Lue keskustelun säännöt.
Mies kääntää kaiken sanomani niin, että olen muka syyttävä
28.06.2024 |
Hän jopa pohtii, onko meillä enää edellytyksiä jatkaa ja haluammeko samanlaista elämää. Tosi kurja olo. Hän kääntää kaiken ongelmaksi. En tee mitään oikein. Olen koittanut olla ystävällinen, siltikin hän jankkaa sanomisiani ja vääntää ne erilailla.
Kommentit (150)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
11 vuotta oltu yhdessä. Voihan tämä olla kriisin alkua... En vain ymmärrä missä on se juurisyy. Ei mieskään tunnu ymmärtävän. Hän edelleen haluaa jatkaa kuulemma. Silti hän käyttäytyi tänään kuin emme olisi enää yhdessä.
Juu, vaikuttaa mahdollisesti joltain kriisiltä. Minullakin parisuhde päättyi 10 vuoden kohdalla. Vähän samanlaisia ongelmia oli. Odottelin jonkin aikaa, että mies tulisi vähän vastaan enkä vaan yksin yrittäisi pelastaa suhdettamme. Mutta sitä ei tapahtunut, joten ero oli ainut ratkaisu.
Harmillista... Mitä sitten odotitte toisiltanne? Oliko vaikea päästää irti. ? Mikä teidät ajoi eroon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
11 vuotta oltu yhdessä. Voihan tämä olla kriisin alkua... En vain ymmärrä missä on se juurisyy. Ei mieskään tunnu ymmärtävän. Hän edelleen haluaa jatkaa kuulemma. Silti hän käyttäytyi tänään kuin emme olisi enää yhdessä.
Juu, vaikuttaa mahdollisesti joltain kriisiltä. Minullakin parisuhde päättyi 10 vuoden kohdalla. Vähän samanlaisia ongelmia oli. Odottelin jonkin aikaa, että mies tulisi vähän vastaan enkä vaan yksin yrittäisi pelastaa suhdettamme. Mutta sitä ei tapahtunut, joten ero oli ainut ratkaisu.
Harmillista... Mitä sitten odotitte toisiltanne? Oliko vaikea päästää irti. ? Mikä teidät ajoi eroon?
Mikä siinä on harmillista, kun toimimaton parisuhde päättyy? Selkeästi miestä ei kiinnostanut edes yrittää.
Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinusta on inhimillistä?, että olet vajaan viikon yrittänyt tehdä hiljaista sovintoa. Puuhaat ja juttelet, teet arjen askareita samaan tahtiin kuin ennenkin, kyselet ohimennen mielihaluja juhlapyhäpäivän ruuaksi, käyt yksin kaupassa, ja kaikki sun viikolla tekemät ruuat on koskemattomina jääkaapissa, ja samalla kun väsäät sitä saa tanan pyhäruokaa, käy narsistilapsimiehesi mielenosoituksellisesti syömässä rahkapurkin selkäsi takana.
Mun mies ei usein edes katso minuun, kun puhun hänelle.
No siis minusta inhimillistä on se, minkä päätän sellaista olevan. Valintojahan nämä on. Jos mieslapsi osoittaa mieltään, niin eihän se minun ongelmani ole. Minä pystyn elämään ihan mukavasti ilman hänen huomiotaan.
Hyvä, olet jollain tapaa its
Minä yritän kyllä muuttaa sitä kuviota, olen esimerkiksi vuosien saatossa oppinut tulkitsemaan tunnetiloja, vaatimaan mieheltäni kypsempää käytöstä (jossa hän onneksi on hieman tullut vastaan), mutta tosiaan siihen en ole voinut mitään että mieheni ei siedä konflikteja, ei pieniäkään. Eikä murheita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinusta on inhimillistä?, että olet vajaan viikon yrittänyt tehdä hiljaista sovintoa. Puuhaat ja juttelet, teet arjen askareita samaan tahtiin kuin ennenkin, kyselet ohimennen mielihaluja juhlapyhäpäivän ruuaksi, käyt yksin kaupassa, ja kaikki sun viikolla tekemät ruuat on koskemattomina jääkaapissa, ja samalla kun väsäät sitä saa tanan pyhäruokaa, käy narsistilapsimiehesi mielenosoituksellisesti syömässä rahkapurkin selkäsi takana.
Mun mies ei usein edes katso minuun, kun puhun hänelle.
No siis minusta inhimillistä on se, minkä päätän sellaista olevan. Valintojahan nämä on. Jos mieslapsi osoittaa mieltään, niin eihän se minun ongelmani ole. Minä pystyn elämään ihan mukavasti ilman hänen huomiotaan.
Miksi et eroa?
Vierailija kirjoitti:
Myös tällainen kierre on suhteessamme: mies kaipaa välillä omia juttuja. Esim mökkiretkeä kavereiden kanssa. Sanon hänelle, että sopikaa nyt ihmeessä se reissu. Mies kääntää tämän sitten niin, että aina on muka jotain tärkeämpää. Ja sitten tämä saadaan näyttämään siltä, että akka ei päästä minnekään. En ymmärrä sitä, että mies ei tee asioita joista nauttii. Hän itse kääntää ne vaikeiksi.
Meillä myös: tuputan ja kannustan, että mene nyt jonnekin kavereiden kanssa.
Sitten kun viimein on, ja kysyn seuraavana aamuna, että oliko kivaa, keitäs teitä nyt olikaan, niin vastaus on *mitä hel vettiä sä aina utelet*
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No siis minusta inhimillistä on se, minkä päätän sellaista olevan. Valintojahan nämä on. Jos mieslapsi osoittaa mieltään, niin eihän se minun ongelmani ole. Minä pystyn elämään ihan mukavasti ilman hänen huomiotaan.
Miksi et eroa?
Miksi ihmeessä eroaisin? Elämämme on oikein hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös tällainen kierre on suhteessamme: mies kaipaa välillä omia juttuja. Esim mökkiretkeä kavereiden kanssa. Sanon hänelle, että sopikaa nyt ihmeessä se reissu. Mies kääntää tämän sitten niin, että aina on muka jotain tärkeämpää. Ja sitten tämä saadaan näyttämään siltä, että akka ei päästä minnekään. En ymmärrä sitä, että mies ei tee asioita joista nauttii. Hän itse kääntää ne vaikeiksi.
Meillä myös: tuputan ja kannustan, että mene nyt jonnekin kavereiden kanssa.
Sitten kun viimein on, ja kysyn seuraavana aamuna, että oliko kivaa, keitäs teitä nyt olikaan, niin vastaus on *mitä hel vettiä sä aina utelet*
Tuputat ja kannustat? Käyttäydyt kuin teinin äiti, vaikka kyseessä on aikuinen mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuvauksenne sopii jokaiseen naiseen. Nyt ymmärrätte mitä miehet joutuvat sietämään.
Jännä, että nämä kuitenkin useimmiten on miehiä, jotka henkisesti alistaa puolisoaan suhteissa.
Kyllä näitä löytyy naisistakin. Ei ehkä ole samankaltaista kuin miesten taholta tuleva nöyryyttävä käytös, mutta aika moni nainen on täysi tyranni kiltille tossukkamiehelleen. Äyskitään, murjotetaan, vähätellään, painostetaan, ei olla tyytyväisiä mihinkään, mitä/miten mies tekee. Ja olen itse nainen, jos joku epäilee että vain mies voisi tehdä tällaisia havaintoja naisista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatellaan, että olet oikeasti mitä sydämellisin, toisia huomioivin, empaattisin ihminen, ja sulle aletaan parisuhteessa tai vaikka vanhemman toimesta, aina jonkun konfliktin yhteydessä latomaan kuinka välinpitämätön, itsekäs ja tunteeton ihminen sinä olet. Ja tämä kuvio toistuu toistumistaan.
Omaa vuorovaikutustyyliään ja olemustaan on hirveän vaikea arvioida objektiivisesti. Sinun esimerkissäsi ihminen on mitä sydämellisiä, tois
Tämä on muuten hyvä huomio. Tunnen pari ihmistä, jotka ovat sydämellisiä, toisia huomioivia ja empaattisia. Joskus tai vaihtelevasti jotain ihan muuta. En tiedä purkautuuko stressi vai pilkahteleeko todellinen luonne ajoittain. En tiedä kokevatko itse olevansa sydämellisiä. En osaa luottaa "erittäin sydämellisen" ihmisen aitouteen ihan heti.
Toinen pointti. Läheisessä suhteessa voi joskus käydä niin, että toisesta tulee itsestäänselvyys, kuten joku ehdotti. Ihan perus, että kumppani alkaa kokea että häntä ei arvosteta, väheksytään, ollaan välinpitämättömiä. On vaan sellainen olo, että jokin on oudosti ja toinen on etäinen.
Siinä tilanteessa kumpikaan ei ehkä osaa selvittää asioita puolustautumatta, hyökkäilemättä ja iskemättä takaisin, koska on puolustuskannalla eikä luota toiseen. Voi yrittää puhua neutraalisti, mutta toinen kuulee ärtymyksen äänensävystä. Vielä erilainen tapa ilmaista asioita, jättää sanomatta tai sanoa liian vahvasti, takertua yksityiskohtiin tai olla piittaamatta niistä.
Kyllähän se helposti päättyy siihen, että molemmat ajattelevat toisistaan samaa, ja että tilanne on täysin toisen syytä. Melkein aina syy on kommunikaatio joka ei toimi, eikä se ole kummankaan syy vaan tilanne, johon on ajauduttu. Yleensä ne tunteet on peilikuvia. Toinen sanoo että et kunnioita ja arvosta minua - toinen loukkaantuu koska kokee itse tasan noin, ja tuntuu että kumppani vääristelee. En ota tässä kantaa luonnehäiriöihin tai psykoihin vaan yleisiin vuorovaikutusongelmiin normaalien ihmisten välillä.
Kuten joku tässä edellä sanoi, ainoa keino tämän kaltaisessa tilanteessa on muuttaa omaa vuorovaikutusta ja katsoa miten käy. Yleensä sitä omaa puhetta tulee kovennettua, ja toinen koventaa myös. Pehmentäminen - olisiko mahdollista katsoa tapahtuuko sama ilmiö? Oman kokemuksen mukaan tapahtuu. Ongelma: Luottamus. Joudut hyppäämään, etkä tiedä ottaako toinen kopin. Jos et ole avoin ja rehellinen kun pelkäät reaktiota, ei toimi, näkyy läpi.
Harvemmin kumpikaan elukaksi muuttuu paitsi jos on jo saanut tarpeekseen. Tämä jossa mies lopetti keskustelun todisteiden edessä, kuulostaa just siltä että hän kokee ettei arvosteta, pidetään huonona. Edellisestä tilanteesta jäi joku arvottomuuden kokemus naiselta, vaikka itse asia ei mennyt kuten mies muisti.
Ironista. Tunteita on paljon ja voimakkaita, mutta niistä ei voi puhua, koska nainen "lyttää". Oikeasti nainen esitti todisteet, koska mies "vääristeli". Ei kumpikaan ole väärässä tai huono. Kun vuorovaikutus ei toimi, muuta tapaa jos osaat tai uskallat. Jos olet aito, muutos tapahtuu heti - parin viikon sisällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko kyse näkemyseroista?
Meillä oli joskus niin likainen hella, ettei siinä voinut kokata, joten siivosin keittiön, jotta pystyin kokkaamaan, koska oli nälkä.
Mies alkoi huutamaan: jaa ensin siivosit ja sitten heti kokkasit sen jälkeen!!
Ei meinannut millään mennä jakeluun ettei sitä röhnäistä keittolevyä voi laittaa päälle, kun sitten se palaa kiinni ja haisee yms.
Anna ap esimerkkejä tai on turha jutella asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse samassa tilanteessa, mies kokee jokaisen keskustelun avauksen olevan syyllistävä. Hänellä on itsellä tapana laukoa "totuuksia" ja vitsailla toisten kustannuksella, mutta kun itse otan puheeksi että minua harmittaa jokin hänen käytöksessään, saan kuulla olevani syyllistävä ja hyökkäävä.
Aivan varmasti olenkin toisinaan sanonut asioita liian suoraan kun koen tulleeni loukatuksi, mutta silti tuntuu että myös ne rakentavasti ja ystävällisesti aloitetut keskustelutkin kääntyvät ennen pitkää niin että minä olen se bad guy.
Kaikista klassisin on se kun otat jonkun asian esille ja mies kääntää sen niin että "kyllä sinäkin joskus 2022 kesäkuussa teit näin joten et sinä voi suuttua kun minä teen nyt samoin".
Haluaisin saada jonkin käyttöohjeen jossa selitetään miten tällaisten ihmisten kanssa voi keskustella ilman että alkavat välittömästi uhriutumaan.
Mitä se haittaa, vaikka uhriutuu? Aivan oikein, että tuntee syyllisyyttä ja häpeää omasta käytöksestään, jos on toiminut väärin.
Sinullakin täysi oikeus sanoa suorat sanat.
Eniten ihmettelen sitä, miksi tuollaiset ihmiset tuhlaavat elämäänsä rähjäämällä keskenään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös tällainen kierre on suhteessamme: mies kaipaa välillä omia juttuja. Esim mökkiretkeä kavereiden kanssa. Sanon hänelle, että sopikaa nyt ihmeessä se reissu. Mies kääntää tämän sitten niin, että aina on muka jotain tärkeämpää. Ja sitten tämä saadaan näyttämään siltä, että akka ei päästä minnekään. En ymmärrä sitä, että mies ei tee asioita joista nauttii. Hän itse kääntää ne vaikeiksi.
Meillä myös: tuputan ja kannustan, että mene nyt jonnekin kavereiden kanssa.
Sitten kun viimein on, ja kysyn seuraavana aamuna, että oliko kivaa, keitäs teitä nyt olikaan, niin vastaus on *mitä hel vettiä sä aina utelet*
Tämä! Jostakin syystä monet miehet kokevat aivan tavallisen kysymyksen jotenkin syyttelyksi tai uteluksi. Keskustelu menee sitten tyyliin " satoiko siellä?" ulkoa tulevalle miehelle, ja vastaus on "mitä väliä sillä on", tai "mene itse katsomaan".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee mieleen tuollaisista miehistä,että ovat jääneet korkeintaan murrosikäisen tasolle.Kommunikointi heikkoa, vastuuntunto vähäistä ja puolisoa vain syytellään omistakin törttöilyistä.Tämän kun pitäisi vain hiljaa nöyristellä.
Eipä aloittajakaan sen kypsemmältä vaikuta.
Naisen on ihan yhtä vaikeaa tunnistaa omien vuorovaikutustaitojen puutteita kuin miehen. Tätä on syytä miettiä ainakin silloin, jos kaikki suhteet päättyvät siihen, että vastapuoli on "mieslapsi".
Se ei ole niin, että kaikki miehet on huonoja, eikä aina edes naisen väärä valinta. Kyse voi olla myös omista vuorovaikutustaidoista ja niiden puutteesta. Toki samankaltainen kumppani vetoaa, tulee helposti valittua mies jolla on ne vastaavat vuorovaikutuspuutteet.
Minullekin tulee mieleen kypsymättömyys ihmisestä, joka ei näe itsessään mitään korjattavaa ja toisessa paljon. On huolestuttavaa, jos ihminen ei näytä oppineen 25 v - 30 v mennessä mitään virheistään. Ei tunnista omia virheitään eikä halua korjata niitä. Näkee itsensä hyvänä ja sosiaalisesti taitavana, kritisoiden samalla toisen virheitä, antaa "opetuksia" aikuiselle ja nimittelee mieslapseksi. Miehellä on ne omat vuorovaikutushaasteet ja kypsymättömyys sitten.
Minä en mitenkään voi uskoa, että tasapainoinen, vuorovaikutustaitoinen ja kypsä ihminen hyväksyisi kumppanikseen sellaista jolla ei mitään taitoja ole. Sitä ei tapahdu vahingossa eikä kaasuvalottelemalla. Ei se vastapuoli edes osaisi, koska on itse yhtä puutteellinen taidoissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee mieleen tuollaisista miehistä,että ovat jääneet korkeintaan murrosikäisen tasolle.Kommunikointi heikkoa, vastuuntunto vähäistä ja puolisoa vain syytellään omistakin törttöilyistä.Tämän kun pitäisi vain hiljaa nöyristellä.
Eipä aloittajakaan sen kypsemmältä vaikuta.
Naisen on ihan yhtä vaikeaa tunnistaa omien vuorovaikutustaitojen puutteita kuin miehen. Tätä on syytä miettiä ainakin silloin, jos kaikki suhteet päättyvät siihen, että vastapuoli on "mieslapsi".
Se ei ole niin, että kaikki miehet on huonoja, eikä aina edes naisen väärä valinta. Kyse voi olla myös omista vuorovaikutustaidoista ja niiden puutteesta. Toki samankaltainen kumppani vetoaa, tulee helposti valittua mies jolla on ne vastaavat vuorovaikutuspuutteet.
Minullekin tulee mieleen kypsymättömyys ihmisestä
Tämä on muuten hyvä kirjoitus, mutta korjaisin sen verran, että usein meihin ei vetoa samankaltainen kumppani, vaan päinvastoin se vastakohta. Tällaisen pariskunnan kommunikaatio on tyypillisesti sitä, että toinen syyllistää ja toinen syyllistyy. Siksi heidän on vaikea ymmärtää toisiaan, sekä sitä että yhtä lailla molempien tulisi korjata näitä puutteita itsessään, ei toisessa. Yritin tätä jo aiemmin sanoa tuolla mykkäkoulusta puhuttaessa: se toimii vain, jos toinen mykkäilee ja toinen kärsii tästä käytöksestä. Jos tilannetta haluaa korjata, niin tämän kärsivän osapuolen on yksinkertaisesti vain lakattava välittämästä siitä mykkäkoulusta.
Vierailija kirjoitti:
Sinusta on inhimillistä?, että olet vajaan viikon yrittänyt tehdä hiljaista sovintoa. Puuhaat ja juttelet, teet arjen askareita samaan tahtiin kuin ennenkin, kyselet ohimennen mielihaluja juhlapyhäpäivän ruuaksi, käyt yksin kaupassa, ja kaikki sun viikolla tekemät ruuat on koskemattomina jääkaapissa, ja samalla kun väsäät sitä saa tanan pyhäruokaa, käy narsistilapsimiehesi mielenosoituksellisesti syömässä rahkapurkin selkäsi takana.
Mun mies ei usein edes katso minuun, kun puhun hänelle.
Miksi olet tuossa suhteessa?
Lähde.
Elämästäsi tulisi parempaa yksin.
Vierailija kirjoitti:
Ap:N tilannepäivitys. Mies torppasi keskusteluyritykset aiemmin, osoitti mieltä jättämällä kanssani syömättä sovittu päivällinen ym.
Myöhemmin hän alkoi tivaamaan, että mitä olen miettinyt meidän parisuhteen tilanteesta ja vaati minua kertomaan mitä juuri minä tuon suhteeseen. Kerroin totuuden ja yht äkkiä mies totesi, että ei tässä mitään hätää ole. Olen aivan ymmälläni. Missä mennään.
Se on vallankäyttöä miehen puolelta. Et alkanutkaan anelemaan ja pyytelemään anteeksi,jolloin mies huomasi, ettei hänen vallankäyttönsä toiminut. Niinpä hän vaihtoi lennosta suuntaa, ja kokeilee jotain toista tapaa.
Oikeasti, minun elämäni oli tuollaista. Mies oli "normaali" maksimissaan kaksi viikkoa
Loppu oli henkistä väkivaltaa. Mutta ne hyvät hetket saivat minut uskomaan, että asiat muuttuvat. Ja ehkä tein väärin, ainahan vikaa on kummassakin. Ehkä todellakin tervehdin miestä v.ttumaisella äänensävyllä, kun hän tuli töistä.
Ja niin edelleen.
Oikeasti se oli vain manipulointia. Eräänä päivänä minä vain lähdin, palaamatta. Ja se oli elämäni paras päätös. Kun pääsin vapaaksi tuosta kaikesta, sitten vasta, ajan kuluessa näin, kuinka sairas suhde oli ollut.
Vierailija kirjoitti:
Pelkään, että ero tulee. En tiedä mitä teen.
Eroat laiskurista.
Parempiakin miehiä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös tällainen kierre on suhteessamme: mies kaipaa välillä omia juttuja. Esim mökkiretkeä kavereiden kanssa. Sanon hänelle, että sopikaa nyt ihmeessä se reissu. Mies kääntää tämän sitten niin, että aina on muka jotain tärkeämpää. Ja sitten tämä saadaan näyttämään siltä, että akka ei päästä minnekään. En ymmärrä sitä, että mies ei tee asioita joista nauttii. Hän itse kääntää ne vaikeiksi.
Jopas on hankalaa. Mitäpä jos koko elämäsi ei pyörisikään miehen ja hänen mielenliikkeiden ympärillä?
AP.n kuvailemassa suhteessa elämä väkisinkin pyörii sen miehen mielenliikkeiden ympärillä. Koska siihen miehen toiminta perustuu.
Se on hallintaa.
Minä olen nyt jonkin aikaa seurustellut miehen kanssa, josta on alkanut ilmetä samoja piirteitä.
Yhtäkkiä en tee mitään oikein, sanon huomenta väärin, kaikki mitä teen, pilaa hänen päivänsä. Mies vaikuttaa hyvin haavoittuvalta ja jopa herkkänahkaiselta. Ensin hän rupee itsesäälissä, sitten syyttää minua.
Tämä muutos tuli ihan yllättäen. Ihan oikeasti kaikki on ollut hyvin, ei riitoja, ei rumasti puhumisia, ei mitään. En ymmärrä lainkaan, mistä on kyse.
Yleensä olen ihmisten kanssa ottanut tällaiset asiat puheeksi, mistä on kyse ja mitä voin tehdä. Nyt en tee niin, koska minulle tuli olo, että tämä on teatteria, tai hänellä on aidosti jotain ongelmia itsensä kanssa. Niinpä jatkoi normaalia elämää, ja kun mies huomasi, ettei hänen keinonsa toimi, hän vaihtoi sekunnissa suuntaa. Ihan uskomatonta seurattavaa.
Huomion pitäisi olla kokoajan hänessä, minulla oli elämässä eräs iso suru, kun tämä temppuilu alkoi. Kun olen iloinen, mies ei kestä sitä. Nyt olin vatsataudissa pari päivää, ja mies oli suorastaan hilpeä kuullessaan asiasta.
On sanomattakin selvää, että suhde ei jatku. Mutta sitä ennen haluan selvittää, joko mies käänsi kelkkansa. Mietin miten otan eron puheeksi. Toisaalta toivon, että hän päättäisi suhteen, koska hänellä on niin paha olla kokoajan. En nimittäin jaksa edes ottaa asiaa puheeksi hänen kanssaan. Se käytös on niin uskomatonta, mikä siitä alkaa.
Aika erota, ap. Ukkosi suorittaa jo eroa, mutta käänteisellä tavalla joka on miehille oikein tyypillinen. Eli on sulle niin vittumainen, että päätät lähteä, koska on itse liian nössö lähteäkseen ja ehkä kuvittelee hyötyvänsä jätetyn uhristatuksesta. Huoh, nämä on niin nähty.
Eipä aloittajakaan sen kypsemmältä vaikuta.