Miksi suomessa on niin paljon yksinäisyyttä ja mielenterveysongelmia?

Duodecimista:

Epätyypillisille masennustiloille on ominaista väsymys, liikaunisuus, painonnousu sekä ahdistus- ja masennusoireiden korostuminen yksin ollessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa mennään asioissa negatiivisuus edellä. Muistatko milloin viimeksi olet ollut kannustava ja positiivinen ensin ja sitten vasta negatiivinen? Väitän,jos olisimme ystävällisempiä toisillemme emme olisi tässä suossa.

Yleensä aina. Silti olen yksin. Valittajat eivät kaipaa seuraansa positiivista ihmistä.

Jos valittajalle kertoo iloisista ja kivoista asioista,  hän ottaa sen joko leuhkimisena tai vittuiluna. 

Vierailija kirjoitti:

Mielenterveysongelmista puhutaan paljon. Toivoisin että selkiytettäisiin mitä ne ovat. Jos vähän jokin asia masentaa niin eihän se ole mielenterveysongelma. En kuitenkaan ole asiaa vähättelemässä.

Ystävä ei uskalla lähteä yksin kotoa edes roskikselle ongelmitta. Kauppaan tarvii bentsot. Alkoi, kun joutui muuttamaan yksin.

Suomalaisen kulttuurin tapa osoittaa arvostusta antamalla toisille tilaa ja rauhaa yhdistettynä överiksi menevään yksilökeskeisyyteen ja kaupungistumiseen. Lopputuloksena se että se näkyy käytännössä täytenä välinpitämättömyytenä jopa läheisiä kohtaan kuten juuri tuo, että suunnilleen hylätään lähimmäinen jos hän vaikka suree kuollutta sukulaistaan. Kun annetaan katsos oikein tilaa siihen suruun, eli ei kysellä enää ikinä kuulumisia sen jälkeen tai kysytä minnekään. Saattaahan sitä vaikka möläyttää jotain häpeällistä, joten parempi olla kokonaan pitämättä yhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Suomalaisen kulttuurin tapa osoittaa arvostusta antamalla toisille tilaa ja rauhaa yhdistettynä överiksi menevään yksilökeskeisyyteen ja kaupungistumiseen. Lopputuloksena se että se näkyy käytännössä täytenä välinpitämättömyytenä jopa läheisiä kohtaan kuten juuri tuo, että suunnilleen hylätään lähimmäinen jos hän vaikka suree kuollutta sukulaistaan. Kun annetaan katsos oikein tilaa siihen suruun, eli ei kysellä enää ikinä kuulumisia sen jälkeen tai kysytä minnekään. Saattaahan sitä vaikka möläyttää jotain häpeällistä, joten parempi olla kokonaan pitämättä yhteyttä.

 

On aika paljon ihmisiä, jotka eivät oikein tiedä, mitä sanoa surevalle. Muuta kuin ne kliseiset "otan osaa" tai "voimia". On myös joskus aika hankalaa arvioida, milloisen surevan kanssa voisi puhua jostain muustakin kuin vain vainajasta ja surevan surusta. Jos vaikka itse on innoissaan uudesta työpaikastaan, milloin siitä on sopiva hetki kertoa surevalle? Mä vähän luulen, että sureva jää yksin lähinnä sen vuoksi, ettei surevan kanssa ole enää mitään juteltavaa. Ellei sitten sureva selkeästi ilmaise, että haluaa jutella jostain ihan muusta kuin kokemastaan menetyksestä. Tosin tällöin se sureva voi itse ottaa luurin käteen ja soittaa. 

Me ihmiset ollaan myös erilaisia. Joku jaksaa kertoa menetyksestään ja surustaan uudestaan ja uudestaan niin monelle henkilölle, joka ikinä vaan jaksaa kuunnella. Joku toinen taas kokee pelkästään rasitteena kertoa samaa asiaa uudestaan ja uudestaan. Kun mun äitini 2 kk sitten kuoli, laitoin asiasta Facebookiin päivityksen ja ne osanotot tuli sinne. En mä olisi edes halunnut, että jokainen heistä olisi soittanut mulle tai laittanut edes viestiä ja mä sitten olisin jokaiselle erikseen kertonut samat asiat. Tai no viesteissähän se olisi mennyt ihan copy-paste. Kun aikoinaan itse sairastuin vakavasti ja jouduin sairaalaan, mun tytär kävi kirjoittamassa asiasta mun Facebookin seinälleni ja siihen kirjoitukseensa laittoi, että äiti ottaa sitten itse yhteyttä, kun taas jaksaa. Hyvä niin, koska mä en olisi mitenkään jaksanut vastailla lukuisiin puheluihin enkä edes lukuisiin viesteihin. En halunnut sairaalaan vierailijoiksikaan kuin oman siskoni sekä omat aikuiset lapseni. Ainoastaan yksi entinen työkaverini, joka työskentelee ko sairaalassa, kävi mua välillä lounastauolla katsomassa. Se oli ihan jees, koska hänen kanssaan me juteltiin kaikesta muusta paitsi ei mun sairastumisestani.