Olen nykyään ihan rappiolla olevan näköinen. Vaatteet rikkinäisiä, hiukset huonossa kunnossa, piha kaamea rikkakasvien valloittama alue jne.

Ap, me olemme todennäköisesti synnytyksessä vahingossa erotetut kaksoset. Olen ihmeissäni kuinka jollakin voi olla noin samanlaisia tuntemuksia kuin itselläni.

Kaikkein eniten minua kauhistuttaa oma saamattomuuteni ja kiinnostuksen lopahtaminen kaikkeen, minkä seurauksena olen kuihtumassa sisältä. 

T. Entinen reipas ja hyvännäköinen

Vierailija kirjoitti:

Ap, me olemme todennäköisesti synnytyksessä vahingossa erotetut kaksoset. Olen ihmeissäni kuinka jollakin voi olla noin samanlaisia tuntemuksia kuin itselläni.

Kaikkein eniten minua kauhistuttaa oma saamattomuuteni ja kiinnostuksen lopahtaminen kaikkeen, minkä seurauksena olen kuihtumassa sisältä. 

T. Entinen reipas ja hyvännäköinen

Aijaa, onpas täällä nyt monta ihmistä, jotka ovat samassa pisteessä. Ikävää mutta tavallaan lohdullista, että samoja ajatuksia muillakin. 

Noin se on mitä sinäkin sanoit. Olen miettinyt usein, että jotenkin olen sieluntasolla latistunut ja tämä on kestänyt jo niin kauan. Onneksi ei ole enää samanlaista tuskaa kuin aiemmin, että suunnilleen itkin ja huusin hiljaa, että pääsisipä jo täältä pois. Nyt on tilalla vain sellainen jatkuva kytevä ahdistus ja olemisen turhuus. Kun ei jaksaisi mutta tietää, että pitäisi jostain se kipinä saada eloon takaisin. 

Oletko muuten minkä ikäinen? Itse olen suunnilleen 30-vuotias. 

Olen tosi huono antamaan mitään vinkkejä kellekään, mutta toivon vilpittömästi koko sydämestäni, että sinä aloittaja ja te muut samassa pisteessä olevat saatte elämänilonne takaisin. Olette ajatuksistanne ja niin kovasti haluaisin teidän olevan vielä joskus tosi onnellisia. Ihan tosissani tämän kirjoitan, vaikka kuulostaa turhanpäiväiseltä lässytykseltä.

Ajatuksistanne=ajatuksissani

Minäkin tunnistan nuo ajatukset. Tosin en ole ikinä pitänyt itseäni kauniina tai ollut edes juurikaan ulkonäkökeskeinen. Tai edes  panostanut ulkonäkööni. Hyvin tavallisen näköinen olen. Hieman ehkäpä outokin kasvoiltani. Joskus huvikseni mietin, että tällä leualla sopisin paremmin mieheksi.

No kuitenkin olen varmasti aina ollut hieman liiankin huoleton ulkonäköni suhteen. Joskus lukiossa tuli sentään mietittyä vielä mitä päällensä laittaa. Sen jälkeen olen mennyt alaspäin. Kirppisvaatteissa kuljen. Jos kaupassa yms käyn niin on se ns parempi huppari päällä ja housut. Kotona ollessa sitten niitä vieläkin huonompia vaatteita. En oikein jaksa enää välittää. Olin lomamatkalla toisella puolella Suomea ja edes sinne en viitsinyt ottaa niitä siistejä hameita mukaan. Näin jälkeenpäin hävetti ne asut mitä siellä oli päällä. Ennen sentään jaksoin miettiä ja vähän siistimmin pukeutua. Yritän nyt parantaa tässä. Ymmärrän myös sen, ettei saisi pukeutua muita varten vaan itseään varten. Silti minulla varmasti yksinäisyys korostuu. Jos olisi seuraa niin se varmasti innostaisi kokeilemaan esim eri tyylejä. Olisi joku tälläinen syy pukeutua paremmin. Se voisi auttaa. Sinänsä en halua enää ostella paljonkaan  vaatteita.

Kampaajalla olin viimeksi kuusi vuotta sitten. Kävin hänellä paljon, mutta olikin hieman tympeä harjoittelija sillä kerralla hänen apunaan joka tietysti leikkasi hiukseni. Ei ollut hyvä kokemus. Se vie lopun innon tuohon kaikkeen ja nykyisin minulla on ollut vuosia tämä puoleen selkään ulottuva tukka jota olen välillä itse tasoittanut. Ei kasva enää enempää. On kyllä hieman ikävässä kunnossa myös.

Tuttua on myös itsensä häpeäminen. En mielelläni halua kenenkään tulevan vastaan ja täällä maalla se on harvinaista. Samalla tämä yksinäisyys on ikävää. Jos käyn ostoksilla niin toisaalta välillä häpeän itseäni muiden keskellä ja välillä taas huomaan kuinka moni muukin on ihan tavallinen ja silti iloisesti esim muiden kanssa on kahvilla tai ostoksilla, eikä anna sen vaikuttaa. Ehkä tämä jotenkin hetkeksi auttaa. Olen liikaakin yksin. Minulla vaikuttaa nuoruuteni kokemukset. Olin yksinäinen ja kiusattu. Tämä heijastuu elämääni vieläkin. Pitäisi myös itse löytää jokin suurempi into elämään. Vielä nuorempana sellainen löytyi. Nyt on vaikeampaa. Mielessäni teen paljon kaikkea, mutta se ei teoiksi asti etene.

Tämän talon pihakin on villiintynyt. En voi tosin syyttää itseäni, kun edellinen omistaja antoi sen mennä tähän kuntoon ja en ole vielä keksinyt miten saisin sen ennalleen ja ei ole edes koneita siihen kaikkeen. Toisaalta ei tämä edes minun taloni ole vaan suvun kautta saan nyt asua tässä. Pitkästi, mutta paljon ajatuksia tuli mieleeni. Olen itse 30-vuotias. 

Itsekin olen luovuttanut. Kaikki on loppupeleissä turhaa eikä millään ole oikeasti väliä.

Katsonkin maailmaa, ihmisä ja sen tapahtumia nykyisin täysin ulkopuolisena kuin jotain lapsellista ja irvokasta näytelmää.

Omalla kohdalla ei auta edes uusien vaatteiden hankinta vaan ne päinvastoin vaan korostaa sitä kuinka homssu ja räjähtänyt tätä nykyä olen. Ryhti on ihan länässä, niskassa kyttyrä ja otsassa k*rpä. Leukoja on vähintään kolme kunnon hamsteripusseilla höystettynä ja iho on samea ja harmaa eli kaikki hehkeys ja heleys on poissa vaikka kuinka juon ahkerasti vettä ja napsin monivitamiineja.

Lisäksi ihan kaikki kropassa tuntuu olevan valahtanut ainakin 10cm aiempaa alemmas ja pois omalta paikaltaan eli selkään mahtuu makkaraa mutta persus roikkuu polvissa. Pistä sitten joku kiva ja nätti kesämekko päälle ja tykkää vielä peilikuvastakin :( Itku tuossa pääsi kun sovitin alelöytöjäni ja pakkasinkin jo palautukseen kaikki. Toisekseen mihinkä mä niitä edes tarvitsisin kun ikinä ei ole mitään menoa tai tekemistä? Kaapit on täynnä kivoja ja käyttämättä jääneitä kesävaatteita jo aiemmilta kesiltä eli ei tässä tarvitse kuin riittävän isot collarihousut korkeintaan. Ne menee talvellakin.

Onpas ihana ketju omalla tavallaan :)

Saattaisiko monella teistä olla precis vaihdevuodet? 

Teettää paljon muutoksia sekä mentaalisesti että vartalollisesti.

Elikkä onko hormoonit kunnossa?

Vierailija kirjoitti:

Niin tuttua. Ja niin monta kertaa olen tästä suosta itseäni ylös kammennut vain huomatakseni, että se välinpitämättömyyden/saamattomuuden jakso on aikaan saanut sellaista vahinkoa ettei sitä enää korjaa mikään vaikka itsellä olisi kaikki mahdollinen voima muutokseen. Sitten sitä lamaantuu taas. Lisäksi yksinäisyys on jotenkin lamaannuttavaa eli kaikenlaista olisi kyllä mukavaa tehdä, mutta ei yksin eli pelkäksi haaveeksi ja aikomiseksi ne jää. Sitäkin on tullut kokeiltua jo riittämiin että menee ja tekee yksin mutta ei se vaan ole kivaa. Siinä on ihan riittävästi että elää tätä arkea yksin ja käy lenkillä yksin. Siinä ei sitten niin haittaa sekään että lookki ja asenne alkaa olla kuin riihipirulla.

Tässä ketjussa on niin monta kirjoitusta mihin samaistua. Kuten tämäkin. Lohduttaa omalla tavalla.

Itse olen elämässäni käännekohdassa, ja olo välillä kuin eksyneellä lapsella.

Nyt tuntuu etten ole yksin, vaan on muitakin hieman osumaa ottaneita, jopa vertaistukea saan näistä tuntemattomien sanoista.

Aurinkoista aamua ja päivää kaikille meille. 

Täälläkin pystyy yksi rähjäinen ja elämäänsä kyllästynyt tyyppi samaistumaan. Olen hyväksynyt tämän jo, niin siinä mielessä ei niin enää kiinnosta mitä muut ajattelevat.

Vierailija kirjoitti:

En ole ikinä ymmärtänyt mihin ihmiset T A R V I T S E V A T kampaajaa?? Etkö osaa pestä tukkaasi itse ja harjata? Asetella niin ettei sojota. That's it. Mihin tarvitset kampaajaa??

Luulin itsekin pitkään, etten tarvitse kampaajaa, kunnes päätin kerran kokeilla. Jäin siihen koukkuun, että tukka oli parempi kuin itse tasoitettu ja ulkomuoto huolitellumpi. Lisäsin vielä ihonhoidossa käynnin muutaman kerran vuodessa ja siirryin selvästi huolitellumpaan ulkomuotoluokkaan. Rahat tähän säästyy, kun olen lopettanut ylimääräisten t-paitojen ja muiden turhien hepeneiden ostamisen. Rohkaisisin menemään palveluiden pariin, kun vaikuttaa siltä, ettet ole aivan rahaton. Tekisi sulle varmaan hyvää ja suupielet nousisivat ylöspäin. 

"Lisäksi yksinäisyys on jotenkin lamaannuttavaa eli kaikenlaista olisi kyllä mukavaa tehdä, mutta ei yksin eli pelkäksi haaveeksi ja aikomiseksi ne jää. Sitäkin on tullut kokeiltua jo riittämiin että menee ja tekee yksin mutta ei se vaan ole kivaa. Siinä on ihan riittävästi että elää tätä arkea yksin ja käy lenkillä yksin."

Itsekin tiedän sen, ettei yksin tule oikein tehtyä mitään. Olin jo nuoruudessa yksinäinen ja kiusattiin. Nyt aikuisena ei ole edelleenkään ystäviä. En itsekään uskalla tutustua. Näin vikaa minussakin paljon. Samoin olisi varmaan jo lottovoitto jos minunlaiseni onnistuisi ystäviä saamaan. On niin vaikeaa muutenkin olla ihmisjoukossa tai ainakaan puhua sen enempää. Olen myös muutenkin sellainen joka jännittää kaikkea. Näin en pidä ajatuksesta, että menisin yksin mukaan erilaisiin juttuihin ja tapahtumiin. Jotenkin sellainen "tutustuminen" pitäisi ensin olla ja kokeilla  jonkun kanssa jotain uutta tapahtumaa yms. En meinaa itse pystyä vaan yksin menemään. Toisaalta monihan tekee yksin kaikkia. Minä taas olen muutenkin yksin niin tavallaan ei innosta enää mennä tapahtumaan yksin ja ns korostaa sitä tunnetta. Hyvin kirjoititkin tuon viimeisen lauseen. Minäkin mietin usein, että omassa arjessa on jo tarpeeksi kestämistä. Toisaalta eihän tämä ole sitä elämää mitä tahtoisin elää ja tämä yksinäisyys yms on vain yksi osa sitä kaikkea. Minulla olisi esim menneisyydessäni, kokemuksissa ihmisiin liittyen sekä myös muissa jutuissa selvitettävää. Melko hukassa olen. Elän vaan eteenpäin. Samalla mietin kumpa elämäni olisi sellaista mikä tavallaan näyttäisi minulta. Toki jokainen on vastuussa elämästään. Tämä elämä vaan ei ainakaan enää näytä sellaiselta mitä toivoisin. Minäkin mietin kun nyt edes lenkille jaksaa lähteä.

Toinen vanhimmistani ihmetteli vähän aikaa sitten, kun olimme reissussa, että mitä minä "poraan". Yritin selittää kuinka liikutuin eräästä kahvilasta jonka ohi ajoimme ja josta olin lukenut. Minusta oli hienoa, että ihmiset onnistuvat tekemään niin kivoja paikkoja ja tekevät sitä mistä pitävät. Tämä siis kahvilaan liittyen. Äitini ei ymmärtänyt liikutustani. Kysyinkin häneltä mitä olisi sanonut, jos olisimme menneet tuonne kahvilaan ja minä olisin pyyhkinyt silmiäni. Äitini sanoi, että kahvilan pitäjät ovat varmasti iloisia ihmisiä niin en olisi voinut mennä sinne kyyneleitä pyyhkien. Itse mietin, että olisi vaan sanonut, että on hieno kahvila ja se jotenkin sai minut liikuttumaan. Näinä hetkinä tunnen jotain sellaista, että joku oikeasti elää ja toteuttaa asioita. Minä en kahvilaa perustaisi, mutta sama idea johonkin muuhun liittyen. Sori ohiskin. 

Uhriutujat täällä taas. Laihdutus ja itsensä tikkiin treenaminen on aika helppo homma, pitää vaa vähä jaksaa omistautua, eikä aina uhriutua. 

Vierailija kirjoitti:

Uhriutujat täällä taas. Laihdutus ja itsensä tikkiin treenaminen on aika helppo homma, pitää vaa vähä jaksaa omistautua, eikä aina uhriutua. 

Sinä olet harvinaisen yksinkertainen ihminen.

ei haittaa kilot yhtään. verkkokaupoista saa kauniita vaatteita edullisesti, suuremmoisille naisille, kerran päivässä suihkussa ja hampaiden pesu, muutaman kerran vuodessa kampaajalla, hiukset voi värjätä itse. koti pysyy siistina, kun joka päivä tekee vähän, jotain

tsemppiä

Vierailija kirjoitti:

Uhriutujat täällä taas. Laihdutus ja itsensä tikkiin treenaminen on aika helppo homma, pitää vaa vähä jaksaa omistautua, eikä aina uhriutua. 

Sellaista sitten tänään. Se kannattaa kokeilla ihan itse kunkin "ei-uhriutujan" elää itselleen epäsopivaa elämää ja olla täysin yksin nyt vaikkapa vuosikymmen ensi alkuun ja miettiä sitten kuinka paljon niitä voimavaroja on enää omistautua yhtään millekään. Tietenkin tuona aikana pitää useammankin kerran tsempata, tehdä niitä muutoksia ja yrittää aloittaa ns puhtaalta pöydältä ja saada joka ikiseen yritykseen pelkkää märkää rättiä päin näköä yhteiskunnalta ja ventovierailta ihmisiltä joilla on työn/aseman suomaa valtaa tehdä päätöksiä muiden puolesta ja näin vaikka pilata jonkun koko elämä ja tulevaisuus.

up

Tänään otan vapaapäivän kunniaksi olutta ja pihatöitä samalla. Hyvä minä! 

Isoimmat puskat jo kaadettu, ruohonleikkuuta ja haravointia vailla enää. :) Johan se pihahäpeäkin alkaa laantumaan. Ap 

Nostan kun muistui tämä ketju mieleen, kun äsken katsoin itseäni peilistä ja tajusin miten pahaa jälkeä tämä kesä saikaan aikaan kun säät ei varsinaisesti ole suosineet ulkoilua ja lenkkeilyä eikä suihkussa käyminenkään ole raikastanut oloa.

Taitaa olla huomenna hiustenleikkuupäivä.