Miten koulukiusaus on vaurioittanut sinua?
Minua kiusattiin koko peruskoulun ajan todella rankasti. Jotenkin uskoin päässeeni asioista yli mutta reilusti keski-ikäisenä asiat ovat ottaneet jotenkin minusta uudelleen otteen.
Mitä seurauksia näet koulukiusauksen aiheuttaneen sinulle?
Minä en koskaan halunnut lapsia. Seurusteluhistoriani on olematon ja minusta tuli teflonia. Mikään ei hätkäytä mutta toisaalta olen ihan rikki.
Kommentit (174)
on vaikuttanut mutta enpä viitsi tällä palstalla aukoa elämääni
minkään vähänkään tärkeämmän asian kirjoittaminen ei kiinnosta kun viestit katoavat miten sattuu
En halua liittyä mihinkään yhteisöön, siis oikeasti olla osa mitään tiivistä porukkaa. Parisuhteeseen tämä ei ole vaikuttanut, olen onnellisesti naimisissa saman miehen kanssa jo 30:ttä vuotta. Mutta en lähtökohtaisesti luota ihmisiin. Yhtään. Minulla on tietynlainen ulkopuolinen olo.
Ei minua, mutta lähisukulaisen elämä on pilalla koulukiusaamisen takia. Ei kykene työelämään ikinä eikä oikein muuhunkaan normaaliin elämään. Sen enempää hänen asioistaan en tänne avaa .
Haluan työskennellä yksin, en pysty parhaaseen suoritukseeni tiimissä. Jouduin silloin koko ajan tarkkailemaan toisia.
Vierailija kirjoitti:
En halua liittyä mihinkään yhteisöön, siis oikeasti olla osa mitään tiivistä porukkaa. Parisuhteeseen tämä ei ole vaikuttanut, olen onnellisesti naimisissa saman miehen kanssa jo 30:ttä vuotta. Mutta en lähtökohtaisesti luota ihmisiin. Yhtään. Minulla on tietynlainen ulkopuolinen olo.
Osui ja upposi! Minäkin inhoan porukoita ja yhteisöjä! En ikinä ole lähtenyt mihinkään kuppikuntaan.
Kaikkia kiusattiin mun nuoruudessa. Mikä ei tapa, vahvistaa.
Kun näen kiusaajieni tekevän uraa vihervasemmistossa, ymmärrän sen... tarvitsemme lisää yksilökeskeisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Haluan työskennellä yksin, en pysty parhaaseen suoritukseeni tiimissä. Jouduin silloin koko ajan tarkkailemaan toisia.
Sama. Vihaan ryhmätöitä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua liittyä mihinkään yhteisöön, siis oikeasti olla osa mitään tiivistä porukkaa. Parisuhteeseen tämä ei ole vaikuttanut, olen onnellisesti naimisissa saman miehen kanssa jo 30:ttä vuotta. Mutta en lähtökohtaisesti luota ihmisiin. Yhtään. Minulla on tietynlainen ulkopuolinen olo.
Osui ja upposi! Minäkin inhoan porukoita ja yhteisöjä! En ikinä ole lähtenyt mihinkään kuppikuntaan.
Tähän vastasi siis Ap.
Kannan kaunaa muutamalle henkilölle. En tietenkään aio syyllistyä väkivaltaan tai mihinkään laittomaan mutta en aio myöskään vaikuttaa positiivisesti.
Sosiaalisten tilanteiden pelko, vaikeuttaa työelämässä oloa. Pystyn olemaan kahdestaan kaverin kanssa, mutta ryhmissä alkaa ahdistaa. Lääkitystä vaihdettiin taas ja terapiassa olen käynyt. Ei vaan silti helpota
Sillä lailla etten missään vaiheessa ole enää uskonut ihmisten vilpittömyyyteen tai aitoon ystävyyteen, en luota keneenkään. Onhan se melko raskasta aina olla epäileväinen.
En pysty syömään lainkaan kinkkukiusausta enää peruskoulun koulukiusauksen takia. Oksettaa ajatuskin.
Ilmeisesti siitä on jäänyt jotain post yraumaattista, kun en kestä minkäänlaista kiusantekoa en vaan kestä. Tulee aivan käsittämätön raivo siitä epäoikeudenmukaisuudesta. Olen sentään jo melkein 70. Luulisi kai jo ihmisen oppineen tähän ikään, mitään en tietenkään tee koskaan, mutta pelottaa se tunne.
Siten, että en tarvitse kavereita.
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti siitä on jäänyt jotain post yraumaattista, kun en kestä minkäänlaista kiusantekoa en vaan kestä. Tulee aivan käsittämätön raivo siitä epäoikeudenmukaisuudesta. Olen sentään jo melkein 70. Luulisi kai jo ihmisen oppineen tähän ikään, mitään en tietenkään tee koskaan, mutta pelottaa se tunne.
Epäoikeudenmukaisuus on yksi vahvimmista negatiivisista tunteista, jouta on !
Ap
Olen identiteetiltäni näkymätön.
No olen Trolli 👺