Kun tapailee lupaavan oloista ihmistä, ja tämä pilaa jatkuvasti tunnelman puhumalla eksistään
Muutama kerta vielä menisi, mutta miksi ex pitää ottaa vähän väliä esille? Ikävintä on, jos puhe menee seksiaktien tai eksän anatomisten yksityiskohtien kuvailuun. Välillä puhutaan ihannoiden jostain nuoruuden seurustelukumppanista, välillä taas jostakusta toisesta, toisinaan taas jostain entisestä ihastuksesta.
Tapailin äskettäin erästä miestä lyhyen aikaa ja tiedän hänen entisistä kumppaneistaan enemmän kuin haluaisin tietää. Lyhytaikaisella tyttöystävällä oli kuulemma ahdas emätin ("ootte molemmat sillai pienipimppaisia"), pitkäaikaisella naisystävällä puolestaan oli rais.kaus.fantasia ("ai et tykkää tommosista puheista? Se oli vitsi, mut mun eksä kyllä tykkäs tommosista jutuista.")
Noista puheista tulee oudon kiusallinen ja loukattu olo. En voi olla ajattelematta, että kyse on jonkinlaisesta vertailusta. Toki mies taisi olla muutenkin sosiaalisesti törppö.
Ymmärrän, että ex-kumppanit nousevat jossain vaiheessa esille, mutta että ihan koko ajan! Lopulta v-tuttaa niin paljon, ettei halua kuulla sanaakaan yhdestäkään eksästä. Ei yhden ainoaa sanaa, ei mistään aihepiiristä.
Te ex-kumppaneista jaarittelijat, miksi toimitte niin?
Kommentit (156)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten päädyit tuon kanssa treffeille? Miten näytti lupaavalta sitä ennen?
Mies asuu melkein naapurissani tai samassa pihapiirissä oikeastaan. Törmäsimme siis toisiimme silloin tällöin ja juttelimme niitä näitä, mutta meni useita kuukausia siihen kunnes aloimme varsinaisesti tutustua. Reilu kuukausi sitten aloimme jutella enemmän, ja siitä se sitten lähti.
Lupaavalta tuntui se, että meillä oli hyvä keskusteluyhteys ja paljon yhteisiä kiinnostuksenkohteita sekä puheenaiheita. Valitettavasti miehen törppöys ja moukkamainen käytös johti tapailun loppumiseen.
- ap
Tulee mieleen tapailemani nainen.
Tykkäisit seurustella kanssani, koska minulla ei ole eksiä.

Jaa, mitenkäs?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyypistä joka puhuu jatkuvasti eksästään, tulee ekana mieleen, että ei ole päässyt eksästään yli tai irti. Useammasta eksästä puhuminen toistuvasti kuulostaa kummalliselta ja varsinkin tuollainen seksiasioiden muisteleminen, lemppaisin hänet heti.
Entäs kun tyyppi puhuu esim 7:stä exästään? Ajatteleeko kaikkia exiään koko ajan?
Anarkistimiehen puheissa seikkailivat:
- hänen lastensa äiti (keijukaismaisen näköinen Intian basaari -tyyliin pukeutuva hippi)
-lyhytaikainen tyttökaveri, jonka kanssa ei ollut niin vakavaa (ilmeisesti villi polyamorian harrastaja)
- neuroottinen taiteilija (se jolla oli ahdas vagina
Joo.. aattelin vaan kun vaikutti siltä että korostit sitä. Ja mietin vaan että jotenkin pahasti ajattelit silleen ajattelevasta naisesta, kun mainitsit tämän olevan se alkoholisti.. mutta se siitä..
Toki on erittäin hämmentävää että a)tuollaisia edes kerrotaan eteenpäin. Kuten sanoin niin en ole itse kertonut asiaa kellekään, itseasiassa tämä on eka kerta että asian edes kirjoitan anonyymisti. Ja b) että mies luulee että kun ex on fantasioinnut tuollaisesta niin sinäkin niin tekisit.
Että todella oikein että jätit törpön miehen.
Kuinka joku sortuukaan noin alkeelliseen virheeseen. Joka ikisessä deittailuneuvojen listassa varoitetaan, ettei eksistä kannata paljon puhua.
Vierailija kirjoitti:
Tykkäisit seurustella kanssani, koska minulla ei ole eksiä.
Onko varmaa, ettet jauha kuitenkin jostain vanhoista ihastuksistasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tykkäisit seurustella kanssani, koska minulla ei ole eksiä.
Onko varmaa, ettet jauha kuitenkin jostain vanhoista ihastuksistasi?
Ei ole sellaisiakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyypistä joka puhuu jatkuvasti eksästään, tulee ekana mieleen, että ei ole päässyt eksästään yli tai irti. Useammasta eksästä puhuminen toistuvasti kuulostaa kummalliselta ja varsinkin tuollainen seksiasioiden muisteleminen, lemppaisin hänet heti.
Entäs kun tyyppi puhuu esim 7:stä exästään? Ajatteleeko kaikkia exiään koko ajan?
Anarkistimiehen puheissa seikkailivat:
- hänen lastensa äiti (keijukaismaisen näköinen Intian basaari -tyyliin pukeutuva hippi)
-lyhytaikainen tyttökaveri, jonka kanssa ei ollut niin vakavaa (ilmeisesti villi polyamorian harrastaja)
Tarkoitukseni ei ollut sheimata ketään fantasioiden takia. Kirjoitan toisinaan hieman ivalliseen sävyyn, koska olen ollut poissa tolaltani.
Lisäksi, kiitän sinuakin tuesta.
- ap
Vierailija kirjoitti:
Kuinka joku sortuukaan noin alkeelliseen virheeseen. Joka ikisessä deittailuneuvojen listassa varoitetaan, ettei eksistä kannata paljon puhua.
Niinpä. Useimmat ihmiset kai yrittävät antaa deittaillessa hyvän kuvan itsestään, mutta tuo mies paljasti heti kaikki vikansa ja suorastaan korosti niitä.
- ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapailin lupaavan oloista miestä (mm. kolme akateemista loppututkintoa, hyvä työpaikka. Jutut liukui usein exiin ja heidän kanssa harrastettuun sm-seksiin, alistamiseen,karvoitukseen, Satisfyerin käyttöön, squirttauksiin, jne. Somea seuraamalla pystyi helposti päättelemään, kenestä oli kulloinkin kyse. Ihan fiksunoloisia, hyvissä viroissa olevia naisia kaikki.
Myös lupaavan oloinen voi olla vakavasti häiriintynyt,
Ai kamala.
Minun tapailukumppanini sanoi, että minun kannattaisi hankkia Hitachi-hieromasauva. Hän jatkoi: "Itse asiassa mulla taitaa olla sellainen tuolla jossain. Se pitää vain korjata."
Taisi olla jonkun eksän käytössä ollut sauva. Juu kiitos ei.
- ap
Ja olet vielä tämän kanssa tekemisissä? Toihan on niin käsittämättömän nolo tapaus, että ihmettelen miten edes alennut olemaan tai kertomaan koko äijästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapailin lupaavan oloista miestä (mm. kolme akateemista loppututkintoa, hyvä työpaikka. Jutut liukui usein exiin ja heidän kanssa harrastettuun sm-seksiin, alistamiseen,karvoitukseen, Satisfyerin käyttöön, squirttauksiin, jne. Somea seuraamalla pystyi helposti päättelemään, kenestä oli kulloinkin kyse. Ihan fiksunoloisia, hyvissä viroissa olevia naisia kaikki.
Myös lupaavan oloinen voi olla vakavasti häiriintynyt,
Ai kamala.
Minun tapailukumppanini sanoi, että minun kannattaisi hankkia Hitachi-hieromasauva. Hän jatkoi: "Itse asiassa mulla taitaa olla sellainen tuolla jossain. Se pitää vain korjata."
Taisi olla jonkun eksän käytössä ollut sauva. Juu kiitos ei.
- ap
Ja olet vielä tämän kanssa tekemisi
Emme ole enää tekemisissä.
- ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyypistä joka puhuu jatkuvasti eksästään, tulee ekana mieleen, että ei ole päässyt eksästään yli tai irti. Useammasta eksästä puhuminen toistuvasti kuulostaa kummalliselta ja varsinkin tuollainen seksiasioiden muisteleminen, lemppaisin hänet heti.
Entäs kun tyyppi puhuu esim 7:stä exästään? Ajatteleeko kaikkia exiään koko ajan?
Anarkistimiehen puheissa seikkailivat:
- hänen lastensa äiti (keijukaismaisen näköinen Intian basaari -tyyliin pukeutuva hippi)
-lyhytaikainen tyttökaveri, jonka kanssa ei ollut niin vakavaa (ilmeisesti villi
Joo tuen ja tsemppaan ehdottomasti sinua, itselläkin on käynyt niin että monesti on mennyt maku exästä puhuviin, vaikka edes noin kauhealla tavalla ole puhuttu kuin sulle. No pil kusta on joskus mainittu. Karseeta on myös exän haukkumiset, tulee mieleen ettei ole päässyt irti. Ja ihmettelen myös että miksi niin moni mies puhuu exästä existään. Mulle riittäis vaan tieto montako seurustelusuhdetta ja miten pitkiä. Jonkunlainen ystävyyskin on ihan ok, kun vaan se ei ole multa / meidän suhteelta pois. Kyllä nyt joitakin asioita saa neutraaliin sävyyn exästä todeta. Kyllä sen äänensävystä kuulee millaiset tarkoitusperät on.
Vierailija kirjoitti:
Anustappi-alistajan johtama organisaatio mm. *avustaa vauvaperheitä vuorovaikutukseen silloin kun perheen elämäntilanteeseen liittyy lapseen tai vanhempiin yhteydessä olevia varhaista vuorovaikutusta ja sen kautta kiintymyssuhteen kehittymistä hidastavia, häiritseviä tai ehkäiseviä tekijöitä.*
Kiinnostaisi tietää jotain hänen varhaisesta kiintymyssuhteestaan..
Anteeksi mutta tuo anustappi-alistaja 🤣 nauran täällä vedet silmissä ja lapset ihmettelee että mikä hepuli äidille tuli 🤣
Mun mielestä existä ei sinänsä ole outoa tai tuomittavaa puhua, mutta se riippuu tavasta ja asiayhteydestä. Jotkut seksielämään liittyvät jutut kuulostavat ihan oudoilta. En viitsi ylipäänsä puhua noista asioista kenellekään.

Kyllä, riippuu asiayhteydestä. Voihan sitä vaikka kertoa, että asuin monta vuotta paikkakunnalla X ja sinne päädyin silloisen puolison perässä. Se on elettyä elämää, ja on luonnollista, että usean vuoden pituinen ja mahdollisesti tärkeäkin ajanjakso nousee joskus puheenaiheeksi.
Sen sijaan ei ehkä kannata kovin runsassanaisesti hehkuttaa, että eksä oli söpö ja ihqu. Tai millaiset genitaalit eksällä oli tai mistä ex fantasioi.
- ap
Oloni on hieman parempi kuin eilen tai toissapäivänä.
Siltikin tuntuu hieman ikävältä se, että mies testaili ja provosoi minua tarkoituksella. Hänhän myönsi tämän itsekin jossain yhteydessä - tosin väitti, että existä puhuessaan hän ei halunnut loukata minua. Alkaa kyllä tuntua, että kyseessä oli tietoinen valinta. Triangulaatio, negaaminen, mikä lie.
Jutellessani miehen kanssa ensimmäisiä kertoja sain vaikutelman avoimesta, ennakkoluulottomasta ja hieman omalaatuisesta tyypistä, joka vaikutti tutustumisen arvoiselta. Asperger tuntui sopivan häneen ja selitti hänen käytöstään.
Nyt kuitenkin mietin, että mies on mahdollisesti LUKENUT ASPERGERISTA ja omaksunut siitä itselleen tiettyjä käytösmalleja ikään kuin antaakseen itselleen luvan käyttäytyä huonosti.
Mikäli olen oikein ymmärtänyt, asperger-henkilöt ovat tyypillisesti rehellisiä, oikeudenmukaisia ja sääntöjä noudattavia. Tämä mies ei sellaiselta vaikuta.
Vähän pistää miettimään, millaisen tyypin kanssa oikein olin tekemisissä ja mitähän siellä maskin alla onkaan.
- ap
Kuulostaa, että tyypillä on narsistisia piirteitä. Voi olla jopa jonkin sortin sosiopaatti.
"Eli anarkia on aate joka tuhoaa itsensä nostamalla brutaalit kehitysmaalaiset kulttuurit jalustalle ja tuhoamalla perinteiset ja kiinteät yhteiskuntarakenteet, jotka pitävät heikoimmistakin huolta. OT"
Wau. Menipä ohi niin, että heilahti. Paitsi tietysti jos on sitä mieltä, että seksuaalivähemmistöjä ja veloja ei saa olla olemassa, vaan perinteinen ja kiinteä yhteiskuntarakenne on heterosuhde, jossa 2 lasta, niin silloin toki on anarkistista rikkoa tämä niin, että seksuaalivähemmistöt ja velatkin saavat olla olemassa.
Tai jos perinteinen, kiinteä yhteiskuntarakenne on, että jokainen pärjätköön omillaan (esim. Yhdysvallat) ja anarkistisesti haluaa, että yhteiskunta pitäisi huolta myös heistä, jotka eivät siihen kykene sen sijaan, että jättävät nämä kaduille kamppailemaan mielenterveysongelmien, terveysongelmien, työttömyyden jne. kanssa, niin wautsi wau. Hirveä yhteiskunnan hajottaminen ehdottaa, että ihmisellä olisi ihmisarvoinen elämä siitä huolimatta, miten sen hetkinen yhteiskunta hänet arvottaa.
Tuolla kehityskaarella meillä olisi edelleen orjuus ja naisilla ei olisi ihmisoikeuksia tai äänioikeutta, koska nekin ovat aikoinaan vaatineet perinteisen ja kiinteän yhteiskuntarakenteen tuhoamista.