Olen nykyään ihan rappiolla olevan näköinen. Vaatteet rikkinäisiä, hiukset huonossa kunnossa, piha kaamea rikkakasvien valloittama alue jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Trauma tuntuu vielä painavan. Jäit kuitenkin vielä vallan alle etkä usko itseesi. Ei se ole välttämättä keskusteluterapia mitä tarvitset vaan luonto, liike, taiteentekeminen jne. Itsekasvata itsesi ulos harmaudesta.

 

Yritän yritän. Välillä on inspiroitunut ja touhuan kaikenlaista. Sitten taas menee jonkin aikaa pysähtyneessä tyhjältä ja ankealta tuntuvassa tilassa. Huomenna tosiaan hoidan sen pihan kun vapaat alkaa. Ap

Sitä aina luulee että muut on tasaisen jaksavia. Ei ole kukaan.

Auttaisko jossain ryhmässä olo? Aloita syksyllä ihan outo harrastus jossa pääsee ryhmään.

Jos ihmiset lukisi enemmän niin tietäisitte että joukossamme on yhä enemmän toipuneita, jotka hoitivat itsensä psyykelääkkeiden sijaan luonnossa olemusella, kirjoittamisella ja muulla vastravalla ilmaisella puuhalla💛 vaatii vain uskon omaan toimintaan.

Huomenna kun meet pihalle niin kitkemisen jälkeen asetu aurinkoon ja kirjoita tarina vaikka pörriäisestä ja sinusta. Kyllä se siitä. Hyviä vapaita.

Ota itsestäsi kuvat Ennen ja - Jälkeen. 

Kaikki tekeminen on vähän tylsää ja puuduttavaa. Tiedän tavallaan että asioiden tekeminen piristää mutta sitten kuitenkin jokainen tekeminen vaatii tsemppausta. Joskus ennen tein vain liikoja ajattelematta. Tiedä mihin sellainen huoleton aloitekyky on kadonnut. Ei oo oikein mitään mieltä missään tekemisessä. Koko elämä tuntuu välillä vain niin puuduttavan loputtoman väsyttävältä ja turhalta. 

Kai minä olen vähän kriisissä itseni kanssa ja tarvitsen merkityksellisyyttä elämääni. Jotenkin vain tuntuu usein, että niin turhaa kaikki tekeminen tai tekemättä jättäminen. Haluaisi joten vain tainnuttaa itsensä syväuneen. En kai oikein edes osaa haaveilla enää mistään elämään liittyvästä. Mikään ei oikein motivoi minua suurempiin tavoitteisiin. 

Vähän kuin eläisin vain ja tekisin jotain mutta mikään ei vain sytytä. Jotkut asiat on pakko tehdä ja sitten taas stressataan mitä täytyy taas tehdä eikä mitään järkeä oikein omaan elämiseen keksi. 

Tiedä mikä ihme tämäkin loputon tyhjyys sisällä on. Varmaan monet kokevat samaa ja kai se vastaus itsellään on.

Jos nytkin minulla olisi kaikki asiat mistä ihmiset haaveilevat. Rahaa, matkustelua, hienoutta ympärillä vaikka mitä, niin en tiedä olisinko yhtään sen kiinnostuneempi elämästä loppupeleissä. Ehkä hetken aikaa ainakin. 

Kai tämä on vain tätä ihmisen eloa jota kukin täyttää ajan kulukseen miten täyttää. Ap 

Sama! Lisäksi vielä rahat loppu kun työtön, koti kuin huumeluola (en toki käytä), kynnet riekaleina ja niin paha ihottuma että pitää peitellä itteensä jopa kesähelteillä. No, ainakin olen elossa vielä.;)

No miksi lihotit ittes?

Voithan toki laihduttaa .

Jos ei ole varaa tai jaksamista mennä tee edes tämä: pese hiukset ja laita poninhännälle ja pidä vaatteet puhtaina ja silitettyinä, kun sitten katsot peilistä niin piristyt vähän, et näytä weeteeltä. Sinulla on rakas lemmikki, elämäsi ei siis ole tarkoituksetonta kun hoivaat sitä ja saat lohtua. Ja pihakin sinulla on, älä ota siitä stressiä vaan nauti kesäpäivistä, puuhastele minkä jaksat ja katsele ympärillesi, pihalla näet vähän luontoa vaikka et jaksaisi lähteä kävelylle. Etene pienin askelin. Voisitko säästää sen verran että pääsisit hierojalle muutaman kerran? Itse olin vuosia aivan maassa enkä jaksanut mitään, sitten sain lahjakortin hierojalle. Kun olin muutaman kerran käynyt tapahtui "ihmeparantuminen", aloin nähdä mitä ympärillä tapahtui ja elämä tuntui alkavan uudelleen. Hieroja sanoi selkälihasten olleen täysin jumissa, masennuksen tunne, saamattomuus ja väsymys johtui siitä.

Vierailija kirjoitti:

No miksi lihotit ittes?

Voithan toki laihduttaa .

Niinpä. Olin todella kivassa kunnossa joskus. Oli silloin sellainen voima sisällä ja elämää rakastin. Se piti minut kunnossa myös ulkoisesti. 

Sitten se kaikki vain särkyi ja valitettavasti ei oma sietokyky sitä kestänyt. Se näkyi sitten monella tavalla elämässä. 

Olen yrittänyt laihduttaa mutta en vain ole sitten siihen näemmä kyennyt. Muutama kilo tippuu aina välillä sentään mutta pitäisi laihduttaa kunnolla. 

Kun vain saisi sen periksiantamattoman minäni esiin jostain tämän kaiken alta. Ap 

..

Oletko AP Savosta?

Mulla ei onneksi ole pihaa vaikka toisaalta se saattaisi kyllä omassa tapauksessani olla voimakkaasti elämänlaatua nostava ja elämäniloa tuova asia. Mutta niin, koti sitten onkin kuin kierrätyskeskuksen varasto.

Vaatetta olisi kyllä enemmän kuin omiksi tarpeiksi, kaunista ja kivaakin mutta sama juttu, ne ei mahdu päälle ja sitten taas ne parit mitkä menee on aika järkkyjä ja yhteensä sopimattomia sekä todella kulahtaneita ja aikansa palvelleita. Ihan siis jo puhkikuluneitakin ja roskiskamaa.

Lisäksi löytyy puolikuolleita viherkasveja, istutusta odottavia kasvinalkuja ja hirvittävä määrä neulelankoja ja puoliksi aloitettuja neuleprojekteja. Kovasti on kyllä yritystä saada elämästä omannäköistä ja siihen sellaista sisältöä mikä oikeasti kiinnostaa, mutta niin vaan jumitan esim tällä palstalla ja kaikki jää aikomiseksi.

Ja tuo ihmeellinen ihmispelko. Mistä sekin tuli, että jo suunnilleen pelkää naapureitaankin ja yrittää äkkiä luikkia seinänvierustoja pitkin pihalta pois toivoen aina ettei kukaan ole siellä samaan aikaan näkemässä kuinka kamala ja epäonnistunut olen?

Kun touhuat pihan kuntoon niin ehkä painokin siinä putoaa ja sovit taas ehjiin vaatteisiisi. Näkyvän aikaansaaminen yleensä motivoi saamaan muutakin aikaan, esim. leikkaamaan itse omat hiukset/opettelemaan pari uutta kampausta.

Lähdet nyt väärästä näkökulmasta. Mietippä niin, että hemmottelet itseäsi ja kehoasi hyvällä ravitsevalla ruualla, tuoreilla marjoilla ja kevyellä liikunnalla. Puutarhanhoitoon keskityt sen verran kuin mieli tekee. Osta riippumatto, ilmasohva tms. sinne pihalle ja katsele pilviä. Hiukset harjaat, hampaat peset ja naaman peset ja rasvaat. Ja ajattelet sen itsesi hoitamisena omasn hyvinvointiin keskittymisenä, etkä pakkona. Tiedän että helpommin sanottu kuin tehty. Ole armollinen itsellesi. Tsemppiä!

Ap, aloitus kuin minä ja minun elämästäni. Mutta jotain on nyt tapahtumassa. Aion nousta tästä vielä. Tsemppiä meille kaikille elämän murjomille homssuille! Mikään ei ole mahdotonta.

Jos käyt töissä tuon näköisenä, mikä ongelma on elää kotonaan tuon näköisenä?

Vierailija kirjoitti:

Tuttu tunne, ihan kuin itse olisin kirjoittanut tuon aloituksen, sillä erolla tosin että en ole koskaan ollut nätti. Mietin että mitähän ne naapurit tuumaa kun kerran kuussa joku noita-akan näköinen löllykkätäti käy yrittämässä pihatöitä ja palaa häpeissään saman tien sisälle mörskäänsä jos näkee jonkun näkevän. Onneksi kohta on talvi taas niin ei ole pihatöitä ja hyvällä omatunnolla voi pysytellä omissa oloissaan, ja paksuilla talvivaatteilla saan edes jotenkuten peitettyä homssuisuuttani

Kokikohan kotiin sulloaman mies häpeää vankinsa ulkomuodosta 

Niin tuttua. Ja niin monta kertaa olen tästä suosta itseäni ylös kammennut vain huomatakseni, että se välinpitämättömyyden/saamattomuuden jakso on aikaan saanut sellaista vahinkoa ettei sitä enää korjaa mikään vaikka itsellä olisi kaikki mahdollinen voima muutokseen. Sitten sitä lamaantuu taas. Lisäksi yksinäisyys on jotenkin lamaannuttavaa eli kaikenlaista olisi kyllä mukavaa tehdä, mutta ei yksin eli pelkäksi haaveeksi ja aikomiseksi ne jää. Sitäkin on tullut kokeiltua jo riittämiin että menee ja tekee yksin mutta ei se vaan ole kivaa. Siinä on ihan riittävästi että elää tätä arkea yksin ja käy lenkillä yksin. Siinä ei sitten niin haittaa sekään että lookki ja asenne alkaa olla kuin riihipirulla.

Samassa suossa ollaan. Työ hoitoalalla vie kaikki mehut ja kotona ei jaksa mitään, eikä saa ryhdyttyä mihinkään. Painoa pitäisi saada pois, muuten ei kroppa kestä, ei vaan jaksa edes ajatella mitään painonpudotusprojektia. Koti on melkein kuin Auri Kanasen siivouskohde. Yksin asun. Ehkä jonakin päivänä olisi voimia.