Voisitko seurustella sellaisen kumppanin kanssa, joka ei koskaan halua tavata lastasi tai viettää aikaa hänen kanssaan?
Kysymys koskee luonnollisesti lähinnä yksin- tai yhteishuoltajia.
Minkätyyppinen suhde voisi tulla kyseeseen?
Olen itse vapaaehtoisesti lapseton ja mietin, kannattaako kiinnostavatin tapaukset sulkea pois lasten takia.
Kommentit (165)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja sanoo että ei halua tavata lasta koskaan. Tässä on moni kertonut kyllä aivan erilaisista kuvioista. Minun on henkilökohtaisesti vaikea ymmärtää, miten minkäänlainen muu kuin puhtaasti panosuhde voisi tulla kyseeseen. Ei tuollaisella "suhteella" voi olla minkäänlaista tulevaisuutta.
Totta kai voi olla. On olemassa parisuhteita, joissa toinen osapuoli ei ole koskaan tavannut kumppaninsa lasta, vaikka yhdessä on oltu vuosia.
Unohdat, etteivät kaikki vanhemmat ole pienten lasten yh-äippiä. Heille tällainen parisuhdemalli ei niin helposti toimikaan.
Kertokaa miten se käytännössä tapahtuu? Minä ainakin haluan olla lasteni elämässä aina jollain tasolla mukana. Ja jos he saavat lapsia, haluan olla myös aktiivinen isovanhempi, jos se minulle suodaan.
Asia ei sin
Kai sinä nyt voit olla omien lastesi elämässä aktiivisesti läsnä. Eihän sitä ole kukaan kieltämässä.
No ei tullut vieläkään käytännön esimerkkiä. Varmaan koska se tarkoittaisi sitä että esim. yhteistä kotia ei voi olla vai kaappiinko se kumppani menee jos lapsi tulee käymään kylässä?
Vierailija kirjoitti:
No ei tullut vieläkään käytännön esimerkkiä. Varmaan koska se tarkoittaisi sitä että esim. yhteistä kotia ei voi olla vai kaappiinko se kumppani menee jos lapsi tulee käymään kylässä?
Käytännön esimerkkejä voit lukea tästä ketjusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei tullut vieläkään käytännön esimerkkiä. Varmaan koska se tarkoittaisi sitä että esim. yhteistä kotia ei voi olla vai kaappiinko se kumppani menee jos lapsi tulee käymään kylässä?
Käytännön esimerkkejä voit lukea tästä ketjusta.
Ehkä kyse on sitten ihan siitä että itse haluan parisuhteelta ihan kaiken. Haluan rakkauden lisäksi yhteisen arjen, katon, yhteisen elämän. En voisi ikinä lokeroida elämääni noin että ulkoistaisin parisuhteeni muusta elämästäni. Enkä toisaalta ikinä voisi rakastua ihmiseen joka haluaisi pitää minua piilossa läheisiltä ihmisiltään. Se olisi lähinnä nöyryyttävää.
Mutta alan ymmärtää että meitä todellakin on joka lähtöön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei tullut vieläkään käytännön esimerkkiä. Varmaan koska se tarkoittaisi sitä että esim. yhteistä kotia ei voi olla vai kaappiinko se kumppani menee jos lapsi tulee käymään kylässä?
Käytännön esimerkkejä voit lukea tästä ketjusta.
Ehkä kyse on sitten ihan siitä että itse haluan parisuhteelta ihan kaiken. Haluan rakkauden lisäksi yhteisen arjen, katon, yhteisen elämän. En voisi ikinä lokeroida elämääni noin että ulkoistaisin parisuhteeni muusta elämästäni. Enkä toisaalta ikinä voisi rakastua ihmiseen joka haluaisi pitää minua piilossa läheisiltä ihmisiltään. Se olisi lähinnä nöyryyttävää.
Mutta alan ymmärtää että meitä todellakin on joka lähtöön.
Niin, monet meistä haluavat nimenomaisesti sellaisen suhteen, josta puuttuvat yhteisen asunnon ja sukuloinnin kaltaiset haittatekijät. Uskomatonta mutta totta. Edellisiltä sivuilta löytyy kyllä kuvaus myös suhteesta, jossa asutaan yhdessä ja on yhteisiä lapsia, jos lisätodisteita tällaisten suhteiden mahdollisuudesta kaipaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei tullut vieläkään käytännön esimerkkiä. Varmaan koska se tarkoittaisi sitä että esim. yhteistä kotia ei voi olla vai kaappiinko se kumppani menee jos lapsi tulee käymään kylässä?
Käytännön esimerkkejä voit lukea tästä ketjusta.
Ehkä kyse on sitten ihan siitä että itse haluan parisuhteelta ihan kaiken. Haluan rakkauden lisäksi yhteisen arjen, katon, yhteisen elämän. En voisi ikinä lokeroida elämääni noin että ulkoistaisin parisuhteeni muusta elämästäni. Enkä toisaalta ikinä voisi rakastua ihmiseen joka haluaisi pitää minua piilossa läheisiltä ihmisiltään. Se olisi lähinnä nöyryyttävää.
Mutta alan ymmärtää että meitä todellakin on joka lähtöön.
Niin, monet meistä halua
Siinä on tavattu se entisen liiton lapsi kuitenkin useita kertoja.
Aloittaja ei halua tavata koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei tullut vieläkään käytännön esimerkkiä. Varmaan koska se tarkoittaisi sitä että esim. yhteistä kotia ei voi olla vai kaappiinko se kumppani menee jos lapsi tulee käymään kylässä?
Käytännön esimerkkejä voit lukea tästä ketjusta.
Ehkä kyse on sitten ihan siitä että itse haluan parisuhteelta ihan kaiken. Haluan rakkauden lisäksi yhteisen arjen, katon, yhteisen elämän. En voisi ikinä lokeroida elämääni noin että ulkoistaisin parisuhteeni muusta elämästäni. Enkä toisaalta ikinä voisi rakastua ihmiseen joka haluaisi pitää minua piilossa läheisiltä ihmisiltään. Se olisi lähinnä nöyryyttävää.
Mutta alan ymmärtää että meitä todellakin on joka lähtöön.
Niin, monet meistä halua
Johan tässä on monta kertaa sanottukin että panosuhteeseen tuollainen sopii erinomaisen hyvin.
"Johan tässä on monta kertaa sanottukin että panosuhteeseen tuollainen sopii erinomaisen hyvin. "
Jos sinusta suhde, jossa ei asuta yhdessä, on sinun käsityksesi mukaan aina panosuhde, en valitettavasti usko, että kukaan voi tälläjhetkellä auttaa sinua ymmärtämään asiaa tämän paremmin.
En. Alussa ei ole tietenkään mitään kiirettä esitellä lapsia kumppanille, mutta suhteen edetessä se tuntuisi melko luonnottomalle. Että jaan elämäni jotenkin puolittain jonkun ihmisen kanssa ja se erityisen tärkeä osa-alue elämässäni eli lapset, olisi suljettu suhteen ulkopuolelle.
Kuinka syvän suhteen voisin siinä tapauksessa luoda kumppanin kanssa? Minkälaisille arvoille suhde perustuisi? Miksi ne elämäni tärkeimmät suljettaisiin kokonaan suhteen ulkopuolelle sittenkin, että lapset olisivat jo aikuisia. Itse kokisin, ettei suhteessa toteutuisi silloin ne itselleni tärkeimmät arvot ja tekijät, eikä suhdekaan kokonaisvaltaisesti vaan "kelpaisin" ainoastaan osittain, mikä olisi minulle liian vähän. Olisin myös surullinen, jos kumppanin mahdolliset lapset suljettaisiin minulta pois. Ihmisläheisenä ihmisenä tällaiset asiat on minulle tärkeitä. Miettisin, mikä minussa on vikana, ettei lapsia voida minulle esitellä.
Lainaus (ei toimi enää tuo lainaa-painike ku on niin pitkä keskustelu): Siinä on tavattu se entisen liiton lapsi kuitenkin useita kertoja.
Aloittaja ei halua tavata koskaan.
Minä olen se, joka on kyllä tavannut kumppanini lapsen useita kertoja vuosien varrella, esim. joissain juhlissa, mutta en arjessa tapaa koskaan. En ymmärrä, miten se, että joskus juhlissa olen tavannut, tekee kauhean ison eron alottajan tilanteeseen, jossa ei halua tavata koskaan. Tuskin kellekään on juuri väliä, tapaako kumppani lapsen kerran vuodessa vai ei koskaan, enemmän se on määrittävä tekijä, tapaako sitä lasta arjessa vai ei. Kyllä minä miellän siis itseni ap:n kaltaiseen tilanteeseen, että en halua lasta koskaan tavata, vaikka pakon edessä olenkin joitain kertoja hyvin harvakseltaan tavannut.
Toinen lainaus ilmeisesti samalta kirjoittajalta: En voisi ikinä lokeroida elämääni noin että ulkoistaisin parisuhteeni muusta elämästäni. Enkä toisaalta ikinä voisi rakastua ihmiseen joka haluaisi pitää minua piilossa läheisiltä ihmisiltään. Se olisi lähinnä nöyryyttävää.
Mutta alan ymmärtää että meitä todellakin on joka lähtöön.
En koe, että meidän parisuhdetta on ulkoistettu mieheni muusta elämästä. Minä, meidän yhteinen koti ja yhteiset lapset on kuitenkin pääosin sitä miehen arkea ja aiemman suhteen lapsi ehkä ennemmin ulkoistettu miehen tästä elämästä, jos asian noin haluaa ilmasta. Itse en asiaa noin ilmaisisi. En minä miehen mukana hänen töissäkään ole, mutta en silti sanoisi, että mies on ulkoistanut minut töistään. Vaan ennemmin niin, että hänellä on elämässään myös asioita ja osa-alueita, joissa en ole mukana ja se on minulle täysin ok. Niin minullakin on.
Mieheni ei myöskään halua pitää minua piilossa läheisiltään, vaan ihan minun tahdosta tämä. Ottaisi minut kyllä aina tapaamaan lastaan, jos haluaisin. Ei kuitenkaan painosta siihen.
Ja viimeiseen kommenttiisi, eli siihen, että alat ymmärtää, että meitä on moneen lähtöön: hyvä! Se on asia, joka todellakin kannattaa sisäistää. Ihmisiä on hyvin erilaisia ja eri asiat ovat tärkeitä eri ihmisille. On rikkaus ymmärtää ja hyväksyä se eikä paheksua kaikkia eri tavalla eläviä. Sinun ei kuitenkaan tarvitse niin elää. Elä ja anna muiden elää! 😉
Vierailija kirjoitti:
No ei tullut vieläkään käytännön esimerkkiä. Varmaan koska se tarkoittaisi sitä että esim. yhteistä kotia ei voi olla vai kaappiinko se kumppani menee jos lapsi tulee käymään kylässä?
Ja minähän annoin juuri esimerkin edellisellä sivulla, että minulla ja miehellä on yhteinen koti ja lisäksi miehellä kakkosasunto, jossa tapaa lastaan, joten minun ei tarvitse tavata lasta eikä lähteä kotoani pois.
Tämä ei ole tietysti kaikille mahdollista taloudellisen tilanteen vuoksi, mutta ei se nyt niin kovin tavatontakaan ole, että on kakkosasunto tai vaikkapa kesämökki, joka tuohon vertautuu.
Kuulostaa siltä, ettet vaan hyväksy muiden valintoja.
En minäkään esimerkiksi valitsisi asua maatilalla tai pienessä kerrostaloasunnossa tai hankkia viittä lasta, mutta en silti kummastele ihmisiä, jotka niin tekevät,
Olen itse lapseton, mutta en voisi kuvitellakaan, että suhteessa suljettaisiin jotenkin toisen läheiset ulos ja ei tavattaisi heitä. Pitkässä suhteessa joudut olemaan osa toisen elämää ja siinä tulee myös ne läheiset mukana. Lapset ja vanhemmat.
Kumppanin lapset on aina mukana kuvioissa, myös aikuisena, ja sitten tulee lapsenlapsia. Jos elämä oikeasti jaetaan, niin siinä tulee mukana myös toisen perhe. Muuten kyse on vain deittailusta tai kevytsuhteesta, ei oikeasta parisuhteesta. Miten voisi muka asua yhdessä näkemättä toisen lapsia? Eivätkö he saa tulla kylään aikuisenakaan?
Nuorena ajattelin ehkä itsekin eri tavalla. Ihan pikkulapsivaiheessa olevaa isämiestä en edelleenkään neuvoiksi ketään tapailemaan, siinä on liikaa liikkuvia osia.
Nyt olen tosi onnellinen, että olen päässyt tutustumaan mieheni lapsiin ja saanut heidän kauttaan kokonaan uuden perheen, johon kuulua. Kaikki ei ehkä osaisi tällaista arvostaa, mutta minulle perhe on tosi tärkeä asia.
🇺🇦🇮🇱
Kaffebulla kirjoitti:
Olen itse lapseton, mutta en voisi kuvitellakaan, että suhteessa suljettaisiin jotenkin toisen läheiset ulos ja ei tavattaisi heitä. Pitkässä suhteessa joudut olemaan osa toisen elämää ja siinä tulee myös ne läheiset mukana. Lapset ja vanhemmat.
Outoa jankata, että väkisinhän parisuhteen mukana tulee sitä tai tätä, kun on jo moneen kertaan osoitettu, ettei tämä pidä lainkaan paikkaansa. Monella meistä on pitkä parisuhde, johon kumppnin suku ei kuulu millään lailla. Onko ihmisten kyky kuvitella vaihtoehtoja omille valinnoilleen oikeasti näin huono?
Vierailija kirjoitti:
Kaffebulla kirjoitti:
Olen itse lapseton, mutta en voisi kuvitellakaan, että suhteessa suljettaisiin jotenkin toisen läheiset ulos ja ei tavattaisi heitä. Pitkässä suhteessa joudut olemaan osa toisen elämää ja siinä tulee myös ne läheiset mukana. Lapset ja vanhemmat.
Outoa jankata, että väkisinhän parisuhteen mukana tulee sitä tai tätä, kun on jo moneen kertaan osoitettu, ettei tämä pidä lainkaan paikkaansa. Monella meistä on pitkä parisuhde, johon kumppnin suku ei kuulu millään lailla. Onko ihmisten kyky kuvitella vaihtoehtoja omille valinnoilleen oikeasti näin huono?
Eiköhän jokainen vastaa omasta puolestaan, eikö se ollut ketjun tarkoitus? Tottakai osaan kuvitella hyvinkin erilaisia tapoja olla parisuhteessa (olen eri kuin yllä lainattu). Mutta jos minulta kysytään, niin ei, en mitenkään voisi seurustella ihmisen kanssa, joka ei haluaisi tavata lapsiani. Minulle ei sopisi sellainen suhde. Kärsisin, ja haikailisin sellaisen puolison perään, joka haluaa tutustua myös niihin lapsiin. Ja kaikkiin muihinkin läheisiin.
Vastaavasti en voisi mitenkään seurustella ihmisen kanssa, joka ei halua, että minä tutustuisin hänen lapsiinsa.
Tinder tuntuu olevan täynnä pienten lasten isukkeja. Oikein tyrkyttävät itseään. Miksi minua lapsetonta naista kiinnostaisi tapailla pienten lasten isää? Lapselliset tapailkoot toisiaan.
Usein etenkin pienten lasten äidit, joilla on yleensä hoitovastuu lapsesta, etsivät ainoastaan parisuhteita joissa voidaan "korjata" lapsen erossa menettämä perhe tarjoamalla tälle uusi. Moni mies asettuukin tähän vaatimukseen, koska uuden isän rooli ei vaadi ihmiseltä niin paljon osallistumista kuin jos hän olisi nainen ja siten lapselle uusi "äiti".
Mutta totuus on, että lapsen alkuperäinen perhe on lopullisesti rikki, että uusi mies EI ole lapsen isä, ei fyysisesti eikä tunteiden puolesta, puhumattakaan siitä, että yleensä lapsi ei myöskään halua uutta isää, sillä onhan hänellä jo yksi - se, jonka kanssa äidillä on tullut ero.
Kuinka moni eronnut äiti katsoo tätä tosiasiaa silmästä silmään? Minusta kuulostaa näiden vastausten perusteella siltä, että ei kovin moni, sen verran defensiivisesti ollaan liikenteessä.
Vanhemman uusi parisuhde ei ole lapselta pois.
Tämän ketjun perusteella vaikuttaa siltä, että joitakin poikkeuksia lukuunottamatta yh-äipille toimivat vaihtoehdot ovat siis yhtäältä kertapanoksi antautuminen tai täysiverinen uusperhearki, mutta mikään merkityksellinen siitä välistä ei onnistu. Hyödyllistä infoa. 👍
Kertokaa miten se käytännössä tapahtuu? Minä ainakin haluan olla lasteni elämässä aina jollain tasolla mukana. Ja jos he saavat lapsia, haluan olla myös aktiivinen isovanhempi, jos se minulle suodaan.
Asia ei sinänsä kosketa minua koska minulla on puoliso, joka on kaltaiseni. Se oli yksi syy siihen miksi häneen rakastuin.