Oliko 90-luvun lamassa työttömien pilkkaamista?
En muista että olisi ollut näin kovat asenteet nimenomaan Suomalaisia työnhakijoita kohtaan. Pilkataan, mustamaalataan, solvataan.
Kommentit (317)
Ei juurikaan, mutta sitä ennen 80-luvulla mm eräässä työpaikassa työkaverin sanat jotakuinkin näin "No *Matti* (päällikön nimi muutettu) otti sen tänne työvoimastoimistosta niin ei ihme että se on tuommoinen. Toisaalta raksamiesten puoli vuotta töissä talvet ansiosidonnaisella ja nuorten työttömyys oli hyväksytympää. Mutta ei aikuisten miesten tai naisten. Ysärillä pistettiin valtion virastojakn matalaksi ja suuria vakavaraisia firmoja kaatui enemmän kuin heinää kaatosateessa niin jokainen tiesi jonkun työttömän. Myös tvp-kursseja järjestettiin aikuiskoulutuskeskuksissa ilman kilpailutusta ja osa niistä oli aika hyviä. Itse kävin mikrotukihenkilökurssin merkonomipohjalta ja pääsin töihin sen ansiosta. Sittemmin vaihdoin alaa.
Ei pilkattu. Konkursseja ihan älyttömästi. Vuodet 91-94 olivat tosi p a s k o j a. Silloinkin leikattiin paljon mm. lapsiperheiltä. Alaikäisistä lapsista sai tehdä verovähennyksen ennen tuota lamaa, samoin sairauskulut, apteekkikulut ja silmälasit sai vähentää verotuksessa.
62 lisää että työllistämistukipaikat olivat usein oikeita hyviä työpaikkoja, julkisella määräaikaisia, yksityisellä sitä sai vain toistaiseksi voimassa oleviin. Starttirahaa haettiin paljon.
Silloin ei ollut somea ja keskustelupalstoja, joten halveksiminen ei ollut niin näkyvää kuin nykyisin. Mutta kyllä asenteet olivat paljon jykempiä ja tuki vähäisempää kuin nykyisin. Nykyäänhän osa jopa ylpeilee työttömyydellään. 1900-luvun puolella työttömyys oli suuri häpeä.
Minusta 90-luvulla ajateltiin, että niissä oloissa työttömäksi saattoi päätyä ilman omaa syytä. Nykyään on tietenkin toisin.
90-luvun lopulla naurettiin ulos Työvoimatoimistosta jos yritti ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi ilman akateemista loppututkintoa.
Silloin elimme tilanteessa jossa töitä ei oikeasti ollut kuin vain harvoille. Nyt elämme tilanteessa, jossa yhtä aikaa puhumme tarpeesta saada ulkomaista työvoimaa ja ongelmasta löytää töitä.
Vierailija kirjoitti:
Ei silloin autettiin ja tuettiin .ei Suomi ole enään Suomi.
Menisit töihin, sanottiin.
Ei ketään kotoa tulla hakemaan, sanottiin.
Natkutettiin, kuinka ennen tehtiin jo nuorena kovasti töitä eikä maattu työttömänä.
Ilmaistöihin päätyneitä kohdeltiin huonosti ja halveksuttiin avoimesti.
Ei se tukemiselta tuntunut.
Toisaalta, Napakympissäkin oli kilpailijoina PV:n väkeä puku päällä ja jos ei onnistunut voittamaan matkaa yhdessä jonkun naisen kanssa niin osa miehistä teki it sarin. Niin, että aika epätoivoista porukkaa.
Vierailija kirjoitti:
Silloin elimme tilanteessa jossa töitä ei oikeasti ollut kuin vain harvoille. Nyt elämme tilanteessa, jossa yhtä aikaa puhumme tarpeesta saada ulkomaista työvoimaa ja ongelmasta löytää töitä.
Emme puhu. Me, jotka ymmärrämme realiteetit, puhumme työnantajien haluttomuudesta järjestää asianmukaiset työolosuhteet ja maksaa sellaista palkkaa, että suomalaiset työntekijät eivät lähde parempiin hommiin (vinkki, vinkki esim. hoitoala).
Vierailija kirjoitti:
Ei pilkattu 90-luvulla suomalaisia työttömiä. Se on persujen synnyttämä ilmiö.
Munaton pelle, painu takas raakkujaverkostosi kimppakaappihomoilun turviin.
Muistan että zyskovitsi oli televisiossa jossain a-studiossa tms ihmettelemässä että mikseivät työttömät ota kahta työtä, siis osa-aikaista vastaan jos eivät saa kokoaikatyötä. Eli historia vain toistaa itseään ja zyskovitsi pysyy vitsinä.
Hyvin on monella aika kullittanut muistot. Olen itse syntynyt vuonna 1981 ja muistan hyvin, miten iso kolaus isälle oli jäädä työttömäksi. Sitä salailtiin naapureilta ja tuttavilta niin pitkään kuin mahdollista. Oli suuri häpeä olla työtön ikäluokassa, jossa elämän ykkösprioriteetti oli hommata kunnollinen työ ja elättää perheensä.
Vierailija kirjoitti:
Silloin elimme tilanteessa jossa töitä ei oikeasti ollut kuin vain harvoille. Nyt elämme tilanteessa, jossa yhtä aikaa puhumme tarpeesta saada ulkomaista työvoimaa ja ongelmasta löytää töitä.
Näytti näin koululaisen silmin, että ainakin opettajille oli töitä jos ei muille. Siksi halusinkin pitkään opettajaksi kun ajattelin, että laskusuhdanteessa varmasti opettajille töitä löytyy, mutta ei välttämättä enää Nokian insinööreille.
Silloin harvalla oli nettiä joten ei ollut helppoa trollata.
Trollaustahan suurin osa vain on
Vierailija kirjoitti:
Ei pilkattu 90-luvulla suomalaisia työttömiä. Se on persujen synnyttämä ilmiö.
Ei pilkattu työttömiä, muttei myöskään haukuttu ja solvattu vanhempia sukupolvia ja tavallisia keskuluokkaisia koulunsa käyneitä ja työnsä tehneitä ihmisiä. Se on vasemmiston synnyttämä ilmiö.
Kyllä siihen aikaan oli vallalla ihan samanlainen ajatus kuin nytkin. Eli: Kunniallinen ihminen tekee työtä elättääkseen itsensä ja perheensä ja työttömät ovat epäonnistuneita luusereita, joilla on päihdeongelmia tai ovat laiskoja paskoja jne.
N52
Vierailija kirjoitti:
62 lisää että työllistämistukipaikat olivat usein oikeita hyviä työpaikkoja, julkisella määräaikaisia, yksityisellä sitä sai vain toistaiseksi voimassa oleviin. Starttirahaa haettiin paljon.
Mistä sait sellaista tietoa että tuöllistämistukea olisi saanut vain toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin?
Itse olin ysärin alkupuolella kahdessa eri työllistämistyössä. Ensin kunnalla, sitten yksityisellä. Kumpikin oli määräaikaisia ja niihin otettiin aina uusi työllistetty kun edellisen sopimus päättyi.
Itse pääsin eroon niistä hommista kun pääsin opiskelemaan ja satuin valmistumaan ennen it-kuplan puhkeamista. Sain silloin ihan oikean työpaikan. Mutta sitten kupla puhkesi ja taas oltiin työttömänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin elimme tilanteessa jossa töitä ei oikeasti ollut kuin vain harvoille. Nyt elämme tilanteessa, jossa yhtä aikaa puhumme tarpeesta saada ulkomaista työvoimaa ja ongelmasta löytää töitä.
Emme puhu. Me, jotka ymmärrämme realiteetit, puhumme työnantajien haluttomuudesta järjestää asianmukaiset työolosuhteet ja maksaa sellaista palkkaa, että suomalaiset työntekijät eivät lähde parempiin hommiin (vinkki, vinkki esim. hoitoala).
Hoitoalalla palkat ovat itse asiassa ihan kohtuullisen hyviä. Hoitajat vaan ovat saaneet päähänsä sen että kun lääkärit saavat enemmän palkkaa niin heidänkin pitää saada. Hoitaja on naisvaltainen ala johon nykyään tarvitaan korkeakoulututkinto. Otetaan miesvaltainen ala jossa tarvitaan vastaava tutkinto. Se on poliisi. Poliisin palkka on keskimäärin samaa luokkaa kuin hoitajan. Jos poliisit alkaisivat yhtäkkiä vaatia parempaa palkkaa sillä perusteella että tuomari saa enemmän palkkaa niin luulen että ei paljon sympatiaa heruisi.
Laulaja Kikka lauloi "Käyrä Nousemaan" biisin. Sanat oli osoitettu tukemaan 90-luvun laman työttömiä.
Mielestäni maailma oli tuolloin työväistölle solidaarisempi ja ilman nykyistä mädätystä. Työpaikkoja luotiin naisille TOPless tarjoilijoina jne.m