Eikö adoptiovanhempien kuulukaan asua siinä maassa, missä ovat hakemuksensa tehneet?

Ihmettelen tätä Ellen Jokikunnaksen Italian projektia. Talo ostettu vuosi sitten. Adotioprosessi aloitettu vuosia sitten. Onko silloin kerrottu, et joo sit me asutaan Italian maaseudulla.

He saavat nyt 7-vuotiaan lapsen, jolla takana massiivinen elämänmuutos toisesta maasta ja kaikenlaista surua, kun vanhempia ei ole. Häntä pitöisi odottaa vakaat olot ja paljon ikätovereita lähettyvillä.

Nytkö hän joutuu keskelle jotain remppaa kolmistaan kahden aikuisen kanssa, jotka ei osaa hänen kieltään eikä italiaa? Lapsiko laitetaan kouluun, jossa opittava yksi kieli ja kotona toinen? Vanhemmat eivät pysty tukemaan koulunköyntiä kielen vuoksi lainkaan? Vanhemmat tekee suurensuurta remppaa?

Ehkä mulla on ihan vääröt tiedot nyt kaikesta. Ehkä toi on vaan kakkoskoti? Mutta kun ekaluokkalaisen äitinä mietin, niin lapsi jännittää hulluna koulun alkua jo ihan tutussa ympäristössö, jossa tutut lapset ja kaikki taoahtuu yhdellä kielellä, jonka myös lapsi täysin osaa. Siihen verrattuna tuo kuvio kuulostaa hirveältä.

Mietin siis, että miten adoptioprosessissa olevat voivat muuttaa minne sattuu johonkin suuren rempan keskelle? Aiemmin ainakin tarkastettu esim koti ja elämän realiteetit hyvin tarkkaan ja muutos elämäntilanteessa katkaisi adoptioprosessin, josvanhemmat eivät osanneet sitoutua siihen mitä heillä oli. 

 

Minulla on varmaan vaan väärä kuva tilanteesta. Toivon ja haluan, että lapsela on vakaa ja turvallinen alku uudelle elämälle ja että vanhemmat keskuttyvät siihen rempan ja julkisuuden kustannuksella. Uskon heidän kyllä olevan tosissaan ja käsitän, etten tiedä tilanteesta olennaisia asioita ollenkaan. Ja ehkä lapsi tulee Suomesta?

Tuo olisi herkkä ikä muuttaa toiselle puolelle maailmaa ventovieraiden ihmisten luokse.