Olen opettaja ja talouteni alkaa olla todella tiukalla kaikkien hintojen nousujen myötä
Elän ruuhkavuosia. Lapseni harrastavat ja harrastusmaksuja on nostettu roimasti. Ruokalasku kasvaa kasvamistaan vaikka syömme melko samoja perusruokia. Asumiskustannukset nousevat. Aivan kaikki nousee ja palkkani ei.
Pitkällä kesälomallani emme ole käyneet yhdessäkään huvipustossa, elokuvissa emmekä lomamatkalla,
En käytä alkoholia enkä polta tupakkaa.
Olisi mielenkiintoista, jos joku ottaisi kantaa meihin tavallisiin työssä käyviin keskituloisiin ja meidän pärjäämisiin hintojen noustessa aivan joka saralla.
Kommentit (463)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi mainita aloituksessa ammatti? Eri kustannusten nousuja tapahtuu ammatista riippumatta. Itse näen ruokakaupan sovelluksesta, ettei kuukausilaskuni ole juuri muuttunut mutta ruokakorin sisältöni on muuttunut. Sähkölaskuni nyt uuden sopimuksen myötä laskussa, mutta edelleen korkeampi kuin muutama vuosi sitten. Polttoaine on selvästi korkeammalla tasolla, mutta taas mahdollisuuksien mukaan voi omia ajoja valita.
Ja samat muutokset koskevat myös työttömiä ja työkyvyttömiä, pieneläkeläisiä ja matalapalkkaisia työntekijöitä. Meitä kaikkia. Fiksut sopeutuu ja sopeuttaa talouttaan. Hyväpalkkaiset vinkuu taas turhasta. Oli se palkka sitten 3000€ tai 6000€ se on kuitenkin hemmetin paljon enemmän kuin työmarkkinatuki. Ihmiset on joutuneet sopeutumaan myös noin 600€ tuloihin. Sitä sopii miettiä kun tekee mieli valittaa (tur
Kyllä sinulla sitä ostovoimaa on silti edelleen hurjan paljon enemmän kuin työttömällä. Ei kannata nostaa elintasoaan maksimiin vaan viisas jättää säästöönkin reippaasti. Mutta eihän kaikki osaa ajatella nenäänsä pidemmälle.
Tämä hallitus on tallonut tavallisen, perheellisen ja suht matalapalkkaisen palkansaajan jalkoihinsa kokonaan. Auta armias, jos jotain sattuisi ja tarvitsisit yhteiskunnan apua! Sitä ei enää ole. Turvaverkko on tuhottu.
Nyt on pakko säästää joku sentti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja erityisen hienoa on olla joka kesä työtön opettaja ja yrittää elättää perhettä.
Tässähän on monta kuukautta aikaa painaa toista duunia tai olla kevytyrittäjänä. Toki elämä on helpompaa kun saa viran ja palkan koko kesän kotonamakaamisesta. reilumpoaa olisikin , että opettajille maksettaisiin palkka ainoastaan niilötä kuukausilta kun tekevät työtä.
Tule sijaistamaan vaikka kuukaudeksi ja puhu mulle sitten reiluudesta 🤣
T. Toinen ope
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Useimmissa yksityisissä työpaikoissa ihmisillä on kaiken muun lisäksi tulostavoitteet ja deadlinet. Missä on yksityisellä puolella työpaikka, jossa ei ole mitään väliä siitä hoidatko hommasi vai et? Opettajallehan riittää, että ilmestyy pitämään hänelle annetut tunnit. On aivan sama oppiiko oppilaat vai ei, kunhan paimentaa niitä sen verran etteivät tapa toisiaan tuntisi aikana.
Meille otettiin yhtenä vuotena määräaikaiseksi sijaiseksi tyyppi, joka ei todellakaan tehnyt yhtään mitään. Tuli vain sinne luokkaan jutustelemaan, opetus laahasi rinnakkaisluokkia pahasti jäljessä, ei pitänyt kokeita jne. Vanhemmat alkoivat valittaa. Lopulta työsopimus purettiin jo ennen joulua. Siinäpä oli urakkaa muilla opettajilla, kun joutuivat ottamaan hänen luokkansa niskoilleen ja vetämään tiukkaan tahtiin puolessa vuodessa koko vuoden opetusmäärän.
Luuletko, ettei muualla jouduta tekemään toisten töitä? Vähemmän ahkeria ihmisiä on joka paikassa! Olette kovaa opettajia, ettekä tiedä elämästä mitään! Ei ihme, ettei nuorisolla ole realistista kuvaa elämästä. Pikku "robotit" kasvatetaan kuvittelemaan, että elämä on se mitä kirjasta ulkoa pänttää.
"Mutta eikö tässä keskustella myös siitä, onko tämä reilua? Samaan aikaan maailman rikkaimpien omaisuus kasvaa ja keskiluokka köyhtyy. Omaisuus keskittyy yhä harvemmille yksilöille. Tämä on usein johtanut yhteiskunnalliseen epävakauteen ja lopulta esim. vallankumoukseen. "
Ei täällä ole mikään reilua eikä tasa-arvoista. Näkeehän sen kun päättäjät ovat päättäneet ihan eri työttömyyskorvaukset itselleen kaikkine porsaanreikineen jos töppäilevät niin ettei rahan tulo lopu. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät entisestäänkin. Täällä ei jaksa köyhät edes äänestää. Kuinka kokoomus oli edelleenkin gallupeissa suosituin. Ihmetelkää sitten onko reilua.
Vain kaikken köyhimpiä kuritetaan kyykkyyn jos saa jonkun perustulon verran työttömyyskorvauksia, jolla hengissä juuri ja juuri pysyy. Pitäisi olla onnellinen ettei sentäs vielä ole työtön ja alinta pohjasakkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi mainita aloituksessa ammatti? Eri kustannusten nousuja tapahtuu ammatista riippumatta. Itse näen ruokakaupan sovelluksesta, ettei kuukausilaskuni ole juuri muuttunut mutta ruokakorin sisältöni on muuttunut. Sähkölaskuni nyt uuden sopimuksen myötä laskussa, mutta edelleen korkeampi kuin muutama vuosi sitten. Polttoaine on selvästi korkeammalla tasolla, mutta taas mahdollisuuksien mukaan voi omia ajoja valita.
Ja samat muutokset koskevat myös työttömiä ja työkyvyttömiä, pieneläkeläisiä ja matalapalkkaisia työntekijöitä. Meitä kaikkia. Fiksut sopeutuu ja sopeuttaa talouttaan. Hyväpalkkaiset vinkuu taas turhasta. Oli se palkka sitten 3000€ tai 6000€ se on kuitenkin hemmetin paljon enemmän kuin työmarkkinatuki. Ihmiset on joutuneet sopeutumaan myös noin 600€ tuloihin
No eihän se toimisi, jos työttömät saisivat saman summan käteen kuin työssäkäyvät. Kuka menisi enää töihin? Raha on minulle ainakin edes jonkinlainen kannustin käydä töissä, jos saisin saman olemalla kotona niin varmasti olisin. Nyt on puhetta juuri siitä, että palkasta ei enää jää yhtään ylimääräistä, kun palkansaaja ei saa palkkansa lisäksi mitään tukia, mutta kustannukset ovat nousseet hurjasti. Ennen homma pelitti paremmin. Rahapula ei motivoi yrittämään parastaan töissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen vaka-ope ja yksinhuoltaja. Sain ennen vähäsen asumistukea, joka todellakin auttoi pyörittämään arkea. Nyt se loppuu meiltä kokonaan tässä kuussa.
Käytännössä se on tarkoittanut sitä, että kummankin lapset harrastukset piti lopettaa ja ostamani ruuan laatu on laskenut. Nyt ostetaan halvinta mahdollista, oli terveellistä tai ei, oli ulkomaista tai ei. Työssäkäyntini ei tuo perheelleni enä mitään lisäarvoa, elämä on kituuttamista ilman mitään "juhlaa". Miksi ihmeessä edes vaivaudun töihin? Miksi kouluttautua ja uurastaa? Näitä kysymyksiä pohdin aamuöisin heräillessäni rahanpuutteen tuomaan ahdistukseen.
Toivomme, että koululta järjestettäisiin jotain ilmaisia liikuntakerhoja, tms. Niille olisi nyt todella kysyntää. Kohta toki varmaan ruoka- ja vaatejakelullekin olisi siellä jo kysyntää.
Tuntuu, että hallitus haistattaa meille lähinnä pitkän paskan.
Tämä!!!! Keskiluokan ja tavallisen palkansaajan ponnistelu ei auta enää mitään. Siitä ei enää palkita, mitään ylimääräistä ei saa. Kyllä nyt jumankauta koulutettujen, työssäkäyvien ihmisten KUULUU saada jotain ekstraa uurastamisestaan! Siihen pohjautuu oikeastaan koko länsimainen yhteiskuntajärjestelmä. Hallitus romuttaa nyt koko tämän pohjan ja vie kaikki tukiverkot pois. Kansa köyhtyy.
Tarkoitat siis edellistä äärivasemmistohallitusta, joka heitteli veronmaksajien rahaa mitä älyttömimpiin taivaanrannanmaalausprojekteihin ja kiristi keskiluokan verotuksen äärimmilleen samalla kuihdutti Suomen talouden moottorin vientiteollisuuden kilpailukykyä.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen vaka-ope ja yksinhuoltaja. Sain ennen vähäsen asumistukea, joka todellakin auttoi pyörittämään arkea. Nyt se loppuu meiltä kokonaan tässä kuussa.
Käytännössä se on tarkoittanut sitä, että kummankin lapset harrastukset piti lopettaa ja ostamani ruuan laatu on laskenut. Nyt ostetaan halvinta mahdollista, oli terveellistä tai ei, oli ulkomaista tai ei. Työssäkäyntini ei tuo perheelleni enä mitään lisäarvoa, elämä on kituuttamista ilman mitään "juhlaa". Miksi ihmeessä edes vaivaudun töihin? Miksi kouluttautua ja uurastaa? Näitä kysymyksiä pohdin aamuöisin heräillessäni rahanpuutteen tuomaan ahdistukseen.
Toivomme, että koululta järjestettäisiin jotain ilmaisia liikuntakerhoja, tms. Niille olisi nyt todella kysyntää. Kohta toki varmaan ruoka- ja vaatejakelullekin olisi siellä jo kysyntää.
Tuntuu, että hallitus haistattaa meille lähinnä pitkän paskan.
Hanki nyt hyvä ihminen lisätuloja tai luovu jostakin omasta jutusta että lapset saa harrastaa. Minä lopetin kampaajalla käymisen ja aloin tekemään käsityötuotteita myyntiin. Omat ja lasten vaatteet kirppiksiltä. Aikuisten isoista vaatteista saa ommeltua lapsille kotivaatetta. Kouluun sitten kaupasta parempaa. Nykyään saa vaatteita ihan ilmaiseksi kun vaan kehtaa pyytää. Samoin leluja ja harrastusvälineitä. Älä valvo ja murehdi vaan toimi.
Tämä palsta on kyllä täynnä melkoisia puupäitä. Asialliseen aloitukseen vastataan ties mitä vähättelevää paskaa. Kaikkein naurettavinta on tämä logiikka, jonka mukaan ei saisi "valittaa", koska jollakulla muulla menee vielä huonommin. En ymmärrä tätä yhtään. Toimiiko sama logiikka myös iloitsemisen suhteen? Mistään asiasta ei ikinä voisi iloita, koska jollakulla menee kuitenkin aina paremmin.
Aloitus käsittelee tärkeää asiaa Suomen talouden kannalta. Kun keskiluokalla ja kohta paremminkin tienaavilla alkaa peruselämisen jälkeen käytettävissä oleva raha käydä vähiin nousevien kustannusten takia, siitä kärsivät kaikki. Oletko joskus ihmetellyt, miten joissain maissa tilanne on päässyt sellaiseksi, ettei yhdellä työllä elä, työelämässä olevat aikuiset joutuvat asumaan vanhempiensa luona yli 30-vuotiaiksi asti ja yhteiskunnan turvaverkko on murentunut? Suomessa todistetaan tällä hetkellä tätä kehityskulkua.
Kaikki kulut viritetty liian korkealle
lapsilla leveät oltavat
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan opettajakoulutuksen valintakriteereissä jotain vikaa? Sinne tuntuu valikoituvan ihmisiä, jotka rasittuvat työstä tosi herkästi. Kyllähän työelämä on sellaista nykyään joka alalla, että ihminen rasittuu. Harvalla on kuitenkaan niin pitkiä lomia, ihan kelpo palkkaa ja lisäksi käytännössä varmaa työpaikkaa kuten opettajilla.
Tutkijat ovat eri mieltä kanssasi eri ammattien stressaavuudesta
The teaching profession is considered more stressful than other occupations, impacting both teachers physical and psychological well-being (Johnson et al., 2005), which has consequences for both themselves and their students.
https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0306453023000069#:~:…%
Eli et siis lukenut tai ymmärtänyt lukemaasi? Artikkelissa mainittiin lähde ja työssähän mitattiin juuri kortisoliarvoa jota mm. verrattiin henkilön itsensä kokemaan stressiin jne. Koska huutelet puun takaa niitä näitä, tässä sulle lähde:
https://www.researchgate.net/publication/237398278_The_Experience_of_Wo
Jännä tämä asenne, että ei saa valittaa. Jos 80% suomalaisista eläisi maakuopissa järsien kuivaa naurista ja 20% eläisi kuin kuninkaat, niin eikö silloinkaan saisi valittaa? Juuri sitä ne porvarit haluaa: olla rauhassa kritiikiltä. Köyhällistö kinastelkoon keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Juuri tänään tuli postissa kirje, että sähkösiirron maksut nousevat. Joskus aikoinaan, ennen kuin Caruna myytiin ulkomaille, siirto maksoi noin puolet siitä, mikä sähkön hinta oli. Nyt on siirto huikeasti kalliimpaa kuin itse sähkö. Ja nousee vain. Sähköyhtiön voi kyllä kilpailuttaa, mutta siirtoa ei. Ainoa, millä voi hiukan asiaa auttaa, on aurinkopaneelit katolla, ja meille ne asennetiin tänä kesänä. Seuraavat kuusi vuotta niitä maksellaan pois.
Niinhän se on, että keskituloiset eivät saa alennuksia mistään, kuten työttömät tai yh:t. Lisäksi pitkän opiskeluajan takia myös opintolainaa saattaa olla enemmän ja varallisuutta ja säästöjä kertynyt vähemmän kuin samanikäisillä duunareilla. Itse pyristelin seitsemän vuotta pelkällä opintorahalla, joten opintolainaa ei ole. Meillä on vain yksi lapsi, ja hän on siirtynyt halvempiin harrastuksiin. Ratsastuksen tilalle tuli kansalaisopiston käsityökerho. Meillä ei tähänkään asti
Kerrotko vielä mitä ne yksinhuoltajan saamat alennukset on? Lapsilisän korotus on noin 70e ja kelan elatustuki noin 196e ellei toinen huoltaja maksa mitään. Tokihan tuostakin tulee reilu 250e mutta eihän se nyt ole mitään verrattuna siihen että olisi kahden ihmisen tulot. Mitään yksinhuoltaja-alennuksia en ainakaan minä saa mutta varmasti moni niitä hakee jos vain kerrot mitä sellaisia on olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi mainita aloituksessa ammatti? Eri kustannusten nousuja tapahtuu ammatista riippumatta. Itse näen ruokakaupan sovelluksesta, ettei kuukausilaskuni ole juuri muuttunut mutta ruokakorin sisältöni on muuttunut. Sähkölaskuni nyt uuden sopimuksen myötä laskussa, mutta edelleen korkeampi kuin muutama vuosi sitten. Polttoaine on selvästi korkeammalla tasolla, mutta taas mahdollisuuksien mukaan voi omia ajoja valita.
Ja samat muutokset koskevat myös työttömiä ja työkyvyttömiä, pieneläkeläisiä ja matalapalkkaisia työntekijöitä. Meitä kaikkia. Fiksut sopeutuu ja sopeuttaa talouttaan. Hyväpalkkaiset vinkuu taas turhasta. Oli se palkka sitten 3000€ tai 6000€ se on kuitenkin hemmetin paljon enemmän kuin työmarkkinatuki. Ihmiset
Ei kukaan koskaan ole vaatinut työttömille palkansuuruista päivärahaa. Typerää edes väittää niin. Kyse on siitä että pitää elää sillä rahalla mitä maksetaan tai hankkia lisätuloja. Suurin osa hyväpalkkaisista kuitenkin elää sillä koko palkallaan (ns all in) eli iso asuntolaina, hieno auto, pelit ja vehkeet, kalliita harrastuksia, lomamatkoja joka vuosi. Entä jos hyvällä palkalla eläisikin köyhemmin: pienempi asunto, halvempi auto, käytetyt pelit ja vehkeet, halpoja harrastuksia, lomamatkoja vaikka joka toinen vuosi? Säästöön jäisi huomattava summa joka vuosi. Taloustaitoja peräänkuulutan. Älä elä palkallasi niin leveästi kuin pystyt, maksimaalisesti. Tämä näyttää ihmisillä olevan ihan hukassa nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Useimmissa yksityisissä työpaikoissa ihmisillä on kaiken muun lisäksi tulostavoitteet ja deadlinet. Missä on yksityisellä puolella työpaikka, jossa ei ole mitään väliä siitä hoidatko hommasi vai et? Opettajallehan riittää, että ilmestyy pitämään hänelle annetut tunnit. On aivan sama oppiiko oppilaat vai ei, kunhan paimentaa niitä sen verran etteivät tapa toisiaan tuntisi aikana.
Meille otettiin yhtenä vuotena määräaikaiseksi sijaiseksi tyyppi, joka ei todellakaan tehnyt yhtään mitään. Tuli vain sinne luokkaan jutustelemaan, opetus laahasi rinnakkaisluokkia pahasti jäljessä, ei pitänyt kokeita jne. Vanhemmat alkoivat valittaa. Lopulta työsopimus purettiin jo ennen joulua. Siinäpä oli urakkaa muilla opettajilla, kun joutuivat ottamaan hänen luokkansa niskoilleen ja vetämään tiukkaan tahtiin puolessa vuodessa koko
Tuota, opettaja on virkahenkilö ja hänet voidaan käskeä opettamaan kahta luokkaa samanaikaiseati ja siitä ei voi edes kieltäytyä. En kuitenkaan ole koskaan omassa työpaikoissani kokenut, että joutuisin tekemään kahden ihmisen työpäivän, toisen ollessa pois - monessa työssä se olisi myös täysin mahdotonta. Satunnainen aähköposteihin vastailu toisen puolesta tai silloin tällöin toiselle kuuluvien töiden tekeminen perustuu kyllä siihen, että ne hoidetaan työajalla ja silloin et tee sitä omaa työtäsi smanaikasesti vai naputteletko esim. kahta sähköpostia samaan aikaan? Monesti kuulee myös, et joudutaan tekemään toisen työt ja on kiire, silloinkin teet joku juuri sitä omaa työtäsi tai toisen henkilön työtä, mutta et kahden ihmisen työtä samanaiksesti. Usein tehdään myös ylitöinä sellaisia töitä, jotka on tehtävä samanp-ivän aikana ja niistä saa ylityökorvaukset, hälytyslisät jne. Pieni ero, kun puhutaan, että tehdään kahden ihmisen töitä. Opettajana joudut tarvittaessa tekemään kahden ihmisen työt samanaikaisesti ja saat siitä noin 10 euron korvauksen tunnilta ja se tapahtuu usein lennossa siten, että rehtori tulee sanomaan, että henkilö on pois, joten hoida hänen ensi tuntinsa. Sulla menee itsellä sun omat suunnitelmat ihan uusiksi ja joudut lennossa keksimään kahdelle ryhmälle työtehtävät.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on kyllä ihan järjetöntä, ettei saa lomaa, kun on vuoden tehnyt töitä. Opettajan työ on rankka ja loman kyllä tarvitsee.
Se koskee mm äitiysloman sijaisia, jotka joutuvat työttömäksi kesällä, kun vakituinen opettaja ilmoittaa olevansa työssä (jota ei kesälomalla tarvitse/voi tehdä).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi mainita aloituksessa ammatti? Eri kustannusten nousuja tapahtuu ammatista riippumatta. Itse näen ruokakaupan sovelluksesta, ettei kuukausilaskuni ole juuri muuttunut mutta ruokakorin sisältöni on muuttunut. Sähkölaskuni nyt uuden sopimuksen myötä laskussa, mutta edelleen korkeampi kuin muutama vuosi sitten. Polttoaine on selvästi korkeammalla tasolla, mutta taas mahdollisuuksien mukaan voi omia ajoja valita.
Ja samat muutokset koskevat myös työttömiä ja työkyvyttömiä, pieneläkeläisiä ja matalapalkkaisia työntekijöitä. Meitä kaikkia. Fiksut sopeutuu ja sopeuttaa talouttaan. Hyväpalkkaiset vinkuu taas turhasta. Oli se palkka sitten 3000€ tai 6000€ se on kuitenkin hemmetin paljon enemmän kuin työmarkkinatuki. Ihmiset on joutuneet sopeutumaan myös noin 600€ tuloihin
Totta kai työssäköyvällä kuuluukin olla enemmän rahaa käytössään kuin työttömällä. Siksihän tässä töissä käydään, että saa rahaa jolla voi ostaa muutakin noin aivan minimin.
Vierailija kirjoitti:
Tämä palsta on kyllä täynnä melkoisia puupäitä. Asialliseen aloitukseen vastataan ties mitä vähättelevää paskaa. Kaikkein naurettavinta on tämä logiikka, jonka mukaan ei saisi "valittaa", koska jollakulla muulla menee vielä huonommin. En ymmärrä tätä yhtään. Toimiiko sama logiikka myös iloitsemisen suhteen? Mistään asiasta ei ikinä voisi iloita, koska jollakulla menee kuitenkin aina paremmin.
Aloitus käsittelee tärkeää asiaa Suomen talouden kannalta. Kun keskiluokalla ja kohta paremminkin tienaavilla alkaa peruselämisen jälkeen käytettävissä oleva raha käydä vähiin nousevien kustannusten takia, siitä kärsivät kaikki. Oletko joskus ihmetellyt, miten joissain maissa tilanne on päässyt sellaiseksi, ettei yhdellä työllä elä, työelämässä olevat aikuiset joutuvat asumaan vanhempiensa luona yli 30-vuotiaiksi asti ja yhteiskunnan turvaverkko on murentunut? Suomessa todistetaan tällä hetkellä tätä kehityskulkua.
Nytkö sinä olet vasta tuohon herännyt... Huoh.. Tuo kehitys on ollut täällä jo kauan! Puupäitä olette te, jotka valitatte, jos yksi huvipuistoretki jää välistä, kun rahat eivät riitä. Silloin ei ole todellakaan aihetta valittaa ainakaan julkisesti, samaan aikaan kun monet ihmiset kamppailevat ostaakko ruokaa vai lääkkeet! Ymmärrätkö, se on yksinkertaisesti törkeää käytöstä! Pitäkää mölyt mahassanne tai valittakaa keskenänne, miten tänä vuonna ei nyt päässytkään Thaimaahan vaan pitää tyytyä Saksaan. Voitte sitten itkeä toistenne olkapäätä vasten miten julmasti maailma teitä kohteleekaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja erityisen hienoa on olla joka kesä työtön opettaja ja yrittää elättää perhettä.
Tässähän on monta kuukautta aikaa painaa toista duunia tai olla kevytyrittäjänä. Toki elämä on helpompaa kun saa viran ja palkan koko kesän kotonamakaamisesta. reilumpoaa olisikin , että opettajille maksettaisiin palkka ainoastaan niilötä kuukausilta kun tekevät työtä.
Jos opettajan työ on niin helppoa ja kevyttä, niin tervetuloa alalle. Ihan saa vapaasti opiskella opettajaksi ja hakea työpaikkaa. Saattaa vaan tulla todellisuus vastaan, kun pimeinä marraskuun iltoina istut kokeita korjaamassa, ja aamuisin pelkäät avata wilmaa. Jos kesällä ei saisi levätä, ei Suomessa olisi enää opettajia.
Viime vuosien uutisten perusteella meno koulussa vaikuttaa karmealta. Jatkossa sinne ei löydy hyviä tekijöitä. Ja kevään tapahtumat..ei, ei ole hyvä työpaikka.
Jaa. Mä saan alle 1000e kuussa osa-aikatyöstä. Ihan hyvin pärjään. Ei ne suuret tulot vaan järkevä taloudenhoito.