Hesarin kk liite, meillä on niiiiin vaativa vauva

Olen vain ylempi toimihenkilö enkä milläänlailla ' uraputkessa' . Ä-loma oli tervetullut breikki työelämästä (olin 35 v. kun lapsi syntyi), Mieheni on ihana isä ja aviomies, leikki ja edelleen leikkii paljon lapsen kanssa ja tekee paljon kotitöitä. Minulla ei ollut mitään epärealistisia odotuksia vauvan tai äitiyden suhteen- päinvastoin oletinkin sen olevan pahimmassa tapauksessa paljon valvomista ja mahdollisesti vaativa lapsi- tosin meidän lapsemme ei ole ollut edes siitä vaativimmasta päästä- oli paljon ilmavaivoja viikoilla 2-12 (ei kuitenkaan koliikkia), sen jälkeen on ollut ihan tavallinen vauva, ei vaativa eikä ylihelppo. Enkä kokeunut mitään suorituspaineita, en edes kodinhoidosta 8saati sitten työstä tai opiskelusta). Yritin nukkua lapsen kanssa kun nukutti, enkä puuhata mitään ylimääräistä. kertakaikkiaan halusin vain nauttia lapsesta.



Lapsi oli/on ihana ja silti 3-5kk lapsen syntymän jälkeen menin unettomaksi, ärtyneeksi ja kaikki veto oli poissa, en nähnyt missään muussa hyvää kuin ihanassa lapsessa. Onneksi tajusin hakea apua ajoissa ja sain lääkityksen joka auttoi nopeasti, en olisi halunnut kokea sitä olotilaa yhtään kauempaa, miehenikin tajusi että jotain minussa on vialla.



Hesarin juttu oli minusta äärettömän surullinen. Jutun kuvaama vieraantuminen lapsesta ja sen tuomasta elämänmuutoksesta on tullut näin yleiseksi :( Mistä se voi johtua? Itsekin olen 70-luvun lapsia ja äitini meni töihin minun ollessani 3 kk. Isä hoiti minua paljon ja teki myös paljon kotitöitä. Minulla oli turvallinen hoitopaikka pph:lla ja en ole koskaan tuntenut suhteeni vanhempiini olleen kaukainen.



En enää tiedä mistä jaarittelen mutta tosiaan juttu sai minut todella surulliseksi. Lisäksi tunnen syyllisyyttä omasta masennuksestani (vaikkakin lievästä), miksi minä masennui vaika kaikki oli hyvin. Ehkä täytyy ajatella että joihin ne hormonimyrskyt vain isekvät pahemmin kuin toisiin...

Monille lapset ovat vain osa omaa täydellistä elämänsuunnitelmaa ja suorittamista, kuten muukin elämä.

Vaan kun se oikea tosielämä ei ole projektia, ei. Ei osata sitten improvisoida ja mennä tilanteiden mukana, kun on laadittu etukäteissuunnitelma joka ei sitten pidäkään kutiaan. Vauva ei tiedä, että sen pitäisi käyttäytyä jonkun tietyn kaavan mukaan.

ei ole kokenut sellaista äitisuhdetta, jossa äiti oikeasti lukee ja tulkitsee lastaan ympärivuorokautisesti ja osaa reagoida lapsensa tarpeisiin. Ehkä sitä ei sitten myöskään osaa välittää eteenpän omalle lapselleen ja turhautuu ja masentuu riittämättömyydentunteen takia?

Vierailija:

Äiti ei ehtinyt tehdä äitiyslomalla väitöskirjaa tai vauvan kanssa pitää olla vuorovaikutuksessa. Ja ylläri oli lapsen syntymän jälkeen, että ei voi käydä joka päivä ulkona syömässä.

Mistä näitä utopistisia kuvitelmia tulee?

masennuksen taustalla on monesti huono suhde omaan äitiin. Kun itse ei ole saanut kunnollista hoivaa, sitä on vaikea antaa omalle lapsellekaan.



Ja luulen, että tuo hyväksynnän hakeminen ylisuorittamisella voi johtua samasta jutusta: kun hyväksyntää ei lapsuudenkodissa ole saanut, sitä haetaan jollain muulla tavoin. Pitää todistella itselleen olevansa arvokas ihminen edes jossain asiassa.



Sitten tuosta opiskelusta vanhempainlomien aikana: itse olen kokenut sen mukavana lisänä elämässä, asiana, joka auttaa minua jaksamaan myös äitinä. Jollekin muulle opiskelu vauvan kanssa voi taas olla kamala stressin paikka ja hän toivottavasti tajuaa hakea virikettä elämäänsä jostain muualta. Ei se mielestäni tee kummastakaan sen huonompaa äitiä tai ihmistä.

Kuulostaa nimittäin aivan uskomattomalta, jos siellä todella on kirjoitettu, että synnytyksenjälkeinen masennus johtuisi siitä, että äiti on viety vauvana hoitoon. Eikö kotihoidetuilla äideillä sitten ole vaaraa päätyä kärsimään masennuksesta?

Minä olen muuten mielessäni pitkään ihmetellyt, mistä tämä nykyinen masennusbuumi johtuu...

niin se on selkeä riskitekijä sille, että vauvan kiintymyssuhteessa ensisijaiseen hoitajaan (usein äiti) tulee jotain häiriöitä, ja siitä muodostuu turvaton. Vain joka toisen vauvaikäisen kiintymyssuhde on turvallinen. Vuorovaikutukselliset tekijät ja hoitoon vieminen voivat, riippuen lapsen temperamentista, vaikuttaa paljonkin lapsen stressivasteeseen eli siihen, kuinka helposti ihminen stressaantuu ja millä ärsykemäärällä.



Eli varhainen hoitoonvienti on riskitekijä lapsen kehitykselle, mutta jos hoitopäivän pituus on kohtuullinen, lapsella on turvallinen oma, pysyvä hoitaja ja vuorovaikutus vanhempiin (etenkin äitiin) on hyvä, niin silloin riskitekijät ovat minimissä. Mutta jos nämä perusasiat eivät toteudu, riski häiriöihin kasvaa.



Näin ainakin minä olen asian käsittänyt.

Jutussa haastateltiin psykiatria, joka esitti teorian, että kun lapsena ei ole ollut riittävästi vuorovaikutusta oman äidin kanssa ei aivoihin synny hermoverkkoa, joka antaisi valmiudet vastaavanlaiseen toimintaan oman lapsen kanssa. Minulla ei ole lehteä tässä käsillä että voisin katsoa tarkemmin mutta jotenkin näin tämä spekulaatio meni.



Tietenkin synnytyksenjälkeisellä masennuksella on vankka biologinen/hormonaalinenkin pohja, sitä ei tässä kiistetty.

turvaton kiintymyssuhde on selkeä riskitekijä psyykkiselle hyvinvoinnille: se lisää merkittävästi riskiä esimerkiksi masennukseen ja ahdistushäiriöihin. Siten varhaisen vuorovaikutuksen ongelmat ja varhain aloitettu päivähoito (riippuen hoidon laadusta, miten hoito on järjestetty) voi olla riski myöhemmille mielenterveysongelmille. Tietenkään ei aina, mutta tilastollisesti ne korreloivat, eli syy-seuraus-suhde löytyy.

Lapsen syntymä on aina stressitilanne uusille vanhemmille, suuri elämänmuutos, oli lapsi kuinka toivottu ja rakastettu tahansa. Siksi se myös saattaa altistaa esim. masennukselle, kuten kaikki stressaavat elämänmuutokset ja kokemukset.

Vierailija:

Enkä ole vaatinut, että muut tekisivät niin kuin minä, vaan sanonut, että kannattaisi miettiä, onko itsessä jotain vikaa, jos yhden tavallisen lapsen hoitaminen vie voimat tyystin. Kyllä silloin oikeasti on jotain häikkää kyvyssä rytmittää/hahmottaa/hallita omaa elämäänsä.

t. se liian tehokas

Ensinnäkin: on sulla kyllä ihmelapset nukkumisen suhteen. Meidän tenavat eivät ole koskaan nukkuneet yli 10 tuntia vuorokaudessa. Sulla taas tuntuvat nukkuvan jopa 12-13 tuntia vuorokaudessa... eivät ole ainakaan äitiinsä tulleet.

Tein minäkin gradun koti-isänä, mutta kyllä väsytti...

Esikoinen ei ensimmäisen vuotensa aikana nukkunut

koskaan yli 5 tunnin yhtämittaisia yöunia. Sairastelun aikaan unet olivat vielä enemmän sekaisin.

Itse olen aina tarvinnut vähintään 7 tunnin laadukkaan yöunen, ollakseni suht koht toimintakykyinen. Ei ihme, että elämä oli välillä aika usvaista ja depiskin saattoi vaivata keskitalvella. Lapsia ja aikuisia on moneen lähtöön, eli ei kannata murjoa täällä tuolla lailla toisten itsetuntoa.

Paljon voimia kaikille väsyneille äideille!!

t. entinen koti-isä

Olen aina huomannut, että minulla on enemmän energiaa kuin muilla. Luontaisesti hitaille ihmisille on varmaan vaikea kasittää, että minä en stressaannu tai koe suorittavani kun pidän aikatauluni kiireisenä. Itse ehdin haistella myos niitä kukkia ja ns. nauttia elämästä. Minusta tuo yksi päivärytmi (en nyt muista numeroa) olisi ahdistavan pitkäveteinen. Onneksi lapset ovat tulleet äitiinsä, ja nauttivat aktiivisesta elämästä. Itse kyllä tarvitsen vahintään 8h unta, mutta päivässä saa paljon aikaan, vaikka nukkuukin tuon 8h.

Esim. vanhin lapseni ei ole ollenkaan väsynyt hoitopäivän jälkeen, vaan heti kotiin tultua pitäisi alkaa soitella kavereille tai tehdä jotain. Siksipä meillä on lapsella paljon harrastuksia, koska hän nauttii tekemisestä, ei makaamisesta kKuten äitinsäkin.

Ihan uutena keskustelijana: Miten sinun kanssasi voi keskustella, kun vasta-argumentaatio saa sinulta tuomion " taisi kalikka kalahtaa" ? Eikö se ole älyllisesti aika epärehellistä patologisoida toisten vastaukset noin?

" Ensinnäkin: on sulla kyllä ihmelapset nukkumisen suhteen. Meidän tenavat eivät ole koskaan nukkuneet yli 10 tuntia vuorokaudessa. Sulla taas tuntuvat nukkuvan jopa 12-13 tuntia vuorokaudessa... "



MLL suosittelee leikki-ikäiselle unta 10 - 13 tuntia, vauvath sen mukaan nukkuvat jopa 15 - 17, että ihan normaalia on leikki-ikäisen nukkua 12 - 13 tuntia, varsinkin kun ovat rennossa kotihoidossa ja saavat itse määrätä rytminsä. Minä sen sijaan kovasti ihmettelen vauvaa, joka nukkuu vain 10 tuntia vuorokaudessa... Onko lapsenne tutkittu, ettei heissä ole mitään vakavampaa vikaa, ylivilkkautta tms, ex-koti-isä?

tarkkailemaan itseään äitinä vähän liiankin kanssa.

Vierailija:

Minä sen sijaan kovasti ihmettelen vauvaa, joka nukkuu vain 10 tuntia vuorokaudessa... Onko lapsenne tutkittu, ettei heissä ole mitään vakavampaa vikaa, ylivilkkautta tms, ex-koti-isä?

Sinä varmaan ihmettelet vähän nukkuvaa vauvaa siksi, että et oo etsinyt käsiisi artikkeleita vähän nukkuvista vauvoista, koska sulla ei sellaista ole ollut. Mutta kyllä niitä vain on muutama prosentti vauvoista, jotka ilman mitään selittävää syytä nukkuvat joko hyvin vähän tai hyvin paljon.

Ja tää on just sitä, että ei hyväksytä sitä, että vauvat, kuten ihmiset yleensäkin, ovat erilaisia. Vauvat eivät ole koneita, jotka toimivat saman kaavan mukaan. Niillä ei ole käyttöohjeita, koska jokainen on opittava tuntemaan yksilönä ja hoidettava sen mukaan. Mutta hyvin paljon onkin tuota ajattelua, että ne vauvat, jotka eivät mahdu jonkin toiminnan keskialueelle ovat viallisia tai sairaita. Mutta ei se niin mene. Kyllä aivan terveiden ja hyvinvoivien vauvojen unimäärät vaihtelevat.

Emme ole koneita ja samanlaisia. Tehopakkaus voi olla, mutta ei tarvitse olla.

ja tuollainen, ihmettelen syvästi, miten kehtaat arvostella ja pällistellä normaalisti nukkuvaa lasta ja tämän äitiä! On sulla otsaa.