On muilla tunnetta, että oma elämä on turha?

Vierailija kirjoitti:

Ei ole turhuuden tunnetta, koska en luule että mun pitäisi olla mahtihenkilö ollakseni "joku".

Ei minullakaan ole tarvetta olla mahtihenkilö tai kuuluisuus. Tämä liittyy siihen, että en keksi mikä tarkoitus elämälläni on. En ajattele, että tarkoitus olisi olla joku merkkihenkilö vaan syvempää merkitystä sille, miksi olen täällä. Mikä olisi tarkoitukseni ja nyt olen sitä mieltä, että minulla ei ole tarkoitusta ja miksi siis olen täällä.

Te jotka ette saa keskenänne lapsia, erottaa ja pankaa muita. Geenit ei täsmää. 

Vierailija kirjoitti:

Te jotka ette saa keskenänne lapsia, erottaa ja pankaa muita. Geenit ei täsmää. 

Endometrioosi aiheuttaa lapsettomuutta. Ei se auta vaikka olisi 12 eri miestä vuodessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritä katsoa elämää vähän laajemmasta perspektiivistä. Lapset ja suvun jatkuminen ei ole elämän tarkoitus. Kun katsot ympärillesi huomaat että elämä luo sinulle tarkoituksen kun avaat silmäsi ja näet sen.

Kiitos neuvoistasi. Tämä tunne on kuitenkin ollut jo pitkään. Olen keskustellut myös ammattilaisten kanssa (lääkäri ja pappi), mutta näkemykseni ei ole vain muuttunut. Lähinnä minua kiinnostaa tuntuuko muista tältä? En ole myöskään masentunut.

Tuntuu kyllä, mutta on väärin hankkia lapsi vain oman tyhjyyden tunteen poistamisra varten.

Sille lapselle voi kasvaessa tulla samanlainen turhuuden ja tyhjyyden tunne. Ehkä mikään ei häntäkään kiinnostaisi niin paljon, että tuntisi elämänsä merkitykselliseksi. Ei työ, ei ihmiset. Silloin tuntisit taas itsekin olevasi turha ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kosmisessa mittakaavassa ihminen on täysin mitätön olento.

Toki, ja palkinto odottaa sitten taivaassa. Harmi vaan, kun se eläminen tapahtuu täällä maan päällä. 

Mistä päättelet etteikö taivaskin olisi täällä ja nyt?

Koska se olisi melko irvokasta, kun suurimmalle osalle ihmisiä tämä ei ole minkään sortin paratiisi. 

Kysehän on vaan näkökulmasta.

Mikä on sellainen asia/väite mitä et voisi "tehdä todeksi" tuollaisella mentaliteetilla? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kosmisessa mittakaavassa ihminen on täysin mitätön olento.

Toki, ja palkinto odottaa sitten taivaassa. Harmi vaan, kun se eläminen tapahtuu täällä maan päällä. 

Mistä päättelet etteikö taivaskin olisi täällä ja nyt?

Koska se olisi melko irvokasta, kun suurimmalle osalle ihmisiä tämä ei ole minkään sortin paratiisi. 

Kysehän on vaan näkökulmasta.

Mikä on sellainen asia/väite mitä et voisi "tehdä todeksi" tuollaisella mentaliteetilla? 

Kaikki miehet ovat kautta historia  sortaneet kaikkia naisia.

Luin koko ketjun ja mitä ajatuksia tuli mieleen:

Yksi masennukseen liittyvä oire voi olla myös sairaudettomuuden tunne, eli ihminen ei itse koe olevansa sairas vaikka on. Sen arvioimiseksi kannattaa kysyä asiantuntijan apua, koska jos on masentunut, siihen voi saada apua. Tiedän, ei nykyään kovin helppoa. :/  Hormonitasotkin kannattaa mittauttaa, koska vaikka samat tunteet oli ennen vaihdevuosia, ne voi niitä voimistaa. Miksei ottaisi käyttöön kaikki mahdolliset olonsa helpottajat? Joskus omiin kurjiin oloihin tottuu ja ankkuroituu niin, että torjuu kaikki apukeinot, koska pelkää muutosta. Tai sitä että hoidot ei toimikkaan ja toivo oli turhaa. Tuttu helvetti on parempi kun vieras taivas, sanotaan.

Ketju kuulostaa hiukan myös siltä, että merkityksellisyys = vain sellainen asia, joka ei ole väliaikainen. Muiden auttaminen, mielenkiinnon kohteet, sijaisperheenä toiminen ei kelpaa, koska lopulta oma apu kuitenkin muuttuu tarpeettomaksi. En ymmärrä miksi se tekee asiasta merkityksettömän, koska mitään mitä me teemme, ei ole ikuista. Ei edes universumi. Autettavia riittää, sijaislapsia voi ottaa uusia jne. Jos hirttäytyy ajatukseen että vain ja ainoastaan oma lapsi tuo merkitystä elämään, voi käydä niin, että pettyy pahasti ja silloinkin, kun saisi sen lapsen. Lapset menee ja elää lopulta omaa elämäänsä, vanhemmuuskin on väliaikaista. Ja lopulta ne lapset ja lapsenlapsetkin kuolee, jokainen suku sammuu joskus. Joten miksi murehtia sitä, tapahtuuko se omalla kohdalla tai sukupolviem päästä? Mitä väliä sillä tosiaan on. :)

Eli ilmeisesti kyse voisi olla osittain siinä, että lasten avulla voi huijata itseään ja siirtää toivon tulevaisuuteen? Autuaita ovat tietämättömät. ;) Mitä jos jokainen sukupolvi toisensa jälkeen kokee samaa merkityksettömyyden tunteen ja kuolee pois? Eikö silloin voisi myös ajatella tekevänsä palveluksen, kun ei tee tähän maailmaan lisää elämästään kärsiviä? Jo tuhansia vuosia vanhat kirjoitukset mm. eri itämaisissa uskonnoissa tunnistaa elämän väliaikaisuuden, ihmisen kokeman kärsimyksen ja koittaa keksiä siihen ratkaisua.

1/2

N43

2/2

Itse olen vapaaehtoisesti lapseton, joten en voi tietää miltä tuntuu olla sitä tahtomattaan. Varmasti se on iso suru ja olo, että iso merkityksellinen pala elämästä puuttuu. Jos se aidosti on ainoa merkityksettömyyden syy, sitä voi tosiaan olla paha saada pois, koska se asia ei poistu. Miehesi ei ole kuitenkaan myöskään eronnut sinusta, joten hänen puolestaan ei kannattane murehtia, hän on sinut rinnalleen valinnut ja siihen jäänyt. Moni parisuhde ei kestä moista surua ja eroaa, joten ehkä tätä kannattaa iloita ja arvostaa. Ja ehkä hän kokee samoja tunteita? Keskusteletteko te asiasta yhtään? Vertaistukea saattaisi löytyä yllättävän läheltä.

Uskaltaisin myös väittää, että ihmisen mieli on siitä jännä, että jos sille on ominaista tuntea vahvaa merkityksettömyyden tunneta, se kyllä tuntee sitä missä elämäntilanteessa tahansa. Jos aloittajalla olisi lapsi, sen tunteen syyksi saattaisi muodostuisi joku muu asia. Osa meistä tuntuu olevan tälle elämän merkityksen aiheelle herkempiä kuin toiset.

Ja monilla vanhemmilla on täysi työ pyörittää lapsiperhearkeaan, joten aikaa ajattelulle ei ole, joten moisia merkityksettömyyden tunteita ei ehkä ehdi tunnistaa. Ne tulee ehkä sitten, kun lapset muuttaa pois ja on taas aikaa. Eli ehkä lapsetkaan eivät tuoneet sitä merkityksellisyttä, tai ainakin sekin on tilapäistä, joten lapsiin tai lapsettomuuteen ei koko elämänsä merkityksellisyyttä kannata perustaa?

Oma vahva väite ja kokemus on vähän buddhalaisuuden mukainen, että elämän merkitys tulee sisältä ihmisestä itsestään ja vaikka elämäntilanne voi sitä tukea ja helpottaa (tai tehdä siitä todella vaikeaa), sitä voi kokea tai olla kokematta vaikka eläisi kermaperse-elämää, eläisi sodan keskellä tai ihan missä tilanteessa tahansa. Me luulemme, että se tulee tietyistä teoista tai olosuhteista, mutta se kumpuaa enemmän itsestä, elämän asenteesta, tavasta nähdä maailma ja oma pieni napa siinä.

Itselleni maailma ja minä on olemassa, kunnes ei enää ole. Ja olen päässyt sitä hetkeksi ihmettelemään. En tiedä miksei se usein ahdista, joskus toki.

N43

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä paitsi ettei ole sitä puolisoakaan, olen totaaliyksin. Olen viime aikoina miettinyt mikä on elämäni tarkoitus kun ei ole puolisoa, perhettä, vanhempia, sisaruksia eikä ystäviä. Mutta en vain pääse lopputulokseen.

N46

Sama tilanne ja olen jo 60v, en ymmärrä mitä tarkoitusta tallaisella hirveän yksinäsella merkityksttömällä elämällä on?

Kauan enää jaksaa, kun mikskään tämä ei ole muuttunut vaikka vuosikymmenet toivonut, nyt en enää toivo kun kuolemaa.

Mikset tee elämästäsi merkityksellistä? Auta muita, et ole tarpeeton.

Ei nämä ikinä auta muita, he haluavat muiden tuovan merkityksen elämälleen. Ja mikä pettymys, kun  se lapsi ei suostukaan olemaan vain sen vanhemman elämänsisältö, vaan rimpuilee vapaaksi.

Sitten ovat aina pettyneitä. 

Keskustelun lukeminen on ollut ajatuksia herättävää ja tunteellista. Näin kipeän asian jakaminen on koskettavaa ja koen kummaa yhteisöllisyydentunnetta viestejä lukiessani. 

Lämmin kiitos aloittajalle, meitä samoin tuntevia on muitakin<3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kosmisessa mittakaavassa ihminen on täysin mitätön olento.

Toki, ja palkinto odottaa sitten taivaassa. Harmi vaan, kun se eläminen tapahtuu täällä maan päällä. 

Mistä päättelet etteikö taivaskin olisi täällä ja nyt?

Koska se olisi melko irvokasta, kun suurimmalle osalle ihmisiä tämä ei ole minkään sortin paratiisi. 

Kysehän on vaan näkökulmasta.

Näin. Mene vaikka Ukrainaan katsomaan, että elääkö paratiisissa muttei tajua arvostaa kaikkea ihanaa ympärillään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä paitsi ettei ole sitä puolisoakaan, olen totaaliyksin. Olen viime aikoina miettinyt mikä on elämäni tarkoitus kun ei ole puolisoa, perhettä, vanhempia, sisaruksia eikä ystäviä. Mutta en vain pääse lopputulokseen.

N46

Sama tilanne ja olen jo 60v, en ymmärrä mitä tarkoitusta tallaisella hirveän yksinäsella merkityksttömällä elämällä on?

Kauan enää jaksaa, kun mikskään tämä ei ole muuttunut vaikka vuosikymmenet toivonut, nyt en enää toivo kun kuolemaa.

Mikset tee elämästäsi merkityksellistä? Auta muita, et ole tarpeeton.

Ei nämä ikinä auta muita, he haluavat muiden tuovan merkityksen elämälleen. Ja mikä pettymys, kun  se lapsi ei suostukaan olemaan vain sen vanhemman elämänsisältö, vaa

Mikä lapsi? Mitä sä nyt sekoilet, kun ei kukaan mistään lapsesta ole puhunut 🙄. Keskity sinä vain siihen omaan elämääsi.

Ohis

Vierailija kirjoitti:

Keskustelun lukeminen on ollut ajatuksia herättävää ja tunteellista. Näin kipeän asian jakaminen on koskettavaa ja koen kummaa yhteisöllisyydentunnetta viestejä lukiessani. 

Lämmin kiitos aloittajalle, meitä samoin tuntevia on muitakin<3

Mitä ajatuksia se herätti, muuta kun löytyy muita yhtä tyhmiä? Tyhmää toi ajattelu on silti, vaikket ole ainoa tyhmä.

Elämä on turhaa. Pahinta olisi pistää sama paha eteenpäin lisääntymällä :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä paitsi ettei ole sitä puolisoakaan, olen totaaliyksin. Olen viime aikoina miettinyt mikä on elämäni tarkoitus kun ei ole puolisoa, perhettä, vanhempia, sisaruksia eikä ystäviä. Mutta en vain pääse lopputulokseen.

N46

Sama tilanne ja olen jo 60v, en ymmärrä mitä tarkoitusta tallaisella hirveän yksinäsella merkityksttömällä elämällä on?

Kauan enää jaksaa, kun mikskään tämä ei ole muuttunut vaikka vuosikymmenet toivonut, nyt en enää toivo kun kuolemaa.

Mikset tee elämästäsi merkityksellistä? Auta muita, et ole tarpeeton.

Ei nämä ikinä auta muita, he haluavat muiden tuovan merkityksen elämälleen. Ja mikä pettymys, kun  se lapsi ei suostukaan olemaan vain sen vanhemman elämänsisältö, vaa

Ihan viimeinen syy hankkia lapsi on hakea siitä elämän sisältö itselleen. Ihan liian suuri taakka laitettu pienelle lapselle. Tahtoistko itse olla pelkkä elämän tarkoitus vannemmallesi?

Oman lapsensa ei halua kuolevan. Siksi en ole häntä siihen pakottanut <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelun lukeminen on ollut ajatuksia herättävää ja tunteellista. Näin kipeän asian jakaminen on koskettavaa ja koen kummaa yhteisöllisyydentunnetta viestejä lukiessani. 

Lämmin kiitos aloittajalle, meitä samoin tuntevia on muitakin<3

Mitä ajatuksia se herätti, muuta kun löytyy muita yhtä tyhmiä? Tyhmää toi ajattelu on silti, vaikket ole ainoa tyhmä.

Ai ajattelu on sinusta tyhmää? Eipä sua ole liioilla älyn lahjoilla siunattu 😅. Taidat ollakin pelkkä elämänloululainen, josta ei muuhun ole 😂.

Eri

Vierailija kirjoitti:

Luin koko ketjun ja mitä ajatuksia tuli mieleen:

Yksi masennukseen liittyvä oire voi olla myös sairaudettomuuden tunne, eli ihminen ei itse koe olevansa sairas vaikka on. Sen arvioimiseksi kannattaa kysyä asiantuntijan apua, koska jos on masentunut, siihen voi saada apua. Tiedän, ei nykyään kovin helppoa. :/  Hormonitasotkin kannattaa mittauttaa, koska vaikka samat tunteet oli ennen vaihdevuosia, ne voi niitä voimistaa. Miksei ottaisi käyttöön kaikki mahdolliset olonsa helpottajat? Joskus omiin kurjiin oloihin tottuu ja ankkuroituu niin, että torjuu kaikki apukeinot, koska pelkää muutosta. Tai sitä että hoidot ei toimikkaan ja toivo oli turhaa. Tuttu helvetti on parempi kun vieras taivas, sanotaan.

Ketju kuulostaa hiukan myös siltä, että merkityksellisyys = vain sellainen asia, joka ei ole väliaikainen. Muiden auttaminen, mielenkiinnon kohteet, sijaisperheenä toiminen ei kelpaa, koska lopulta oma apu kuitenkin muuttuu tarpeettomaksi. En

Emme päässeet sijaisperheeksi. Se lukee heti aloituksessa. Ikä tuli vastaan. 

Vierailija kirjoitti:

Luin koko ketjun ja mitä ajatuksia tuli mieleen:

Yksi masennukseen liittyvä oire voi olla myös sairaudettomuuden tunne, eli ihminen ei itse koe olevansa sairas vaikka on. Sen arvioimiseksi kannattaa kysyä asiantuntijan apua, koska jos on masentunut, siihen voi saada apua. Tiedän, ei nykyään kovin helppoa. :/  Hormonitasotkin kannattaa mittauttaa, koska vaikka samat tunteet oli ennen vaihdevuosia, ne voi niitä voimistaa. Miksei ottaisi käyttöön kaikki mahdolliset olonsa helpottajat? Joskus omiin kurjiin oloihin tottuu ja ankkuroituu niin, että torjuu kaikki apukeinot, koska pelkää muutosta. Tai sitä että hoidot ei toimikkaan ja toivo oli turhaa. Tuttu helvetti on parempi kun vieras taivas, sanotaan.

Ketju kuulostaa hiukan myös siltä, että merkityksellisyys = vain sellainen asia, joka ei ole väliaikainen. Muiden auttaminen, mielenkiinnon kohteet, sijaisperheenä toiminen ei kelpaa, koska lopulta oma apu kuitenkin muuttuu tarpeettomaksi. En

Hormonitasot on mitattu, tämä myös ketjussa. Samoin ap ei ole kliinisesti masentunut yleisimmällä mittarilla mitattuna. On myös keskustellut lääkärin ja papin kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä paitsi ettei ole sitä puolisoakaan, olen totaaliyksin. Olen viime aikoina miettinyt mikä on elämäni tarkoitus kun ei ole puolisoa, perhettä, vanhempia, sisaruksia eikä ystäviä. Mutta en vain pääse lopputulokseen.

N46

Sama tilanne ja olen jo 60v, en ymmärrä mitä tarkoitusta tallaisella hirveän yksinäsella merkityksttömällä elämällä on?

Kauan enää jaksaa, kun mikskään tämä ei ole muuttunut vaikka vuosikymmenet toivonut, nyt en enää toivo kun kuolemaa.

Mikset tee elämästäsi merkityksellistä? Auta muita, et ole tarpeeton.

Ei nämä ikinä auta muita, he haluavat muiden tuovan merkityksen elämälleen. Ja mikä pettymys, kun  se lapsi ei suostukaan olemaan vain sen vanhemman elämänsisältö, vaa

Olen sote alalla, autan työkseni lapsiperheitä, mitä muuta voisin vielä tehdä? Adoptio ei toteutunut, sijaisperheeksi emme päässeet. Tämä ketju alkaa mennä väärään suuntaan. En oikeastaan tarvi neuvoja tai ohjeita miten muuttaa elämääni. Etsin kaltaisiani.