Miksi lapsen pitää harrasataa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen äärettömän tyytyväinen, että lapseni saivat aikoinaan harrastaa juuri sitä, mistä itse tykkäsivät. Saivat harrastuspiireistä hyviä, samanmielisiä ystäviä. Uskon, että poikani (nyt jo aikuinen) sai joukkuelajista itselleen ystävyyksiä, jotka kantavat läpi koko loppuelämän. 

Urheilusta ei hyviä ystäviä saa. Haluaisitko oikeasti, että poikasi hengaisi Batistinipukupoikien bileissä?

Olen eri, mutta omat parhaat kaverit ovat aina olleet urheiluharrastuksessa. Sieltä löysin myös mieheni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liikunta harrastuksista saa kavereita, sosialisoituu, motoriikka ja koordinaatio kehittyy, keho ja mieli vahvistuu ja kaikkea muuta posiitiivista. Jaa pääasia tietysti että liikunnallinen lapsi harvoin on mikään saamaton löysä läskipaska. 

Joo, jos harrastus on lapsen mieleen. Ohjaan itse harrastemielessä yhtä lasten urheiluryhmää, ja olen nähnyt ihan liikaa miten sinne tuodaan vastentahtoisia lapsia "päivähoitoon". Ikävä kokemus heille ja haittaa sekä muiden lasten että ohjaajan toimintaa.

Hyvä ohjaaja/valmentaja saa sen päivähoitoon tuodunkin innostumaan. Ei minulla ole ikinä ollut tämmöisiä ongelmia, vaikka lasten/nuorten urheilun parissa olen toiminut kohta 30 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Mitään kenenkään lapsen ole pakko harrastaa. Näitä pakotettuja harrastelijoita on tullut nähtyä liiankin usein, kun itku päällä tehdään ku vanhemmat "pakottaa". Mulla pari tenavaa ja kun me vanhemmat ollaan liikunnallisia harrastaen juoksua ja suunnistusta, on lapset innostunut maailman halvimmasta harrastuksesta eli juoksemisesta ja suunnistamisesta. Vanhempi likka käyny puolimaratonkin vetäsee ja molemmat käy joka päivä juoksemassa. Kysytty on kyllä haluaisivatko jotain muutakin, mutta juoksu on kuulemma niin kivaa. Viime talvena ostettiin kun pyysivät sukset, jotta siitä lie nyt sitten kehkeytyy talven harrastus. Meidän perheen harrastusten hintana on kaikille hyvät juoksulenkkarit.

Ihanaa, että teillä on lapset innostuneet juoksemisesta. Omani ei ole, vaikka itse juoksen aktiivisesti ja käyn juoksemassa eri mittaisia matkoja tapahtumissa. Lapsen mielestä se on tylsää ja saakin olla. Hän harrastaa yleisurheilua niin kuin itsekin aikanaan harrastin ja sieltä juoksu jäi aikuisiälle harrastukseksi. Meillä mennään 100% lapsen ehdoilla harrastamisessa, mutta on todella kilpailuhenkinen, joten tällä hetkellä on aika haipakkaa kisakauden keskellä.

Mutta kamalaa on seurata kilpailuissa niitä vanhempia, jotka tuntuvat ottavan harrastuksen enemmän tosissaan kuin lapset. Karmeaa huutamista ja liian tosissaan ottamista näkee käytännössä joka kisoissa. Sillä tapetaan vaan lapsen into harrastukseen ja pahimmassa tapauksessa myös liikuntaan. Näille vanhemmille tekisi hyvää hankkia joku tavoitteellinen harrastus itselleen ja antaa lapsensa harrastaa sillä tasolla kuin itse haluavat.