Avioeron jälkeisiä mietteitä

Takana pitkä, yli 20 vuoden avioliitto, erosta useampi vuosi. Tässä miettinyt ja työstänyt asioita ja tajusin vasta nyt että en tosiaan tainnut ollut suhteessa normaalin ihmisen kanssa. Olen käynyt mielessäni elämääni läpi ja kaikki tuo tuli kuin päin naamaa yhdenäkin. 

 

Luulin aina että vika on jotenkin minussa. Se kun toisen lähellä oli ahdistava olla, kun ei ikinä tiennyt seuraavaa liikettä. Tai se kun kävelin munankuorilla kun mies oli läsnä. Se ettei parisuhteessa ollut tilaa minulle ollenkaan, oli vain mies ja hänen parhaansa tai kriisinsä. Se tunne kun kaikki oli ehdollista. Tai se että riidan (hän piti mykkäkoulua) jälkeen käytiin läpi vain hänen osaltaan asia, mun puoli asiasta oli yhdentekevä. Sitä ei saanut ottaa esille tai riita jatkui. Se että hänen kaikki oli vain isompaa, kuten tunteet ja tapahtumat, niitä piti vain ymmärtää. 

 

Paljon muutakin, hyvin itsekkäitä tekoja jotka satutti minua. Nyt jälkeenpäin olen ymmärtänyt traumatisoineeni monesta asiasta. 

Ehkä täältä saisin vertaistukea? Varasin ajan myös psykologille, ehkä hyvä käydä läpi myös ammattilaisen kanssa.