Hengellisen laulun aiheuttama ahdistus

Tuntu siltä, että se Jeesus murtautuu mun sydämeen väkisin :)



Nyt ajattelen sen niin, että vaikka ihminen olisi kuinka päättänyt järjen kanssa olla uskomatta, voi Jeesuksen silti löytää sopivana hetkenä.

hiukan toisin. Että ovienkin läpi tullaan, eikä missään saa olla rauhassa :-(

mutta ko. laulu on aika koskettava ja lohduttava, jos mietit vankeudessa, lukittujen ovien takana, yksinäisyysessä ja toivottomuudessa olevia ihmisiä. Kukaan ei tule, kukaan ei kuule itkuani. Vankeus voi olla konkreettista vankilavankeutta tai sisäistä vankeutta, kahlittuna olemista oman elämänsä tuskaan. Itse ymmärrän ja kuulen laulun sanat tästä näkökulmasta: ei ole niin toivotonta tilannetta, ei ole niin järeitä lukkoja, ettei Jeesus voisi tulla luoksesi ja antaa sinulle sisäisen vapauden. Jeesuksella on voima murtaa esteet ihmisen ja armollisen Jumalan väliltä, mutta hän ei tule ihmisen sieluun kuin "norsu lasikauppaan". Hän murtaa lukot, mutta jää sen jälkeen avoimen oven suuhun ja kysyy, saanko tulla peremmälle, saanko tulla viereesi.



Avasiko tämä yhtään laulun sanoja uudesta näkökulmasta?

kuvaannollisen merkityksen. Mutta hienosta ja koskettavasta lyriikasta huolimatta tuo läpi ovien tuleminen särähtää korvaani. Siinä on jollain tavalla pelottava vivahde. Voisi laulaa, että läpi vihan ja katkeruudenkin herran rakkaus ja armo tavoittaa. Mutta toihan on aika vaikea pukea laulussa sanoiksi :-(

Pitäisi laulaa, että läpi tunnelukkojenkin herra jessus tulla voi.

Jeesus heräsi kuolleista ja pääsi haudasta pois (ehkä siinä oli lukittu ovi)

suomalainen virsirunoilija Anna-Maija Raittila.



Ev.lut. kirkon nettisivuilta löytyy seuraava taustatieto:



"Virren ytimen muodostava kertosäe liittyy Johanneksen evankeliumin kohtiin (20:19 ja 29), jotka kertovat ylösnousseen Jeesuksen ilmaantumisesta opetuslasten keskelle, kun ovet olivat lukossa: "Läpi lukkojenkin / Herra Jeesus tulla voi. / Kuolleista hän noussut on." "



Joh 20:19 ja 29 kuuluvat näin:



Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen oviensa takana, sillä he pelkäsivät juutalaisia. Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!"



Jeesus sanoi hänelle (Tuomaalle): "Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe!" (me kaksituhatta vuotta myöhemmin maanpäällä tallaajat)



*****



On hyvä muistaa, että joskus laulun sanojen tekijä valitsee sanansa niin vahvasti omasta elämästään käsin, etteivät ne avaudu ulkopuolelle, ainakaan ellei tiedä sanoittajan elämän taustaa. Eikä kaikista lauluista tarvitse edes pitää, on ne sitten hengellisiä tai ns. maallisia, eikä kaikki hengelliset ilmaisut sovi jokaisen suuhun.

Ahdistusta ehkä lievittää, jos miettii ko. virren 104 säkeistöjen alkuja (joista seuraavat lauseet lauletaan kahdesti ja niiden jälkeen tulee kertosäe):



1 Pilvimuurista valo välähtää

2 Kuka tuskaani hiljaa koskettaa

3 Mistä riitaamme hymy leviää

4 Alas syntiimme armo kumartuu

5 Pyhä Henki luo juhlan sydämiin



Virsi on pääsiäisajan virsi, melodialtaan valoisa ja helposti mieleen tarttuva negrospirituaali. Kertosäkeen liittäminen näihin taustatietoihin ei mielestäni johda siihen tulkintaan, että Jeesus tulee kirveen kanssa asuntosi ovesta sisään, jos et vapaaehtoisesti kerro alaoven koodia. Anteeksi brutaali vertaus, mutta harmi, jos kaunis virsi muuntautuu pelon ja ahdistuksen lähteeksi. Tällainen "lukkojen läpi tuleminen" ei istu kristinuskon kokonaissanomaan. Kyllä se niin päin on, että Jeesus koputtaa ovelle ja odottaa ihan rauhassa, avataanko ovi, eikä ala rettelöimään, jos ovi pysyy kiinni.



Ap, helpottiko tämä yhtään ahdistustasi? Ei niin, että tästä pitäisi tämänkään jälkeen tulla lempivirtesi, mutta kestätkö paremmin, jos lapsesi haluaa rallatella tätä laulua?

ylipäätään keskustelu uskosta.



Ahdistaa tuo eläminen tyhjän päällä, jonkun oppien mukaan jota ei oikeasti ole olemassakaan, miten on mahdollista että sellaisesta puhutaan.



Uskosta ja uskonnosta puhuminen on edesvastuutonta, sillä se sisältää niin paljon ahdistavia tekijöitä ja pahuutta ja muiden (lähinnä väärin uskovien) ahdistelua ja halveeraamista, jopa tappamista.



Voisiko uskontokeskustelut siirtää kokonaan niille tarkoitetuille sivustoille.

Mua ahdistaa ylipäätään keskustelu uskosta.

Ahdistaa tuo eläminen tyhjän päällä, jonkun oppien mukaan jota ei oikeasti ole olemassakaan, miten on mahdollista että sellaisesta puhutaan.

Uskosta ja uskonnosta puhuminen on edesvastuutonta, sillä se sisältää niin paljon ahdistavia tekijöitä ja pahuutta ja muiden (lähinnä väärin uskovien) ahdistelua ja halveeraamista, jopa tappamista.

Voisiko uskontokeskustelut siirtää kokonaan niille tarkoitetuille sivustoille.

Nämäkin ovat uskosta puhumista:

Mistä tulen, missä olen, minne menen? Mikä on elämäni mieli ja tarkoitus, erityisesti elämäni turvallisuuskäsitystä murentavan kriisin aikana? Onko olemassa muuta todellisuutta kuin aisteilla havaittava ja tieteellisesti todistettava? Miten minun tulisi elää elämääni, mikä on oikein, mikä väärin, kuka sen määrittää? Mistä löydän elämääni ilon, toivon ja luottamuksen silloin kun olen ne hukannut?

Elämänkatsomuskysymykset ovat ihmisenä olemisen peruskysymyksiä. Eläimet eivät ilmeisesti sellaisia pohdi. Joskus olisikin tosi kiva olla päivä laitumella apilaa jauhava lehmä ja tai pallon perässä juokseva koira kuin kohdata ihmiselämän haasteita.

Mikä sinua ahdistaa siinä, jos joku ihminen on edellämainittuihin kysymyksiin löytänyt erilaiset vastaukset kuin sinä? Mikä tässä hengellisestä laulusta käydyssä keskustelussa herätti sinussa tunteen väärin uskovien ahdistelusta ja halveeraamisesta? Kyse oli laulun tulkinnasta ja mielestäni nimenomaan siitä näkökulmasta, ettei ole yhtä oikeaa tapaa ymmärtää laulun sanoja.

Samalla perusteella sinkut tai eronneet voisivat pyytää parisuhdekeskustelujen siirtämistä omille sivustoilleen, koska voi "ahdistaa tyhjän (eli luulotellun rakkauden) päällä eläminen", jos itsellä ei ole kokemusta tai luottamusta siitä, että rakkautta voi olla.

Saatko rehellisesti kiinni siitä, mikä sinua pohjimmiltaan ahdistaa?

Mietitytti lähinnä se, että miksi uskosta/jeesuksesta yritetään tehdä jokin konkreettinen olento (kuten muumipeikko)? Eikö rakkaus, suvaitsevaisuus ja anteeksianto ole jotain, jonka soisi olevan aina ja kaikkialla läsnä. Ei sen tarvitse ovien läpi tunkea. Taidan tehdä liian suuren numeron tästä biisistä...

Järkyttävää, miksi pakotatte lapsenne uskontoon, kunnon aivopesua. Rassukat joutuvat elämään tuossa jumalan, jeesuksen ja herranpelossa. Kunpa saisivat itse valita aikuisena haluavatko uskoa tuohon hölynpölyyn, ja vielä lukkojen läpi tullaan!! Antakee lapsillenne sitä armoa!!

se, että uskosta puhutaan ja monesti juuri siihen sävyyn, että joku usko on parempi kuin jokun toinen.

Kristilliset arvot ovat osa länsimaista ja suomalaista yhteiskuntaa. Mutta pitääkö siihen uskontoa sekoittaa. Tarkoitan, että arvot voivat olla hyviä ja länsimaalaisia, ilman että sillä on uskon kanssa mitään tekemistä. Usko helposti kategorisoi ihmisen johonkin, kun mielestäni arvoista ja elämänarvoista voi keskustella osana yhteiskuntaa ja fiksuja ihmisiä. Ei siihen tarvita uskoa ja muita satuolentoja.

Yhteiskunnan pitäisi ottaa vahvempi osa jäsenistään, eli yhteiskunnalliset instanssit voisivat vastata hautaamisesta, avioliittoon yhdistämisestä, lasten iltapäiväkerhoista ja monista muistakin yhteiskuntaa pystyssäpitävistä arvoista.

Miki näihin ihmiselle tärkeisiin arvoihin pitää sekoittaa Jumala ja väittää että hän sanelee sinulle miten pitää elää, ja että arabimaissa elävät ihmiset ovat vääräuskoisia, vaikka hekin ovat aivan taavalllisia ihmisiä, samoine tarpeineen kuin mekin.

En halua osallistua Jumalan tekoihin, joilla tapetaan ihmisiä ja tuomitaan muut "erilaisiksi" vain sen perusteella missä oavt syntyneet ja mihin Jumalaan sattuvat uskomaan, ilman omaa syytään.

Mua ahdistaa ylipäätään keskustelu uskosta.

Ahdistaa tuo eläminen tyhjän päällä, jonkun oppien mukaan jota ei oikeasti ole olemassakaan, miten on mahdollista että sellaisesta puhutaan.

Uskosta ja uskonnosta puhuminen on edesvastuutonta, sillä se sisältää niin paljon ahdistavia tekijöitä ja pahuutta ja muiden (lähinnä väärin uskovien) ahdistelua ja halveeraamista, jopa tappamista.

Voisiko uskontokeskustelut siirtää kokonaan niille tarkoitetuille sivustoille.

Nämäkin ovat uskosta puhumista:

Mistä tulen, missä olen, minne menen? Mikä on elämäni mieli ja tarkoitus, erityisesti elämäni turvallisuuskäsitystä murentavan kriisin aikana? Onko olemassa muuta todellisuutta kuin aisteilla havaittava ja tieteellisesti todistettava? Miten minun tulisi elää elämääni, mikä on oikein, mikä väärin, kuka sen määrittää? Mistä löydän elämääni ilon, toivon ja luottamuksen silloin kun olen ne hukannut?

Elämänkatsomuskysymykset ovat ihmisenä olemisen peruskysymyksiä. Eläimet eivät ilmeisesti sellaisia pohdi. Joskus olisikin tosi kiva olla päivä laitumella apilaa jauhava lehmä ja tai pallon perässä juokseva koira kuin kohdata ihmiselämän haasteita.

Mikä sinua ahdistaa siinä, jos joku ihminen on edellämainittuihin kysymyksiin löytänyt erilaiset vastaukset kuin sinä? Mikä tässä hengellisestä laulusta käydyssä keskustelussa herätti sinussa tunteen väärin uskovien ahdistelusta ja halveeraamisesta? Kyse oli laulun tulkinnasta ja mielestäni nimenomaan siitä näkökulmasta, ettei ole yhtä oikeaa tapaa ymmärtää laulun sanoja.

Samalla perusteella sinkut tai eronneet voisivat pyytää parisuhdekeskustelujen siirtämistä omille sivustoilleen, koska voi "ahdistaa tyhjän (eli luulotellun rakkauden) päällä eläminen", jos itsellä ei ole kokemusta tai luottamusta siitä, että rakkautta voi olla.

Saatko rehellisesti kiinni siitä, mikä sinua pohjimmiltaan ahdistaa?

Se voi olla vaikeaa kaiken sen aivopesun jälkeen, jota koko elämänsä on joutunut kuulemaan. Tässä vinkki kuitenkin, jolla voit helpottaa ahdistustasi: Etsi varmoja todisteita siitä, että Jeesus oli olemassa. Aivan, niitä ei löydy, koska niitä ei ole. Tutustu myös kristinuskon syntyvaiheisiin ja samalla muihin mytologioihin. Huomaat hämmästyttävää yhdenmukaisuutta mm. Osiris- ja Dionysos tarujen kanssa.



Ajatelkaapas, jos emme olisi aiemmin kuulleet Jeesus-tarua ja nyt löydettäisiin jostain luolasta tällainen kertomus. Kuinka moni uskoisi sen todeksi?



Mieti kaikkea sitä pahaa mitä kristinusko (ja monet muut uskonnot) ovat maailmassa saaneet aikaan. Ennemmin kannattaa ahdistua siitä, että miljoonat ihmiset yhäkin uskovat raamatun kertomusten olevan täyttä totta.

Aloitin tämän ketjun hieman provosoiden. Keskustelua syntyikin. Itse koen uskonnon jonain muuna kuin ovien läpi tulevan jeesuksena. Minulle Jumala vain ON, aina ja kaikkialla oleva harmonia ja rakkaus. Enkä pidä itseäni sellaisena uskovaisena, kuin miksi sana yleensä mielletään. Mietin vain, että tuollaisia lauluja lapset laulavat kouluissa...

Laulu vain herättää sinussa syvemmät pohdinnat. Ja se on hyvä!



Jeesus oli historiallinen henkilö, tämä osa Jeesuksesta ei ole uskon kysymys. Jeesuksen historiallisuuden kiistäminen olisi yhtä perusteltua kuin jos meidän 2000-luvulla syntyneet lapsemme väittäisivät, että Kekkonen on aikuisten satuhahmo tai minä väittäisin, että Kiihtelysvaaraa ei ole olemassa, koska minä en ole siellä koskaan käynyt. Tästä syystä Jeesuksen konkreettisuus on kiistämätöntä. Täysin toinen juttu on se, mikä merkitys Jeesuken elämällä ja sanomalla on kuhunkin ihmiseen tänä päivänä. Ylösnousemususko on täysin uskon varainen asia, jota tiede ei voi todistaa kumpaankaan suuntaan, todeksi tai epätodeksi.



Pienten lasten on usein helpompi hahmottaa maailmaa konkreettisten asioiden kautta ja usein me aikuiset myös yksinkertaistamme asioita - joskus myös suotta. Ongelma syntyy, jos lapsen uskonnollisuus on ollut liian konkreettista, ilman uskonnollisen ajattelukyvyn, henkisen ja hengellisen miekkailun harjoittamista. Kun lapsi joutuu nielemään sen karvaan kalkin, ettei joulupukkiakaan oikeasti ole (kai... olisiko sittenkin pieni toivonripe jäljellä?) ja rakkaat vanhemmat ovat jauhaneet samantyyppisesti kiiltokuva-Jeesuksesta, samaan romukoppan joutavat niin joulupukki kuin Jeesuskin. Joku elää rippikouluikään tai opiskelujen alkuun saakka liian konkreettisessa uskonnon maailmassa ja saavat ahaa-elämyksen rupeamalla seurustelemaan vapaa-ajattelija-agitaattorin kanssa ja kokee suuren valaistumisen: olen älykäs ja vapaa, minun ei tarvitse uskoa mihinkään hölynpölyyn ja tehtäväni on viedä tätä uutta ilosanomaa eteenpäin kaikille uskonorjuudesta kärsiville. (No, nyt meni sarkasmin puolelle, nöyrät anteeksipyyntöni...)



Oma nelivuotiaani pohtii tällaisia kysymyksiää: kumpi on isompi, maailma vai Jumala tai miten Jumala voi nähdä sälekaihtimien läpi, jos ihmiset ei voi tai miten Jumalaa voi muka kuulla rukouksessa, kun se puhuu niin hiljaa, ettei millään kuule. Nämä ovat konkreettisia kysymyksiä, mutta iloitsen siitä, että kysymyksiä syntyy, eikä kyse ole vain opittujen lauseiden toistamista. Minulle ei ole uhka se, että lapseni tekisivät toiset johtopäätökset uskonkysymyksissä kuin itse, vaan se, että he eivät ajattelisi yhtään mitään (paitsi rahaa) tai olisivat täysin lukossa ja defensiivisiä uskonkysymyksiä kohtaan. Ihminen on silloin aika kelottunut kuori.



Päiväkodissa käydään myös kiivaita uskontokeskusteluja (lapset toistavat vanhempiensa ajatuksia) ja lapseni vakuuttaa iltapalalla murokupin reunalla: "Minä kyllä uskon Jumalaan, vaikka Pekka ei." Minusta tämä on loistavaa! Nelivuotias siis pystyy hyvin ymmärtämään sen, että eri ihmiset vastaavat samaan kysymykseen eri tavoin ja silti tuon "toisinajattelijan" kanssa voi ihan leppoisasti leikkiä yhdessä ja kutsua tämän synttäreille. Miten tämä on niin vaikeaa meille aikuisille?



Aikuiseen hengellisyyteen kuuluu uskonnollisen kielen ymmärtäminen. Se on epätarkkaa, usein kuvainnollista ja runollista. Sillä ei ole tarkoitus selitää asioita samoin kuin tieteellisessä kielessä.



Lopuksi ja vielä kerran: ap, sinun ei tarvitse tykätä lapsesi laulaman hegellisen laulun sanoista. Osa hengellisistä lauluista on ihan... kökköroskaa. Itse en koe tätä laulua niin, mutta monet muut nostavat niskakarvat pystyyn.

Yksikään tutkija maailmassa, eikä yksikään tutkimus ole vielä tähän päivään mennessä kyennyt todistamaan, että Jeesus olisi oikeasti elänyt maan päällä. Sellaisia todisteita ei ole todellakaan ole olemassa.

ahdistaa asian toinenkin puoli



Tätä keskustelukerjua lukiessa alko ahdistaa se, että ihmiset on nykypäivä niin ahdasmielisiä, ettei uskon asioista saa enää puhua joutumatta leimatuksi joksikin tyranniksi ym. Miettikääpä omalle kohalle. Väitetään, että uskovaiset ovat ahdasmielisiä ja tuomitsevia, mutta nää viestit kertoo kyllä jotain aivan muuta. Missä on se nykyajan suvaitsevaisuus ja tasa-arvo ym. uskonnonvapaus.



ei voi muuta kuin pyöritellä päätään. keskiajallakin oltiin suvaitsevaisempia.

Karmeeta herran pelkoa!!

Järkyttävää, miksi pakotatte lapsenne uskontoon, kunnon aivopesua. Rassukat joutuvat elämään tuossa jumalan, jeesuksen ja herranpelossa. Kunpa saisivat itse valita aikuisena haluavatko uskoa tuohon hölynpölyyn, ja vielä lukkojen läpi tullaan!! Antakee lapsillenne sitä armoa!!

Omasta kirjoituksestasi voisin tehdä yhtä luotettavan päätelmän, että sinä mitätöit kaikki lapsesi herkät kyselyt ja pohdiskelut hölynpölynä ja välität omaa armoasi (tai mikä nyt olisi sopivampi, ei-hengellinen termi).

Opetatko lapsillesi, että kaikissa kodeissa, joissa vanhemmat ovat poliittisesti aktiivisia, lapset ovat järkyttävän aivopesun kohteina? Tai kun näette koiran irtonaisena kuntopolulla, kannattaa vetää haulikko esiin, koska todennäköisesti se on susi?

Mihin sinä uskot (ei-hengellisesti) vai uskotko mihinkään? Rakkauteen, anteeksiantamiseen, lupaan tehdä virheitä ja kasvaa ihmisenä, hyvyyteen ihmisten välillä? Et kai vain välitä näitä uskomuksiasi lapsillesi, vaan annat heidän aikuisena päättää, uskovatko tuollaisiin hölynpölyihin? Millä sinä todistat lapsillesi, että elämässä kannattaa uskoa ja luottaa hyvään, maailmassahan tapahtuu paljon tuhoa?

Onhan niitä, onhan?



t. lapsuuden uskossa elävä ja myös välillä epäilevä