Miksi lapsen pitää harrasataa?

Kehittää lapsen taitoja ja syventää osaamista siinä, missä lapsi on luonnostaan hyvä.

Jokainen harrastaa jotain, mutta nykymaailmassa harrastuksesksi katsotaan vain ohjattua harrastusta. Omatoiminen harrastus on ihan hyvä kuin ohjattu. Oma lapseni soittaa kitaraa mutta ei halunnut tunneille, vaikka olisi oltu valmiita siitä maksamaan. Hän on jatkanut harrastusta omaksi ilokseen soittamista ja säveltämistä, mutta ei  halua sitä viedä oman asuntonsa ulkopuolelle. Hänellä oli tosin höntsäurheiluharrastus kerran viikossa harrasteryhmässä, mutta ilman sitä tuo kitaran soitto oli ihan hyvä. Jotkut piirtelevät ilman kuvataidekerhoa ja jotkut harrastavat liikuntaa omaksi ilokseen ilman mitään tavoitteellista ohjausta. Meillä toinen lapsi kävi soittotunneilla mutta hänkään ei halunnut esiintyä. Nyt nuorena aikuisena toisin soittaa bändissä, mutta sekin on heillä sellainen "soitamme huviksemme kaverin autotallissa" -bändi ilman aikomustakaan esiintyä. 

Tärkeintä mielestäni siinä on tutustuminen toisiin ja sosiaalisten taitojen kehittyminen. Meidän lapsista oli innokkain harrastaja eri kerhoissa lievästi kirjolla oleva.

En tiedä. Vihasin jo lapsena "pakkopulla" harrastuksia ja sitten itkettiin ja marttyroiduttiin, kun halusin jokaisen lopettaa. Koulussa oli ihan tarpeeksi pakkososialisointia ja oli kotiin päästyä ihan nuutunut. Sittemmin sitä tutkittiin ja psykiatri arpoi diagnoosin: autismi.

Yksityiset soittotunnit oli ainoa missä viihdyin.

Leikkiä tarvitsee ja pelata pihapelejä. Seuraurheilu ei ole mitenkään vaadittua. Siellä homma menee totiseksi ja kuva vääristyy. 

Mun lapset on käyneet liikuntaharrastuksissa ihan vaan että taidot kehittyisivät, kerran viikossa. Hiihtoa, luistelua, uimahyppyjä ja uimakoulussa.

Luontokerhossa on opittu luonnosta.

Kuvataide, arkkitehtuuri, majanrakennusleirit jne taas on kehittäneet luovuutta ja toiselle siitä tuli ammattikin.

Kielikerhoissa on opittu kieliä.

Jokainen lapsi harrastaa jo kotona, leikkien, ulkona, pyörä, uinti, kotona jumppaa ja mikä kiinnostaa. Voi olla muutama hyvä kaveri. Vanhempien kanssa ulkomaanmatka tai joku ajelu jonnekin kivaan paikkaan, lautapeli tai korttipeli. Ei sen tarvitse olla joku kerho tai joukkue, johon mennään kello 2. On jo tarhaa ja koulua. Eri asia jos joku innostuu itse kurssista jossa oppii taitoja, aikuisenakin ehtii. Kotona voi myös harjoittaa piirtämistä ja muotoilua.

Olen äärettömän tyytyväinen, että lapseni saivat aikoinaan harrastaa juuri sitä, mistä itse tykkäsivät. Saivat harrastuspiireistä hyviä, samanmielisiä ystäviä. Uskon, että poikani (nyt jo aikuinen) sai joukkuelajista itselleen ystävyyksiä, jotka kantavat läpi koko loppuelämän. 

Vierailija kirjoitti:

Jokainen lapsi harrastaa jo kotona, leikkien, ulkona, pyörä, uinti, kotona jumppaa ja mikä kiinnostaa. Voi olla muutama hyvä kaveri. Vanhempien kanssa ulkomaanmatka tai joku ajelu jonnekin kivaan paikkaan, lautapeli tai korttipeli. Ei sen tarvitse olla joku kerho tai joukkue, johon mennään kello 2. On jo tarhaa ja koulua. Eri asia jos joku innostuu itse kurssista jossa oppii taitoja, aikuisenakin ehtii. Kotona voi myös harjoittaa piirtämistä ja muotoilua.

Niin no, ihmiset tuntuvat määrittelevän harrastuksen hyvin eri tavoin. Harrastaako lapsi matkailua, jos käy kerran vuodessa matkalla vanhempien kanssa? Entä leikkimistä, jos leikkii niin kuin kaikki lapset leikkivät? Itse en miellä noita harrastuksiksi sen enempää kuin vaikka sitä, että aikuinen siivoaa kotinsa ja tekee ruokaa.

Tekemistä pitää olla, mutta tekemisen ei tarvitse olla harrastus.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen lapsi harrastaa jo kotona, leikkien, ulkona, pyörä, uinti, kotona jumppaa ja mikä kiinnostaa. Voi olla muutama hyvä kaveri. Vanhempien kanssa ulkomaanmatka tai joku ajelu jonnekin kivaan paikkaan, lautapeli tai korttipeli. Ei sen tarvitse olla joku kerho tai joukkue, johon mennään kello 2. On jo tarhaa ja koulua. Eri asia jos joku innostuu itse kurssista jossa oppii taitoja, aikuisenakin ehtii. Kotona voi myös harjoittaa piirtämistä ja muotoilua.

Tarhaa?

Jos lapsi on sosiaalinen menijä niin varmasti hyväkin, että harrastaa ns tavoitteellisesti ja ohjattuna. Jos taas rauhallisempi sielu, niin turha sitä väkisin mihinkään teatteriin alkaa ohjaamaan.

Itse olen tosi introvertti ja vihasin jo lapsena, kun piti harrastaa kaikenlaista että sosiaalistun ja alkaisin höpöttämään enemmän. No eihän se niin mennyt, lopetin harrastuksen toisensa perään. Elämänkutsumukseni löysin eläinten parista.

Omista lapsista toinen on tullut isäänsä ja on pakko kanavoida virtaa yhteen liikuntaharrastukseen, toinen taas minuun ja kysyttäessä riitti musisointi kotona.

Onhan se kauhean surullista, jos lapsella ei ole mitään mielenkiinnon kohteita, tai ei tee mitään muuta kuin käy koulua, tee kotitöitä ja nuku.

Ei halua tai saa esim. Pelata tierokoneella, piirtää, lenkkeillä tai leipoa. Nämä on meidän lasten harrastuksia.

Harrastukset kehittävät taitoa kyseissä asiassa, kasvattavat sosiaalisiin taitoihin ja niiden parista löytyy ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä. Vihasin jo lapsena "pakkopulla" harrastuksia ja sitten itkettiin ja marttyroiduttiin, kun halusin jokaisen lopettaa. Koulussa oli ihan tarpeeksi pakkososialisointia ja oli kotiin päästyä ihan nuutunut. Sittemmin sitä tutkittiin ja psykiatri arpoi diagnoosin: autismi.

Yksityiset soittotunnit oli ainoa missä viihdyin.

Pianotunnithan on hiano ja ihan "riittävä" juttu.

Kyllä monelle ns. sosiaaliselle lapselle tekisi kehittävä harrastus hyvää. Kun katselee niitä tuolla "chillaamassa" muiden ilona...

Ja mikä oli vaihtoehto harrastuksille? Se että istuu vaan kotona tuijottamassa kännykkää kuten ap?

Eiköhän tämä kysymys sisältänyt jo vastauksen.

Poika pelasi jalkapalloa, se oli aika kallis ja vei ihan järjettömästi aikaa. Monta kertaa viikossa pelejä ja harkkoja ja kaiken maailman turnauksia, oli hankalaa autottomana. 

Poika keräsi porukan kavereistaan ja he pelasivat keskenään. Oli paljon kivempaa ja edullisempaa. 

Kyllähän niistä luusereita usein tuleekin, jotka eivät tykkää harrastaa. Palstan kilttimies on tyyppiesimerkki henkilöstä, joka ei nuorena harrastanut. Nyt itkee ilman kavereita palstalla, kun ei saanut nuorena eikä nykyäänkään naista🥺

Vierailija kirjoitti:

Ja mikä oli vaihtoehto harrastuksille? Se että istuu vaan kotona tuijottamassa kännykkää kuten ap?

Eiköhän tämä kysymys sisältänyt jo vastauksen.

Voi Luoja. Kaikki ihmiset eivät ole niin kuin sinä. Meillä ainakin lapset ovat niin aktiivisia ettei ikinä ole tullut mieleen viedä harrastuksiin. Vanhin on nytkin keräämässä mustikoita myyntiin koska on päättänyt ostaa pikkusiskolle kissan.

Vierailija kirjoitti:

Poika pelasi jalkapalloa, se oli aika kallis ja vei ihan järjettömästi aikaa. Monta kertaa viikossa pelejä ja harkkoja ja kaiken maailman turnauksia, oli hankalaa autottomana. 

Poika keräsi porukan kavereistaan ja he pelasivat keskenään. Oli paljon kivempaa ja edullisempaa. 

Mulla on sama kokemus. Lapsen ostettu harrastus oli kallis, kaukana ja heikkolaatuinen. Paljon parempaa laatua tuli saman asian kotona harrastamisella.