Kauneus on kirous
Onko muita kohtalotovereita? Koko ikäni minut on lokeroitu tyhmäksi ensi näkemältä. Naiset eivät koskaan pidä sinusta ennen kuin huomaavat, että oletkin ihan kiva ulkonäön takana.
Jotkut sanovat, että myös kauneus tuo mahdollisuuksia, se on totta. Olen saanut työpaikkoja vain ulkonäköön perustuen. Olen myös saanut ne miehet kenestä olen ollut kiinnostunut. Mutta...Olen menettänyt rakkaita ihmisiä vain siksi, että heidän miehet ovat lähestyneet minua. Olen uhka, en ystävä.
Olen myös saanut paljon vihapuhetta ja selkäänpuukottamista. Olen oppinut piilottamaan itseni, etten provosoisi muita. Yritän olla mahdollisimman neutraali ja peittävä pukeutumisen ja meikkaamisen suhteen. Ikä on myös auttanut, että saa olla enemmän rauhassa.
Se miksi kirjoitan tämän on se toive, että moni miettisi miten paljon lisätuskaa on olla kaunis nainen. Siinä ei ole mitään hyvää. Älkää kadehtiko kaunista naista.
Onneksi nykyinen mieheni ei ole mustasukkaisin mies. Väkivaltaakin olen joutunut sietämään ulkonäköni vuoksi parisuhteessa, vaatii hyvän itsetunnon seurustella kauniin naisen kanssa.
Ajatuksia kuulisin mielellän hyvässä hengessä. Enkä jaksa ilkeitä kommentteja, niitä kuultu riittämiin.
Kommentit (154)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se sulle mitään oikeaa tuskaa aiheuta, jos aiheuttaisi niin olisit jo aikoja sitten tehnyt asialle jotain eikä ongelmaa enää olisi. Mieti kuinka moni ihminen näännyttää itseään, menee veitsen alle, jne. vain sen takia, että olisi edes vähän viehättävämpi. Oletko sä viitsinyt esim. lopettaa ihon hoitamista, lihoa 30 kg, pukeutua homssuisesti, antaa hampaiden värjäytyä keltaisiksi, tms? Et. Koska me kaikki tiedetään, että kauniimpana elämä vaan on kivempaa.
Vika on ihmisten suhtautumisessa ei kenenkään ulkonäössä. Jos ap lihottaisi ja rumentaisi itsensä, häneen suhtauduttaisiin edelleen ikävästi vain toisesta syystä.
Ei tarvitse edes lihottaa sitä 30 kiloa, ihan jo 7-15 kg riittää riippuen ap:n tämän hetkisistä mitoista ja siitä, miten rasva kertyy. Mutta sanoisin että kun BMI menee sinne 23-24 paikkeille, niin kyllä siinä ei-toivottu huomio vähenee edes jonkin verran, mutta läskittelyäkään ei tarvi vielä kuunnella
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti naiset tosi huonosti sietävät naista, jonka ulkonäkö on yli kasi puoli-tasoa. Heti on verinen reviirinpuolustus akriivisena, kilpailuasetelma ja pelko, että minun mies meisseli kovana nenossa tuon uuden työkaverin matkaan. Mitä kauniimpi, sitä enemmän vähättelyä eli kateutta. Ei perusvenlaa tai maijapirkkoa kukaan noteeraa tai vähättele, mutta sitä kauneinta eniten potkitaan. Minun kokemukseni 50 vuoden työuraltani. Kauneus voi siinä mielessä todella olla taakka. Pankissa vielä vaadittu hyvin huoliteltu olemus, meikki, hiukset, uniformumainen tyylikkyys kaikilta. Ei voi kaunis piiloutua.
N68
Kyllä kiusaajanaiset kohtelevat paskasti ihan kaikennäköisiä naisia ja eipä tältä rumatkaan säästy. Taitaa ujo ja kiltti luonne olla ulkonäköä tai sukupuolta yleisempi syy ottaa joku silmätikuksi, ei kaunista tai rumaakaan naista kukaan kiusaa jos tämä antaa samalla mitalla takaisin turpaan.
Itse olen melkoisen ruma nainen ja, vaikka lapsena ja teininä minua kiusasi lähinnä suositut pojat, niin 16 v jälkeen kiusaajani ovat koostuneet eri-ikäisistä naisista. Olen kai alistuvan luonteeni lisäksi helpon näköinen kohde, koska harvoin kai ruma vetää olemuksellaan tukijoukkoja puolelleen
Ei tämä ap n juttu ihan tuulesta temmattua ole. Mulla oli yläkoulu ikäisenä likkakaveri, joka oli todella hyvännäköinen, siis kaunis. Ei nyt ihan Marilyn Monroe mutta ei kaukanakaan. Aina kun lähdettiin illanviettoon tms, niin se hänen miehiltä saama huomio oli kyllä ihan älytöntä. Hän oli ihmisenä todella kiva, herttainen, kiltti. Ongelmaksi koitui se, että hänellä oli huono itsetunto. Se sai aikaan sen, että hän veti puoleensa myös näitä inhottavia tapauksia eli miehiä, jotka olivat suorastaan aggressiivisia, kun hän joutui torjumaan heitä. Myös toiset tytöt /naiset olivat hänelle kateellisia ja pahimmat levittivät ikäviä valheita hänestä. Ei hänellä mennyt niin häävisti myöhemminkään eli päätyi parisuhteisiin, jossa joutui kokemaan sairasta mustasukkaisuutta jne kun ei osannut/kyennyt terveisiin rajojen pitämiseen. Eli kauneus huonolla itsetunnolla varustetulla ihmisellä voi olla myös kirous.
Kun olin nuorena semmoinen rillipäinen nörtti, ei ollut ongelmia ja ystäviä ja kavereita riitti. Paras ystäväni lähti toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Soittelimme pitkiä puheluita ja kaikki oli niin kuin ennenkin. Antaas olla, kun sain piilarit ja rupesin meikkaamaan, minusta tulikin todella kaunis. Takas tultuaan tavatessamme ensimmäisen kerran ystäväni tuijotti minua suu auki inhon ilme kasvoillaan. Koko tapaamisen ajan hän oli minua kohtaan todella ilkeä, töykeä ja inhottava. Tiesin, etten enää kuulisi hänestä ja olin oikeassa. Ymmärsin yskän, enkä minäkään enää ottanut häneen yhteyttä.
Niin se kauneus vaan karkottaa parhaat ystävätkin, kateuden takia.

No tuskin olet ainoa kaunis maailmassa, aina voi hankkia itseään kauniimpia ystäviä misseistä ja malleista.
Kruununprinssillä on kruununprinssin murheet.
Kun sä perit vain kuninkaan, etkä sä voi periä muita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olin nuorena semmoinen rillipäinen nörtti, ei ollut ongelmia ja ystäviä ja kavereita riitti. Paras ystäväni lähti toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Soittelimme pitkiä puheluita ja kaikki oli niin kuin ennenkin. Antaas olla, kun sain piilarit ja rupesin meikkaamaan, minusta tulikin todella kaunis. Takas tultuaan tavatessamme ensimmäisen kerran ystäväni tuijotti minua suu auki inhon ilme kasvoillaan. Koko tapaamisen ajan hän oli minua kohtaan todella ilkeä, töykeä ja inhottava. Tiesin, etten enää kuulisi hänestä ja olin oikeassa. Ymmärsin yskän, enkä minäkään enää ottanut häneen yhteyttä.
Niin se kauneus vaan karkottaa parhaat ystävätkin, kateuden takia.
No tuskin olet ainoa kaunis maailmassa, aina voi hankkia itseään kauniimpia ystäviä misseistä ja malleista.
Oletpa idiootti. Ystäviä ei noin vain hankita, varsinkaan misseistä. Toki tyyppi, joka ei ole koskaan saanut ainuttakaan ystävää ei tätä ymmärrä.
Kauniit ovat sitäpaitsi harvinaisia, pieni vähemmistö. Menee usein pitkiä aikoja niin ettei näe ainuttakaan.
Et varmaan ole sen kauniimpi kuin luuletkaan. Tuollainen marttyyrimainen itse kehu kuulosta narsistiselta käytökseltä
Mielestäni Lenita Airisto opetti aikanaan viisaasti että kauneus on lisäarvo.
https://www.finlandiakirja.fi/fi/lenita-airisto-kauneus-on-lisaarvo-107…
Rumuus naisella on kyllä vielä suurempi kirous, jos sattuu olemaan useita ulkonäöllisiä vikoja. Omat vanhemmatkin silloin syrjivät, kun taas kauniimpia sisaruksia suositaan ja ylistetään. Koulussa pilkataan ja töitä on vaikea löytää. Miehet kiertävät inhoten kaukaa.
Ap mitä vaikeata tuossa on? Se on kuin kelluisi myötävirtaan. Helppoa luin mikä. Mieti niitä ketkä joutuvat uimaan vastavirtaan koko ajan
Höpöhöpö. Taidat luulla vaan olevasi liian kaunis. Jos näkisin sinut niin todennäköisesti olisin sitä mieltä ettet ole yhtään niin kaunis kuin kuvittelet olevasi.
Olet kuitenkin löytänyt miehen ja kerran saanut seksiä . Olet kuninkaallisessa asemassa . Et vaan ymmärrä sitä . Kokeileppa vähemmän kauniina niin betoniseinä tulee äkkiä vastaan.
Rakkaus ei ole kiinni ulkonäöstä. Minuakaan ei ole koskaan rakastettu, vain ulkonäköäni. Tiedän useita kauniita naisia jotka on jätetty keski-iässä kun ulkonäkö alkaa rapistua. Pinnallinen mies ei koskaan edes rakastanut heitä vaan etsii elämäänsä koristetta. Tarjontaa kauniilla on tietenkin enemmän, mutta toisaalta niiden joukosta on hyvin vaikea tietää kuka on kiinnostunut ulkonäöstä ja kuka ihmisestä.