Sanon ei ja älä koske, mutta se ei mene perille Nuori naistoimittaja lähti punaisessa mekossa yksin Helsingin yöhön
Sekä minuun että valokuvaaja Valliin koskettiin vähän väliä, usein vielä kieltojen jälkeenkin, yhteensä ainakin parikymmentä kertaa. Ensimmäinen ei tai älä koske meni perille vain harvoin. Kun se lopulta meni, jotkut miehet suuttuivat.
Kommentit (2882)
"En tiedä. Kuten sanoin, vihasin tuota. Ja onhan se vaikuttanut minäkuvaan, kun on kasvanut ajatukseen että tuo on normaalia käytöstä jota tulee vain sietää. Sitä en ikinä haluaisi opettaa nykyisille nuorille, enkä sitä että tuota ei saa mitenkään korjattua joten ainoa keino vaikuttaa siihen on sulkeutua kotiin.
Nykynuorilla on mielestäni siinä parempi asema, että ahdistelu tunnistetaan ja se yleisesti tuomitaan. Vähättelijöitä löytyy, kuten esimerkiksi tältä palstalta, mutta minun nuoruudessani vähättely oli lähes ainoa tunnettu reagointitapa.
Mutta sitten taas on monia asioita joissa nykynuorilla asiat ovat huonommin. Jokaisessa aikakaudessa on omat hyvät ja huonot puolensa."
Näin huonossa henkisessä tilassa ei nuorisoa ole taidettu ennen nähdä. Aika järkyttävä saavutus kun ollaan hyvinvoinnin huipulla. Luulen että sinulla ja minulla oli paljon mukavampi nuoruus ja aikuisuus, kun mitä nykyajan yhteiskunta ja vauhkoilu tarjoaa nuorisolle. Ikävä kyllä. Haluaisin että asiat olisivat toisinpäin.
Vierailija kirjoitti:
Eipä ole paljoa ahdisteltu. Yhtä ukkoa tirvasin turpaan niin että veri lensi kun erehtyi tissistä puristamaan.
Eli sinusta väkivalta on hyvä ratkaisu. Etkö saanut pahoinpitelysyytettä?
Naisten tekemästä häirinnästä myös juttua lehteen. Tasapuolisuuden vuoksi.
mutta olivatko nämä ahdistelijat miehiä, mikä kammottava oletus! Kysyttiinkö heiltä edes, että kokivatko olevansa mies/nainen/muumi/eiffeltorni?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minua haittaisi jos naiset tulisi hivelemään minun alaselkää tai vaikka puristaisi pepusta. Olisi iloinen että on vientiä. Meitä miehiä on paljon jotka ei kelvata yhtään kenellekkään naiselle.
Se puristaja ei sitten todennäköisesti ole mikään instabeibi tai tissimissi vaan Irmeli 59 v.: 120 kg, 156 cm, kolme hammasta, kolme promillea ja suihkussa käyty viime kesänä. Se ei ole mikään pornofantasia.
Yhtä vittumaista se on instabeibinkin tekemänä.
Mitenkähän kävisi Turkkilaisessa yökerhossa?
Vierailija kirjoitti:
Naisten tekemästä häirinnästä myös juttua lehteen. Tasapuolisuuden vuoksi.
Tätä miesten kokemusten keräämistähän on yritetty, laihoin tuloksin. Ja niissäkin tapauksissa ne olivat useimmiten miehiä, jotka ahdistelivat poikia ja nuoria miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Miten se muka lähti yksin jos sillä oli kuvaaja seuranaan? Valehdellaan heti otsikossa!
Alat ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea pitkää ketjua, mutta juttua lukiessani mietin, että jokin on muuttunut. Oli hyvin harvinaista, että minua olisi ahdisteltu nuorena, aivan muutamia yksittäisiä tapauksia. Mutta oma tytär parikymppisenä valitti, että häntä häiritään.
On ilmeisesti tapahtunut jonkinlainen takaisku tässä asiassa. Tapahtumapaikka on sekä mulla että tyttärelläni sama kuin toimittajalla.
Naisvihamielisten aatteiden leviäminen on johtanut tähän?
Mä olen myös keski-ikäinen nainen ja metoon aikaan keskustelin ystävieni kanssa ahdistelusta. Olin sitä mieltä ettei mua ole koskaan ahdisteltu. Samanikäiseltä ystävältäni lensi suu auki, ja hän muistutti mua kaikista kerroista kun olemme olleet yhdessä baarissa ja niin mua kuin häntäkin on kourittu, takerruttu kiinni, ängetty seuraan kielloista huolimatta, jopa y
Ikävä kyllä, kaikki baareissa käyneet 40+ miehet ovat syyllistyneet nykykatsantokannassa ahdisteluun.
Ei todellakaan! Kaveripiirissäni oli paljon myös poikia ja miehiä, mutta harvan tiedän käyttäytyneen noin. Sitä en lainkaan tarkoittanut kirjoituksellani, että kaikki miehet olisivat olleet tuollaisia, vaan että sitä tapahtui. Yleensä vanhempien miesten toimesta. Tunsin myös nykyisen mieheni tuolloin, ja voin sanoa 100% varmuudella, että hän ei ole ikinä kourinut täysin tuntematonta naista, yrittänyt suudella ketään väkisin tai väkisin ängennyt kenenkään pöytään vastalauseista huolimatta. Hänellä oli jo nuorena aina normaalit käytöstavat humalassakin.
Pointtihan tässä on se, että miehet kokevat oikeudekseen koskea naisiin ilman lupaa. Miehet näkevät naiset jollain tasolla omaisuutenaan. Naisia ei nähdä miesten kanssa tasa-arvoisina ihmisinä, joilla on itsemääräämisoikeus ja oikeus koskemattomuuteen.
Illan kuvaus on sinänsä tuttuakin tutumpaa omista nuoruusajoista, mutta sillä erotuksella, että meno näyttää muuttuneen vieläkin aggressiivisemmaksi. Minua on seurattu, on ahdisteltu keskellä päivääkin julkisissa kulkuneuvoissa, on huudeltu kaduilla, kourittu, tai suututtu ja solvattu jos vastaan esim. tanssikutsuun kieltävästi. Onneksi on kokemuksia myös kivoista, kohteliaista miehistä. Heitä vain saisi olla enemmän.
Kerran heitettiin kaverin kanssa sysimustaa huumoria siitä, että Suomessa miehillä näyttäisi olevan melkein velvollisuus käyttää hyväksi humalaista/tajutonta naista. Sen sijaan että puolustuskyvyttömän hyväksikäyttö olisi erityisen tuomittavaa, se nähdään jotenkin vähemmän pahana asiana. Ei se, että joku on juonut itsensä humalaan, oikeuta seksuaaliseen hyväksikäyttöön, kuten se ei oikeuta esim. pahoinpitelemään tai varastamaan toista.
Vierailija kirjoitti:
Mitenkähän kävisi Turkkilaisessa yökerhossa?
Mitenhän Turkkilan kävisi Mummotunnelissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voishan sitä näin naisena lähteä vaikka keskellä yötä alasti lenkille, kun periaatteessa koskemattomuutta ei saa loukata, mutta aika harva ottaisi sen riskin.
Tiesithän että järjestyssäännöt kieltävät alastomuuden julkisilla paikoilla, ja siksi et näekään alastomia ihmisiä lenkillä - ellet sitten miespuolista itsensäpaljastajaa.
Oletitko juuri jonkun sukupuolen?
Eikö teille ole mikään valistus mennyt läpi? Kenenkään sukupuolta ei saa olettaa!
Ei vi..... saata.............. . Nyt on paksua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea pitkää ketjua, mutta juttua lukiessani mietin, että jokin on muuttunut. Oli hyvin harvinaista, että minua olisi ahdisteltu nuorena, aivan muutamia yksittäisiä tapauksia. Mutta oma tytär parikymppisenä valitti, että häntä häiritään.
On ilmeisesti tapahtunut jonkinlainen takaisku tässä asiassa. Tapahtumapaikka on sekä mulla että tyttärelläni sama kuin toimittajalla.
Naisvihamielisten aatteiden leviäminen on johtanut tähän?
Samaa pohdin. Oma arvaukseni että nuorten naisten toleranssi (voi myös käyttää sanaa huumorin/tilannetaju) on täysin olematon. Eli vauhkoonnutaan jo siitä jos joku (vieras) katsoo vähänkin pidempään. Pillastutaan tuntemattoman drinkin tarjoamisehdotuksesta. Hiillytään oven avaamisesta ja harmittomasta kohteliaisuudesta tulkiten se mahdollisimman häijysti ja seksisti
Meinaatko että kun joku ostaa sinulle drinkin ja näet kun se baarimikko sitä sekoittelee että se baarimikko on juonessa mukana ja sekoittaa jotain epämääräistä sekaan? Taidat elää aika harhaisessa maailmassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisten tekemästä häirinnästä myös juttua lehteen. Tasapuolisuuden vuoksi.
Tätä miesten kokemusten keräämistähän on yritetty, laihoin tuloksin. Ja niissäkin tapauksissa ne olivat useimmiten miehiä, jotka ahdistelivat poikia ja nuoria miehiä.
Missähän tuota keräämistä on harrastettu? Ainakin tällä alustalla aiheeseen liittyvät ketjut menevät pikaiseen poistoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Summa summarum: Helsingin miehet ovat sikoja, vaikka helsinkiläiset naiset usein haukkuvat maalla asuvia miehiä. Ovat kuulemma peräkamarin juntteja, jotka rassaavat traktoria.
Minusta on moninverroin juntimpaa piereskellä yökerhossa ja kähmiä tanssimaan tulleita naisia kuin piereskellä navetan takana traktoria rassaillessaan.
Loppupäätelmä: missään ei ole enää kunnon miehiä (paitsi homoissa), joten täytyy kai vaihtaa sukupuolta.
Navetan takana piereskely on moninverroin sivistyneempää kuin tanssilattialla kaasuttelu. Oikeastiko joku päästelee ravintolassa?
Only
Olen 52 vuotta, eikä ole koskaan ollut tarvetta piereskellä tanssilattialla. Normaali ihminen hoitaa vessassa kaasuttelun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voitaisiin tehdä lainsäädäntö, jonka mukaan mies pääsisi baariin vain naisseurassa, ei yksin. Eikö näin ollut naisten kohdalla aika pitkään historiassamme? Miksipä ei vaihteeksi niin päin.
Ahaa eli haudot kostoa.
Kai tulevat miessukupolvet saavat sitten taas vuorostaan kostaa.
Kosto siitä että eivät saa tehdä rikoksia naisia kohtaan?
Kerrotko vielä mikä rikos illan aikana tapahtui?
Vierailija kirjoitti:
Pointtihan tässä on se, että miehet kokevat oikeudekseen koskea naisiin ilman lupaa. Miehet näkevät naiset jollain tasolla omaisuutenaan. Naisia ei nähdä miesten kanssa tasa-arvoisina ihmisinä, joilla on itsemääräämisoikeus ja oikeus koskemattomuuteen.
Illan kuvaus on sinänsä tuttuakin tutumpaa omista nuoruusajoista, mutta sillä erotuksella, että meno näyttää muuttuneen vieläkin aggressiivisemmaksi. Minua on seurattu, on ahdisteltu keskellä päivääkin julkisissa kulkuneuvoissa, on huudeltu kaduilla, kourittu, tai suututtu ja solvattu jos vastaan esim. tanssikutsuun kieltävästi. Onneksi on kokemuksia myös kivoista, kohteliaista miehistä. Heitä vain saisi olla enemmän.
Kerran heitettiin kaverin kanssa sysimustaa huumoria siitä, että Suomessa miehillä näyttäisi olevan melkein velvollisuus käyttää hyväksi humalaista/tajutonta naista. Sen sijaan että puolustuskyvyttömän hyväksikäyttö olisi erityisen tuomi
On teidän kaveriporukassa outo huumori. Naureskeletteko lasten r*iskauksillekin?
Vierailija kirjoitti:
Näin huonossa henkisessä tilassa ei nuorisoa ole taidettu ennen nähdä. Aika järkyttävä saavutus kun ollaan hyvinvoinnin huipulla. Luulen että sinulla ja minulla oli paljon mukavampi nuoruus ja aikuisuus, kun mitä nykyajan yhteisku
Olen samaa mieltä, että nuoret ovat huonossa henkisessä tilassa. Mutta siitä en olisi ollenkaan varma että se johtuisi mitenkään ahdistelun tuomitsemisesta. Päinvastoin, se lienee ainoita asioita jotka heillä on nykyään paremmin kuin mitä meillä oli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En yhtään epäile toimittajan kokemuksia.
Vaan toimii se toisinkin päin. Satun olemaan suhteellisen hyväkroppainen liikunnallinen keski-ikäinen mies, ja olen kokenut ihan samaa naisten taholta.
Jopa vaimoni tuttava kävi käsiksi ollessamme samoilla festareilla, mitä kieltämättä pidin enemmän kuin kiusallisena.
Järkihän näissä pitää olla kädessä: jos liikut yksin ja pukeutumisellasi viestit jotakin niin on ihan odotettavaa, että viesti menee myös perille. Yksin kun ollaan niin varustus sitten sen mukainen, sukupuolesta riippumatta.
Mikä sinun varustuksesi on yksin liikkuessasi?
Juoksukengät.
Merkki altistumisesta aivopesulle.