On muilla tunnetta, että oma elämä on turha?

Huomaan, että aloitus suututtaa osaa. Koetaan, että uhriudun tai olen itsekäs, kun halusin lapsen. Lapsi on oma yksilönsä ei vanhemman jatke. Lapsi tuo jatkuvuutta ja merkitystä elämälle. Ajattelen, että perhe on elämän tarkoitus ja siihen kuuluvat lapset. Minä en saanut omia, adoptoituja enkä sijaislapsia. Olen jo niin vanha että mikään näistä ei toteudu enää. En kerjää sääliä eikä tarkoitukseni on uhriutua. Huomaan, että jankkaan jo itseäni, en vai enää tiedä mikä on elämäni tarkoitus. Voiko se olla vain olla apuna muille? Työssä ja kotona? Teen sitä jo. Tästä en vain saa elämälle sisältöä. Edelleenkin en ole mielestäni masentunut, vaikka moni on sitä mieltä. Halusin vain kuulla onko muita samassa tilanteessa ja mitä he ajattelevat elämästään. Ymmärrän, että moni ei kestä kipeitä asioita ja haluavat hyvyyttään neuvoa ja auttaa sekä hakea ratkaisua. Lämmin kiitos siitä. Pulmaani ei vain toistaiseksi ole löytynyt ratkaisua. Enkä sitä oikeastaan enää edes hae. Filosofin juttusille olisi mukava kyllä päästä, mutta mistähän sellaisen löytäisi 

Vierailija kirjoitti:

Huomaan, että aloitus suututtaa osaa. Koetaan, että uhriudun tai olen itsekäs, kun halusin lapsen. Lapsi on oma yksilönsä ei vanhemman jatke. Lapsi tuo jatkuvuutta ja merkitystä elämälle. Ajattelen, että perhe on elämän tarkoitus ja siihen kuuluvat lapset. Minä en saanut omia, adoptoituja enkä sijaislapsia. Olen jo niin vanha että mikään näistä ei toteudu enää. En kerjää sääliä eikä tarkoitukseni on uhriutua. Huomaan, että jankkaan jo itseäni, en vai enää tiedä mikä on elämäni tarkoitus. Voiko se olla vain olla apuna muille? Työssä ja kotona? Teen sitä jo. Tästä en vain saa elämälle sisältöä. Edelleenkin en ole mielestäni masentunut, vaikka moni on sitä mieltä. Halusin vain kuulla onko muita samassa tilanteessa ja mitä he ajattelevat elämästään. Ymmärrän, että moni ei kestä kipeitä asioita ja haluavat hyvyyttään neuvoa ja auttaa sekä hakea ratkaisua. Lämmin kiitos siitä. Pulmaani ei vain toistaiseksi ole löytynyt ratkais

En ole varma, mitä kaikki ovat kirjoittaneet, mutta ehkä tarkoitus oli tuoda toista näkökulmaa.

Itse uskon, että on äärimmäisen harvinaista kokea koko elämänsä merkitykselliseksi. Elämässä voi olla kuitenkin jaksoja, joilloin elämän sisältö luo sen merkityksellisyyden tunteen.

Fakta on se, että minkään ulkopuolisen varaan ei voi ripustautua.

Tällä en todellakaan halua halventaa tai aliarvioida toisten surua tai menetyksiä.

Haluan vaan tuoda esiin sen, että vaikka ihminen saisi kaiken sen mistä hän unelmoi, voi elämä lopulta tuntua merkityksettömältä. Näitä tunteita ei siis pääse välttämättä pakoon.

Tämä taipumus eksistentiaaliseen kriisiin on varmaan kovakoodattu ihmismieleen. 

Jos ihmiseen iskee tämä tuska, niin olosuhteilla on lopulta vähän väliä. Joku yksinäinen arvelee, että parisuhde toisi sisällön. Joku parisuhteessa oleva että lapset. Joku lapsellinen että lapsenlapset. Ja sitten ne isovanhemmat haluaisivat olla vielä työelämässä.

Se merkitys aina pakenee meitä. Hetken voimme siitä nauttia, sitten se taas katoaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaan, että aloitus suututtaa osaa. Koetaan, että uhriudun tai olen itsekäs, kun halusin lapsen. Lapsi on oma yksilönsä ei vanhemman jatke. Lapsi tuo jatkuvuutta ja merkitystä elämälle. Ajattelen, että perhe on elämän tarkoitus ja siihen kuuluvat lapset. Minä en saanut omia, adoptoituja enkä sijaislapsia. Olen jo niin vanha että mikään näistä ei toteudu enää. En kerjää sääliä eikä tarkoitukseni on uhriutua. Huomaan, että jankkaan jo itseäni, en vai enää tiedä mikä on elämäni tarkoitus. Voiko se olla vain olla apuna muille? Työssä ja kotona? Teen sitä jo. Tästä en vain saa elämälle sisältöä. Edelleenkin en ole mielestäni masentunut, vaikka moni on sitä mieltä. Halusin vain kuulla onko muita samassa tilanteessa ja mitä he ajattelevat elämästään. Ymmärrän, että moni ei kestä kipeitä asioita ja haluavat hyvyyttään neuvoa ja auttaa sekä hakea ratkaisua. Lämmin kiitos siitä.

 

Kaiken haluamansa saa vasta kun lakkaa haluamasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaan, että aloitus suututtaa osaa. Koetaan, että uhriudun tai olen itsekäs, kun halusin lapsen. Lapsi on oma yksilönsä ei vanhemman jatke. Lapsi tuo jatkuvuutta ja merkitystä elämälle. Ajattelen, että perhe on elämän tarkoitus ja siihen kuuluvat lapset. Minä en saanut omia, adoptoituja enkä sijaislapsia. Olen jo niin vanha että mikään näistä ei toteudu enää. En kerjää sääliä eikä tarkoitukseni on uhriutua. Huomaan, että jankkaan jo itseäni, en vai enää tiedä mikä on elämäni tarkoitus. Voiko se olla vain olla apuna muille? Työssä ja kotona? Teen sitä jo. Tästä en vain saa elämälle sisältöä. Edelleenkin en ole mielestäni masentunut, vaikka moni on sitä mieltä. Halusin vain kuulla onko muita samassa tilanteessa ja mitä he ajattelevat elämästään. Ymmärrän, että moni ei kestä kipeitä asioita ja haluavat hyvyyttään neuvoa ja auttaa sekä hakea ratkaisua. Lämmin kiitos siitä.

Kiitos, ajatuksia herättävä kirjoitus. Välttämättä en tältä kriisiltä olisi välttynyt perheellisenäkään. Syy olisi voinut olla eri. Mielenkiintoinen ajatus. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä paitsi ettei ole sitä puolisoakaan, olen totaaliyksin. Olen viime aikoina miettinyt mikä on elämäni tarkoitus kun ei ole puolisoa, perhettä, vanhempia, sisaruksia eikä ystäviä. Mutta en vain pääse lopputulokseen.

N46

Olin kuin sinä tuossa iässä. Nyt voi listaan puutoksista lisätä vielä työn ja terveyden.

Ap kuulostaa kyllä masentuneelta. Oma aktiivinen suru lapsettomuudesta oli kova ne viimeiset muutamat oletettavasti hedelmälliset vuodet (hormoonit??).

N50

Mielestäni en ole kliinisesti masentunut, hormooniarvotkin on mitattu. Voihan tuon BDI lomakkeen toki täyttää, antaahan se suuntaa. Tyhjyyden ja merkitsemättömyyden tunne on valtava. 

&

Kommenttina masennuslääkkeen tarpeettomuuteen. Itselleni se antaa voimaa kokea motivaatiota ja merkitystä niistä pienemmistäkin asioista ja laittaa asioita mittasuhteisiin. Monilla on asiat huonommin ja he ovat jaksaneet lannistumatta, joten onko se tosiaan masennus, joka vie elinvoiman. 

Minulla ei ole lapsia, eikä tule. Olisin kovasti halunnut. Olisin halunnut puolison. Olisin halunnut kivan uran jatkuvan. Jne jne. Minä en haikaile mitään SUURTA merkitystä, se on epärealistista. Mutta kun masennus täysin hellittää, toivon voivani taas nauttia ihan tavallisista arkisista asioista ja olla murehtimatta sitä, että elämä meni pieleen eikä tulevaisuudestakaan tiedä. Nyt se onnistuu hetkittäin.

Minusta nämä merkityksettömyyden tunteet kuulostavat masennukselta. 

Kuulostaa siltä, että AP:lla olisi nyt aivan loistava tilaisuus itsetutkiskeluun. Kuka minä olen, mistä minä tulen, miksi minä olen täällä? Käännä huomio sisimpääsi, mutta älä vatvo tilannettasi tai murheita. Ihminen on ihmeellinen kokonaisuus ja mikään ei ole suurempi seikkailu kuin kääntää huomio sisimpäänsä ja tutustua itseensä. Siinä aukeaa kokonainen uusi ja ihmeellinen maailma. Me olemme paljon muutakin kuin ympäristön vaikutteiden ja kasvatuksen luoma persoonallisuus.

Tarkemmin itseämme tutkiskelemalla opimme, että persoonallisuutemme on oikeastaan vain työkalu toimimiseen tässä materian maailmassa, ei se kuka me oikeasti olemme, ja usein se, mitä haluamme elämältä on jostain muualta opittua (vanhemmilta, koulusta, ympäristön vaikutuksesta).

Ihminen, tunne itsesi.

 En koskaan saanut lapsia, mietin nyt keski-iän ylittäneenä, että pelastin puolisonkin elämän.

Hänkään ei halunnut lapsialapsia. . Jos minua ei olisi ollut tai olisin tajunnut erota, hän olisi voinut joutua  perheelliseksi

.Käyn töissä ja luen paljon, koska tykkään lukea ja tienata paljon rahaa

 Harrastan kuntosalia ja luxus ulkomaanmatkoja  Kun minusta aikanaan aika jättää niin jälkeeni ei jää mitään.

Ei perintöä , ei saastuttavia lapsia, ei mitään:(

Olen pitkäikästä sukua ja  näytän 10 vuotta nuoremmalta ja tälläistä on vielä vuosikymmeniksi eteenpäin. 

muilla tuntuu olevan vain lapset ja lapsen lapset. Olenkohan ainut, josta oma elämä tuntuu upealta seikkailulta? 

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että AP:lla olisi nyt aivan loistava tilaisuus itsetutkiskeluun. Kuka minä olen, mistä minä tulen, miksi minä olen täällä? Käännä huomio sisimpääsi, mutta älä vatvo tilannettasi tai murheita. Ihminen on ihmeellinen kokonaisuus ja mikään ei ole suurempi seikkailu kuin kääntää huomio sisimpäänsä ja tutustua itseensä. Siinä aukeaa kokonainen uusi ja ihmeellinen maailma. Me olemme paljon muutakin kuin ympäristön vaikutteiden ja kasvatuksen luoma persoonallisuus.

Tarkemmin itseämme tutkiskelemalla opimme, että persoonallisuutemme on oikeastaan vain työkalu toimimiseen tässä materian maailmassa, ei se kuka me oikeasti olemme, ja usein se, mitä haluamme elämältä on jostain muualta opittua (vanhemmilta, koulusta, ympäristön vaikutuksesta).

Ihminen, tunne itsesi.

Näin ajattelen myös itse, jäin miettimään tuota vatvomista, missä raja kulkee, että menee vatvomiseksi. 

Vierailija kirjoitti:

 En koskaan saanut lapsia, mietin nyt keski-iän ylittäneenä, että pelastin puolisonkin elämän.

Hänkään ei halunnut lapsialapsia. . Jos minua ei olisi ollut tai olisin tajunnut erota, hän olisi voinut joutua  perheelliseksi

.Käyn töissä ja luen paljon, koska tykkään lukea ja tienata paljon rahaa

 Harrastan kuntosalia ja luxus ulkomaanmatkoja  Kun minusta aikanaan aika jättää niin jälkeeni ei jää mitään.

Ei perintöä , ei saastuttavia lapsia, ei mitään:(

Olen pitkäikästä sukua ja  näytän 10 vuotta nuoremmalta ja tälläistä on vielä vuosikymmeniksi eteenpäin. 

muilla tuntuu olevan vain lapset ja lapsen lapset. Olenkohan ainut, josta oma elämä tuntuu upealta seikkailulta? 

Nauratti😄, kiitti tästä. Ap

Minä olen jo aikaa sitten hyväksynyt sen biologisen faktan ettei elämälläni ole mitään suurempaa tarkoitusta. Sen 300 000 vuoden aikana joka Homo sapiens on tällä maapallolla elänyt, suurimmalla osalla ei ole ollut mitään merkitystä. Kuitenkin olen hyvin onnellinen siitä että olen merkityksellinen joillekkin ihmisille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kosmisessa mittakaavassa ihminen on täysin mitätön olento.

Toki, ja palkinto odottaa sitten taivaassa. Harmi vaan, kun se eläminen tapahtuu täällä maan päällä. 

Mistä päättelet etteikö taivaskin olisi täällä ja nyt?

Koska se olisi melko irvokasta, kun suurimmalle osalle ihmisiä tämä ei ole minkään sortin paratiisi. 

Kysehän on vaan näkökulmasta.

Mikä on sellainen asia/väite mitä et voisi "tehdä todeksi" tuollaisella mentaliteetilla? 

Kaikki miehet ovat kautta historia  sortaneet kaikkia naisia.

Ja sehän on hyvä asia. Jos muuta väität, et vain katso asiaa oikeasta näkökulmasta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että AP:lla olisi nyt aivan loistava tilaisuus itsetutkiskeluun. Kuka minä olen, mistä minä tulen, miksi minä olen täällä? Käännä huomio sisimpääsi, mutta älä vatvo tilannettasi tai murheita. Ihminen on ihmeellinen kokonaisuus ja mikään ei ole suurempi seikkailu kuin kääntää huomio sisimpäänsä ja tutustua itseensä. Siinä aukeaa kokonainen uusi ja ihmeellinen maailma. Me olemme paljon muutakin kuin ympäristön vaikutteiden ja kasvatuksen luoma persoonallisuus.

Tarkemmin itseämme tutkiskelemalla opimme, että persoonallisuutemme on oikeastaan vain työkalu toimimiseen tässä materian maailmassa, ei se kuka me oikeasti olemme, ja usein se, mitä haluamme elämältä on jostain muualta opittua (vanhemmilta, koulusta, ympäristön vaikutuksesta).

Ihminen, tunne itsesi.

Näin ajattelen myös itse, jäin miettimään tuota vatvomista, missä raja kulkee

Tässä oikeastaan voisi antaa tällaisen neuvon: Anna ajatusten tulla ja mennä, mutta älä tartu niistä mihinkään (eli jää pyörittelemään niitä). Ennen pitkää se ylimääräinen ajatuskuona alkaa vähentyä ja todellinen minä nousee vähitellen pintaan. Se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta lopulta kun mieli alkaa päästä eroon turhasta ajatusvirrasta, se alkaa kirkastua ja alat nähdä itsesi sellaisena kuin olet: täydellisenä olentona. Ymmärrät lopulta, että kokemasi puutteet ovat vain mielesi (ja osin ympäristön) luomaa harhaa. Sinulla on jo kaikki tarvittava täysipainoiseen ja onnelliseen elämään. Lisäksi, kun löydät sen ehtymättömän onnellisuuden lähtee, joka ihmisen sisällä piilee, kukaan tai mikään ulkopuolinen ei voi horjuttaa tuota onnellisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että AP:lla olisi nyt aivan loistava tilaisuus itsetutkiskeluun. Kuka minä olen, mistä minä tulen, miksi minä olen täällä? Käännä huomio sisimpääsi, mutta älä vatvo tilannettasi tai murheita. Ihminen on ihmeellinen kokonaisuus ja mikään ei ole suurempi seikkailu kuin kääntää huomio sisimpäänsä ja tutustua itseensä. Siinä aukeaa kokonainen uusi ja ihmeellinen maailma. Me olemme paljon muutakin kuin ympäristön vaikutteiden ja kasvatuksen luoma persoonallisuus.

Tarkemmin itseämme tutkiskelemalla opimme, että persoonallisuutemme on oikeastaan vain työkalu toimimiseen tässä materian maailmassa, ei se kuka me oikeasti olemme, ja usein se, mitä haluamme elämältä on jostain muualta opittua (vanhemmilta, koulusta, ympäristön vaikutuksesta).

Ihminen, tunne itsesi.

Näin ajattelen myös itse

Kiitos, arvostan ohjettasi ja aion kokeilla sitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että AP:lla olisi nyt aivan loistava tilaisuus itsetutkiskeluun. Kuka minä olen, mistä minä tulen, miksi minä olen täällä? Käännä huomio sisimpääsi, mutta älä vatvo tilannettasi tai murheita. Ihminen on ihmeellinen kokonaisuus ja mikään ei ole suurempi seikkailu kuin kääntää huomio sisimpäänsä ja tutustua itseensä. Siinä aukeaa kokonainen uusi ja ihmeellinen maailma. Me olemme paljon muutakin kuin ympäristön vaikutteiden ja kasvatuksen luoma persoonallisuus.

Tarkemmin itseämme tutkiskelemalla opimme, että persoonallisuutemme on oikeastaan vain työkalu toimimiseen tässä materian maailmassa, ei se kuka me oikeasti olemme, ja usein se, mitä haluamme elämältä on jostain muualta opittua (vanhemmilta, koulusta, ympäristön vaikutuksesta).

Ihminen, tunne itsesi.

Näin ajattelen myös itse

 

Zen. 

Vierailija kirjoitti:

Huomaan, että aloitus suututtaa osaa. Koetaan, että uhriudun tai olen itsekäs, kun halusin lapsen. Lapsi on oma yksilönsä ei vanhemman jatke. Lapsi tuo jatkuvuutta ja merkitystä elämälle. Ajattelen, että perhe on elämän tarkoitus ja siihen kuuluvat lapset. Minä en saanut omia, adoptoituja enkä sijaislapsia. Olen jo niin vanha että mikään näistä ei toteudu enää. En kerjää sääliä eikä tarkoitukseni on uhriutua. Huomaan, että jankkaan jo itseäni, en vai enää tiedä mikä on elämäni tarkoitus. Voiko se olla vain olla apuna muille? Työssä ja kotona? Teen sitä jo. Tästä en vain saa elämälle sisältöä. Edelleenkin en ole mielestäni masentunut, vaikka moni on sitä mieltä. Halusin vain kuulla onko muita samassa tilanteessa ja mitä he ajattelevat elämästään. Ymmärrän, että moni ei kestä kipeitä asioita ja haluavat hyvyyttään neuvoa ja auttaa sekä hakea ratkaisua. Lämmin kiitos siitä. Pulmaani ei vain toistaiseksi ole löytynyt ratkais

Sehän se on se ehkä raadollisin "totuus" tässä elämässä, että käytännössä kaikkiin tällaisiin, eritoten ajatuksellisiin ongelmiin toimivin ratkaisu on antaa periksi. Suurin osa ei siihen aidosti pysty, mutta jos sä oikeasti kykenet antamaan periksi sun toiveiden ja haaveiden suhteen, niin käytännössä mikään tässä maailmassa ei ole sun onnen tai paremminkin kurjuuden puutteen tiellä. Ja sitähän "onni" pääsääntöisesti arjessa on,suurempien surujen puutetta ja olemattoman pieniä iloja, jotka harmaan arjen keskellä vain tuntuu merkityksellisemmältä. 

Uskon jälleensyntymiseen. Tämänkertainen on minusta ihan tyhjäkäyntielämä. Odotan seuraavasta parempaa.

Ihminen haluaa aina sitä mitä itsellä ei ole, ja vaikka saisikin niin hetken päästä siitä tulee merkityksetöntä ja arkista. Kuvitelmissaan ihminen näkee asiat tietenkin hirveän ruusuisena, vaikka jo niin moni sanontakin sen tietää, että kärsimyksen määrä on vakio, samaa p*skaa eri paketissa jne. 

Ihan sama asia koskee lapsiakin, mitä hienompi asia elämässä niin sitä kovempi on hintakin. Iloitkaa lapsettomat siitä vapaudesta mikä teillä on! 

Lapset on erinomainen asia ja lapsia kannattaa tehdä, mutta niin monet ovat kärsimyksen muodot ihmiselämässä joilta säästyy kun omia lapsia ei ole. 

Sitä paitsi tuo sama merkityksettömyyden tunne ja tyhjyys vaivaa niitäkin joilla lapsia tai jopa lapsenlapsiakin on, joten olen alkanut epäillä että kyseessä on hengellisyyden puute joka meitä täällä länsimaissa vaivaa ja oireilee mitä ihmeellisimmin tavoin. 

Enpä lähde neuvomaan ketään omassa merkityksellisyyden/merkityksettömyyden kokemuksessaan. Oman kokemukseni voin jakaa.

Elämä on tuntunut minusta aina merkitykselliseltä, ihan ja varsinkin pienestä lapsesta lähtien.

Parikymppisenä tunsin jotain onttoa merkityksettömyyden tunnetta, kun käännyin poispäin itsestäni ja ajattelin, että minunkin pitäisi löytää merkityksellisyyttä ulkoisista puitteista.

Minulle se ei ole näin, vaan merkitys löytyy itsestä. Ja sen jälkeen muista, rakkaudesta. Puitteet on puitteet, ne vaihtelevat. Sisin on pysyvää sen lyhyen aikaa kun täällä elämää ihmettelemme. 

En ole koskaan myöskään kokenut tarvetta jättää jälkeä. Miksi pitäisi jättää? Kaikki me unohdumme parissa sukupolvessa. Tärkein on nyt.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että AP:lla olisi nyt aivan loistava tilaisuus itsetutkiskeluun. Kuka minä olen, mistä minä tulen, miksi minä olen täällä? Käännä huomio sisimpääsi, mutta älä vatvo tilannettasi tai murheita. Ihminen on ihmeellinen kokonaisuus ja mikään ei ole suurempi seikkailu kuin kääntää huomio sisimpäänsä ja tutustua itseensä. Siinä aukeaa kokonainen uusi ja ihmeellinen maailma. Me olemme paljon muutakin kuin ympäristön vaikutteiden ja kasvatuksen luoma persoonallisuus.

Tarkemmin itseämme tutkiskelemalla opimme, että persoonallisuutemme on oikeastaan vain työkalu toimimiseen tässä materian maailmassa, ei se kuka me oikeasti olemme, ja usein se, mitä haluamme elämältä on jostain muualta opittua (vanhemmilta, koulusta, ympäristön vaikutuksesta).

Ihminen, tunne itsesi.

Itsetutkiskelu apatian keskellä on, ainakin oman kokemukseni mukaan, aikalailla viimeisiä asioita mitä voin suositella. Sitä löytää itsestään niin hirveitä puolia, kun tutkiskelua tekee negatiivisen mielialan puitteissa. 

Enkä sano, että kaikille niin kävisi tai että se sinällään olisi huono asia. Lähinnä vain varoituksen sananen, että toisin kuin asia yleensä esitetään, niin se ei aina olekaan mitään vahvuuksia ja muuta sellaista mitä itsestään löytää. 

Ja niiden puutteiden yms. kanssa sinuiksi tuleminen ei käy yhtään helpommaksi kasvattamalla "syntilistaa".