Miten toimisit tässä tilanteessa?
Mitä pitäisi ajatella. Olen pitkään ollut kotona se, joka hoitaa päävastuun kotitöistä. Teen ruoat, käyn kaupassa, siivoan jne. Hoidan pyykit, vaihdan lakanat. Meillä molemmilla on miehen kanssa urat, käymme työmatkoilla ja maksamme kaiken 50-50.
Meillä on kaksi lasta. Joskus viime keväänä taisin kirjoittaa tänne tuskissani, kun mies ei hoida omia pyykkejään, vaan valitti pyykkikasoista ja lopulta tiputti puhtaat pyykit silityslaudalta kylppärin lattialle saadakseen tilaa paidan silitykselle. Siis miksi aikuinen ihminen ei itse taittele pyykkejä, jos ne ovat tiellä. Sama toistuu muissakin kotiaskareissa, hän kokoaa likaiset astiat lavuaariin, koska astianpesukone on täynnä, eli ilmiselvästi ei tyhjennys kiinnosta.
Sitten tulee tiuskimista, miksi on niin sekaista. Niinpä.
Minä hoidan vaatteiden kierrättämisen, mies tiuskii kun vaatetta on niin paljon (ei oikeasti edes ole). Hän avaa kuivausrummun näyttääkseen, että nukkaa on, muttei vaivaudu tyhjentämään. Hän nostelee kaapista jauhoja, joita on kaatunut, muttei siivoa kaappia jauhoista.
Olen ihmetellyt, kuka tämä outo nipottaja on. Miksi hän ei itse pese vessaa, imuroi ja tee ylipäätään mitään, jos niin hirveästi harmittaa. Eiväthän lapsetkaan opi esimerkistä, jos aikuinen vain osoittaa toisen virheitä, eikä itse näytä hyvällä mielellä mallia.
Nyt sitten mies grillasi eilen omille ja naapurin lapsille myöhään siten, että olin itse menossa nukkumaan eli en ollut mukana. Hän oli sitä ennen ajanut aidan. Aamulla keittiö oli aivan törkeässä kunnossa. En tehnyt mitään, koska mies lähti töihin ja sen jälkeen puolen päivän maissa toisen lapsen kanssa mökille. Päätin lähteä kauppoihin, koska minusta siivous ei kuulunut minulle.
Kuinka ollakaan, mies oli tullut kotiin, lepäsi sängyllä, ja lähti sen jälkeen toisen lapsen kanssa mökille jättäen hirveän siivon keittiöön. Soitin perään, että mikä juttu, kuka tämän sotkun nyt siivoaa, ja mies huusi minulle, että oli tosiaan leikannut aidan, ruokkinut lapset, ja astianpesukonetta ei ollut tyhjennetty, joten hänen tehtävä ei ollut siivota ja se on jonkun muun työ.
Ja löi luurin korvaan. Olen vaan itkenyt ja miettinyt, mitä nyt. Onko ajatuksia?
Kommentit (49)
Tuossa edellä oli todella hyvä malli viestiksi miehelle. Juuri noin se on. Samoin on varmasti totta, että molemmilla on näkemys, että tekee enemmän eikä ymmärrä, miksi toinen ruikuttaa.
Kuitenkin, se että mies ikäänkuin osoittaa minun virheeni, muttei itse tee ko. työtä (esim. kuivausrummun puhdistaminen), on todella alentavaa. Ap
Vierailija kirjoitti:

Voitko seuraavan kerran pyytää häntä voiko puhdistaa sen kun kerran huomasi ja sinulla ei nyt ole aikaa/energiaa siihen?
Vierailija kirjoitti:
Minä sanoisin suoraan, mitä mieltä olen hänen käytöksestään (epäkohteliasta, loukkaavaa, itsekästä, vähättelevää) ja paskasta asenteestaan ja jos muutosta ei tule menisi mies vaihtoon. Etenkin, kun ottaa huomioon että tätä on ilmeisesti jo jatkunut pidempään...
Ja lopettaisin kyllä myös miehen passaamisen. En pesisi hänen pyykkiään, tekisin ruokaa vaan lapsille ja itselleni, jne.
Olen tehnyt tosiaan ruokaa lapsille ja itselleni, pääosin siksi, että mies tekee pitkiä päiviä (mitä minäkin teen, mutta ruokin lapset kuitenkin). Viime pyykkiepisodin jälkeen en pessyt hänen pyykkiään ja jätin hänen lattialle pudottamista vaatteista hänen omansa lattialle. Mutta eihän tämä ole elämää, ei näin voi olla. Ap.
Ei tuossa ole vaihtoehtoja. Ero tulille
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Hei kulta,
Minua on jo pitkään vaivannut tämä, että et siivoa omia jälkiäsi. Tuntuu, että kaikki kotityöt jäävät minun harteilleni, ja tämä tilanne kuluttaa sekä voimiani että aikaa. Kun joudun siivoamaan sinun sotkujasi, tunnen, että et arvosta eikä kunnioita minua ja panostustani meidän kotiimme.
Minulle on tärkeää, että molemmat osallistumme kotitöihin tasapuolisesti. Jos tähän ei tule muutosta, pelkään, että ero saattaa olla ainoa vaihtoehto. Toivon, että voit ottaa tämän vakavasti ja miettiä, miten voimme yhdessä parantaa tilannetta. "
Minun exäni olisi tuohon vastannut "minä, minä minä minä...." Eikä kukaan muu. Varmaan ap:n mies sanoisi samaa.
Itsekkäät ihmiset ei vain ymmärrä, kun eivät halua asettua toisen asemaan. Oma napa tärkein.
No siinä tapauksessa sitten laitetaan se ero vireille.
Opettakaa lapset tekemään kotityöt.
Ongelma voi olla muussakin kuin siinä, että mies ei tee kotitöitä: vaatimustasonne eivät kohtaa, tavaraa/vaatetta on liikaa. En ymmärrä miksi puhtaiden vaatteiden kasa olisi silityslaudan päällä.Organisointikyky perheessänne takkuaa. Rutiinit hukassa.
Luettelet että "Teen ruoat, käyn kaupassa, siivoan jne. Hoidan pyykit, vaihdan lakanat. " jos talous sallii, niin kannattaa hyödyntää noutoruokaa 1-2x viikko, kaupassa käynnistä kannattaa siirtyä noutoon, siivous keskittää huoneisiin, joissa oleskellaan eli keittiö, olohuone, minimoida tavaramäärä -> helpottaa siivousta, pyykit hoitaa kone, puhtaat vaatteet kunkin omaan koriin ja kukin hoitaa ne kaappiinsa. Kätevintä toki, että puhtaat vaatteet säilytetään lähellä pyykinpesukonetta, kukin vaihtaa omat petivaatteensa. Pienetkin lapset 3v.-> osaavat olla avuksi.
Kilttimies on spämmännyt koko päivän tätä satua.

No onhan se ongelma nimenomaan siinä, että mies ei tee niitä kotitöitä jos mies ei pese vessaa, imuroi tai siivoa keittiötä käytön jälkeen. Ja ei niitä puhtaita vaatteita nyt lattialle heitetä uudestaan likaantumaan, olisi nostanut vaikka siististi nojatuolille jos ei kerkeä heti viikkaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä sanoisin suoraan, mitä mieltä olen hänen käytöksestään (epäkohteliasta, loukkaavaa, itsekästä, vähättelevää) ja paskasta asenteestaan ja jos muutosta ei tule menisi mies vaihtoon. Etenkin, kun ottaa huomioon että tätä on ilmeisesti jo jatkunut pidempään...
Ja lopettaisin kyllä myös miehen passaamisen. En pesisi hänen pyykkiään, tekisin ruokaa vaan lapsille ja itselleni, jne.
Olen tehnyt tosiaan ruokaa lapsille ja itselleni, pääosin siksi, että mies tekee pitkiä päiviä (mitä minäkin teen, mutta ruokin lapset kuitenkin). Viime pyykkiepisodin jälkeen en pessyt hänen pyykkiään ja jätin hänen lattialle pudottamista vaatteista hänen omansa lattialle. Mutta eihän tämä ole elämää, ei näin voi olla. Ap.
Jos menot jaetaan tasan, pitkä päivä hyödyttää vain häntä, ei sinua, eikä sitä vähennetä kotitöistä. Eli jos rahat 50/50, kotityöt pitää olla myös 50/50. Jos on täysin yhteiset rahat, silloin toinen voi ottaa kodista extravastuuta.
Mies hyväksikäyttää sinua, eikä arvosta eilä kunnioita sinua. Ei myöskään rakasta. Nosta kissa pöydälle ja vaadi tasajakoa kotitöihin, tai ota ero.
Juuri tämä on pointti. Mies ei tee puolia kotitöistä, vaan käyttää energiaa pöyristyäkseen minun "väärästä" tavasta esim. täyttää astianpesukonetta, sen sijaan, että nytkin olisi reippaasti sen tyhjentänyt ja siivonnut keittiön. Sen sijaan hän kasaa lavuaariin ison kasan astioita, kun ei viitsi niitä koneeseen laittaa. Itse en tykkää likaisesta keittiöstä, enkä pysty tekemään ruokaa jos lavuaari on täynnä astioita, joten minun on pakko hoitaa asia.
Minä olen se, joka pesen, kuivatan ja viikkaan pyykit, mies puolestaan pöyristyy nukasta, joka on kuivurissa, mutta ei toki poista sitä vaan jättää näytille, ihan kuin "muista puhdistaa tämä". Jne.
Sitten itse kokkaa, eikä koskaan siivoa jälkiä. Sehän on tosi väärin, kun itse aina myös siivoan. Kokkihan voi käyttää vaikka miten paljon astioita, jos itse ei tarvitse siivota. Ap
Kyllä, juuri näin. Teemme tosiaan molemmat paljon töitä, ja tämä on yksi syy siihen, että olen väliin tosi uupunut. Ap
Jostain syystä lainaukset eivät toimineet, pahoittelut! Ap
Mies lähti kaksi kertaa samana päivänä "toisen lapsen" kanssa mökille,
Lue edes satusi kertaalleen ennenkuin julkaiset. Ei sitten tule näitä hassuja virheitä.
Vierailija kirjoitti:
Ongelma voi olla muussakin kuin siinä, että mies ei tee kotitöitä: vaatimustasonne eivät kohtaa, tavaraa/vaatetta on liikaa. En ymmärrä miksi puhtaiden vaatteiden kasa olisi silityslaudan päällä.Organisointikyky perheessänne takkuaa. Rutiinit hukassa.
Luettelet että "Teen ruoat, käyn kaupassa, siivoan jne. Hoidan pyykit, vaihdan lakanat. " jos talous sallii, niin kannattaa hyödyntää noutoruokaa 1-2x viikko, kaupassa käynnistä kannattaa siirtyä noutoon, siivous keskittää huoneisiin, joissa oleskellaan eli keittiö, olohuone, minimoida tavaramäärä -> helpottaa siivousta, pyykit hoitaa kone, puhtaat vaatteet kunkin omaan koriin ja kukin hoitaa ne kaappiinsa. Kätevintä toki, että puhtaat vaatteet säilytetään lähellä pyykinpesukonetta, kukin vaihtaa omat petivaatteensa. Pienetkin lapset 3v.-> osaavat olla avuksi.
Epäilen ennemmin ettei kodissa ole kunnollista kodinhoitohuonetta, ei niitä rakenneta enää asuntoihin.
Lopeta jo, sinun satusi tiedetään.
Sinä olet se sama aamuinen, jonka aloitus poistettiin moneen kertaan?
Johan sinulle vastattiin, vai oliko tämä nyt provo?
"Teen ruoat, käyn kaupassa, siivoan jne. Hoidan pyykit, vaihdan lakanat."
Jos kerran on ollut näin ja et sitten olekaan näitä tehnyt jonain päivänä, niin ihmekö se on, jos miehellä alkaa poru?
Olet tehnyt virheen siinä vaiheessa, kun aikanasi otit nämä tehtävät omalle kontollesi, vaikka "molemmilla on urat, käytte työmatkoilla ja maksatte kaiken 50-50".
Tilanne pitäisi nollata ja tehdä selväksi, että koska molemmilla on urat jne., pitää kotityötkin jakaa tasan.