Lue keskustelun säännöt.
On muilla tunnetta, että oma elämä on turha?
09.07.2024 |
ja merkityksetön? En koskaan saanut lapsia, mietin nyt keski-iän ylittäneenä, että pilasin puolisonkin elämän. Hänkin olisi halunnut lapsia. (Kaikki keinot yritettiin, myös sijaisperheeksi ja adoptiota ei vain toteutunut). Jos minua ei olisi ollut tai olisin tajunnut erota, hän olisi voinut saada oman perheen. Käyn töissä ja nukun paljon, koska ei ole muuta tekemistä. Harrastan mutta en ole koskaan saanut mitään sisältöä elämään, jolla kokisin, että elämälläni olisi ollut joku merkitys. Kun minusta aikanaan aika jättää niin jälkeeni ei jää mitään. Olen pitkäikästä sukua niin tätä tyhjyyden ja turhuuden tunnetta on vielä vuosikymmeniksi eteenpäin. En vai löydä mitään tarkoitusta elämälleni, kuten muilla tuntuu olevan lapset ja lapsen lapset. Olenkohan ainut, josta oma elämä tuntuu turhalta?
Kommentit (301)
Osittain varmaan näitä kehitystehtäviä
https://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/terveys/30_40_50_60_v_ikakriisi_tu…
Itse yritän vaihtelevalla menestyksellä ajatella että elämä on seikkailu ja periaatteessa mitä vain voi tapahtua kun astun ovesta ulos .
Siihen liittyen yritän myös olla mahdollisimman läsnä siinä mitä milloinkin teen, jotta huomaan seikkailun mahdollisuuden.
On ollut kaikenlaisia kohtaamisia ja juttutuokioita erilaisten ihmisten kanssa, ja vaikkemme koskaan enää kohtaisi, oli tapaaminen silti merkityksellinen.
Jos rohkenen ja jos se on sallittua haluaisin alkaa lukea satuja kirjastossa.
Ja Jeesusta seuraan myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi varmaan monen naisen kokeilla hormonihoitoa, mikäli on "siinä iässä". Estrogeeni vaikuttaa voimakkaasti juuri näihin asioihin, eli motivaatioon, energiaan, innostumiseen.
Tämä on totta. Itsellä tämä vain kytkeytyy lapsettomuuteen. Siis kokemus siitä ettei elämällä ole merkitystä ja laahaudun täällä vain jostain tuntemattomasta syystä, ilman mitään merkitystä. Mitä enemmän ikää tulee sen turhemmalta kaikki tuntuu. Voihan alkavat vaihdevuodet tätä pahentaa, mutta ei minulla 10v. Sitten vaihdevuosia ollut. Elämä vain on tyhjää. Teen asioita koska täytyy, iloa en oikein saa mistään tai harvoista asioista. Olen matkustellut, yrittänyt tehdä muille hyvää, ostanut kauniita tavaroita, opiskellut, mutta lapsen kokoista aukkoa ei täytä mikään. Enää en edes yritä täyttää.
Et tietenkään ole turha ihminen.
Kaikilla ei ole lapsia - toisaalta täysin järkyttävillä ihmisillä, jotka kohtelevat lapsiaan huonosti tai todella huonosti on lapsia. Sinä et kuulu heihin.
Lapsettomana ehdit auttaa muita ihmisiä, esim. lapsiperheitä tai vanhuksa.
N, lapseton
Elämällä ei ole merkitystä tai ihmisen merkitys tässä universumissa on niin laajalla aikavälillä tarkasteltava pieni osanen, ettei sillä ole yhdelle yksilölle mitään merkitystä.
Itse tiedän tämän, mutta pyrin aktiivisesti huijaamaan itseäni että unohtaisin asian. Kyllähän se tämäkin ketju kertoo, että ihminen menettää elämänilonsa jos kokee elämän olevan turhaa.
Pyrin tekemään elämästä mahdollisimman nautinnollista itselleni. Aika ajoin joudun kamppailemaan näiden perus "mitä muut ajattelee" yms. juttujen kanssa, mutta onneksi nekin mietteet päässä hiljenee pikkuhiljaa, kun niitä jaksaa kyseenalaistaa.
Vierailija kirjoitti:
Et tietenkään ole turha ihminen.
Kaikilla ei ole lapsia - toisaalta täysin järkyttävillä ihmisillä, jotka kohtelevat lapsiaan huonosti tai todella huonosti on lapsia. Sinä et kuulu heihin.
Lapsettomana ehdit auttaa muita ihmisiä, esim. lapsiperheitä tai vanhuksa.
N, lapseton
Kyllä, tätä olen vuosien aikana miettinyt. Minä tunnen näin suurta surua siitä, että elämällä ei ole merkitystä, koska minulla ei ole perhettä, mutta toiset kokevat lasten esim. Pilanneen oman elämänsä. Olen yrittänyt olla muille hyvä ja auttaa. En saa vain siitäkään sisältöä elämääni, nyt se on jo myönnettävä itsellekin. En jotenkin osaa ajatella, että minulla tai minun elämällä ei ole muuta tarkoitusta, kuin auttaa muita. Kyllä he selviävät ilman minuakin. Jotenkin auttaa, kun tietää, että on muita, jotka kokevat samoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämällä ei ole merkitystä tai ihmisen merkitys tässä universumissa on niin laajalla aikavälillä tarkasteltava pieni osanen, ettei sillä ole yhdelle yksilölle mitään merkitystä.
Itse tiedän tämän, mutta pyrin aktiivisesti huijaamaan itseäni että unohtaisin asian. Kyllähän se tämäkin ketju kertoo, että ihminen menettää elämänilonsa jos kokee elämän olevan turhaa.
Pyrin tekemään elämästä mahdollisimman nautinnollista itselleni. Aika ajoin joudun kamppailemaan näiden perus "mitä muut ajattelee" yms. juttujen kanssa, mutta onneksi nekin mietteet päässä hiljenee pikkuhiljaa, kun niitä jaksaa kyseenalaistaa.
Olet varmaan nuorempi kuin minä. Kuulostaa sellaiselta mitä yritin ennen tehdä. Tosi asian sulkeminen mielestä ei vain minulta jotenkin enää onnistu. En ajattele näitä työpäivän aikana. Palkkapäivänä mietin kenelle minä tätä omaisuuttakaan kerään. Töistäkään en osaa pois jäädä. Päivät toistuvat samanlaisina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu. Miten sitä voikin epäonnistua kaikessa tärkeässä.
Tältä tuntui myös
Samaa. Itse saan lohtua virren sanoista:
Vain Sinä tunnet minut, Vapahtaja
Ja tiedät lääkkeet kaikkiin haavoihin.
Jos luoksesi en pääse voittajana,
Saan tappioni tuoda kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole koskaan elämästäni pitänyt. Lapseton, mies on. Mutta asun kerrostalossa, vakityö jota vihaan.
Nyt kun näitä muiden kommentteja olen lukenut niin mietin, että parasta olisi, kun voisi vain hyväksyä, että oma elämä on ollut merkityksetön ja alkaisi elää sen mukaan. Omia mielitekoja seuraten. Paha vain, kun niitä ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan elämästäni pitänyt. Lapseton, mies on. Mutta asun kerrostalossa, vakityö jota vihaan.
Kohtalotoveri siis
Elämässä ei ole tärkeää miten asiat on, vaan miten uskoo niiden olevan. Jos alan miettiä omaa elämääni samalla tavalla, niin ei minunkaan elämällä ole merkitystä. Mutta mikä sen elämän tarkoitus sitten on. Ehkä vain elää se niillä korteilla, jotka on jaettu ja pyrkiä nauttimaan niistä asioista, jotka ovat mahdollisia ja tuovat iloa päiviin. Ei sellainenkaan elämä ole mistään kotoisin, jota eletään omien lasten ja lastenlasten kautta. Siinäkin yhtälössä voi mennä niin monta asiaa pieleen.
On ihan turha miettiä, että olisit pilannut miehesi elämän. Hän on kuitenkin valinnut olla kanssasi. On lukuisia esimerkkejä suhteista, jotka ovat kariutuneet vaikka lapsettomuuteen. Siinä vaiheessa jokainen miettii mikä on itselle se tärkein asia, mahdollinen lapsi toisen kanssa vai se nykyinen puoliso. Miehellesi olet kuitenkin ollut sitä lasta tärkeämpi.
Jos koko elämä menee miettimiseen mitä minulla voisi olla, niin hukkaanhan se menee. "Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, mitkä voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arvostan ihmisiä, jotka uskaltavat puhua omasta keskeneräisyydestään ja ongelmistaan kaatamatta sitä muiden syyksi. Olen pahoillani ap, ja muut vastaavaa kokevat, että elämä tuntuu tuolta. Anna asian olla esillä ja puhu ja käsittele sitä. Vastapainona kuitenkin on hyvä tunnistaa, milloin kokemukseen ja tunteeseen jää liikaa jumiin, jolloin kokemus alkaa värittämään koko elämäsi tarinaa. Olet paljon muutakin kuin lapseton. Ilmeisesti sinulla on paljon annettavaa muille, koska koet nyt niin, ettet saa toteuttaa tätä omassa perheessäsi. Voisiko sitä toteuttaa jotenkin muuten? Maailma kaipaa hyviä, välittäviä ihmisiä. Oletko ajatellut tukiperheenä olemista tai muuta vapaaehtoistoimintaa?
Itse olen haaveillut että olisi mahtavaa jos saisi kasattua tähän maailmaan jotain välittävien, tavallisten ihmisten yhteisöä, jossa pidettäisiin kaikista huolta. Niin monet meistä voivat huonosti ja epäilen sen liittyvän siihen että ihmiset eivät enää koe kuuluvansa mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu. Miten sitä voikin epäonnistua kaikessa tärkeässä.
Tältä tuntui myös
Samaa. Itse saan lohtua virren sanoista:
Vain Sinä tunnet minut, Vapahtaja
Ja tiedät lääkkeet kaikkiin haavoihin.
Jos luoksesi en pääse voittajana,
Saan tappioni tuoda kuitenkin.
Kiitos tästä. Jotenkin olisin toivonut luojalta ohjausta, mutta olen tullut siihen lopputulemaan, että olen merkityksetön myös hänelle. Surullisinta on, kun uskon, että tämä ei lopu kuolemaan ja Jumala on olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä on turha ja merkityksetön. Monet havahtuu siihen mutta sitten yrittävät selittää itselleen sen kuitenkin jollain tavalla merkitykselliseksi, vaikkapa niiden lasten kautta. Kyllä jokainen fiksu ihminen sen silti sisällään tuntee että kuoleman pitkittämistä tämä vaan on, kaikki tämä turhanpäiväinen touhuaminen ja "elämästä nauttiminen". Ollaan lajina kehitytty niin pitkälle että ei voida työntää tätä asiaa piiloon itseltämme ja siksipä masennuskin on yleistynyt. Ollaan liian tietoisia.
Hyväksy siis se että tämä on turhaa ja merkityksetöntä. Sitten tee sillä tiedolla mitä haluat. Mutta lopeta merkityksen etsiminen nyt ainakin, se päättyy aina umpikujaan.
Kiitos sanoistasi. Tukiperheenä oleminen tuntuu minusta suolalta haavassa, lapset ovat kuitenkin jonkun toisen. Saan ehkä auttaa hetken yhtä perhettä, mutta jos he katsovat, että selviävät jo omin voimin olen jälleen tarpeeton. Ei yhteys säily automaattisesti sen jälkeen, kun tukiperheenä oleminen päättyy. Taas tulee tunne, että annat itsestäsi ja pahimmillaan jää entistä pahempaan suohon, kun enää minua ei tarvitakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu. Miten sitä voikin epäonnistua kaikessa tärkeässä.
Tältä tuntui myös
Samaa. Itse saan lohtua virren sanoista:
Vain Sinä tunnet minut, Vapahtaja
Ja tiedät lääkkeet kaikkiin haavoihin.
Jos luoksesi en pääse voittajana,
Saan tappioni tuoda kuitenkin.
Kiitos tästä. Jotenkin olisin toivonut luojalta ohjausta, mutta olen tullut siihen lopputulemaan, että olen merkityksetön myös hänelle. Surullisinta on, kun uskon, että tämä ei lopu kuolemaan ja Jumala on olemassa.
Sama juttu täällä. Moni ihminen kuitenkin sanonut että löytänyt Jeesuksen tai Jeesus löytänyt heidät...ja että sen jälkeen avautui elämän tarkoitus..minä en kuitenkaan ole löytänyt Jumalaa elämääni, tahtoisin mutta rohkeus ei riitä ja koen ettei Jumalalle minusta ole hyötyä. Uskon kuitenkin Jumalaan mutta en samalla tavalla kuin uskovat. Pelkään niitä vainoja ja ihmisvihaa:( siksi en ole uskaltanut "viedä asiaa pitemmälle ". Joten lopputuloksena menen sinne toiseen paikkaan en taivaaseen:(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu. Miten sitä voikin epäonnistua kaikessa tärkeässä.
Tältä tuntui myös
Samaa. Itse saan lohtua virren sanoista:
Vain Sinä tunnet minut, Vapahtaja
Ja tiedät lääkkeet kaikkiin haavoihin.
Jos luoksesi en pääse voittajana,
Saan tappioni tuoda kuitenkin.
Kiitos tästä. Jotenkin olisin toivonut luojalta ohjausta, mutta olen tullut siihen lopputulemaan, että olen merkityksetön myös hänelle. Surullisinta on, kun uskon, että tämä ei lopu kuolemaan ja Jumala on olemassa.
Sama juttu täällä. Moni ihminen kuitenkin sanonut että löytänyt Jeesuksen tai Jeesus löytänyt heidät...ja että sen jälkeen
Koen jotenkin samoin, en tiedä mitä teen väärin, että kokisin kuin muut uskovat. Ajattelen myös, että suomessa ei ole terveitä seurakuntia joihin voisin liittyä. Osa suorastaan harhaoppia saarnaa. Osa asettuu muiden yläpuolelle ja tuomitsee toisin uskovat, vaikka ei se ole meidän maallisten tehtävä ketään tuomita. Lukevat raamattua sanasta sanaan hauki on kala tapaan ymmärtämättä kuitenkaan sisältöä. En väitä toki, että itsekään ymmärtäisin.
Todellakin. Jatko-opinnot jäivät sairastumisen takia kesken, nyt jo kymmenen vuotta vajaakuntoisena työttömänä. Pelkkä menoerä yhteiskunnalle. Ainoat ihmiset elämässä lapsuudenperhe, joille olen pettymys, häpeä ja rasite.
Kannattaisi varmaan monen naisen kokeilla hormonihoitoa, mikäli on "siinä iässä". Estrogeeni vaikuttaa voimakkaasti juuri näihin asioihin, eli motivaatioon, energiaan, innostumiseen.