Lue keskustelun säännöt.
On muilla tunnetta, että oma elämä on turha?
09.07.2024 |
ja merkityksetön? En koskaan saanut lapsia, mietin nyt keski-iän ylittäneenä, että pilasin puolisonkin elämän. Hänkin olisi halunnut lapsia. (Kaikki keinot yritettiin, myös sijaisperheeksi ja adoptiota ei vain toteutunut). Jos minua ei olisi ollut tai olisin tajunnut erota, hän olisi voinut saada oman perheen. Käyn töissä ja nukun paljon, koska ei ole muuta tekemistä. Harrastan mutta en ole koskaan saanut mitään sisältöä elämään, jolla kokisin, että elämälläni olisi ollut joku merkitys. Kun minusta aikanaan aika jättää niin jälkeeni ei jää mitään. Olen pitkäikästä sukua niin tätä tyhjyyden ja turhuuden tunnetta on vielä vuosikymmeniksi eteenpäin. En vai löydä mitään tarkoitusta elämälleni, kuten muilla tuntuu olevan lapset ja lapsen lapset. Olenkohan ainut, josta oma elämä tuntuu turhalta?
Kommentit (301)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että AP:lla olisi nyt aivan loistava tilaisuus itsetutkiskeluun. Kuka minä olen, mistä minä tulen, miksi minä olen täällä? Käännä huomio sisimpääsi, mutta älä vatvo tilannettasi tai murheita. Ihminen on ihmeellinen kokonaisuus ja mikään ei ole suurempi seikkailu kuin kääntää huomio sisimpäänsä ja tutustua itseensä. Siinä aukeaa kokonainen uusi ja ihmeellinen maailma. Me olemme paljon muutakin kuin ympäristön vaikutteiden ja kasvatuksen luoma persoonallisuus.
Tarkemmin itseämme tutkiskelemalla opimme, että persoonallisuutemme on oikeastaan vain työkalu toimimiseen tässä materian maailmassa, ei se kuka me oikeasti olemme, ja usein se, mitä haluamme elämältä on jostain muualta opittua (vanhemmilta, koulusta, ympäristön vaikutuksesta).
Ihminen, tunne itsesi.
Itsetutkiskelu apatian keskellä on, ainakin oman kokemukseni mukaan, aikalail
Kuulostaa siltä, että takerruit juurikin siihen kuonaan, mitä mielesi suoltaa. Ihmisessä on monia puolia, mutta on meistä itsestämme kiinni mihin niistä kiinnitämme huomiomme ja mitä niistä kehitämme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että AP:lla olisi nyt aivan loistava tilaisuus itsetutkiskeluun. Kuka minä olen, mistä minä tulen, miksi minä olen täällä? Käännä huomio sisimpääsi, mutta älä vatvo tilannettasi tai murheita. Ihminen on ihmeellinen kokonaisuus ja mikään ei ole suurempi seikkailu kuin kääntää huomio sisimpäänsä ja tutustua itseensä. Siinä aukeaa kokonainen uusi ja ihmeellinen maailma. Me olemme paljon muutakin kuin ympäristön vaikutteiden ja kasvatuksen luoma persoonallisuus.
Tarkemmin itseämme tutkiskelemalla opimme, että persoonallisuutemme on oikeastaan vain työkalu toimimiseen tässä materian maailmassa, ei se kuka me oikeasti olemme, ja usein se, mitä haluamme elämältä on jostain muualta opittua (vanhemmilta, koulusta, ympäristön vaikutuksesta).
Ihminen, tunne itsesi.
Itsetutkiskelu apatian kes
Kuulostaa siltä, että takerruit juurikin siihen kuonaan, mitä mielesi suoltaa. Ihmisessä on monia puolia, mutta on meistä itsestämme kiinni mihin niistä kiinnitämme huomiomme ja mitä niistä kehitämme.
Kyllä vain. Pointti olikin siinä, että jos sulla on jo paskat housuissa, niin kuinka moni tilannetta pohtiessaan pysähtyy ihastelemaan kauniita hiuksiaan?
Vieläkin etsitään sijaisperheitä ja kevyempänä tukiperheitä, joihin samat lapset menevät hoitoon tasaisin välein.
Olisiko lähellä nuorta perhettä ilman turvaverkkoja?
Entä kummiksi kehitysmaahan? Voisitte matkustaa katsomaan kummilasta.
Kauniiden hiuksien ihastelu ei ole itsensä tutkimista, vaan huomion kiinnittämistä ulkoisiin seikkoihin, joilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Huomion kiinnittäminen ulkoisiin asioihin vain häiritsee huomion suuntaamista sisimpään.
Ja tiedän kyllä mitä tarkoitit. Jos on löysät housussa, niin kumpi on järkevämpää: Jatkaa olemista ne housut jalassa ja levittää hajua ympäriinsä vai ottaa housut pois ja pestä ne?
Vierailija kirjoitti:
Huomaan, että aloitus suututtaa osaa. Koetaan, että uhriudun tai olen itsekäs, kun halusin lapsen. Lapsi on oma yksilönsä ei vanhemman jatke. Lapsi tuo jatkuvuutta ja merkitystä elämälle. Ajattelen, että perhe on elämän tarkoitus ja siihen kuuluvat lapset. Minä en saanut omia, adoptoituja enkä sijaislapsia. Olen jo niin vanha että mikään näistä ei toteudu enää. En kerjää sääliä eikä tarkoitukseni on uhriutua. Huomaan, että jankkaan jo itseäni, en vai enää tiedä mikä on elämäni tarkoitus. Voiko se olla vain olla apuna muille? Työssä ja kotona? Teen sitä jo. Tästä en vain saa elämälle sisältöä. Edelleenkin en ole mielestäni masentunut, vaikka moni on sitä mieltä. Halusin vain kuulla onko muita samassa tilanteessa ja mitä he ajattelevat elämästään. Ymmärrän, että moni ei kestä kipeitä asioita ja haluavat hyvyyttään neuvoa ja auttaa sekä hakea ratkaisua. Lämmin kiitos siitä. Pulmaani ei vain toistaiseksi ole löytynyt ratkais
Mielestäni sisäisen eheyden (oman elämäntarinan) hahmotus riittää. Siis että paitsi ymmärtää myös hyväksyy sen miten jotkin asiat menivät eikä leimaa niillä itseään, esim lapsettomuus.
Ehkä tyytyväisyyden saavuttaminen vaatii aina sellaista sisäistä työstämistä ja kitkutusta johon vain osa ihmisistä kykenee.
Eli irtipäästämistä syyttelystä ja katkeruudesta. Tuo voi vaatia vaikka millaisia välivaiheita, paljon yksinäisyyttäkin. Lopulta lopettaa itsensä vertailun toisiin. Tuollainen henkinen vapaus on todellista onnea, eikä se perustu silti välinpitämättömyyteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kauniiden hiuksien ihastelu ei ole itsensä tutkimista, vaan huomion kiinnittämistä ulkoisiin seikkoihin, joilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Huomion kiinnittäminen ulkoisiin asioihin vain häiritsee huomion suuntaamista sisimpään.
Ja tiedän kyllä mitä tarkoitit. Jos on löysät housussa, niin kumpi on järkevämpää: Jatkaa olemista ne housut jalassa ja levittää hajua ympäriinsä vai ottaa housut pois ja pestä ne?
Ulkoisten tekijöiden sivuuttaminen on suurelle osalle ihmisistä ihan mahdoton lähtökohta, koska monille se on puhdas mahdottomuus uskoa itsestään käytännössä mitään positiivista, ilman että saa sille jonkun ulkoisen vahvistuksen.
Suurin osa ihmisistä ei ole niin itsevarmoja, että pystyivät itsestään löytämään minkään sortin "voittajaa" pelkästään tahtomalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauniiden hiuksien ihastelu ei ole itsensä tutkimista, vaan huomion kiinnittämistä ulkoisiin seikkoihin, joilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Huomion kiinnittäminen ulkoisiin asioihin vain häiritsee huomion suuntaamista sisimpään.
Ja tiedän kyllä mitä tarkoitit. Jos on löysät housussa, niin kumpi on järkevämpää: Jatkaa olemista ne housut jalassa ja levittää hajua ympäriinsä vai ottaa housut pois ja pestä ne?
Ulkoisten tekijöiden sivuuttaminen on suurelle osalle ihmisistä ihan mahdoton lähtökohta, koska monille se on puhdas mahdottomuus uskoa itsestään käytännössä mitään positiivista, ilman että saa sille jonkun ulkoisen vahvistuksen.
Suurin osa ihmisistä ei ole niin itsevarmoja, että pystyivät itsestään löytämään minkään sortin "voittajaa" pelkästään tahtomalla.
Joten miksi siis edes yrittää...
Se itsevarmuus kyllä kasvaa siitä, jos ei luovuta ennen aloittamista, kuten sinä tunnut ehdottavan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otsikossa mainittua turhuutta oman elämän suhteen en tunne. Jotenkin suljen pois sen ajatuksen, vaikka se yrittää tunkeutua kaiken muun turhuuspohdinnan joukkoon. Ajattelen että yksikään ihmiselämä ei ole turha. Joten ei minunkaan elämäni ole ollut eikä tule loppujen lopuksikaan olemaan turha.
Annan elämälleni saman arvon kuin annan kaikille maailman ihmisille. Riippumatta siitä mitä olen saanut aikaan, tai olenko mitään, elämäni on yhtä tärkeä kuin vaikkapa Einsteinin tai Bob Dylanin.
Turhuuden tunnetta silti koen usein; turhuuden ja tyhjyyden painolastin mieleni päällä. Koen tekeväni turhaa työtä paljon, teen sitä ajankulukseni ja koska tykkään liikkua joka päivä. Joskus liikun kuntooni nähden jopa liikaa, mutta kun olen työhullukin toisinaan, niin jatkan vaikka olisi jo selkeästi aika lopettaa. Kasvatan siis turhuuden määrää.
Lähes kaikkea aineellista pidän turhuutena (ruokaa ja vaatteita en) ja olenkin paljon poistanut keräämiäni esineitä ja aineistoja (opiskeluun, matkoihin liittyen). Olen hävittänyt aiemmin niin rakkaan kirjastoni lähes kokonaan. Paljon omaan perheeseen liittyviä esineitä, kirjeitä, valokuvia, ja torpan vanhoja kiluja ja kaluja, jotka ovat olleet isovanhempieni käytössä vuonna suokuokka ja kivihakku.
Kun kuolen niin maailma ei ole parempi eikä huonompi. Elämäni saavutuksista ei laadita muistokirjoituksia. Luonteenikin on vähän kyseenalainen - löytyykö papin puheeseen paria totuuden sanaa hyveistäni, vai pitääkö siinä kohtaa säveltää.
Jumalauta, että ärsyttää nämä itsesäälialoitukset. Mitä sinä tällä haet? Kaiva pää ulos perseestäsi ja tee elämästäsi hyvä.
Merkitys löytyy muista ihmisistä/ eläimistä/ luonnosta. Siitä, miten voit tehdä maailmasta paremman ja olla muille hyväksi eikä haitaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämäkin aloitus kuuluu sarjaan usean viikon juomaputki johti depressioon.
Vierailija kirjoitti:
Täällä toinen, jonka elämä tuntuu merkityksettömältä. 30 v., ei lapsia ja alustavien tutkimusten mukaan olisi todella hankalaa raskautua. Ja elämäntilanteen vuoksi emme voi puolison kanssa yrittää vielä 2-3 vuoteen. Joten pelkään, että jäämme lapsettomiksi. Olin aina kuvitellut elämääni lapsia, ja ilman tätä... Kyllä se tulevaisuus tuntuu vaan melko tyhjältä. Työssä kukaan ei ole korvaamaton, joten työstäkään ei saa mitään erityistä merkitystä elämään. Olen sairaanhoitaja, eikä työnkuvani ole mitenkään erikoinen.
Tiedostan, että lapsettomina voitaisiin elää ihan hyvää elämää. Mutta alustavasti se vain tuntuu siltä, että ilman lapsia se tuntuu vaan melko tyhjänpäiväiseltä. Miksi tavoitella esim. kovin hyväpalkkaista työtäkään, jos en tarvitse rahaa muuta kuin itseni ja puolison elättämiseen? Jos työnkuva itsessään ei siis antaisi sisällöllisesti jotain parempaa.
Olo on kyllä hukassa,
Nyt ne prioriteetit kuntoon eli, jos haluatte lapsia alatte yrittämään nyt heti. Turha marista mistään elämäntilanteista. Elämä ei kuitenkaan mene suunnitellusti. Ap on ilmeisesti jo aivan liian vanha saamaan minkäänlaisia lapsia, mutta sinulla on vielä kaikki mahdollisuudet olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jumalauta, että ärsyttää nämä itsesäälialoitukset. Mitä sinä tällä haet? Kaiva pää ulos perseestäsi ja tee elämästäsi hyvä.
Merkitys löytyy muista ihmisistä/ eläimistä/ luonnosta. Siitä, miten voit tehdä maailmasta paremman ja olla muille hyväksi eikä haitaksi.
Onko näitä sitten pakko lukea jos ärsyttää? Minua ärsyttää ihmiset, jotka eivät kykene arkiajattelua syvempään pohdintaan, mutta en kommentoi niitä ketjuja.
Vierailija kirjoitti:
Jumalauta, että ärsyttää nämä itsesäälialoitukset. Mitä sinä tällä haet? Kaiva pää ulos perseestäsi ja tee elämästäsi hyvä.
Merkitys löytyy muista ihmisistä/ eläimistä/ luonnosta. Siitä, miten voit tehdä maailmasta paremman ja olla muille hyväksi eikä haitaksi.
No sinä ainakin olit nyt haitaksi tällä kommentilla. Pitäisikö elää niinkuin saarnaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän. että elämäni on turha. Se on turha tekisin mitä tahansa.
En kuitenkaan ole huolissani asiasta. Jos elämälläni olisi merkitys kosmisessa mittakaavassa, olisi se melko stressaava taakka kannettavaksi.
Ulkoisten tekijöiden sivuuttaminen voi olla vaikeaa, mutta homman juju piileekin siinä, että kun niistä oppii päästämään irti, ne eivät enää hallitse elämää ja samalla se vapauttaa suuren määrän energiaa ihmisen omaan käyttöön, mikä puolestaan vahvistaa itsevarmuuttakin.
Irti päästäminen vaatii aina vähemmän energiaa kuin kiinni pitäminen, joka puolestaan on voi olla hyvinkin kuluttavaa.
Vierailija kirjoitti:
Huomaan, että aloitus suututtaa osaa. Koetaan, että uhriudun tai olen itsekäs, kun halusin lapsen. Lapsi on oma yksilönsä ei vanhemman jatke. Lapsi tuo jatkuvuutta ja merkitystä elämälle. Ajattelen, että perhe on elämän tarkoitus ja siihen kuuluvat lapset. Minä en saanut omia, adoptoituja enkä sijaislapsia. Olen jo niin vanha että mikään näistä ei toteudu enää. En kerjää sääliä eikä tarkoitukseni on uhriutua. Huomaan, että jankkaan jo itseäni, en vai enää tiedä mikä on elämäni tarkoitus. Voiko se olla vain olla apuna muille? Työssä ja kotona? Teen sitä jo. Tästä en vain saa elämälle sisältöä. Edelleenkin en ole mielestäni masentunut, vaikka moni on sitä mieltä. Halusin vain kuulla onko muita samassa tilanteessa ja mitä he ajattelevat elämästään. Ymmärrän, että moni ei kestä kipeitä asioita ja haluavat hyvyyttään neuvoa ja auttaa sekä hakea ratkaisua. Lämmin kiitos siitä. Pulmaani ei vain toistaiseksi ole löytynyt ratkais
Ei varmasti kukaan suutu siitä, että halusit lapsen, se kuuluu elävän olion ollessa kyseessä asiaan, biologia saa meidät haluamaan jatkaa sukuamme, saada oma jälkeläinen, mutta jos sitä ei saa, se pitää korvata jollain muulla. Mutta perhe ei kuitenkaan ole elämän tarkoitus, vaan eläminen mahdollisimman hyvin, niin että et tuota vahinkoa muille, ihmisille tai luonnolle, se nimenomaan on niin, että toivottavasti jätät jälkeesi mahdollisimman vähän vahinkoa.
Aina tarvitaan lapsille turvallisia aikuisia, ei ole iästä kiinni, voi olla vaikka varamummo jollekin lapselle/lapsille, sen ei tarvitse olla mitään virallista. Monet totaaliyksinhuoltajat itkisivät onnesta jos saisivat luotettavan aikuisen lapsensa elämään.
Se mikä aloituksessasi ärsyttää minua, on juuri se, että sinulla on kuitenkin asiat niin hyvin, ja silti tunnet tyhjyyttä ja merkityksettömyyttä, että elämäsi on turhaa, kun miljardeilla ihmisiillä ei ole sellaista ylellisyyttä että eloonjäämistaistelussaan ehtisivät tuollaista edes miettiä. En ymmärrä miksi muka et saa sisältöä siitä että autat muita ja teet (toivottavasti mielekästä työtä)
Eikä ole kyse siitä, että emme kestäisi kipeitä asioita, että sen takia yritämme auttaa, koska tuo sinun asiasi ei ole kipeä, toki lapsettomuus on, mutta ei se että jostain kumman syystä olet keksinyt että elämäsi on turhaa ja tyhjää. Se on ihan höpöhöpöä oman pään sisäistä valkoista kohinaa.
Ja miksi haluat keskustella täällä toisten kanssa jotka kuvittelevat samaa höpinää todeksi ja kärsivät hyväosaisen länsimaalaisen valkoisen ihmisen elämisentuskaa? Sehän ei auta yhtään mitään, kun vellotte samassa valheessa ja itsesäälissä. Sinun pitää keskustella juuri niiden kanssa joilla on oikeat realiteetit elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vieläkin etsitään sijaisperheitä ja kevyempänä tukiperheitä, joihin samat lapset menevät hoitoon tasaisin välein.
Olisiko lähellä nuorta perhettä ilman turvaverkkoja?
Entä kummiksi kehitysmaahan? Voisitte matkustaa katsomaan kummilasta.
Nämä sijais- ja tukilapset ja kummilapset ovat ihan oma juttunsa. Niillä ei voi korvata sitä aukkoa, mikä omasta lapsesta jää.
Perheellistymisen sijaan pitää löytää jokin muu sisältö ja se muu voi olla tuollainen lapsityö tai sitten ei. Itselleni se on ollut ura ja harrastukset. Nyt uran päätyttyä on tyhjiö ja merkityksettömyyden tunne, kunnes löydän uutta sisältöä, jossa minulla on hyvä olla tai ettei ainakaan ole paha olla.
Vierailija kirjoitti:
Jumalauta, että ärsyttää nämä itsesäälialoitukset. Mitä sinä tällä haet? Kaiva pää ulos perseestäsi ja tee elämästäsi hyvä.
Merkitys löytyy muista ihmisistä/ eläimistä/ luonnosta. Siitä, miten voit tehdä maailmasta paremman ja olla muille hyväksi eikä haitaksi.
Masennus ei mene ohi ryhdistäytymällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaan, että aloitus suututtaa osaa. Koetaan, että uhriudun tai olen itsekäs, kun halusin lapsen. Lapsi on oma yksilönsä ei vanhemman jatke. Lapsi tuo jatkuvuutta ja merkitystä elämälle. Ajattelen, että perhe on elämän tarkoitus ja siihen kuuluvat lapset. Minä en saanut omia, adoptoituja enkä sijaislapsia. Olen jo niin vanha että mikään näistä ei toteudu enää. En kerjää sääliä eikä tarkoitukseni on uhriutua. Huomaan, että jankkaan jo itseäni, en vai enää tiedä mikä on elämäni tarkoitus. Voiko se olla vain olla apuna muille? Työssä ja kotona? Teen sitä jo. Tästä en vain saa elämälle sisältöä. Edelleenkin en ole mielestäni masentunut, vaikka moni on sitä mieltä. Halusin vain kuulla onko muita samassa tilanteessa ja mitä he ajattelevat elämästään. Ymmärrän, että moni ei kestä kipeitä asioita ja haluavat hyvyyttään neuvoa ja auttaa sekä hakea ratkaisua. Lämmin kiitos siitä.
Se että minä jätän ruokani syömättä ei siirrä sitä ruokaa kehitysmaan lapsen lautaselle. Jos saat kiinni vertauskuvasta. Isolla osalla menee aloituksen pointti ohi ja se on ihan ymmärrettävää. Se että miksi olen täällä, mikä virka minulla on? Onko lapseton elämä turha. Olen pahoillani jos ärsytän sinua, se ei ole tarkoitukseni. Se, että muilla menee huonommin tai kehitysmaassa asiat on huonosti ei poista näitä mietteitäni. Totta kai tiedän, että näin on ja olen kiitollinen monista asioista, jotka minulla on hyvin. Eihän voi kuitenkaan olla, että en näitä saa miettiä, joska valtaosalla maailmasta asiat on vielä paljon huonommin. Ymmärrän etuoikeutetun asemani toki kirkkaasti.
Olet asian ytimessä.