Tuleeko teillä muilla vauvaperheillä isovanhemmat vauvaa katsoessaan kylään kahvittelemaan vai enemmänkin auttamaan?

Auttamaan. Pienen vauvan kanssa meille kotiin sai tulla vaan perhe ja ystävistä ne, jotka ymmärtävät auttaa. Meillä oli sen verran rankka alku että käytännön sanelemaa.

Tulivat lähinnä arvostelemaan. Oli hyvin monta epäkohtaa niin lapsen ulkonäössä, minun ulkonäössäni ja siinä, että kyllä nyt synnytyksen jälkeen on ennenkin heti pystyssä oltu.

Meinasin kuolla synnytykseen.

Kysyn siis koska omat vanhemmat olleet suuri pettymys ja appivanhemmat kultaa! En voi avata enempää etteivät tunnista. Ap

Anoppi toi esikoista katsomaan tullessaan vuoallisen lasagnea. Sen jälkeen on enemmän ollut sitä kahvilla käynti- tyyppistä kyläilyä, mutta apua saadaan kyllä jos pyydetään. Minun äitini erikseen kyseleekin voiko auttaa jossain, on mm. pessyt meillä ikkunat useana vuonna. 

Mulla ei oo lapsia ja asun yksin aika pienessä kaksiossa, mut en kutsu koskaan vanhempia kylään kun en halua ketään tänne hösäämään :D

Itse olin todella huonossa kunnossa kolmannen synnytyksen jälkeen komplikaatioiden ja suuren verenvuodon takia. Mieheni joutui auttamaan jo ihan kävelyssä ja suihkussa etten pyörtyisi. Toki siinä vauvan lisäksi myös taapero ja leikki-ikäinen myös hoidettavana kotona.

Vanhempani tulivat katsomaan vauvaa ja vain paasasivat joistain sukulaisista ja heidän sairauksistaan koko vierailun ajan. Eivät tainneet edes huomata sitä, kuinka en meinannut pysyä tolpillani edelleenkään.

Jossain vaiheessa vierailua mies talutti minut sänkyyn, kun väsyin, mutta tuskin älysivät mitään. On jäänyt inhottamaan tuo käytös, kun olin heikoimmillani, niin ei tullut mitään tukea, apua tai empatiaa heiltä.

Kylässä kahvitellaan eikä toimita isäntäväen palvelijoina.

Vierailija kirjoitti:

Kylässä kahvitellaan eikä toimita isäntäväen palvelijoina.

Ihan pakko: meilläpä ei isovanhemmat ole kylässä, vaan kuuluu kalustoon. Onhan heille varattu omat huoneetkin. :)

Vierailija kirjoitti:

Tulevat kaupan kautta, lisäksi valmista kotiruokaa mukana ja tuliaiset vauvalle. Auttavat niin paljon kuin antaa auttaa. 

Ihanaa! Kolmen lapsen äitinä olisin joskus toivonut näin tapahtuvan, mutta ei koskaan. 

Vierailija kirjoitti:

Kylässä kahvitellaan eikä toimita isäntäväen palvelijoina.

Silloin ei pidä mennä kylään vastasyntyneen vauvan perheeseen.

Luulin ennen vauvan syntymää että saisin apua mutta käytännössä oli juuri niin että istuivat kuin tatit ruokapöydässä ja odottivat että joku keittää kahvit (vaikea siinä lähteä kahvia keittelemään kun imetin). Kiusallista ja jotenkin hankalaa ja välit muuttuivat lapsen syntymän myötä aika paljon. Olin aiemmin se jona aina oli avuksi kaikille milloin vain ja aina kun tarvittiin. Itse en sitten saanutkaan samalla tavalla apua kun olisin sitä tarvinnut. Tosin ehkä en osannut kunnolla sanoa että haluan apua, joten voi olla omaakin vikaa, vauva-aika oli tosi rankkaa enkä oikein muista siitä mitään. Syyllistävää käytöstä etenkin äidin puolelta, kyselee aina miksette käy jne. Totuus on että en jaksa lähteä paikkaan jossa ei oteta huomioon että meillä on lapsi, kuten perheen mökille. Lapsettomat sisarukset riekkuvat yömyöhällä eikä kukaan koskaan iltaisin tarjoudu esim nukuttamaan lapsen että voisin joskus vaikka istua muiden kanssa ja juoda lasin viiniä tms. Aamulla sitten saan toki viideltä herätä huonon yön jälkeen ja muut nukkuvat tyytyväisinä puolille päiville. Hankalaa vaan kaikki. Harmittaa että välit meni tällaiseksi, mutta tulipahan koettua. Nähdään joskus ja välit on nykyään etäiset.

Hyviin tapoihin kuuluu, että pikkuvauvaperheeseen ei mennä kyläilemään odottaen palvelua, vaan viedään pullaa/syömistä, ainakin tarjoudutaan keittämään kahvit ja pitämään vauvaa että vanhemmat saa juoda omansa lämpimänä.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole enää vauvaikäistä, mutta kyllähän ne palveltaviksi silloin tuli, eivät auttamaan. Ja jos esim. äitini joskus tuli muka auttamaan, niin valitti pienestä kodista, rasvasta liesituulettimessa ja läiskistä suihkuseinässä. Apu oli sitä että vauvan ja taaperon kanssa hetken pihalla, mutta sekin oli kuulemma hirveän hankalaa.

Olen myös huomannut, että lapsettomat kutsuvat itsensä mielellään kylään pikkulapsiperheeseen (meillä kolme pientä lasta). Tulevat kahville ja riehaannuttavat lapset ihan ylikierroksille. Viipyvät yli viisi tuntia. Eivät ainakaan auta mitenkään. Hirveä sotku heidän jälkeensä.

 

Kun mikään ei kelpaa. Etkö sä saa suutasi sen vertaa auki että kiellät riehaannuttamasta lapsia, osaat pyytää nätisti apua (vaikka kylään tulijoita ei ole tapana pistää hommiin) tai kerrot kun on aika lähteä kotiin, jos vieras ei sitä itse ymmärrä tai ylipäätään et päästä heitä kylään kun saat siitä noin pahan mielen jälkikäteen? 

Vierailija kirjoitti:

Itse olin todella huonossa kunnossa kolmannen synnytyksen jälkeen komplikaatioiden ja suuren verenvuodon takia. Mieheni joutui auttamaan jo ihan kävelyssä ja suihkussa etten pyörtyisi. Toki siinä vauvan lisäksi myös taapero ja leikki-ikäinen myös hoidettavana kotona.

Vanhempani tulivat katsomaan vauvaa ja vain paasasivat joistain sukulaisista ja heidän sairauksistaan koko vierailun ajan. Eivät tainneet edes huomata sitä, kuinka en meinannut pysyä tolpillani edelleenkään.

Jossain vaiheessa vierailua mies talutti minut sänkyyn, kun väsyin, mutta tuskin älysivät mitään. On jäänyt inhottamaan tuo käytös, kun olin heikoimmillani, niin ei tullut mitään tukea, apua tai empatiaa heiltä.

Kotiapua saa kunnalta noihin tarkoituksiin. Huolestuttavaahan se on ettei sinusta ole pitämään edes itsestäsi huolta, liian aikainen kotiutus sairaalasta?

Olemaan vauvan/lapsen kanssa, eli siten auttamaan. Äitini ei kerkiä oikeastaan koskaan, anoppi on kullanarvoinen eläkeläinen. 

Katsomaan lapsenlapsia ja tottakai keitän kahvit. Auttamaan tulevat aina pyydettäessä. Silloinkin saavat kahvit, ruuat, jos olen kotona. 

Minulla on kaksi lasta, isoja jo molemmat, mutta en olisi kyllä huolinut ketään  "auttamaan",  selvisin  ja selviän mainiosti itse.

Olen kahden kahden yh, ja pärjännyt ja pärjään todella hyvin omillani.  Vanhempieni luona on käyty,  he hyvin harvoin minun luonani .  Isäni rakastaa lapsia, äitini teki heti selväksi että ei sitten hoida. Eikä ole hoitanut enkä ole sitä odottanutkaan.

Toisen kummi kyllä mielellään olisi ottanut lapsen hoidon kokonaan itselleen jos olisin antanut. Onneksi ei asu lähellä joten harvemmin tavataan.  Olen oppinut itsenäiseksi jo hyvin nuorena, ja itsenäinen haluan olla.

Olosuhteista johtuen me olemme aina menneet kylään vanhempieni kotiin, jo pienen vauvan kanssa. Siellä on aina monen ruokalajin pöytä katettuna, minulle vuode vierashuoneessa että saan levätä kun siltä tuntuu ja vanhempani hoitavat ja viihdyttävät lasta. Ihan paras lepoloma minulle, on pienen matkustamisen arvoinen :D 

Itse käyn katsomassa vauvaa ehkä kerran kuukaudessa sen takia ettei sitten alkaisi vierastaa. En osaa siellä laittaa ruokaa tai muuta, miniä haluaa hoidella ne itse ja on paljon parempi ruoanlaittaja kuin minä, kämppä on myös aina putsplank. Juon kyllä kahvit, vien pullat mennessäni. Pitelen vauvaa sen pari tuntia kun olen siellä mutta en tee muuta.

Miehen vanhemmat tulevat auttamaan ja kahville. Hoitavat myös isompia lapsia ja lemmikkejä, ottavat yökylään ja vievät mökille. Minun vanhemmat käyvät vain nopeasti kahvilla, jonka jälkeen olen aina superstressaantunut. Vanhempani ovat yksi työ lisää ja eivät osaa olla lemmikkien/lasten kanssa, vaan aiheuttavat vaaratilanteita, jolloin minun on oltava joka paikassa yhtä aikaa. Miehen vanhemmilla on useita lapsenlapsia ja minun vanhemmille omani on ainokainen. Ihmisiä on siis erilaisia ja lasten hoito saati lastenlasten hoito ei ole se oma juttu.