Kovat rangaistukset eivät vähennä rikollisuutta
Toisin kuin typerykset luulevat. Ne lisäävät sitä. Barbaarivaltio USAssa on käytössä barbaariset rangaistukset ja siellä on myös eniten rikollisuutta sekä aseväkivaltaa maailmassa, myös naisvankeja on entinen. Siellä on myös käytössä kuolemanrangaistus. Rikollinen ei mieti kahta kertaa rikosta tehdessään minkä rangaistuksen saa kiinni jäädessään.
Jenkit eivät puutu rikollisuuden syihin eli koko ajan kasvavaan eriarvoisuuteen vaan Neuvostoliiton malliin rankaisevat syyllisiä.
Norjassa on maailman sivistynein rikosseuraamusjärjestelmä ja siksi myös vähiten rikollisuutta ja rikosten uusijoita. Kyllä se on ihan oikein, että Breivik saa valittaa pleikkaripeleistä vaikka sitä täällä taivasteltiinkin. Ne pelit ovat osa vangin viihtyvyyttä, joka on tärkeä asia kuntouttamisen kannalta.
Suomikin on kärkikastia rikosseuraamusten osalta. Koskelan pojatkin ovat jo valvotussa koevapaudessa ja kuntoutus yhteiskuntaan hyvällä mallilla.
Kommentit (95)
Vierailija kirjoitti:
Onhan se nyt selvää, että jos vanki päästetään vapaaksi ilman kuntoutusta ja mahdollisuuksia normaaliin elämään niin riski palata vanhoihin tapoihin on aika suuri. Toki joka maassa on sellaisia vaarallisia yksilöitä, jotka pitäisi pitää oikeasti lopun elämää lukkojen takana.
Nykyään tapahtuu pitkälti toisin. Vankilassa ei ole juuri muuta karmeaa kuin muut vangit. Mutta kun sieltä pääsee pois, tie nousee pystyyn kaikkialla. Entistä vankia ei palkata mihinkään. On pakko olla ammattirikollinen, vaikka ei haluaisi.
Vierailija kirjoitti:
Sen tarkoitus onkin poimia kovat rikolliset pois ihmisten ilmoilta ja pitää ne poissa.
Jos lasketaan mitenkä pitempään huumeita maahantuonut on pilannut ehkä tuhansien nuorten elämän niin voisi ihan hyvin viedä saunan taa ja niska poikki. Mitä on yhden murhan tehneen toiminta verrattuna hänen toimintaansa....? Kuitenkin huumeiden myynnistä saa muutaman kuukauden jopa endonalaista.
Tähän voidaan aina ottaa esimerkiksi Singapore. Siellä on hyvinkin ankarat rangaistukset, mutta melko vähäinen rikollisuus. Eli ap:n pointti on kumottu.
Vierailija kirjoitti:
Usassa ne ei saa tehdä vankilassa mitään ei edes opiskella. Miten tällainen eristetty ihminen sitten käyttäytyy kun pääsee vapauteen? Uuden rikoksen.
Niille on tämä jonkinlainen käsitteeksi muodostunut ilmaus *tuomittu rikollinen*, convicted felon, jota alettiin käyttää Trumpistakin. Putoavat kai toiseen kastiin oltuaan vankilassa. No niin kai täälläkin lukuun ottamatta tv-sarjoissa ja jossain muuallakin esiintyvää rikollisten glorifiointia ja tällaisia kontakteilla brassailua. En tiedä, onko jenkeissäkin tällaista.
Täydellistä ratkaisua ei ole. Kovista rikoksista on pakko antaa kovat tuomiot. Sitten on niinkin kun kovat tuomiot aiheuttavat kovaa rikollisuutta. Huumeista saa kovempia tuomioita kuin henkirikoksista niin silloin on tuomioissa jotain pielessä. Huumeet on kuitenkin valinta. Sitä ei voi valita kun joku tappaa, oleellinen ero.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se nyt selvää, että jos vanki päästetään vapaaksi ilman kuntoutusta ja mahdollisuuksia normaaliin elämään niin riski palata vanhoihin tapoihin on aika suuri. Toki joka maassa on sellaisia vaarallisia yksilöitä, jotka pitäisi pitää oikeasti lopun elämää lukkojen takana.
Nykyään tapahtuu pitkälti toisin. Vankilassa ei ole juuri muuta karmeaa kuin muut vangit. Mutta kun sieltä pääsee pois, tie nousee pystyyn kaikkialla. Entistä vankia ei palkata mihinkään. On pakko olla ammattirikollinen, vaikka ei haluaisi.
Tuota kannattaakin kertoa nuorille ajoissa, että rikosrekisteri on erittäin huono asia, ja se voi tuhota koko tulevaisuuden.
Vierailija kirjoitti:
Tähän voidaan aina ottaa esimerkiksi Singapore. Siellä on hyvinkin ankarat rangaistukset, mutta melko vähäinen rikollisuus. Eli ap:n pointti on kumottu.
Johtuuko alhainen rikollisuus kovista rangaistuksista, pienestä kiinnijäämisen todennäköisyydestä (liian vähän resursseja rikosten ratkaisuun), kulttuurisista syistä vai kotikasvatuksesta yhteiskunnan kanssa? Jostain muusta syystä?

Pelote se on joka tapauksessa, kun ihan ympäri maailmaa tunnetaan heidän ankaruutensa. Toimii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennaltaehkäisy olisi paras ratkaisu.
Rikollisen siirtäminen säilöön ennaltaehkäisee hänen tekemiä uusia rikoksia.
Ja sitten on säiliöt täynnä. Ehdota nyt seuraavaksi ratkaisuksi täysiin vankiloihin piikkiä. Varsinainen älynväläys.

Rys sä t hoiti asian lähettämällä vangit sotimaan. Pääse niistä silläkin eroon.
Vierailija kirjoitti:
Periaatteessa olen sitä mieltä, että ympäristölleen vaaralliset henkilöt on laitettava "karanteeniin", etteivät pääse jatkamaan murhia ja muuta väkivaltaa. Ja on pyrittävä saamaan heistä yhteiskuntakelpoisia kansalaisia. Valitettavasti se ei kaikkien psykopaattien ja muiden persoonallisuushäiriöisten kohdalla onnistu. Kuntoutumisesta riippuu, miten kauan joutuu olemaan "telkien takana".
Kukkahattutätien jorinoita. Ei Suomella ole varaa mihinkään pehmeisiin hössötyksiin. Julkinen sektori on muutenkin aivan liian suuri suhteessa verotuloihin ja sitä on leikattava mitä pikemmin.
Singaporessa on rikos sylkäistä kadulle tai jos lounasravintolassa et vie likaisia astioita pois aterioinnin jälkeen asiaankuuluvalla tavalla vaan jätät ne pöydälle lojumaan. Vakavammista teoista nyt sitten puhumattakaan. Siellä ei tarvitse tehdä juuri mitään niin pamahtaa 2000 dollarin sakkorangaistus. Isoimmat sakkorangaistukset huitelee jossain 15000 dollarin tuntumassa teoista, joista esin. Suomessa ei saa mitään rangaistusta. Joistain rikoksista voi joutua periaatteessa jopa ruoskituksi. Eipä siellä rikollisuutta pahemmin kyllä ole. Lienee yksi maailman turvallisimpia maita ja kaupunkeja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Periaatteessa olen sitä mieltä, että ympäristölleen vaaralliset henkilöt on laitettava "karanteeniin", etteivät pääse jatkamaan murhia ja muuta väkivaltaa. Ja on pyrittävä saamaan heistä yhteiskuntakelpoisia kansalaisia. Valitettavasti se ei kaikkien psykopaattien ja muiden persoonallisuushäiriöisten kohdalla onnistu. Kuntoutumisesta riippuu, miten kauan joutuu olemaan "telkien takana".
Kukkahattutätien jorinoita. Ei Suomella ole varaa mihinkään pehmeisiin hössötyksiin. Julkinen sektori on muutenkin aivan liian suuri suhteessa verotuloihin ja sitä on leikattava mitä pikemmin.
Jep. Jokainen veronmaksaja alkaa olla kullanarvoinen, ja jokainen elätti, kuten vanki, alkaa olla liian suuri taakka veronmaksajille. Piikki tulisi tarpeeseen joidenkin kohdalla.
Vierailija kirjoitti:
Liberaali kukkahattunsa kanssa taas liikkeellä että eihän kenelläkään saa olla paha mieli vaikka sen ansaitsisi. Teoistasi saat maksaa joka on vähän se mikä pitää yhteiskuntaa kurissa, koska pohjimmaltaan ihminen on väkivaltainen olento joten tarvitaan se pelote.
Ja voimme tarkkailla vaikutuksia juuri nyt kun tuomiot rikoksista pehmenevät lännessä ja yhteiskuntamme menee vessasta alas. Sitä saat mitä ansaitset. Tekoja ja seuraamuksia.
Katso nopeesti juurikin jenkkilästä, mites siellä nyt meneekään kaupungeissa ja osavaltioissa joissa ei uskota koviin rangaistuksiin? San Fransisco, LA, NYC, Chicago, eli California, NY, Illinois. Ohhhoh. Hupsista. En vierailisi ilman vakuutusta.
On huolestuttavaa, että vähä-älyinen kouluttamaton kansanosa, joka ei oikeasti asioista mitään, on rohkaistunut esittämään omaa mutuiluaan jonain faktatietona. Eihän se tietenkään täysjärkisiin uppoa, mutta muut kognitiivisesti vajavaiset voivat hyvinkin uskoa. Ja demokratian heikkous on nimenomaan tyhmien aktivoituminen osallistumaan päätöksentekoon.
Mitä rangaistuksiin tulee, niin jokainen rikos on yhteiskunnan epäonnistuminen. Ennaltaehkäisy tulee aina halvimmaksi pitkällä aikavälillä. Ennaltaehkäistyllä rikoksella ei ole uhria eikä tekijää, ei kärsiviä sivullisia. Kun rikos on tapahtunut, tällöinkin useimmissa tapauksissa painopiste pitäisi olla uusien rikosten estäminen. Pahimpien psykojen kohdalla tämä tarkoittaa vankilaa ja vankimielisairaalaa, mutta useimmat rikolliset pystyvät kyllä palaamaan yhteiskuntaan lopulta, mikä taas säästää yhteistä rahaa ja antaa ihmiselle uuden mahdollisuuden. Harhaluuloista huolimatta niitä uusia mahdollisuuksia ei mitenkään rajattomasti saa.
Vierailija kirjoitti:
Rikoksista määrättävät rangaistukset on ilmeisellä tavalla asia, jossa se, mikä vaikuttaa oikeudenmukaiselta, ei toimi käytännössä. Arkijärki ja oikeudentunto sanoo, että mitä kovemmat rangaistukset, sitä vähemmän rikoksia, mutta asia on päinvastoin. Käytännössä vankeja ei voida sulkea lukkojen taakse loppuiäkseen kuin vakavimmissa rikoksissa, ja pitää miettiä, mitä tehdään kaikille niille vangeille, jotka joka tapauksessa on joskus päästettävä vapaaksi. Mitä katkerampia he ovat, sitä vaikeampi heidän on sopeutua takaisin yhteiskuntaan ja sitä suurempi on rikoksen uusimisriski. Terapiaa ja vankien inhimillistä kohtelua pidetään julkisessa keskustelussa vankien hemmotteluna, mutta tutkitusti tämä on rikosten ehkäisyssä kovia rangaistuksia tehokkaampi.
Sellainen vanki joka kuolemaansa asti vangittuna uusimisprosentti on 0. Riskejä ei pidä ottaa.
Jos vaihtoehtona on nälkäkuolema tai mahdollinen rangaistus niin ei sen rangaistuksen vakavuus rikosta estä. Tietyn tasoinen sosiaaliturva pitää siis olla että rikollisellakin on jotain menetettävää. Huumehemmot tietysti ongelmallisia kun fixi pitää saada maksoi mitä maksoi.
Vierailija kirjoitti:
Ennaltaehkäisy olisi paras ratkaisu.
Joo mutta ei sitä etukäteen tiedä ketkä lapsista tulee rikollisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän voidaan aina ottaa esimerkiksi Singapore. Siellä on hyvinkin ankarat rangaistukset, mutta melko vähäinen rikollisuus. Eli ap:n pointti on kumottu.
Johtuuko alhainen rikollisuus kovista rangaistuksista, pienestä kiinnijäämisen todennäköisyydestä (liian vähän resursseja rikosten ratkaisuun), kulttuurisista syistä vai kotikasvatuksesta yhteiskunnan kanssa? Jostain muusta syystä?
Pelote se on joka tapauksessa, kun ihan ympäri maailmaa tunnetaan heidän ankaruutensa. Toimii.
Miksi sitten niissä maissa, joissa on edelleen kuolemanrangaistus voimassa, on rikollisia? Vai onko rikolliset siihen tyylin, että emmä tiennyt, mä voisin saada kuolemantuomion tai joutua vankilaan?? Jos mä oisin tienny, ni emmä ois mitään rikollista tehny. Niinkö?
Tietylle ihmisryhmälle täällä meidän Suomessa (vieraslajike) vankeus on kuin loma, vankilassa on niin hyvä olla. Näpistyksiäkin tehtailevat koska olemattomat rangaistukset.
Usassa ne ei saa tehdä vankilassa mitään ei edes opiskella. Miten tällainen eristetty ihminen sitten käyttäytyy kun pääsee vapauteen? Uuden rikoksen.