Lue keskustelun säännöt.
Kuolemanpelko
15.07.2024 |
Olen jo 53.
Pelkään kuolemaa lähes hysteerisesti.
Kommentit (35)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muistan alle kouluikäisenä ajatelleeni, että olen tullut tänne jostain tilasta, jossa tiesin miten asiat ovat ja miten pitää elää. Sillä hetkellä kuitenkin koin, että olen silti elänyt väärin, vaikka olinkin niin nuori, enkä ollut tehnyt mitään erityistä pahaa.
Sittemmin unohdin nämä ajatukseni, mutta nyt 60-vuotispäivän lähestyessä ne ovat palanneet mieleen. Entä, jos onkin niin, että palaamme aina takaisin sinne jonnekin, jossa tiedämme kaiken ja toteamme taas eläneemme väärin?
Näin juuri suurin osa meistä tekee. Muistat oikein. Minäkin muistn tuon. Meillä on se suunnitelma, sitten tulemme tänne ja se menee ihan pieleen, koska vapaa tahto.
AP:lle haluan kertoa, kuolemaa ei tarvitse pelätä. Siis kuolinprosessin kivuliaisuutta tai sitä mitä sen jälkeen. Lähdet kehostasi ennen kuin koet viimeisen henkäyksesi. Et tunne mitään kipua kuollessasi. Kuoleman jälkeen olet yhtä elossa kuin nyt, ehkä jopa enemmän. Kehosi vain kuolee. Älä pelkää sitä. Elä nyt.
Ikätyypillistä pelätä ja miettiä kuolemaa viisikymppisenä. Elämä alkaa näyttäytymään aika pieneltä ja hauraalta silloin, ja aika menee valtavan nopeasti. Varmasti kaikki kokee nuo tunteet jollakin tapaa, kuka kevyemmin ja kuka voimakkaammin. Suosittelen luontoyhteyden vahvistamista, hiljentymistä, meditaatiota tai vaikka retkeä luostariin retriitille. Sen sijaan, että märehtii omaa elämäänsä kannattaa suunnata huomio itsensä ulkopuolelle, historian tai kaunokirjallisuuden lukemiseen, politiikkaan, ihmisyyden ja maailmankaikkeuden ihmettelyyn. Ottaa nöyränä vastaan avuttomuus elämän ja ajan edessä.
No koskaan et tule tajuamaan, että olet kuollut. Aivan turha pelko, yhtä luonnollista kuin syntymä.
Pari kirjoittajaa tuossa kertoi lapsena muistavansa jotain ajasta ennen syntymää. Minulla on myös tällainen hämärä muisto. Tunne, että en ole se, joksi muut minua kutsuvat. Kyselin että kuka minä oikeasti olen?
Onneksi en enää kysele(ainakaan ääneen). Luulen/uskon että kuolemassa siirrymme tuonne jonnekin, josta jälleen synnymme tänne. Kuolemaa ei ole, olemme aina olleet eikä oleminen ei lopu kuolemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muistan alle kouluikäisenä ajatelleeni, että olen tullut tänne jostain tilasta, jossa tiesin miten asiat ovat ja miten pitää elää. Sillä hetkellä kuitenkin koin, että olen silti elänyt väärin, vaikka olinkin niin nuori, enkä ollut tehnyt mitään erityistä pahaa.
Sittemmin unohdin nämä ajatukseni, mutta nyt 60-vuotispäivän lähestyessä ne ovat palanneet mieleen. Entä, jos onkin niin, että palaamme aina takaisin sinne jonnekin, jossa tiedämme kaiken ja toteamme taas eläneemme väärin?
MIetipä sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menee se elämä noinkin: herää aamulla suoraan pelkotilaan 😳
Tosi sairaaloista.Ja elämä tyhjää. Ja yksinäistä.
Kun on elämää ja menemistä ja tulemista ja työ ja useilla pehe, harrastuksia, ystäviä, niin ei yksinkertaisesti ehdi ajattelemaan kuolemaa. Saati sitten pelkäämään sitä.Aloituksen on pakko olla provo.
Kyllä sitä kuolemaa voi ajatella ja pelätä vaikka aamukahvia juodessa, matkalla töihin, kahvitauolla, kuunnellessa lasten juttuja illalla. Ei siihen erityistä aikaa tarvitse varata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pari kirjoittajaa tuossa kertoi lapsena muistavansa jotain ajasta ennen syntymää. Minulla on myös tällainen hämärä muisto. Tunne, että en ole se, joksi muut minua kutsuvat. Kyselin että kuka minä oikeasti olen?
Onneksi en enää kysele(ainakaan ääneen). Luulen/uskon että kuolemassa siirrymme tuonne jonnekin, josta jälleen synnymme tänne. Kuolemaa ei ole, olemme aina olleet eikä oleminen ei lopu kuolemaan.
Emme synny uudestaan maan päälle. Sielun kohtalo on joko ikuinen Taivas, tai ikuinen Hel vetti. Vain Raamatullinen Jeesus pelastaa.
Entiset elämät - kokemukset, ovat Saa tanan, demonien eksytystä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syntymä, keho muuttuu lapsen kehosta aikuiseksi ja sitten vanhaksi. Lopulta keho kuolee. Tämä on tosiasia, jonka tiedämme.
Tämän jälkeisestä ajasta ei ole TODISTETTAVAA tietoa. Siihenkö se sitten loppuu? Vai onko se helvetin tuli seuraavana vuorossa, vai enkelikuoro?
Ei tämä voi olla noin teatraalista. Totuus täytyy olla jotain simppelimpää. Kuoleman jälkeen ei ole mitään, tai sitten oleminen jatkuu jossain henkisemmässä tietoisuuden muodossa ja jälleensyntymänä materian maailmaan. Jälkimmäiseen vaihtoehtoon kallistun, ihan vaikka siksi ettei kuolema silloin niin paljon pelota.
Rupea uskomaan Jumalaan, niin kuolemanpelko katoaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta elämä on aika raskasta ja sisältää paljon murhetta ja pettymyksiä. Ihan hyvä, että se jossain vaiheessa loppuu. Kuka tällaista jaksaisi iäti?
Vierailija kirjoitti:
Jeesus on Tie.
Kyllä, ja nimenomaan, ainoa Tie!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, kun kuolet, et tiedä itse siitä yhtään mitään. Semmonen se kuolema on.
Kuolema on yksi pelottavammista ja kauheimmista asioista.
Olen saman ikäinen. Pelkäsin tosi paljon kuolemaa vielä 3,5 vuotta sitten. Sitten tapahtui jotain mahtavaa; sain ottaa uskoa vastaan Jumalalta, Jeesus elämääni. Uudestisynnyin.
Kaikki muuttui ja kuolemanpelko hävisi. Nyt on turvallista ja hyvä olla. Tämä elämä on vain lyhyt hetki, ja sitten koittaa ikuisuus. Raamatullinen Jeesus on ainoa tie Taivaaseen!
Ap; rohkaisen sinua kääntymään Jumalan puoleen. Pyydä että Hän antaisi sinulle uskon! Rukoilen mielelläni puolestasi.
T. N 53v