulkea p askaisen Helsingin kautta. Ne haluaa vaan että ostaisin jotain skeidaa triplasta. Suora yhteys lännen ja idän välille, ei tartte käydä kenkiä likaamassa hesassa. Yök.
Ei kai kukaan edes Turkuun tahdo mennä?