Olen menettänyt elämänilon huonon parisuhteen vuoksi

Minusta on joskus tuntunut, että olisin menettänyt elämän iloni kun en ole saanut mahdollisuutta edetä kenenkään kanssa parisuhteeseen. Pitäisikö nyt taouttaa itseäni selkäön ja onnitella, että olen välttynut, josta olisi hyvin vaikeaa enää päästä irti kun kerran on olisi antanut ja saanut mahdollisuuden; arvaamatta mihin se lopulta johtaisi.

Silloin kannattaa erota jos tuntuu siltä että oma elämä valuu hukkaan, eikä pysty toisen kanssa elämään edes sellaista elämää kuin silloin jos eläisi yksin. Voin luvata että huonossa suhteessa se "rakkaus" kyllä tunteena haihtuu ajan myötä ja silloin näet toisen sellaisena kuin tämä oikeasti on. Siinä kohtaa olet valmis eroamaan.

Söin äsken kilon makaronilaatikkoa ja nyt on huono olo

En enää ikinä ryhdy psyykeen ja terveyteni kustannuksella parisuhteeseen ihmisen kanssa, jonka kanssa voin huonosti. 

Meinaan se oli helvettiä. Psyykkinen vankila. Siinä meni moni asia vinoon ja kesti pitkään saada oma elämä tasapainoon. En voi suositella muuta kuin eroamaan. Minäkin luulin, että en pääse eroon mutta pääsin onneksi ja nyt kaduttaa etten tehnyt sitä jo silloin kun tuntui, että tukehdun hänen lähellään. 

Kun et edes ole suhteessa. Hae apua harhoihin!

Eroa. Vaikka onkin vaikeaa. Itse olen lähtenyt kahdesta suhteesta niin, ettei rakkaus ole loppunut, mutta oma hyvinvointi on pitänyt laittaa edelle. Sattuu, mutta on mahdollista. Tsemppiä! 

Kannattaa muistaa ettei rakkaus aina riitä. Toimivaan parisuhteeseen tarvitaan paljon muutakin. Se että rakastaa toista ei ole hyvä syy jäädä huonoon suhteeseen. Jos voit suhteessa huonosti niin kannattaa tutkailla asiaa ja miettiä johtuuko se huono olo parisuhteesta vai itsestä. Jos parisuhde muuttuisi niin olisiko sinun oikeasti parempi olla vai kuvitteletko vain. Jos pohdinnan jälkeenkin kaikki viittaa parisuhteeseen niin eiköhän se ollut siinä.

Millä tavalla suhde on huono? Voisiko sitä parantaa jotenkin?