Lue keskustelun säännöt.
Kuolemanpelko
15.07.2024 |
Olen jo 53.
Pelkään kuolemaa lähes hysteerisesti.
Kommentit (35)
Olen 54v ja pelkään vanhenemista, sairauksia ka kuolemaa.
Olen käsittänyt, että tämä on enää vain pelkkää alamäkeä. Vanheneminen näkyy naamassa ja koko kehossa. Iho veltostuu ja roikkuu.
Vaikka kuinka liikkuu ja harrastaa, ei tule enää ikinä saavuttamaan niitä tuloksia mitä saavutti muutama vuosi sitten.
Pelistä katsoo vanheneva ja rypistyvä pelikuva. Piirteet terävöityy ja kasvot ovat kuin linnunpojalla.
En tunne kehoani ja kasvojani omaksi, sisällä tunnen olevani se elämää odottava pieni kuusi vuotias tai se teini jolla oli paljon haaveita ja unelmia.
Elämä ei mennyt niin kuin haaveilin tai unelmoin. Elämä oli kovaa ja julmaa, se ei kohdellut minua silkkihansikkain. Siksi taisin elää sen: sitten huomenna kaikki on paremmin. Elämä jäi elämättä?
Niin aiheeseen takaisin, nyt olen elämässäni yli puolenvälin ja se pelottaa. Kuolema ja tämän kaiken päättyminen on lähempänä.
Kamalat parantumattomat sairaudet vaanivat ja voivat viedä minut milloin vain. Tarkkailen itseäni neuroottisesti, jopa hyttysenpuremasta sain mielessäni basaliooman.
Miksi en voi nauttia hetkistä? Miksi käytän elämäni pelkäämiseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pelkää mitään. Ehkä pelkään persujen tyhmiä ideoita ja päätöksiä🤔
Mikä siinä kuolemassa pelottaa? Se itse tapahtuma, eli hengenlähtö? Vai sitä edeltävät tapahtumat? Vai se, mitä kuoleman jälkeen mahdollisesti tapahtuu? Vai joku muu? Vai pelottaako siinä yleisesti vain se, että se on asia, josta ei ole kokemusta?
Pelkäätkö enemmän omaa vai jonkun läheisesi kuolemaa?
Vierailija kirjoitti:
Sulla on sitten vissiin hyvä elämä. Mä oon 42 ja olen joka aamu pettynyt kun herään.
Tee asialle jotain niin ei tarvi enää herätä.
Vierailija kirjoitti:
En pelkää mitään. Ehkä pelkään persujen tyhmiä ideoita ja päätöksiä🤔
Va -- ja -- kki...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menee se elämä noinkin: herää aamulla suoraan pelkotilaan 😳
Vierailija kirjoitti:
Olen 54v ja pelkään vanhenemista, sairauksia ka kuolemaa.
Olen käsittänyt, että tämä on enää vain pelkkää alamäkeä. Vanheneminen näkyy naamassa ja koko kehossa. Iho veltostuu ja roikkuu.
Vaikka kuinka liikkuu ja harrastaa, ei tule enää ikinä saavuttamaan niitä tuloksia mitä saavutti muutama vuosi sitten.
Pelistä katsoo vanheneva ja rypistyvä pelikuva. Piirteet terävöityy ja kasvot ovat kuin linnunpojalla.
En tunne kehoani ja kasvojani omaksi, sisällä tunnen olevani se elämää odottava pieni kuusi vuotias tai se teini jolla oli paljon haaveita ja unelmia.
Elämä ei mennyt niin kuin haaveilin tai unelmoin. Elämä oli kovaa ja julmaa, se ei kohdellut minua silkkihansikkain. Siksi taisin elää sen: sitten huomenna kaikki on paremmin. Elämä jäi elämättä?
Niin aiheeseen takaisin, nyt olen elämässäni yli puolenvälin ja se pelottaa. Kuolema ja tämän kaiken päättyminen on lähempänä.&nbs
Ai hurja. Minä olen 55v, ja tavoitteenani on valmistua ensi vuonna uuteen ammattiin, ja aloittaa työt sillä alalla. Ehkä jo opiskeluaikana. Olen harvinaisen innoissani tulevasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä kuolemassa pelottaa? Se itse tapahtuma, eli hengenlähtö? Vai sitä edeltävät tapahtumat? Vai se, mitä kuoleman jälkeen mahdollisesti tapahtuu? Vai joku muu? Vai pelottaako siinä yleisesti vain se, että se on asia, josta ei ole kokemusta?
Pelkäätkö enemmän omaa vai jonkun läheisesi kuolemaa?
Laita ihmeessä lisää kysymyksiä! Tässä on kysymysmerkkejä varastoon ?????????????????
Opettele tavuttamaan. Ekalla luokalla opetettiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämää ei kannata hukata kuoleman miettimiseen. Se tulee joka tapauksessa, jokaiselle. Niinkuin Ressu sanoi Jaska Jokuselle, joka pohti, että " yhtenä päivänä me kuollaan". " Niin, mutta kaikkina muina päivinä elämme."
Ei se kuolema pelkäämällä kauemmaksi mene. Tulee vaan lähemmäs.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, kun kuolet, et tiedä itse siitä yhtään mitään. Semmonen se kuolema on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on sitten vissiin hyvä elämä. Mä oon 42 ja olen joka aamu pettynyt kun herään.
Tee asialle jotain niin ei tarvi enää herätä.
Olen yrittänyt useastikin, se on vaikeampaa kuin luulisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en pelkää kuolemaa.
Kuolemanhetki voi olla erilainen, monenlainen.
Katson elämäni polun loppuun asti.
Sinulla on asia täysin käsittelemättä.
Olen jo 62.
Vierailija kirjoitti:
Menee se elämä noinkin: herää aamulla suoraan pelkotilaan 😳
Tosi sairaaloista.
Ja elämä tyhjää. Ja yksinäistä.
Kun on elämää ja menemistä ja tulemista ja työ ja useilla pehe, harrastuksia, ystäviä, niin ei yksinkertaisesti ehdi ajattelemaan kuolemaa. Saati sitten pelkäämään sitä.
Aloituksen on pakko olla provo.
Vierailija kirjoitti:
Ap, kun kuolet, et tiedä itse siitä yhtään mitään. Semmonen se kuolema on.
Sinäkö luulet tietäväsi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on sitten vissiin hyvä elämä. Mä oon 42 ja olen joka aamu pettynyt kun herään.
Tee asialle jotain niin ei tarvi enää herätä.
Olen yrittänyt useastikin, se on vaikeampaa kuin luulisi.
Et ole tarpeeksi päättäväinen.
Muistan alle kouluikäisenä ajatelleeni, että olen tullut tänne jostain tilasta, jossa tiesin miten asiat ovat ja miten pitää elää. Sillä hetkellä kuitenkin koin, että olen silti elänyt väärin, vaikka olinkin niin nuori, enkä ollut tehnyt mitään erityistä pahaa.
Sittemmin unohdin nämä ajatukseni, mutta nyt 60-vuotispäivän lähestyessä ne ovat palanneet mieleen. Entä, jos onkin niin, että palaamme aina takaisin sinne jonnekin, jossa tiedämme kaiken ja toteamme taas eläneemme väärin?
Puuttuuko elämästä sisältö? Kannattaisi alkaa elää, niin ei niin kovin tarvitsisi pelätä kuolemaa. Varmaankin ehdit tuossa iässä alkaa tekemään vaikka mitä kiinnostavia asioita. Vauhtia kehiin ja turhat pelot pois. Kaikki me kuollaan, pelätään tai ei.
Sulla on sitten vissiin hyvä elämä. Mä oon 42 ja olen joka aamu pettynyt kun herään.