Naisten ja sukupuolivähemmistöjen kannalta on pelottavaa, jos konservatiiviset arvot nostavat päätään
Mikaelin mieli murhattiin
Kun Olli ja Mikael rakastuivat, he joutuivat järkyttävän piinan kohteiksi. Eräänä päivänä Mikael katosi. Etsinnät päättyivät lohduttomaan näkyyn.
Lähde: www.is.fi/kotimaa
En oikein tiedä mistä edes aloittaisin kirjoittamaan.. Tämä juttu Ilta-Sanomissa oli todella surullinen ja haluan heti alkuun todeta, että nämä eheytyshoidot, joissa Mikael kävi eivät kuulostaa hyvältä edes uskovan korviin..
Kommentoimatta juttua ja aihetta laajemmin otsikoon laittamani lause kiinnitti erityisesti huomion. Naisten ja sukupuolivähemmistöjen kannalta on pelottavaa, jos konservatiiviset arvot nostavat päätään Voin puhua aiheesta naisena ja naisena oma kokemukseni on täysin päinvastainen. Ennen uskoontuloa koin olevani feministi. Koin, että pystyn samaan kuin miehet ja enempäänkin. Tähän vaikutti varmasti taustani, koska lapsuuden perheen rikkinäisyyden takia minulla ei ollut kokemusta tai edes teoreettista käsitystä turvallisesta miehestä, joka huolehtii perheestään. Uskoin tällöin myös pride-liikkeeseen, joskin sukupuolen korjaaminen alkoi vähitellen vaikuttaa kaikkea muuta kuin terveeltä ja normaalilta - kaikella kunnioituksella kaikkia ihmisiä kohtaan. Ei ole näiden ihmisten vika, että heille on annettu väärää tietoa ja minut tekee syvästi surulliseksi se, että heidän kehonsa silvotaan peruuttamattomasti.
Pointtini on kuitenkin se, että ihmisenä ja naisena koen vihdoin voivani hyvin ja tulevani nähdyksi sellaisena kuin todella olen. Tämä johtuu ainoastaan siitä, että sain vihdoin ymmärtää sen yksinkertaisen asian, että naiset ja miehet todella ovat erilaisia niin fysiologisesti kuin muutenkin. Arvostan sekä miehiä että naisia enemmän kuin koskaan ja näen sen päivänselvän tosiasian, että emme pärjäisi ilman toisiamme emmekä voi tehdä niitä asioita mitä toinen sukupuoli voi.
Tuntuu hurjalta, että media ajaa ainoastaan täysin päinvastaista agendaa - joskin ymmärrän tämän myös omasta taustastani johtuen. Koen olevani (ennenkaikkea kristittynä) feminiinisenä naisena kunnioitetumpi ja arvostetumpi sekä kaikin tavoin terveempi kuin koskaan ennen. Sille on syynsä miksi naiset ja miehet ovat erilaisia.. ja miksi me siitä johtuen olemme luonnostaan soveliaampia toisiin asioihin, jokainen omalla tavallaan.
Toivottavasti keskustelu pysyy asiallisena. En halua sohia ampiaispesään, mutta toivoisin, että olisin kuullut edes yhden naisen puhuvan aiheesta kun olin nuorempi.
Toivoisin myös, että sanomattakin olisi selvää, että mitä tahansa ihminen kokee olevansakaan, hän on aivan yhtä arvokas kuin kaikki muutkin.
N31
Kommentit (1233)
"...miksi me siitä johtuen olemme luonnostaan soveliaampia toisiin asioihin, jokainen omalla tavallaan"
Voisitko yksilöidä, mitkä asiat ovat sellaisia, joihin miehet ovat luonnostaan soveliaampia kuin naiset, ja toisin päin? Minusta tuntuu lähinnä, että konservatiivit ovat sitä mieltä, että "miehet ovat soveliaita johtamaan", jolloin naisen on heidän mielestään alistuttava miehen tahtoon ja tehtävä niin kuin mies käskee.
Tätä on konservatiivinen ajattelu pahimmillaan, mielestäni.
Miehet ovat yleensä fyysisesti vahvempia kuin naiset, ja siksi miehet keskimäärin soveltuvat paremmin tehtäviin, joissa vaaditaan raakaa fyysistä voimaa. Naiset taas voivat tulla raskaaksi. Lasten tekemisessä ja maailmaan saattamisessa ovat kuitenkin ainoat ehdottoman sukupuoliroolit, jotka tulevat suoraan biologiasta. Nainenkin voi olla fyysisesti vahva, vaikka harvoin on vahvempi kuin oikein vahva mies.
Kaikki muu riippuu persoonasta, ei sukupuolesta. Ei ole syytä, miksi kenenkään pitäisi hoitaa koti, perhe, lapset, lemmikit, sukupuolensa takia ja miksi toisen pitäisi päästä sukupuolensa takia tästä vastuusta, tai vastaavasti kenenkään ei kuulu joutua huoltamaan autoa, hakkaamaan halkoja tai tekemään lumitöitä, niin että tätä voisi perustella suoraan sukupuolella. Eikä kukaan saa määrätä toista sukupuolensa perusteella.
Konservatiiviset arvot ovat minulle punainen vaate siksi, koska niillä perustellaan naisen alisteinen asema mieheen nähden, niiden mukaan naisen arvo ei vain ole yhtä suuri kuin miehen.
Se, että miehet ja naiset ovat keskimäärin erilaisia (?), ei oikeuta sitä, että toisella on valta ja toisen kuuluu alistua.
Vierailija kirjoitti:
"...miksi me siitä johtuen olemme luonnostaan soveliaampia toisiin asioihin, jokainen omalla tavallaan"
Voisitko yksilöidä, mitkä asiat ovat sellaisia, joihin miehet ovat luonnostaan soveliaampia kuin naiset, ja toisin päin? Minusta tuntuu lähinnä, että konservatiivit ovat sitä mieltä, että "miehet ovat soveliaita johtamaan", jolloin naisen on heidän mielestään alistuttava miehen tahtoon ja tehtävä niin kuin mies käskee.
Tätä on konservatiivinen ajattelu pahimmillaan, mielestäni.
Miehet ovat yleensä fyysisesti vahvempia kuin naiset, ja siksi miehet keskimäärin soveltuvat paremmin tehtäviin, joissa vaaditaan raakaa fyysistä voimaa. Naiset taas voivat tulla raskaaksi. Lasten tekemisessä ja maailmaan saattamisessa ovat kuitenkin ainoat ehdottoman sukupuoliroolit, jotka tulevat suoraan biologiasta. Nainenkin voi olla fyysisesti vahva, vaikka harvoin on vahvempi kuin oikein vahva mies.
Kaikki muu riippuu persoonasta, ei su
Miehet ovat parempia johtamaan koska ajattelevat loogisemmin. "Vaikka harvoin on vahvempi kuin oikein vahva mies"? Ei ikinä. Vahvimmat miehet ovat aina vahvempia kuin vahvimmat naiset. Parhaat miehet ovat alasta tai urheilulajeista riippumatta parempia kuin parhaat naiset. Lukio pojat voittaa ylivoimaisesti lähes kaikissa yleisurheilu lajeissa Olympia tason naiset. Naiset saisivat yhden kultamitalin ja pojat kaikki loput.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"...miksi me siitä johtuen olemme luonnostaan soveliaampia toisiin asioihin, jokainen omalla tavallaan"
Voisitko yksilöidä, mitkä asiat ovat sellaisia, joihin miehet ovat luonnostaan soveliaampia kuin naiset, ja toisin päin? Minusta tuntuu lähinnä, että konservatiivit ovat sitä mieltä, että "miehet ovat soveliaita johtamaan", jolloin naisen on heidän mielestään alistuttava miehen tahtoon ja tehtävä niin kuin mies käskee.
Tätä on konservatiivinen ajattelu pahimmillaan, mielestäni.
Miehet ovat yleensä fyysisesti vahvempia kuin naiset, ja siksi miehet keskimäärin soveltuvat paremmin tehtäviin, joissa vaaditaan raakaa fyysistä voimaa. Naiset taas voivat tulla raskaaksi. Lasten tekemisessä ja maailmaan saattamisessa ovat kuitenkin ainoat ehdottoman sukupuoliroolit, jotka tulevat suoraan biologiasta. Nainenkin voi olla fyysisesti vahva, vaikka harvoin on vahvempi kuin oikein vahva m
Väitteelle "miehet ajattelevat loogisemmin" ei ole perusteita. Yritäpä löytää.
Se on totta, että urheilussa miehet ovat nopeampia ja voimakkaampia kuin naiset. Siksi he kilpailevat eri sarjoissa, pois luettuna hevosurheilu. Tämäkään ei riitä perusteluksi sille, että naisten kuuluisi alistua miehelle ja miehen päättää asioista, tai sille, että naisten kuuluisi sukupuolensa takia pysyä kotona tekemässä kotitöitä.
Naisasialiikkeellä on nykyajassakin todella, todella paljon työtä.
Maailma olisi niin paljon parempi paikka, jos kaikki, ihan kaikki ihmiset näkisivät toisensa ensiksi ihmisinä, ja vasta sitten jonkin sukupuolen edustajana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käsittääkseni jokainen saa päättää itse omista arvoistaan. Se että joku on konservatiivinen ei tarkoita sitä että hän määräisi muiden arvoista. Jokainen siis valitkoon itse seuransa ja arvonsa ilman että omien arvojensa johdosta joutuisi väkivallan tai syrjinnän kohteeksi.
Tuo on liberaalia ajattelua!
Ja pääkohtana on jokaisen oikeus päättää omista arvoistaan. Ei mielestäni lainkaan huono asia? Jokainen saa olla ihan sellainen kuin haluaa?
Todella huono asia jos ihminen itse saa päättää. Mm. toisten tappaminen (edes kohdussa olevan lapsen) tai oman ruumiin silpominen ei ole ikinä oikein, vaikka joku kuinka haluaisi niin tehdä. Jumala ohjeistaa monessa muussakin asiassa oikean ja väärän suhteen.
Kohdussa olevan ns lapsen eli sikiön eli loisen lainaismerkeissä tappaminen tehdään aina hyvästä syystä
Vierailija kirjoitti:
Sorry, luin huonosti. Väität olevasi nainen, vaikka naisia mollaatkin. Näin se on, ei sovinismi sukupuolta katso. Valitettavasti.
Ap ilmoitti arvostavansa suuresti naisia. Missä hän muka väittää jotain muuta?

Väittää, etteivät naiset kestä stressiä yms skeidaa
Ihmiset vaikuttavat ajattelevan, että erilaisuus tarkoittaa huonommuutta ja alisteista asemaa. Omassa päässä nämä eivät ole synonyymi.. Eihän tällaisesta asetelmasta synny järkevää keskustelua millään, kun vastapuoli on nyrkit pystyssä ja kiljuen viemässä ap:ta suljetulle hoitoon..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs ne venäjällä touhuaa, meinaavat julistaa vapaaehtoisen lapsettomuuden ääriliikkeeksi, joka uhkaa perinteisiä arvoja. Niinpäniin, kaikki synnyttämään vaikkeivat haluaisikaan, siinä konservatiivinen arvo. Jenkeissähän nuo konservatiivit ovat jo rajoittaneet aborttioikeutta huimasti. Kyllä konservatiivit ovat todellakin uhka naisille, tajuaahan sen nyt jokainen. Ne jotka ei, on osa sitä ongelmaa.
Ei väkisellä synnyttäminen ole mikään konservatiivinen arvo. Lapsista iloitseminen ja vanhemmuuden arvostaminen ovat.
Niin vanhemmuuteen pakottaminen ja naisten ja tyttöjen raiskaaminen on konservatiivien arvopohja nykyisellään. Sinun konservatismi on jirain mennyttä aikaa
Onko sulla hoitokontakti tai lääkitys? Laitappa nu
Käsittämätöntä miten ilkeitä kommentteja täällä on..
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset vaikuttavat ajattelevan, että erilaisuus tarkoittaa huonommuutta ja alisteista asemaa. Omassa päässä nämä eivät ole synonyymi.. Eihän tällaisesta asetelmasta synny järkevää keskustelua millään, kun vastapuoli on nyrkit pystyssä ja kiljuen viemässä ap:ta suljetulle hoitoon..
Kyllä se tuon ajattelun seurauksena tuleva naisten alisteinen asema on tullut sekä ap: n että monissa muissa viesteissä selvästi ilmi. Tuossa ajattelussa ylikorostetaan fyysisiä eroja ja tehdään niistä johtopäätös henkisistä kyvyistä ja taipumuksista, mikä on todella yksinkertaistavaa ajattelua ja umpisokea sille ympäröivälle todellisuudelle - onneksi! - joka nykyään ainakin länsimaisissa demokratioissa vallitsee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsehän juuri kerrot ap, mikä se haitallisuus on. Typistää naiset ja miehet sterotyyppisiksi kuviksi kaikki yksilölliset erot unohtaen. Vai että nainen kestää esim stressiä huonommin? Ai jaha. Tällähän on alistettu naisia vuosisadat.
Kestää kuten Margaret Thatcher, Golda Meir, Sanna Marin, Li Andersson, Ursula van der Layen...
Kestää varmasti jos haluaa. Kestääkö yhtä hyvin kuin mies? Voiko yhtä hyvin kuin mies? Onko rakastava ja läsnäoleva äiti lapsilleen? Naisen huonompi stressinsietokyky ei ole mielipide..
Ap
Naiset ovat nykyään niin sekaisin että kuvittelevat olevansa miehiä vahvempia.
Etenkin kun vedetään testoa, bodataan pattia sinne ja tänne ja leikkautetaan rinnat ja sisäelimet pois niin sitähän ollaankin ihan miehiä 😑 tätä hei lisää!
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset vaikuttavat ajattelevan, että erilaisuus tarkoittaa huonommuutta ja alisteista asemaa. Omassa päässä nämä eivät ole synonyymi.. Eihän tällaisesta asetelmasta synny järkevää keskustelua millään, kun vastapuoli on nyrkit pystyssä ja kiljuen viemässä ap:ta suljetulle hoitoon..
Ap on "pelastamassa" naisia kotiin essu päällä pieniin kuvioihin, ei aivotkaan rasitu. 😳
En ihan ymmärrä millä tavoin noin ajatteleva mies on aivopesty. Oma insinööri-isäni kannusti minua opiskelemaan mahdollisimman pitkälle. Hänen mielestään naiset pärjäävät mainiosti myös tekniikan puolella.
Minusta tuli DI. Sen lisäksi olen äiti ja puoliso, kukaan ei ole sitä mieltä, että minun pitäisi jäädä kotiin koko loppuelämäkseni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki konservatiiviset arvot tarkoittavat toisten ihmisten olemisen ja tekemisen rajoittamista.
Kaikki arvot ja moraali rajoittavat aina jotenkin. Konservatiivisuudessa ajatellaan yhteisöä kokonaisuutena, erityisesti perhettä; feminismi taas on toksinen, egosentrisyyteen kannustava ajatusmalli.
Onko mulkut vain itseään ajattelevat miehetkin sitten feministejä?
Ei, mutta perinteisiä konservatiiveja he eivät kyllä tasan ole. Jotain alt-rightia sitten ehkä tai muuten vain maksavat potut pottuina. Nuohan vain seuraavat naisten näyttämää myrkyllistä mallia mm uhriutumiskarkeloissaan.
Jaa. Tiedättekö, että siitä on vähemmän kuin sata vuotta, kun naisen piti hakea " erivapaus" sukupuolestaan, jos halusi opiskella yliopistossa? Koska eihän naisen aivot kestä opiskelun stressiä. On kuukautiset ja kaikki. Tai että nainen ei voinut olla tuomari, koska " naiset on tunteellisia". Lääkäristä nyt puhumattakaan, kun nainen heikkona ei kestä verta ja suolenpätkiä. Tähänkö te konservatiivit haluatte takaisin vai mitä oikein haluatte? Miten yhteiskuntanne mahtaisi toimia ilman naisten panosta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset vaikuttavat ajattelevan, että erilaisuus tarkoittaa huonommuutta ja alisteista asemaa. Omassa päässä nämä eivät ole synonyymi.. Eihän tällaisesta asetelmasta synny järkevää keskustelua millään, kun vastapuoli on nyrkit pystyssä ja kiljuen viemässä ap:ta suljetulle hoitoon..
Kyllä se tuon ajattelun seurauksena tuleva naisten alisteinen asema on tullut sekä ap: n että monissa muissa viesteissä selvästi ilmi. Tuossa ajattelussa ylikorostetaan fyysisiä eroja ja tehdään niistä johtopäätös henkisistä kyvyistä ja taipumuksista, mikä on todella yksinkertaistavaa ajattelua ja umpisokea sille ympäröivälle todellisuudelle - onneksi! - joka nykyään ainakin länsimaisissa demokratioissa vallitsee.
Jokin sitkeä pakko mielle tuo naisen alisteisuus. Ai niin, eihän koko feminististä koneistoa voisi olla ilman sitä.
Tajuan loistavasti tietyt etapit ja naisten itsenäisyyden kasvun mutta onhsn tuo nyt surkeaa mihin jamaan tämä "kehitys" on parisuhteet vienyt. Pelkkä sitoutuminen yhteen mieheen on naiselle nyt pelkkää nöyryyttävää kärsimystä ja lasten pusaaminen ihan täysi kauhistus, eihän sitä voi ajatella mitenkään! Tyttökaverin kanssa voidaan ne lapset kyllä "hoitaa", tässä ei ole minkäänlaista ongelmaa. Siistiä ja coolia ja emansipoitunutta, mihin niitä miehiä edes tarvittiin?
Tsiisys nää on niin tyhmiä että ihan silmiä kirvelee. Just tätä mää ja mun vapaus ja rajattomat oikeudet tehdä tasan mitä lystää.
Ja nämäkin on ihan kasvattamalla kasvatettu tälläisiksi. Kylmällä sihdillä. Sitten ulistaan kun miehet ei oikein arvosta tuota heidät ulossulkevaa feministimafia-touhuilua. Ja tästä taas seuraa hirvittävä älämölö toksisesta loputtomasta naisvihasta, johon riittää vain hieman liian pitkä katse. Heitä EI saa arvostella!!
Pelottavampi on tää prideseta kiltti jotka pakkosyöttää ja tuputtaa omia ajatuksiaan ja agendaansa muille.
Toivoisin myös, että sanomattakin olisi selvää, että mitä tahansa ihminen kokee olevansakaan, hän on aivan yhtä arvokas kuin kaikki muutkin.
N31
Eli ovatko myös "arvokkaita" konservatiivit, biologian puolestapuhujat yms sitten myös? Vai kpskoskee tää arvokkuus vain näitä sekoituksia?
Vierailija kirjoitti:
Jaa. Tiedättekö, että siitä on vähemmän kuin sata vuotta, kun naisen piti hakea " erivapaus" sukupuolestaan, jos halusi opiskella yliopistossa? Koska eihän naisen aivot kestä opiskelun stressiä. On kuukautiset ja kaikki. Tai että nainen ei voinut olla tuomari, koska " naiset on tunteellisia". Lääkäristä nyt puhumattakaan, kun nainen heikkona ei kestä verta ja suolenpätkiä. Tähänkö te konservatiivit haluatte takaisin vai mitä oikein haluatte? Miten yhteiskuntanne mahtaisi toimia ilman naisten panosta?
Hei, se oli 100 vuotta sitten!!! Nyt eletään aikaa jossa miehet painetaan mutaan ja sitä kutsutaan tasa-arvoksi! Kiitti, koston kierre vaon jatkuu tällä sen sijaan että ihsn OIKEASTI arvostettaisiin KUMPAAKIN sukupuolta erityisinä. Mutta ihan ylivoimaiselta kyllä näyttää tällä hetkellä, sehän olisi tervettä, rehellistä ja rakentavaa, mikä taas ei sovi valtaeliitin pirtaan ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa. Tiedättekö, että siitä on vähemmän kuin sata vuotta, kun naisen piti hakea " erivapaus" sukupuolestaan, jos halusi opiskella yliopistossa? Koska eihän naisen aivot kestä opiskelun stressiä. On kuukautiset ja kaikki. Tai että nainen ei voinut olla tuomari, koska " naiset on tunteellisia". Lääkäristä nyt puhumattakaan, kun nainen heikkona ei kestä verta ja suolenpätkiä. Tähänkö te konservatiivit haluatte takaisin vai mitä oikein haluatte? Miten yhteiskuntanne mahtaisi toimia ilman naisten panosta?
Hei, se oli 100 vuotta sitten!!! Nyt eletään aikaa jossa miehet painetaan mutaan ja sitä kutsutaan tasa-arvoksi! Kiitti, koston kierre vaon jatkuu tällä sen sijaan että ihsn OIKEASTI arvostettaisiin KUMPAAKIN sukupuolta erityisinä. Mutta ihan ylivoimaiselta kyllä näyttää tällä hetkellä, sehän olisi tervettä, rehellistä ja rakentavaa, mikä taas ei sovi val
Millä tavalla miehet painetaan mutaan? Kiinnostaa. Kerropa esimerkki.T. Feministi, kahden lapsen äiti, aviossa saman miehen kanssa 20 vuotta
Konservatiiviset arvot tarkoittavat käytännössa aina naisvihaa ja homofobiaa