Mitä teit kun sait tarpeeksesi?

Hain uutta työpaikkaa niin kauan että tärppäsi.

Olen tehnyt useammankin irtioton. Olen vaihtanut työpaikkaa, jättänyt taakseni ilkeät "ystävät" ja eronnut tuhoisasta parisuhteesta. Välit katkaistuani en ole enää suostunut pitämään mitään yhteyttä.

Olen kerran vaihtanut asuinpaikkaa ikävän ympäristön jailmapiirin takia. Oli oikea päätös.

nooh.. sain hermoromahduksen.  Se tarkoitti käytännössä sitä, että kroppa oli ihan sekaisin, en pystynyt muodostamaan kunnollisia lauseita, unohtelin sanoja... vaikka ja mitä.  Sitten jäinkin pitkälle saikulle ja lopulta olin työttömänäkin jonkun aikaa. Nyt taas uudessa nousussa ja teen asioita niin etten päätyisi samaan tilanteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Lakkasin pitämästä yhteyttä ikäviin ihmisiin. 

 

Sama. Viimeisen kahden vuoden aikana heitin elämästäni kaikki myrkyt. Ensin yden vilpillisen ja rottailevan narkin joka oli lapsuudenkaveri. Sitten alkoholisoituneen narsistin joka jatkuvasti aiheutti ihan ihme juttuja perseilyllään. Sitten narsistisen exän jolle pitkään yritin olla kaveri, koska oli niin yksinäinen, mutta ei sen valehtelulle, velkailulle ja tunnemanipulaatiolle tullut loppua.

Olisi pitänyt nämä johtopäätökset vetää jo aiemmin, mutta ajauduin siihen pisteeseen vasta kun aloin kehittämään elämääni nopeammalla vauhdilla ja määrätietoisuudella. Perustin yrityksen ja näiden myrkyllisten ihmisten viemä kapasiteetti elämässäni alkoi korostumaan. Varsinkin nuo kaksi narskua alkoivat oireilemaan vielä enemmän, kun huomasivat minun tekevän hyviä juttuja.

M30

Vierailija kirjoitti:

Sanoin suorat sanat. 

Joo, sanoin pomolle  että joko toi akka lopettaa louskutuksen tai minä lähden!

Lopetti louskutuksen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoin suorat sanat. 

Joo, sanoin pomolle  että joko toi akka lopettaa louskutuksen tai minä lähden!

Lopetti louskutuksen!

 

Hmm, hyvä idea! Ei siinä, lähden jokatapauksessa 😂

Seurustelin samaan aikaan kolmen naisen kanssa. Silloin sain kyllä tarpeeksi. Parhaimmillaan saman päivän aikana kahdelta ja viikonlopun aikana kaikilta kolmelta. 

Vierailija kirjoitti:

Lakkasin pitämästä yhteyttä ikäviin ihmisiin. 

 

Sama. Tosin siinä samalla loppui sitten yhteydenpito aivan kaikkiin, mutta olen silti tyytyväisempi ja onnellisempi nyt yksinäisenä kuin ikinä kaveeratessani itselleni ihan vääränlaisten ihmisten kanssa. Ihan liian kauan ja liian paljon joustin, sopeuduin ja annoin periksi kuvitellessani, että ehkä ne omat ajatukseni, arvoni sekä mielenkiinnon kohteeni ja ylipäätään tapani elää onkin vaan vääränlaisia ja muiden on oikeanlaiset.

No ilmeisesti ainakin ohitin sen kokonaan, että olen saanut tarpeekseni koska lopulta romahdin sekä henkisesti että fyysisesti.

Se oli sysäys sille, että vaihdoin asuinpaikkaa heti kun se silloinen työsopparini loppui ja muutin useamman sadan km:n päähän siitä aiemmasta elämästäni. Sinne jäi tietyllä tapaa kaikki, mutta ikävä ei ole mitään eikä ketään.

Itseasiassa en vieläkään halua(isi) asiaa ajatella ja ihan tämän viestin kirjoittaminenkin (eli menneiden muistelu) sai aikaa selvän sykkeen nousun ja epämiellyttävän olon. 

Vierailija kirjoitti:

nooh.. sain hermoromahduksen.  Se tarkoitti käytännössä sitä, että kroppa oli ihan sekaisin, en pystynyt muodostamaan kunnollisia lauseita, unohtelin sanoja... vaikka ja mitä.  Sitten jäinkin pitkälle saikulle ja lopulta olin työttömänäkin jonkun aikaa. Nyt taas uudessa nousussa ja teen asioita niin etten päätyisi samaan tilanteeseen.

Mulle kävi sama eikä se nyt ihan täysi yllärikään ollut, koska olin jo huomannut monesta elämässäni olleesta ihmisestä ja osa-alueestakin sen ettei ne ole itselle hyväksi eikä mieluisia. Ainakaan enää.

Silti niitä piti vain yritti sietää kunnes tuli tuo stoppi. Onneksi olin just jäämässä kesälomalle joten kärvistelin ne kaksi vikaa työvuoroa aivan koomaolossa vaikka siitä sainkin hurjasti virtaa ja tsemppiä että olin käynyt ostamassa itselleni junalipun pohjoiseen. Jälkeenpäin kyllä mietin, että olisi pitänyt hakea saitsua mutta tuo tunnollisuuteni oli just yksi syy sille että sain tarpeekseni ihan kaikesta.

Siellä sitten nökötin selkosessa kolme viikkoa lataamassa itseäni ja tajusin, etten enää voi enkä halua jatkaa oikeastaan miltään osin sitä aiempaa elämääni. Ei tämä vieläkään mitään juhlaa ole, mutta parempi kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Olen siinä tilanteessa ja mietin mikä keino auttaisi kun tähän asti ei ole auttanut mikään. Ihmisiä ei saa tappaa, mutta joskus tuntuu että se on ainoa keino, jolla todella voisi vaikuttaa joihinkin asioihin.

Pääsetkö fyysisesti pois vaikeiden ihmisten vaikutuspiiristä?

Minäkin ajattelen että kuolema on se joka lopulta muuttaa jotain. Vaikka joku kuolisi niin ihmisen päässä tilanne jatkuu vaikkakin toisenlaisena. Jos tappaa jonkun niin pahemmaksi vaan muuttuu ja samoin jos tekee itsarin. Ajattelen aina välillä erästä ja että ei missään nimessä tekisi mitään sellaista tai tulisi hulluksi. Vaihtoehto on että ottaa / otetaan härkää sarvista ja selvitetään asioita sillä tilanteemme jossa olemme saaneet tarpeeksemme on sen laatuinen että se on mikä pitäisi tehdä. Sitten on se että kun on saanut kunnolla tarpeekseen niin entäs jos huomaakin olevansa koko jutusta täysin BURNOUT eikä enää jaksaisi yhtään mitään... missä kulkee sitten masiksen ja burnoutin raja? Masentunutkaan ei enää jaksa tehdä asioille yhtään mitään.

Lopetin ystävyyden.

Lakkasin välittämästä muiden mielipiteistä, ilmeistä, eleistä ja tuhahduksista. En katsele enää sivuille, vaan suoraan eteen.

Olen tässä paininut itseni kanssa, että eroanko miehestä. Viisitoista vuotta taivasta ja helvettiä. Syyskuuhun asti annan itselleni aikaa tehdä päätös mitä teen. Olisi niin helpottavaa sanoa: Tämä oli nyt tässä!

Nuorena romahdin henkisesti ja fyysisesti. Sen jälkeen opin pitämään tiukasti rajoistani kiinni niin, etteivät väärät ja vahingolliset ihmiset pääse lähelleni. Yritystä on kyllä ollut, mutta torppaan heti epätoivotut lähestymiset. Valitsen huolellisesti ihmiset jotka päästän lähelleni ja ystävikseni. Osaan nykyään tunnistaa paremmin jo heti alussa uhkaavat ja oudot eleet ja liian innokkaan iholle tulemisen. Vedän edelleen jonkin verran puoleeni vääriä henkilöitä, mutta karkotan heidät nopeasti. 

Lakkasin tapaamasta sukulaisia, joiden vuorovaikutus on sellaista, että laukovat kokoajan pahantahtoisia kommentteja. Joskus harvoin kun tapaamme, totean tehneeni oikean ratkaisun.

Vierailija kirjoitti:

Olen tässä paininut itseni kanssa, että eroanko miehestä. Viisitoista vuotta taivasta ja helvettiä. Syyskuuhun asti annan itselleni aikaa tehdä päätös mitä teen. Olisi niin helpottavaa sanoa: Tämä oli nyt tässä!

 

Ei pitäisi olla kovin helvettiä. Jos on sellaista helvettiä, joka rikkoo perustavanlaatuisesti käsitystäsi hyvästä suhteesta, niin se riittää perusteeksi. Elämää on vielä jäljellä. Miten haluat viettää sen?

Kahteen kertaan olen saanut tarpeekseni.

Ensimmäisellä kerralla pakkasin laukkuni, ja muutin pois yhteisestä asunnosta saman iltana. En mennyt takaisin.

Toisen kerran marssin pomon huoneeseen ja jätin irtisanomisilmoituksen vailla tietoa uudesta työpaikasta. 

Lopetin p*skatyöt, hakeuduin opiskelemaan ja nyt pohdin oman yrityksen perustamista.