Oliko 90-luvun lamassa työttömien pilkkaamista?

Asiasta kolmanteen jos ei ollut ikinä ollut työttömiä lähipiirissä, eikä itsekään ollut ollut työtön, tuntui tosi oudolle, että rahaa vain saisi tuosta vaan tuhansia. Kämppä maksetaan ja taskurahaa välttämättömyyksiin. Jos lapsia niin summat tuplana.

Nyt joku vihastuu. No jos tekee pienellä palkalla töitä mistä ei tykkää voi tuollainen vähän jo houkutella. 

Vierailija kirjoitti:

Jännä miten muut maat selviää kriiseistä kuten finanssikriisi niin hyvin mutta suomi ei.

Suomessa kun perustaa firman ja laajentaa yritystoimintaa, joutuu laittamaan asuntoa pantiksi jne. eikä monikaan halua sellaisia riskejä ottaa.

Muistan vieläkin, kun jonotin työvoimatoimistossa virkailijalle 90-luvulla. Oli numerolappusysteemi, mutta se ei auttanut yhtään, kun käytävällä haahuili pöpin näköistä porukkaa, jotka menivät sisälle kun huvitti.

Ei ollut helppoa kenellekään, ei odottajille eikä virkailijoille.

1990-luvulla KUKAAN ei olisi mennyt iltapäivälehteen omalla nimellään ja naamallaan kertomaan, että "minäpä en hae töitä ollenkaan, koska olen ideologinen työtön". Nykysinhän tuota tapahtuu aika useinkin, mikä kertoo kaiken olennaisen asennemuutoksesta työttömyyden häpeän suhteen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut. Silloin tuettiin ja kannustettiin toisia. Muistan miten tiedotusvälineissä yritettiin auttaa psyykkisesti ihmisiä. Se suuri työttömyys yhdisti ihmisiä. Osa oli työtön ja osa pelkäsi työttömyyttä. Aikaisemmin ihmiset häpesivät työttömyyttään, nyt siitä alettiin puhua rohkeammin ja avoivemmin. Se oli siinä mielestäni hyvä puoli.

 

Olen eri henkilö, mutta halusin kertoa, että siihen aikaan työttömäksi jääneet häpesivät työttömyyttä. Lamavuosien jälkeen kerrottiin ihmisistä, jotka kriisin kohdatessa olivat lähteeneet joka aamu muka työhön. Ei kehdattu tunnustaa, että työpaikka on mennyt.  Se tuli tietysti ilmi nopeasti. kun ei enää tullut entisenlaista palkkaa ja perheen elintaso laski silminnähden. Joku mies mies kertoi, että hän oli aikaisemmin katsonut alaspäin työttömiä ja sosiaaliavun saajia. Ajattelutapa muuttui, kun hän itse

Minua ei työttömyys hävettänyt mutta avovaimo lähti. Nalkutti aikansa. Sitten vaan ilmoitti muuttavansa. Naapurissa oli vanhempi mies joka aamulla lähti autolla kauppaan ostamaan iltapäivälehden ja ajoi korttelin päähän parkkiin lukemaan sitä lehteä kauluspaidassa.

Ei silloin laman aikana ainakaan pilkattu. Ne massairtisanomisten aallot olivat historiallisia ja jokainen toivoi pelko kurkussa, ettei osuisi omalle kohdalle. Vuonna 1994 työttömyys oli lähes 20% ja esimerkiksi rakennusalalla lähes 40%. 

Mutta sellaisia työttömäksi joutuneita katsottiin karsaasti, jotka hakivat töitä vain nollatakseen ansiosidonnaisen päivärajat. Näitä alkoi näkyä varsinkin laman loppumetreillä ja he olivat työnantajalle hankalia tapauksia. Motivaatio töihin oli alhainen ja vain laskivat päiviä siihen, että pääsee taas lepäämään laakereilleen ansiosidonnaisen turvin.

Silloin tuntui, että kyseessä on ahneet ja laiskat. Toisaalta nyt jälkikäteen ajattelee asiaa siten, että kyseessä saattoi olla laman aiheuttamat mt-ongelmat. Siihen aikaan ei mt-ongelmista puhuttu vaikka lama vei monen elämältä pohjan ja aiheutti mittavaa taloudellista harmia (ihmiset menettivät säästönsä ja omaisuutensa). Piti vain purra hammasta.

Vierailija kirjoitti:

Olin silloin 27v kun pahimmassa lamassa jäin vaille työtä,ja nyt vajaa pari vuotta sitten niin kyllä silloin työttömien kohtelu oli minun mielestä paljon törkeämpää ja nöyryyttävämpää mitä nykyaikana.

Minun kåsitykseni mukaan suuri osa suomalaisista ymmärsi pian, että sen ajan työttömyys ei ollut omaa syytä. Kun työttömien määrä oli jotain 400 000, niin jokainen tajusi, että  on kyseessä suuri katastrofi eikä se johtunut yksittäisen ihmisen "laiskuudesta". Vain muutama vuosi ennen lamaa täällä oli valtava työvoimapula. Ihmiset miettivät mihin työhön huvittaisi mennä. Tämä on totta. Sitten yhtäkkiä, vips, ja kaikki muuttui.

1990 luvun laman aikaan työttömät lähtivät hakemaan töitä kaukaakin.

Nykyajan työtön jää kotiin elvistelemään parin tonnin ansiosidoinnaisellaan eikä edes yritä hakea töitä.

Pistää vihaksi elättää nykyisiä työtä vieroksuvia laiskureita.

Vierailija kirjoitti:

Asiasta kolmanteen jos ei ollut ikinä ollut työttömiä lähipiirissä, eikä itsekään ollut ollut työtön, tuntui tosi oudolle, että rahaa vain saisi tuosta vaan tuhansia. Kämppä maksetaan ja taskurahaa välttämättömyyksiin. Jos lapsia niin summat tuplana.

Nyt joku vihastuu. No jos tekee pienellä palkalla töitä mistä ei tykkää voi tuollainen vähän jo houkutella. 

Työttömyyskorvaus on 590 euroa netto. Ei tuhansia muuta kuin paremminvoivien mielisairaassa päässä.

90-luvulla konkurssi, työttömyys ja muu elämän epäonnistuminen oli suurempi häpeä kuin nyt. Perheet tekivät kaikkensa että omat ja muiden velat saatiin maksettua pankille hirmukoroilla viimeistä penniä myöten. Hävettiin tyyliin mitä ne naapuritkin sanoo. Siis niin että lapsille ei ollut ruokaa ja omien lasten lapsuus pilattiin sillä että oli pakko maksaa ne serkunkumminkaiman talolainat. 

Ja ei todellakaan ollut hyvä juttu. Ihmisillä oli prioriteetit vähän pielessä.

Nykyään lainoja otetaan rennosti (ei hyvä) mutta takaisinmaksukin on välillä rentoa tai olematonta. 

 

Vierailija kirjoitti:

1990 luvun laman aikaan työttömät lähtivät hakemaan töitä kaukaakin.

Nykyajan työtön jää kotiin elvistelemään parin tonnin ansiosidoinnaisellaan eikä edes yritä hakea töitä.

Pistää vihaksi elättää nykyisiä työtä vieroksuvia laiskureita.

Neljän tonnin...

Työttömiä ei pilkattu niin avoimesti kuin nykyisin. Yhtenä syynä on luonnollisesti se, että ei ollut somea ja keskustelupalstoja, jolla sitä voi tehdä vaikka 24/7. Ei ollut myöskään nettiaikakauden trollauskulttuuria. Toisena syynä on se, että työttömyys oli niin suuri häpeä, että siitä ei puhuttu julkisesti. Ei tullut tilanteita, joissa olisi voitu pilkata, kun kukaan ei vapaaehtoisesti kertonut olevansa työtön. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sossu saattoi 2h haukkua työtöntä virastossa 90-luvulla, te-virkailijat paheksuvia ja tänä päivänäkin, ellei joku lopeta sitä. Ellei ollut asiallinen sattumalta. Kovaa kuulustelua ja piinaa, oletuksia, haukkumista. Vikojen hakua.

Se on juuri näin. Jouduin hakemaan hetkellisesti toimeentulotukea vuonna 1993 ja se kokemus oli masentava. Sosiaalivirkailija syyllisti, hyppyytti ja oli todella ikävä. Päätös annettiin vasta viimeisellä hetkellä. Ei puhettakaan että olisi myönnetty kuukautta pidemmäksi kerrallaan.

Uskon sen. Viranomaiset toimivat sen mukaan miten heitä oli ohjeistettu. Todellisuudessa ei ollut laaria, mistä jakaa. Kaikkialta leikattiin ja monien elämä kurjistui. Hädänalaisia kohtaava virkailija on virastossa voinut kovettaa mielensä ja esiintyä inhottavasti, koska ei muuten olisi jaksanut tehdä työtään. (varmasti  hän olisi halunnut auttaa, muttei voinut - jos halusi säilyttää oman työnsä)

Vierailija kirjoitti:

1990-luvulla KUKAAN ei olisi mennyt iltapäivälehteen omalla nimellään ja naamallaan kertomaan, että "minäpä en hae töitä ollenkaan, koska olen ideologinen työtön". Nykysinhän tuota tapahtuu aika useinkin, mikä kertoo kaiken olennaisen asennemuutoksesta työttömyyden häpeän suhteen. 

Aika harva sitä nytkään tekee ja varmasti tuolloinkin olisi joku sellainen löytynyt parempien ihmisten kauhisteltavaksi härregudendå!

Kyse on median propagandasta tyhmä.

Toimeentulotukea ei saanut, jos omisti jotain - melkein mitä vaan. Kaikki piti myydä. Sitä ei saanut, jos oli ollut toimimaton yritys tai yritys oli mennyt konkurssiin. Se yritys täytyi lopettaa kokonaan, laittaa lopettamisilmoitus. Toimeentulotukea yksinkertaisesti oli äärettömän vaikea saada. Joillain sen saanti kariutui esim titteliin, sanottiin ettei tällainen ihminen toimeentulotukea tarvitse (läheisen kohdalla näin).

Työvoimatoimistossa joutui käymään todella usein juttelemassa tilanteesta, vaikka niitä töitä ei ollut.

Jossain vaiheessa aletteein kouluttaa apuhoitajista perushoitajia ja siivoojista laitoshuoltajia, toimistoapulaisista johdon assistentteja tai taloushallinnon assistentteja. Oli paljon muitakin pilipalinimikkeitä, jotka korvattiin toisilla ja näihin töihin tarvittiin tämä pätevyys.

Muistan jonkun mielenosoituksen, jossa joku mielenosoittaja sanoi Esko Aholle, eli silloiselle pääministerille, että "haista sinävittu." Se oli aikamoista siihen aikaan, ehkä hiljaisesti hyväksyttyä vaikka osin tunteet menivät myös Ahon puolelle. Siitä on aikaa 30 vuotta ja vieläkin muistan ne TV-uutiset.

Työkkärissä 90-luvulla usein käyneenä meno oli rentoa. Sinut jätettiin pitkäksi aikaa rauhaan. Haet hommia jos haet, jos et niin selittele jotain tai valehtele ja se on ihan ok.

Ei se 90-luku mitään ihanaa aikaa ollut.

Työttömiä pilkattiin ja syyllistettiin ja tukia leikattiin hirveällä raivolla. Mielenterveyspotilaita alettiin silloin siirtämään avohoitoon. Keksittiin uusia veroja ja muuta hauskaa. 

Opiskelupaikat olivat silloin kiven alla kun samoista paikoista taistelivat nuoret sekä työttömäksi jääneet aikuiset.

https://www.talouselama.fi/uutiset/toistaako-vimmatusti-saastava-suomi-…

Millä siitä 90-luvun lamasta sitten noustiin?

Mikä oli se agenda ja konkreettiset toimet lamasta nousemisen takana?

T: Kiinnostunut -99 syntynyt

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1990-luvulla KUKAAN ei olisi mennyt iltapäivälehteen omalla nimellään ja naamallaan kertomaan, että "minäpä en hae töitä ollenkaan, koska olen ideologinen työtön". Nykysinhän tuota tapahtuu aika useinkin, mikä kertoo kaiken olennaisen asennemuutoksesta työttömyyden häpeän suhteen. 

Aika harva sitä nytkään tekee ja varmasti tuolloinkin olisi joku sellainen löytynyt parempien ihmisten kauhisteltavaksi härregudendå!

Kyse on median propagandasta tyhmä.

Ei ole. Kannattaa kasvaa aikuiseksi ennen kuin tulee kommentoimaan aikuisten asioita. Saattaa huomata jopa sellaisen asian, että on ihan oikeasti olemassa ihmisiä, jotka ovat ylpeitä siitä, etteivät taivu "kapitalismin ikeeseen" tms. 1990-luvun aikaan ei olisi tullut kuuloonkaan ylpeillä sillä, että elelee työttömyyskorvauksella. Nykyisin siitä tehdään jopa tv-ohjelmia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin silloin 27v kun pahimmassa lamassa jäin vaille työtä,ja nyt vajaa pari vuotta sitten niin kyllä silloin työttömien kohtelu oli minun mielestä paljon törkeämpää ja nöyryyttävämpää mitä nykyaikana.

 

Minun kåsitykseni mukaan suuri osa suomalaisista ymmärsi pian, että sen ajan työttömyys ei ollut omaa syytä. Kun työttömien määrä oli jotain 400 000, niin jokainen tajusi, että  on kyseessä suuri katastrofi eikä se johtunut yksittäisen ihmisen "laiskuudesta". Vain muutama vuosi ennen lamaa täällä oli valtava työvoimapula. Ihmiset miettivät mihin työhön huvittaisi mennä. Tämä on totta. Sitten yhtäkkiä, vips, ja kaikki muuttui.

Edes silloin ei ollut työvoimapula, oli vain täystyöllisyys. Sai töitä kysymällä. Mistään työvoimapulasta ei kukaan eikä etenkään ulkomaista halpatyövoimaa havittelevat poliitikot jankanneet. Kaikille maksettiin liittojen taistelemat palkat, ei ollut viiden euron virolaisia.