Olen yhtäkkiä herännyt ikään kuin uuteen todellisuuteen, että minähän olen nyt vanha. Tämä tuntuu todella pahalta, surettaa ja on stressaava

50 veet eivät ole vanhoja. 50 v voivat vielä tehdä itselleen lapsen vaikka se ei ehkä ole suositeltavaa enää tämmöiseen maailmaan. Mutta kuka on suosittelemassa mitäkin ja kenelle. Mutta ainakaan tällä mittarilla ette todellakaan ole vanhoja. Ajatelkaa vähän! Jos se teidän lapsi olisi täysi-ikäinen eli 18 v niin te ette olisi vielä edes 70. Se ikääntyminen näyttää sitten alkavan eri iässä noille jotka täyttäneet 70 mutta mies joka alkaa olemaan 80 tuntuu todella sellaiselta että voi kuukahtaa vaikkapa yllättäen. 85 vuotiaita naisia tapaa vielä lenkkipoluillakin. 

 

Niinpä. Arvatkaa miltä tuntuu, kun ikä alkaa jo seiskalla. Mieli on nuori ja kiinnostukset ihan kuin ennenkin, mutta peilistä katsoo aivan eri tyyppi kuin miksi itsesi miellät. Pukeudun kivasti ja hoidan itseäni. Käyn salilla ja opiskelen. Elämä on vielä aktiivista. Mutta. Auttamattomasti alan kuulua seniorijoukkoon. 5-10 vuotta taaksepäin, se tuntuu hujahtaneen ihan hetkessä. Entäs eteenpäin sama aika, ei osaa kuvitellakaan. Te nuoret, jotka pilkkaatte vanhoja, sanon vaan, että olette itse niitä ennen kuin arvaattekaan. Minäkin olin ihan vastikään nuori, siltä se tuntuu. 

Eläkää elämäänne, älkääkä miettikö ja surko turhia etukäteen.

Ei ihme, että on niin paljon masentuneita ihmisiä.

M55 ja ei minua vanheneminen haittaa ollenkaan. Ei sitä oikeastaan huomaa edes mistään kun terveys ja kroppa pelittää edelleen. Jaloissa ei ole jälkikasvua pyörimässä, joka muistuttaisi vuosien kulumisesta, sama pätee ystäväpiiriin. Ei ole taloudellisia paineita tai muutakaan stressiä. Elämä on oikeastaan todella mukavaa, ettei jopa parasta aikaa.

Vierailija kirjoitti:

On tosi "jännä" olla vanha, sen ikäinen kun nuorena katseli vanhempiaan että ovat "vanhoja". Ja jaan tunteen että juuri kun alkoi olemaan kivaa, kaikki kääntyykin loppua kohti kiihtyvällä vauhdilla. Tunne on sama kaikilla ikäisilläni, itse naisena alan ymmärtämään miesten 50v kriisiä jossa vaihtavat nuorempaan ja hankkivat vielä lisää lapsia.....miehenä tekisin varmaan samoin. 

Minä taas en ymmärrä. Oma vanhuus korostuu nuoren rinnalla kun hieman aikaa kuluu.

Vierailija kirjoitti:

Kamalaahan tuo on. Aika vilisee ohitse silmien edessä. Olet jossain yhtenä hetkenä ja toisena hetkenä siitä onkin jo 5 vuotta! Ja hump 10 vuotta! :O :O Tuntuu kuin olisi huijattu, että on aikaa ja elämä edessä ja yhtäkkiä se alkaakin olla jo takana päin.

Ne heräämiset tuntuvat tapahtuvan jonkinlaisissa sykleissä: välillä saattaa mennä vuosiakin, kun asiaa ei ajattele ja sitten taas rysähtää. Näin minulle on käynyt useita kertoja elämäni aikana. Nyt alan olla siinä vaiheessa, että pystyn jo iloitsemaan siitä, että yhä olen elossa ja suhteellisen terve. Täytän seuraavaksi 70.

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä. Äitini on kuolemassa ja oma vanhuus iski, kun tajusi olevansa seuraavana jonossa.

Tuo seuraava jonossa kuulostaa tutulta ajatukselta omien vanhempien kuoleman jälkeen. Pelkään että olen masentumassa... jotenkin omituinen olo koko ajan...menopaussikin vielä.

Vierailija kirjoitti:

Olen pikkulapsesta saakka tajunnut tulevani vanhaksi ja kuolevani, ellen kuole jostain syystä jo aiemmin.

Eipä siis häiritse, eikä häiritse naamakaan. Jokainen uusi ryppy on vain kunniamerkki siitä, että olen elänyt.

Jotkut sitten kai eivät tajua tätä?

Olen kyllä aina tajunnut sen.

Mutta siitä huolimatta yllätyin huomatessani, että käteni näyttävät nyt mummoikäisen käsiltä ja valokuvissa näytän oikeasti vanhalta. Nuorena en koskaan tuntenut itseäni viehättäväksi, mutta kun katson nuoruuden valokuvia, niin onhan niissä selvä ero nykyisyyteen.

Sitä en osaa sanoa, mitkä ajat olisivat olleet hyviä aikoja. Ehkä ajat, jolloin olin toiveikkaampi tulevaisuuden suhteen.

Musta on ihan ok olla vanha (60v). Rauhottuu bähän tämä elämä. On aikaa kaikenlaiselle kivalle. Ruuhkavuodet ohi. Lapsilla oma elämä. Omat vanhemmat jo poissa. Ei ole koskaan tainnut olla näin rentoa tämä elämä.

Olen 60 v ja vielä en ole herännyt tuohon todellisuuteen. Kysy uudestaan 30 vuoden päästä.

Tajusin justiinsa että olen elänyt puolet elämästäni jos elän vanhaksi. Olen 37. Puolet mennyt ihan silmänräpäyksessä. Toinenkin puoli kohta mennyttä.... 

Vierailija kirjoitti:

Mulle tämä tuli nyt 60+vnä.

En tunnista kroppaani enkä naamaani, en vanhene ns kauniisti vaan olen muutaman kilon (7) ylipainoinen ja näytän muovailuvahaköntiltä. Hiukset on ainoa mitkä on yhtä kauniit kuin ennenkin, tosin väri vähän outo harmaan-punertavanraidallinen. Mutta paksut, puolipitkät ja taipuisat. 

Kivut ja säryt on hanurista.

Outoa koska sisältä olen edelleen hädintuskin 45v! 

Mitä laihempi sen pahemmalta kasvot näyttävät kun vanhenee. Et tarvi fillereitä, botoxeja ym jos et oo ihan rasvaton, iloitse siitä.