Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi en onnistu äitinä vaikka olen yrittänyt nämä kaikki?
30.06.2024 |
Olen yrittänyt aivan parhaani ja aivan kaiken minkä keksin, aivan kaiken mitä olen hyvistä kasvatusoppaista lukenut. Olen ollut paljon läsnä lapselle, viettänyt todella paljon yhdessä aikaa, olen lukenut, laulanut, kuunnellut murheet, puhaltanut kaikki pipit, opettanut paljon uusia taitoja, jaksanut hermostumatta jokaöiset heräämiset keskellä yötä, rauhoittanut painajaisten jälkeen, lukenut useita kasvatusoppaita ja ottanut niistä hyviä neuvoja käyttöön, olen sanoittanut tunteita, kuunnellut lapsen mielipiteen oikeastaan aina, pitänyt johdonmukaiset rajat, mutta tarvittaessa ollut valmis kompromisseihin kun niihin on ollut hyvä syy, huonosta käytöksesta laittanut seuraamuksia, olen joka päivä kehunut jostain ja kertonut rakastavani, olen yrittänyt olla mahdollisimman lapsentahtinen opettaen samalla kuitenkin että omaa vuoroa pitää välillä odottaa, olen tehnyt lähes uupumukseen asti kaikkeni ollakseni hyvä äiti. Ulkoiset puitteet olen huolehtinut hyviksi, meillä on säännölliset rytmit, hyvää ruokaa, kotona ei käytetä alkoholia, lapsi saa tulla yöllä viereen jos pelottaa mutta oma sänkykin hänellä on hyvä, leluja ym on sanan verran kuin muillakin, kaikki pitäisi olla kunnossa.
Silti tunnen lähinnä epäonnistuneeni. Lapsi (nyt viisi vuotta) itkee usein ja paljon, on usein tyytymätön, testaa ja testaa rajoja (jotka aina pitävät) loputtomiin, kiukuttelee paljon pienistä asioista. Mitä olen oikein tehnyt väärin? Miksi tämä on näin vaikeaa?
Kommentit (189)
Toivottavasti lapsesi käy päiväkodissa. Siellä särmiä hiotaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta onhan se nyt fakta, että jos lapsi käyttäytyy huonosti niin äidille tulee paha mieli. Miksi sitä ei saisi sanoa lapselle?
Miksi pitäisi? Häpeäkasvatus? Syyllistäminen? Manipulointi?
En ymmärrä miksi lapsen käytöksestä pitäisi pahoittaa mielensä. Varsinkaan jos lapsi ei saa pahoittaa mieltään aikuisen käytöksestä.
Miksi äiti ei saisi sanoittaa omia tunteitaan siinä missä lapsikin? Ei lapsen käytöksestä PIDÄ pahoittaa mieltänsä, mutta väistämättä siinä pahoittaa mielensä, jos lapsi kiukuttelee ja käyttäytyy huonosti.
Ikävältä kuulostava tilanne.
Väität tuntevasi lapsesi. No, kyllähän lapsensa tietyllä tavalla oppii tuntemaan. Ja sitten kuitenkaan ei. Lapsi on kasvamassa oleva ihme, maailma sisällään. On kunnioittavaa muistaa sekin, eikä väittää tuntevansa lastaan läpikotaisin.
Annatko lapsesi tuntea sinua senkään vertaa? Aina on sanoitettu, juu. Edetty lapsentahtisesti. Suojeltu ja paapottu. Mitä jos nyt edes hiukan olisit oma itsesi etkä ikään kuin äiti-hommissa koko ajan. Naura ja itke, tuiskahda ja pyydä anteeksi.
Ja, nyt on todella aika ryhtyä tuomaan tuohon kahdenkeskiseen symbioosiin muita ihmisiä. Jos isä ei edelleenkään ole kiinnostunut lapsestaan viisivuotiaana, niin isä luiskaan. Jos isä nyt ei kumminkaan mikään ihan hulttio ole, voisit tosiaan itse toteuttaa perheintervention lähtemällä, vaikka viikonlopuksi retriittiin tai alasi seminaariin ulkomaille muutamaksi päiväksi. Isä nyt tuli ekaksi mieleen, mutta jos isä pelkää lapsia tai on liian autistinen hoitaakseen lasta, pitää ihmisiä löytää jostain. Jotka rikkoo teidän kahdenkeskisyyden, vetää kolmioon tai mihin tahansa muuhun kuvioon. Pitkään jatkuvana toi kahdenkeskisyys ei ole terveellistä.
Ja hei, kyllä vanhempi joskus saa suuttua. Ja ilmaista tunteitaan. Tietty oletetaan, että aikuinen osaa säädellä niitä II n ettei mene ihan överiksi.
Ota kirja käteen , heittäydy sohvalle, ota omaa aikaa . Viisivuotiaan pitää osata viihdyttää itseään . Aloita pienin askelin.
Isoin ongelma on tuo isä. Lapsi oireilee isän etäisenä olon vuoksi. Ja ap parka syyttää itseään lapsen oireilusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta kuullostat hyvältä äidiltä, välität ja haluat lapselle hyvää. Minustakin yhteys terveydenhuoltoon, jos arki on kohtuuttoman raskasta. Sieltä ohjaavat tutkimuksiin, perheneuvolaan tms.
Jos kuitenkin haluat odottaa seuraavaan neuvolakäyntiin, niin ota lukulistalle esim. "Tulistuva lapsi" tai "Mitä minä teen tämän lapsen kanssa", niistä voi olla apua, jos lapsi toimii eri tavalla kuin keskivertolapsi.
Ja helpommin sanottu kuin tehty, mutta koita saada rentoutta teidän elämään. Joko olet uupunut tai sitten tavoitetaso on kohtuuton. Jos lapsi on haastava tai neuroepätyypillinen, niin vaadit todennäköisesti lapselta liikaa ja pitäisi keskittyä siihen, että itse saat tukea ja hengähdystaukoja. Ja sanoisin, että mikään kertomasi ei sulje autismia pois, esim. voi olla tai olla olematta asperger. Ja sellainen positiivinen luotto lapseen eli hän tekee parhaansa. Jos pukeutuminen ei onnistu, vaikka hän teknisesti sen osaa, niin sitten hän tarvitsee apua ja syy voi olla vaikka toiminnanohjauksessa. Tsemppiä!
Jotkut isät on tosi "huonoja" pienen lapsen kanssa. Mutta kun lapsesta enempi seuraa(kouluikäisenä) niin tilanne voi parantua.
Suosittelen tutustumista toisiin lapsiperheisiin. Periaatteessa lapsihan voisi jo harrastaa jotain: muskari, temppujumppa, uimakoulu...Siellä voisi tutustua toisiin lapsiin ja äiteihin.
Jos et kerta kaikkiaan saa omaa aikaa, niin lapsiperheiden kotipalvelusta voi saada lastenhoitoapua.
Omasta mielestäni kaikki ihmissuhteet ovat rikkaus, vaikkapa naapurin mummo jos oma mummo ei ole lähistöllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP on oppikirjamainen äiti ja lapsella on kai aika surkea isä. Silti AP miettiin vaan sitä, mitä itse on tehnyt väärin. Kyllä sillä isälläkin on merkitystä.
Et maininnut ulkoilua etkä pitkiä retkiä lapsesi kanssa tms. lainkaan. Aivan kuin olisitte lähes koko ajan sisällä kauppa - ja päiväkotireissuja lukuunottamatta.
Kun on vain se kotipiiri ja seurana vain yksi aikuinen, se on liian vähän lapselle. Tarvitaan paljon jokapäiväistä ulkoilua, ensin tietysti lyhyempiä retkiä ja myöhemmin yhä pidempiä eväsretkiä ja nimenomaan luontopoluille, ei kaduille ja kauppoihin.
Annat lapsen juosta, tutkia, ihmetellä. Tarpoa metsässä, kerätä marjoja, ihmetellä muurahaisia ja kaikenmaailman ötököitä. Opettele itsekin nauttimaan luontoelämyksistä, ihmettelemään ja oppimaan, voittehan ottaa jopa eläin - tai lintu - tms. kirjan mukaan jne.
Kun kumpikin olette ulkoilleet kauan ja joka ikinen päivä, nukutte paljon paremmin ja saatte molemmat levättyä. Joka öinen heräily saattaa jäädä pois, pääset lopultakin ikuisesta eli viiden vuoden jännittämisestä eroon ja alat nauttia lapsesi seurasta, juttelusta, pohdiskeluista, lapsen maailmasta, joka pikkuhiljaa alkaa avautua sinulle. Kuuntele tarkasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisitko hakea tytölle tukiperhettä ?
Lapsi aistii surusi siitä millainen mies talossa asuu. Hänellä myös isän kaipuu.. Aikuinen mies aivan nollatasoinen
Jos hänestä ei ole muuhun, niin alkakoon maksaa muutaman tunnin viikossa MLL lapsenvahdille. Tee sen ajan jotain ihan omaa kodin ulkopuolella.
Toinen vaihtoehto että kerrot miehellesi että olet eron partaalla. Ravistele hänet kantamaan pikku hiljaa vastuuta. Tunti pari kerrallaan. Voisiko häneltä kysyä olisiko itse iloinnut kaltaisestaan isästä lapsena.
Vierailija kirjoitti:
Minusta kuullostat hyvältä äidiltä, välität ja haluat lapselle hyvää. Minustakin yhteys terveydenhuoltoon, jos arki on kohtuuttoman raskasta. Sieltä ohjaavat tutkimuksiin, perheneuvolaan tms.
Jos kuitenkin haluat odottaa seuraavaan neuvolakäyntiin, niin ota lukulistalle esim. "Tulistuva lapsi" tai "Mitä minä teen tämän lapsen kanssa", niistä voi olla apua, jos lapsi toimii eri tavalla kuin keskivertolapsi.
Ja helpommin sanottu kuin tehty, mutta koita saada rentoutta teidän elämään. Joko olet uupunut tai sitten tavoitetaso on kohtuuton. Jos lapsi on haastava tai neuroepätyypillinen, niin vaadit todennäköisesti lapselta liikaa ja pitäisi keskittyä siihen, että itse saat tukea ja hengähdystaukoja. Ja sanoisin, että mikään kertomasi ei sulje autismia pois, esim. voi olla tai olla olematta asperger. Ja sellainen positiivinen luotto lapseen eli hän tekee parhaansa. Jos pukeutuminen ei onnistu, vaikka hän teknisesti sen osaa, niin sitten h
Medikalisoitu lapsuus on arkea yhä useammassa perheessä. Jos lapsi ei käyttäydy kuten toivotaan, niin yhä useamman ensireaktio on ottaa yhteyttä terveydenhoitoon. Terveydenhoidossa on myös valitettavan alhaisella kynnyksellä jaossa esimerkiksi autismi- ja adhd-diagnooseja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset itkee, eivät he osaa vielä ilmaista tunteitaan sanoin kovin hyvin. Oot toiminut oikein, jatka samaan malliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta kuullostat hyvältä äidiltä, välität ja haluat lapselle hyvää. Minustakin yhteys terveydenhuoltoon, jos arki on kohtuuttoman raskasta. Sieltä ohjaavat tutkimuksiin, perheneuvolaan tms.
Jos kuitenkin haluat odottaa seuraavaan neuvolakäyntiin, niin ota lukulistalle esim. "Tulistuva lapsi" tai "Mitä minä teen tämän lapsen kanssa", niistä voi olla apua, jos lapsi toimii eri tavalla kuin keskivertolapsi.
Ja helpommin sanottu kuin tehty, mutta koita saada rentoutta teidän elämään. Joko olet uupunut tai sitten tavoitetaso on kohtuuton. Jos lapsi on haastava tai neuroepätyypillinen, niin vaadit todennäköisesti lapselta liikaa ja pitäisi keskittyä siihen, että itse saat tukea ja hengähdystaukoja. Ja sanoisin, että mikään kertomasi ei sulje autismia pois, esim. voi olla tai olla olematta asperger. Ja sellainen positiivinen luotto lapseen eli hän tekee parhaansa. Jos pukeutuminen ei onn
Olen osittain samaa mieltä, monet 30 vuotta sitten olisivat olleet persoonallisia tai erilaisia ja nykyään saavat diagnoosin. Osittain kyse yhteiskunnan muutoksista (itseohjautuvuusvaatimukset, hektinen/levoton ympäristö) ja osittain siitä, että 30 vuotta sittekin moni olisi hyötynyt erilaisista tukimuodoista. AP ei kuitenkaan vaikuta siltä, että olisi liian helposti juoksemassa terveydenhuoltoon vaatimaan diagnoosia. Johonkin kuitenkin tarvitaan apua, jos 5-vuotias roikkuu äidissä ja äiti kokee itkuisuuden omaksi epäonnistumisekseen. Täällä palstalla on liian vähän tietoa, joten järkevintä on hakeutua neuvolaan/terveydenhuoltoon, jossa voidaan arvioida tarvitseeko tukea lapsi, äiti vai molemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Et maininnut ulkoilua etkä pitkiä retkiä lapsesi kanssa tms. lainkaan. Aivan kuin olisitte lähes koko ajan sisällä kauppa - ja päiväkotireissuja lukuunottamatta.
Kun on vain se kotipiiri ja seurana vain yksi aikuinen, se on liian vähän lapselle. Tarvitaan paljon jokapäiväistä ulkoilua, ensin tietysti lyhyempiä retkiä ja myöhemmin yhä pidempiä eväsretkiä ja nimenomaan luontopoluille, ei kaduille ja kauppoihin.
Annat lapsen juosta, tutkia, ihmetellä. Tarpoa metsässä, kerätä marjoja, ihmetellä muurahaisia ja kaikenmaailman ötököitä. Opettele itsekin nauttimaan luontoelämyksistä, ihmettelemään ja oppimaan, voittehan ottaa jopa eläin - tai lintu - tms. kirjan mukaan jne.
Kun kumpikin olette ulkoilleet kauan ja joka ikinen päivä, nukutte paljon paremmin ja saatte molemmat levättyä. Joka öinen heräily saattaa jäädä pois, pääset lopultakin ikuisesta eli viiden vuoden jännittämisestä eroon ja alat nauttia lapsesi
Lapsi on ollut ap:n kertoman mukaan jo vuoden päiväkodissa ja ap ilmeisesti töissä. Siinäpä sitä ulkoillaan kauan ja joka ikinen päivä kun tullaan kotiin viiden jälkeen. Tuo ylläoleva kommentti vaikuttaa sellaiselta, ettei sen antaja ole tajunnut yhtään mikä on ap:n ongelma. Anteeksi vaan. Ei taida olla retkeilyn tai ulkoilun puute ongelmana.
Mutta se on just se, että ne, joilla on ne mukautuvat lapset, kuvittelee että kyse on ulkoilun puutteesta tai jostain muusta normaalien rutiinien puutteesta. Jo tuo että "anna lapsen juosta, tutkia, tarpoa metsässä" kertoo hyvin että ohjeen antajalla ei ole hajuakaan millaista on olla esim metsäretkellä herkästi reagoivan (jollaiseksi miellän ap:n lapsen ap:n kuvauksen perusteella) lapsen kanssa. Lapsi ei todellakaan vapaaehtoisesti kirmaa pitkin metsiä ihanien ötököiden perässä 😭
Ap:lle on sattunut herkkä lapsi, jolla saattaa olla aistiyliherkkyyksiä tms ongelmaa lisäksi. Suosittelen ap:lle lämpimästi Elaine N. Aronin kirjaa "Erityisherkkä lapsi". Uskooko erityisherkkyyteen ilmiönä tai ei, sillä ei ole merkitystä, sillä kirjassa olevia neuvoja voi hyödyntää joka tapauksessa. Ja lisäksi kannattaa ne ajatukset äitinä epäonnistumisesta heittää hiiteen. Sillä meistä jokainen epäonnistuu äitinä olemisessa jollain tavalla, se on varmaa. Se joka muuta väittää valehtelee itselleen. Mutta jos tietää tehneensä parhaansa, se riittää. Jokainen joka edes yrittää löytää sen todellisen yhteyden omaan lapseensa on tarpeeksi hyvä äiti.
Lapsesi on nepsylapsi. Et ole tehnyt mitään väärää.
Kuulostaa siltä että lapsella on vain sinä ja päiväkoti. Muitakin tarvitaan. Isää, sukulaisia, kummeja...Älä jää yksin. Lapsikin vaistoaa epätoivosi pinnan alta vaikka olisit kuinka rakastava ja ymmärtävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun lapsi on ihminen, jolla on tunteet. Se ei ole merkki sun epäonnistumisesta, jos hän kiukuspäissään polkee jalkaa ja testaa rajojaan. Näin kuuluu ollakin, koska hän on elävä olento. Olen aivan varma, että teidän suhteeseen mahtuu myös paljon hyviä hetkiä:)
Itkee joka päivä. Luulen, että hänellä on joku hätä kun itkee niin usein, en vain keksi mikä. Etsin syitä itsestäni, mutta en tiedä mitä olisin voinut tehdä paremmin. Ap
Eikö lapsesi osaa puhua????? Kysy siltä mikä itkettää????
Ehkä lapsi kannattaisi viedä tutkimuksiin, jos on koko ajan itkuinen? Voi olla nepsyyttä tai jotain somaattista ongelmaa. Huonoa unta ja siitä johtuvaa kiukkuisuutta?
Millaisissa tilanteissa lapsi alkaa itkemään? Mikä niitä tilanteita on edeltänyt?
Alue: Aihe vapaa
Minun lapsuudessani nahkaremmi oli käytössä ja oman kokemuksen perusteella voin kertoa, että sisu siinä ainakin kasvoi. Ei siitä sen suurempia traumoja tullut, eikä ihmisiä tarvinnut pelätä. Tunnekorteista en tiedä, mutta vaikuttaa siltä, että ei täysin onnistuneita kasvatustuloksia tule silläkään.