Lue keskustelun säännöt.
Löytyykö täältä ihmisiä jotka eivät kaipaa omien lastensa pikkulapsiaikaa?
28.06.2024 |
Tuntuu olevan niin yleistä että hoetaan "kyllä on ikävä pikkulapsiaikaa" ja "voi nauti nyt kun lapsi on pieni, se on niiiiiin ihanaa aikaa". Tai muuta vastaavaa pikkulapsiajan ihannointia.
Siispä haluaisin kuulla niitä toisenlaisia kokemuksia; eli kun on lähinnä helpottunut lapsten kasvamisesta. Kertokaa kokemuksia.
Kommentit (328)
Vierailija kirjoitti:
Niin kivaa on ollut että lapsiluku tulee jäämään yhteen. Useampilapsinen perhe olisi painajainen.
Kolmelapsisessa perheessä näin jälkiviisaana 0-1 tuntuu kyllä oikeammalta.
Ei auta kuin tarpoa nyt vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan isolla lämmöllä sitä aikaa kun nyt jo aikuisten kirjoissa olevat lapset oli vielä pieniä ja olimme tiivis kolmen hengen perhe. Poika, tytär ja minä.
Ehkä aika kultaa muistot mutta muistan sitä aikaa hyvänä eikä mitään kielteistä minkä olisin halunnut jättää kokematta ole. Totta kai oli haasteita, oli uhmaa oli kiukuttelua yms normaalia lapsen kasvuun ja kehitykseen kuuluvaa. En kyllä koskaan ole sitä kokenut ylitsepääsemättömän vaikeana.
Kasvatin lapset yksin, isänsä häipyi kuin pieru saharaan. Ei ollut kuvassa mukana mitenkään, paitsi kun poika oli armeijassa oli onkinut tietoonsa osoitteen, tavanneet kerran ja siinä se oli. Poikaa ei täysin vieras ukko kiinnostanut.
Mutta siis kyllä hyvällä muistan sitä aikaa. Paljon tehtiin yhdessä, retkeiltiin ja matkustettiin ulkomaillekin. Oltiin hyvin tärkeitä toinen toisillemme vaikka välillä oli riitaa muksuilla. Luettiin kirjoja, molemmat tykkäsi ääneen lukemisesta.
itselläni ei ollut hinkua kapakoihin eikä muihin rientoihin. Saati sitten hankkia uutta "isukki-ehdokasta" lapsille! Vapaata aikuisen elämää olen saanut elää lasten kasvettua, ja kun molemmat oli lähteneet opiskelmaan toiselle paikkakunnalle oli kyllä tyhjää. Siihen tottui ja nyt muistelen sitä aikaa kun oltiin kaikki yhdessä. Mutta aikansa kutakin.
Vierailija kirjoitti:
Traumat jäi. Se sitovuus. Se, kun mihinkään ei pääse lähtemään helposti ilman lasta. Aina hirveä säätäminen aikataulujen kanssa; millon puoliso tulee kotiin että vuorostaan pääsee itse omille menoille, mistä saisi lapsenvahdin jos on yhteinen meno johonkin tilausuuteen mihin lapsi ei sovi mukaan.
Tämä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta on jotenkin naurettavaa jos ei osaa nauttia "tästä hetkestä" ja sen muistuttaminen on hyvä asia.
Elämä on kurjaa vain niille jotka niin haluavat ajatella.
Mulla on teini ja tosiaan en halua takaisin koko pakettia pikkulapsuudesta. Lähinnä niitä hetkiä kun ajattelee että oli se ihana sillon kun...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilolla muistelen pienellä ikäerolla syntyneiden poikiemme kasvua. Lasten luova ajattelu on riemastuttavaa.
No en kaipaa tippaakaan.Aika aikaansa kutakin.
Luojankiitos pojat jo omillaan.Sääliksi käy kun kuuntelen nuorempien työkavereiden juttuja huonoista yöunista,kiukutteluista ja ikuisesta sairastelusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tästä ketjusta huomaa että tänne tullaan valittamaan. Harvassa olivat positiiviset ilmaukset. Ei pidä hankkia lapsia jos ei niiden kanssa pärjää.
Vierailija kirjoitti:
Tästä ketjusta huomaa että tänne tullaan valittamaan. Harvassa olivat positiiviset ilmaukset. Ei pidä hankkia lapsia jos ei niiden kanssa pärjää.
En valita,vaan vastasin kysymykseen.En kaipaa tippaakaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tästä ketjusta huomaa että tänne tullaan valittamaan. Harvassa olivat positiiviset ilmaukset. Ei pidä hankkia lapsia jos ei niiden kanssa pärjää.
Uliuli
Mikko känsälä on omituinen mies kun se pitää mieluummin vauvaa sylissä kun stripparia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai että mä ikävöin. Toki oli välillä raskastakin mutta pääasiassa ihan kivaa. Lapsilla oli ikäeroa puolitoista vuotta ja nukkuivat eri aikaan päikkärit, toinen aamuvirkku ja toinen taas iltavirkku. Itse nukuin jossain välissä ja lasten isä osallistui lasten hoitoon myös. Mutta tykkäsin ja ikävöin. Toista kun kahden kahelin teinin kanssa myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Ai että mä ikävöin. Toki oli välillä raskastakin mutta pääasiassa ihan kivaa. Lapsilla oli ikäeroa puolitoista vuotta ja nukkuivat eri aikaan päikkärit, toinen aamuvirkku ja toinen taas iltavirkku. Itse nukuin jossain välissä ja lasten isä osallistui lasten hoitoon myös. Mutta tykkäsin ja ikävöin. Toista kun kahden kahelin teinin kanssa myöhemmin.
Onko kaheli yhtä kuin oman tahtonsa omaava nuori? Että kivempaa oli kun olivat vanhemman käskytyksen alaisia?
En tod kaipaa minkään ikäisten lasten aikaa.
lapseni ovat 20+
Ihan kamalaa oli. Olihan ne söpöjä ja onnen tunne oli huumaava, kun ne nukkui, mutta siinäpä se.
Vierailija kirjoitti:
Ihan kamalaa oli. Olihan ne söpöjä ja onnen tunne oli huumaava, kun ne nukkui, mutta siinäpä se.
Mikä siinä oli kamalaa?
Sehän on nimenomaan se raskain ja epämiellyttävin aika lapsissa. Toki hienoja hetkiä on siinäkin, mutta on paljon hauskempi puuhata asioita lasten kanssa silloin, kun niiden kanssa voi tehdä muutakin kuin jokellella ja esitellä leluja.
Uppp