Miten koulukiusaus on vaurioittanut sinua?

Vierailija kirjoitti:

Koulukiusaamista vähätellään puhumalla koulukiusaamisesta, vaikka oikeasti kyseessä on RIKOS. Kiusaajia hyysätään kuten näissä teloitustapauksissakin syytetään pyöveliä eli sitä kiusattua eikä kiusaajia, jotka on todettu syylliseksi.

Myös väkivaltaan suhtautuminen"poikien nujakointina" on vähättelevää ja väkivallan hyväksyvää asennoitumista. Jokainen joka hyväksyy"poikien nujakoinnin" hyväksyy myös valtioiden väliset raa,at hyökkäyssodat.

Ei ole isoa väkivaltaa tai pientä väkivaltaa, on vain väkivaltaa ja sinä joko hyväksyt sen tai et.

Ja lutkun lässyn.

Ennemminkin kaikille pojille pitäisi opettaa jälleen reilun tappelun säännöt, siis jonkinlainen Queensberryn markiisin sääntöjen uusi tuleminen.

Sääntöjen rikkojalle enemmän kuin kohtuullinen sosiaalinen, julkinen häpeäpaalu sekä nurkan takana porukalla turpaan, oppiipahan.

Ja koska on syytä pitää kaikista huolta, niin poikien liikunnan voisi muuttaa ihan suoraan vaikka thai-nyrkkeilyn tunneiksi. Miksei vaikka tytöillekin.

Sillä maailma ei tule koskaan olemaan lampaiden.

Minusta koulun kiusaukset oli ihan maittavia. Niistä ajoista tosin jo 50 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Traumaperäinen stressihäiriö koulukiusaamisen seurauksena on tuntematon aihe, vaikka siitäkin on alettu puhumaan jonkun verran. 

Suomi on ihan takapajula tässä asiassa. Turhaan ollaan menetetty herkkyyskausia eläviä lapsia/nuoria jopa työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveydellisten ongelmien ja traumojen takia. Koulukuri pitäisi olla paikallaan. Ennen sai jopa opettajakin perseilijää rangaista, jos ei osannut olla kunnolla. 

Vierailija kirjoitti:

En halua liittyä mihinkään yhteisöön, siis oikeasti olla osa mitään tiivistä porukkaa. Parisuhteeseen tämä ei ole vaikuttanut, olen onnellisesti naimisissa saman miehen kanssa jo 30:ttä vuotta. Mutta en lähtökohtaisesti luota ihmisiin. Yhtään. Minulla on tietynlainen ulkopuolinen olo.

Tämä voisi olla kuin minun kirjoittamani!    Minua kiusattiin koko peruskoulun ajan, ei ollut yhtään ystävää, ei kaveriporukkaa tai edes moikkaavia tuttuja eikä mitään harrastuksia.

Olen pitkässä avioliitossa ensimmäisen poikaystäväni kanssa, Olen myös pitkäaikaisessa työsuhteessa (32-v samassa työpaikassa) mutta en ole koskaan osallistunut työpaikan järjestämiin tilaisuuksiin enkä ole yhdenkään työtoverin kanssa missään tekemisissä vapaa-ajalla. Tulen töissä kaikkien kanssa toimeen, mutta oikeastaan en tunne sieltä ketään eikä kukaan tunne minua. En harrasta mitään, jossa ollaan toisten ihmisten kanssa tekemisissä. Lapsia en ole koskaan halunnut, pelkkä ajatuskin tuntuu täysin mahdottomalta.

Olen kohta 50 vuotias joten tuskin tästä enää muuksi muutun. Ulkopuolisuuden tunne on kaiken kattava.

Vierailija kirjoitti:

Isoin seuraus minulla on ehkä se, etten iki kuuna päivänä olisi pystynyt edes harkitsemaan omien lasten hankkimista. Sydämeni olisi kääntynyt nurin huolesta!

Ap

Too on muuten totta. Ehkä jossain skenaariossa olisin voinut harkita lasta, mutta kynnys melkoinen, koska tiedostaa mihin helvettiin lapsi voi joutua massakasvatuslaitoksissa. Ja häntä voi vähän auttaa, ellei hänellä itsellään ole luonteenlujuutta nousta tarvittaessa sonnan yläpuolelle. Täydellistä arpapeliä siis.

No siten että murrosikä tuli vasta 43-vuotiaana ja se uhkaa koko perheen koossa pysymistä. Jossain vaiheessa ei näköjään pysty enää estämään, vaan asia vyöryy päälle täydellä voimalla.

Vierailija kirjoitti:

Kiusaajat ei muutu vuosikymmenissäkään miksikään. Minua ei esim. ole kutsuttu luokkakokouksiin enkä edes facebook kaveriksi kelpaa kaveripyynnöistäni huolimatta. Minä siis olen se kiusattu. Laittelin kaveripyyntöjä josko he olisivat muuttuneet, mutta ei, samaa hyljeksintää kuin silloinkin. Aina sanotaan ettei kiusattujen pitäisi kantaa kaunaa ja minä kannoin korteni tässä kekoon ja kädenojennuksena heillepäin koitin antaa mahdollisuuden olla NYT kunnon ihminen. Niin mitä kiusaaminen minulle aiheutti. Ulkoisesti kaikki on hyvin, mutta sisällä on suuri tyhjyys. Ymmärrän miksi jotkut katkeroituvat. En itsekään toivo kiusaajilleni mitään hyvää, kun ei edes aikuisuus heitä ole muuttanut.

Olisitko oikeasti halunnut mennä luokkakokouksiin tai miksi olla edes fb-kaveri moisten tyyppien kanssa?

Miksi edes yrittää pitää yhteyttä millään lailla?

Olet varmasti parempi kuin he - ja sitäpaitsi selviytyjä!🙂

Kaikista häiriintynein koulukiusaajani valmistui hiljattain lyhytterapeutiksi. Aikaisemmilta koulutuksiltaan hän on terveydenhoitaja ja aineenopettaja. 

Siitä että henkilö koulukiusaa, pitäisi jäädä merkintä hänen terveystietoihinsa.

Sain vaurioina pieniä naarmuja rystysiin kun pätkin muita turpiin.

Vierailija kirjoitti:

Sillä lailla etten missään vaiheessa ole enää uskonut ihmisten vilpittömyyyteen tai aitoon ystävyyteen, en luota keneenkään. Onhan se melko raskasta aina olla epäileväinen.

Mulla tää sama. En luota kehenkään. Ja vaikka luulin päässeeni koulukiusaamisesta yli, niin nyt vanhempana tajuan, että huono itsetuntoni johtuu kiusaamisesta ja siitä, että ihmisarvoni vietiin silloin. Pidän itseäni aina muita huonompana, enkä ole ansainnut elämässä mitään hyvää. 

Annan kohdella itseäni huonosti esim parisuhteessa, joka on kestänyt jo vuosikymmenet.  Mutta minusta vaan tuntuu siltä, etten ole ansainnut parempaakaan. 

Ystäviäkään ei oikein ole, koska en luota kehenkään, enkä koskaan esim kerro itsestäni oikein mitään ja salaan oikeat tunteeni. Ei kai kukaan kestä sellaista ystävää. Minusta kai tuntuu siltä, etten ole kenenkään ystävyyden arvoinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En halua liittyä mihinkään yhteisöön, siis oikeasti olla osa mitään tiivistä porukkaa. Parisuhteeseen tämä ei ole vaikuttanut, olen onnellisesti naimisissa saman miehen kanssa jo 30:ttä vuotta. Mutta en lähtökohtaisesti luota ihmisiin. Yhtään. Minulla on tietynlainen ulkopuolinen olo.

Tämä voisi olla kuin minun kirjoittamani!    Minua kiusattiin koko peruskoulun ajan, ei ollut yhtään ystävää, ei kaveriporukkaa tai edes moikkaavia tuttuja eikä mitään harrastuksia.

Olen pitkässä avioliitossa ensimmäisen poikaystäväni kanssa, Olen myös pitkäaikaisessa työsuhteessa (32-v samassa työpaikassa) mutta en ole koskaan osallistunut työpaikan järjestämiin tilaisuuksiin enkä ole yhdenkään työtoverin kanssa missään tekemisissä vapaa-ajalla. Tulen töissä kaikkien kanssa toimeen, mutta oikeastaan en tunne sieltä ketään eikä kukaan tunne minua. En ha

Tunnistan itseni tästä kommentista. Se on kumma, miten tuo koulukiusaaminen vie kyvyn muodostaa ystävyyssuhteita, koko loppuelämän ajaksi. Parisuhde saattaa onnistua, mutta ystävyyssuhteita ei. Aina mukana on se ulkopuolisuuden tunne. 

Vierailija kirjoitti:

Sain vaurioina pieniä naarmuja rystysiin kun pätkin muita turpiin.

Myös muita kiusaajia?

Vierailija kirjoitti:

Mitä hyvää te saatte tästä menneissä rypemisestä? Tuleeko hyvä mieli tänään? 

Joo ei ketään pitäisi kiusata koskaan missään, mutta maailma nyt on epätäydellinen. Etenkin lapset ovat epätäydellisiä, tekevät tyhmiä tekoja. Minuakin on kiusattu, mutta en nyt herrajestas enää niitä aikoja muistele, muistelen kaikkea hyvää mieluummin. 

Oikeasti ihmettelen, kun tämä sama jankkaus aina täällä toistuu, että mitä siitä kaunasta ja hampaiden kiristelystä saa tähän päivään.

Noin minäkin ajattelin ennen, mutta nyt kun ikää on tullut, olen tajunnut, miten tuo kiusaaminen onkin oikeastaan pilannut elämäni jos sitä ajatellaan henkiseltä kantilta. Pitkään jatkunut sekä fyysinen, että henkinen pahoinpitely onkin jättänyt minuun pysyvän jäljen, joka on johtanut siihen, että en pysty olemaan ihmisten kanssa luonnollinen oma itseni, vaan jännitän kaikkia ihmisiä, enkä pysty luottamaan ensimmäiseenkään. 

Pidän itseäni myös alempiarvoisena ihmisenä ja muut on parempia. Omantunnonarvo on viety kokonaan ja kiitos siitä kuuluu koulu"kiusaajille"  jotka oikeasti on olleet pahoinpitelijöitä. Henkisen ja fyysisen väkivallan pelossa eläminen lapsena ja nuorena ei mene ohitse jälkiä jättämättä. Voit hetken aikaa luulla niin, mutta jossain kohtaa sinulle kirkastuu, mitä nuo typerät ihmisen alut on sinulle aiheuttaneet. Voi olla, että jotkut lapset on "epätäydellisiä ja tekevät tyhmiä tekoja" mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että he ovat saattaneet siinä typeryydessään ja epätäydellisyydessään rikkoa toisen ihmislapsen lopullisesti.

Kyllä siitä saa puhua. Vai pitäisikö näiden rikottujen ihmisten vai kärsiä hiljaa, ihan niin kuin silloin aikoinaan siellä koulussa?????

Vierailija kirjoitti:

No olen Trolli 👺

Heikosta luonteesta tuo yleensä johtuu.

Vierailija kirjoitti:

Minusta koulun kiusaukset oli ihan maittavia. Niistä ajoista tosin jo 50 vuotta.

Järjestetään sulle kertauskurssi. Mä tuon pesäpallomailan...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain vaurioina pieniä naarmuja rystysiin kun pätkin muita turpiin.

Myös muita kiusaajia?

Ei tietenkään...tuo oli se kiusaaja...tai siis on. Edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain vaurioina pieniä naarmuja rystysiin kun pätkin muita turpiin.

Myös muita kiusaajia?

Ei tietenkään...tuo oli se kiusaaja...tai siis on. Edelleen.

Oho, nytkö vasta tajusit

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omia lapsia en halunnut. Miehelläni on 2 nyt jo aikuista lasta. Koko avioliiton ajan olen miellyttänyt miestäni. Jos hän joskus korottaa ääntään minä jotenkin menen kipsiin enkä osaa sanoa mitään.

Olet unelmavaimo. Olisipa Suomessa enemmänkin kaltaisiasi naisia.

Uu tais naistenhakkaaja ilmoittautua?

Termi"naistenhakkaaja" on äärimmäisen seksistinen ja sovinistinen. Ei ole mitään"naistenhakkajia" tasa-arvon maailmassa, on vain hakkaajia. "Naistenhakkaaja" termillä myönnetään naisten olevan heiveröisiä ja avuttomia miehiin nähden.

Minä en näin "heiveröisenä" naisena tajua mitä pahaa on tunnustaa se tosiasia (eikä tällä ole tasa-arvon kanssa mitään tekemistä. Ei miestenkään tasa-arvo ole lihaksista/koosta riippuvainen) että nainen on heikompi fyysisisesti, jos vastassa on mies.  Miksi naisia ta*petaan, kuin kärpäsiä (naisten väkivaltaiset kuolemat on olleet kovasti kasvussa) jos naiset kerran on voimiltaan miesten tasolla ja nainen , kuin nainen päihittää miehen tuosta vaan? Biologinen totuus on se, että nainen on  lihasvoimiltaan yleensä heikompi, kuin mies, koska miehellä on luonnostaan enemmän voimaa koska enemmän lihasmassa, kuin naisella.  

Miehillä on enemmän lihasmassaa ja lihasvoimaa mikä johtuu pääosin korkeammasta testosteronitasosta, suuremmista sydämestä ja keuhkoista. Myös lihasten koostumus ja lihassyyt, sekä rasvaprosentti ovat erilaiset ja tämä näkyy jo lapsena. 

Ei ole epätasa-arvoa sanoa, että nainen on fyysisesti heikompi, kuin mies , vaan tämä on ihan biologinen fakta. treenaajat on erikseen, mutta tavis mies on vahvempi, kuin tavis nainen. 

Ja jos mies hyökkää naisen kimppuun, niin kyllä se nainen oikeasti aika avuton on. Muutenhan tyttöjä ja naisia ei rais*kattaisi niin paljon, kuin nyt tapahtuu. 

Joka nainenhan se pistäisi miehen ruotuun, jos tämä kävisi päälle, eikä miehet tietenkään edes yrittäisi vahvemman kimppuun käydä.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omia lapsia en halunnut. Miehelläni on 2 nyt jo aikuista lasta. Koko avioliiton ajan olen miellyttänyt miestäni. Jos hän joskus korottaa ääntään minä jotenkin menen kipsiin enkä osaa sanoa mitään.

Olet unelmavaimo. Olisipa Suomessa enemmänkin kaltaisiasi naisia.

Uu tais naistenhakkaaja ilmoittautua?

Termi"naistenhakkaaja" on äärimmäisen seksistinen ja sovinistinen. Ei ole mitään"naistenhakkajia" tasa-arvon maailmassa, on vain hakkaajia. "Naistenhakkaaja" termillä myönnetään naisten olevan heiveröisiä ja avuttomia miehiin nähden.

Ei vaan termi on äärimmäisen seksistinen ja feministinen. Termillä annetaan ymmärtää että naiset on vain uhreja ja miehet syyllisiä, vai miltä kuulostais "miestenhakkaaja". Vähän samalta kuin "miesten nielijä".

Kyllä oikea termi on "henkilöiden pahoinpitelijä" jolloin uhri ja syyllinen voi olla nainen tai mies.

Kosto auttaa.