Onko muille ikisinkuille käynyt niin, että enää ette edes ihastu kehenkään?
Nuorempana kuitenkin oli joku sentään aina "kiikarissa", mutta nykyään kukaan ei herätä oikein mitään tunteita. Nyyh.
Kommentit (84)
Nyt kun olen lukenut tätä keskustelupalstaa yli kaksi vuotta niin ei juuri halua ihastua. Kyllä käsitys miehistä on muuttunut niin kielteiseksi, että en olisi voinut kuvitellakaan.
Tosin en tiedä onko täällä yhtään tavis miestä kirjoittamassa.
Nuorempana oli paljonkin suhteita ja tosiaan aina oli joku kiikarissa. Nyt reilu kolmekymppisenä tullut oltua kohta 8 vuotta sinkkuna, eikä säätöjäkään oikein ole ollut. Sinkkuja naisia ei liikaa ole omassa ikäluokassa ja ulkonäkö ei enää ole sama kuin 20v. Kyllä tässä aika hyvin on kiinnostus hävinnyt etsiä edes suhdetta.
Huvittavaa tässä on, että nuorempana tuli vedettyä aika elämämkoulu tyylillä, silloin oli kyllä jatkuvasti vientiä, suhteita ja jänniä iltoja. Tuli otettua myöhemmin itseä niskasta kiinni ja kolmekymppisenä valmistu yliopistosta, löyty hyvä työ ja elämän perus puitteet mallillaan. Nyt ei ole yhtään vientiä. 💩
M35
Aromanttisuus ja aseksuaalisuus on yleisempää kuin ihmiset luulevat. Elämme vain valitettavasti alloseksuaalisten heteroiden päivittäisen propagandan keskellä, mikä saa monet tuntemaaan itsensä vääränlaiseksi.
Samaan aikaan yli puolet heteropareista eroaa, lapset ei pärjää kouluissa ja kiusaa toisiaan - jälki on hirvittävää, mutta silti yhteiskunta lapioi näille tukia ja lisiä. Koko heterotakkauden ylistys ja heteroiden taloudellinen suosiminen on vain keino saada lisää veronmaksajia. Ei muuta.