Löytyykö täältä ihmisiä jotka eivät kaipaa omien lastensa pikkulapsiaikaa?

Vierailija kirjoitti:

Muistan kun kaveri sanoi, että ei tämä lapsi rajoita yhtään menemistä. Puki sille päälle ja kantoi autoon.

Kiinnitti turvaistuimeen, sitten haki sisältä lelun, vaipat, juomapullon ja varavaatekassin.

Rajoittaa ja hankaloittaa kulkemista aivan älyttömästi. Joka muuta väittää, valehtelee ja rajusti.

Mikään elämässä ei sido niin paljon kuin pieni lapsi. Ja sitten kaikki ne vaiheet; ensin vauva joka vain rääkyy ja kakkaa, sitten uhmaikäinen jolla jalat kantaa mutta järki ei pakota päätä tarpeeksi. Huh

Vierailija kirjoitti:

Mikään elämässä ei sido niin paljon kuin pieni lapsi. Ja sitten kaikki ne vaiheet; ensin vauva joka vain rääkyy ja kakkaa, sitten uhmaikäinen jolla jalat kantaa mutta järki ei pakota päätä tarpeeksi. Huh

Instassa kiertää meemi "Having kids hasn't stopped us from doing what we did before. We still do the same stuff, it's just ruined now."

Niin kivaa on ollut että lapsiluku tulee jäämään yhteen. Useampilapsinen perhe olisi painajainen.

Vierailija kirjoitti:

En kaipaa, oli tuskaista sen väsymyksen kanssa raahautua päivästä toiseen. Lapseni ovat ihania kaikissa vaiheissaan olleet ja nyt voin nauttia siitä ja elämästä itsekin. 

Kyllä, se väsymys on aivan hirveää. Ei sellaista ole kokenut ikinä ennen omia lapsia. Siinä missä ennen väsyneenä saattoi lepäillä koko päivän pedissä, lasten kanssa se ei ole vuosikausiin mahdollista. Pakko keksiä virikkeitä, kokata, vahtia, loputon lista. En voi muuta todeta kuin että onneksi lapset kasvaa....

Minä en kaipaa sitä aikaa, mutta se ei johdu lapsista vaan exästä. Toisen miehen kanssa olisi voinut olla paljon mukavampaa,  mutta lapsia en kyllä vaihtaisi toisiin. 

Nuorin lapsi on armeijassa ja kasvatus urakka ohi. Tuntemukset lähinnä helpotusta. Toki aina on huolissaan lapsistaan, että pärjäävätkö ja ettei mitään pahaa tapahtuisi, mutta täytyy vain luottaa, että kotoa saivat hyvät eväät elämään.  Reilu 25 vuotta tässä onkin eletty lasten koulu - ja urheilu harrastukset edellä. Nyt on enemmän  aikaa ,rahaa ja mahdollisuuksia muuhunkin.

Se on yksi eletty vaihe elämässä, mutta en kaipaa. Oli raskasta.

Ilman tukiverkkoa luvassa on todella raskaat vuodet, siitä varoittaisin kyllä ihan kaikkia lapsen saamista harkitsevia

Vierailija kirjoitti:

En kaipaa aikaa kun lapset asuivat kotona. Koko perhehomma oli ihan totaalinen virheliike.

Miksi?

Horror

En missään nimessä kaipaa. Todella raskasta. Vanhoja kuvia katsoessa voi olla haikea olo, mutta olen iloinen, että ne ajat on jo eletty.

Nosto

Rakastin mun pikkuisia vauvoja, olivat helppoja lapsia myös taaperoina. En silti jäänyt pikkulapsiaikaan kiinni vaan koko ajan heidän kasvaessaan tuntui myös rakkauteni kasvavan. Toki jokaisella lapsella on myös huonoja hetkiä. Nyt molemmat aikuisia ja lapsenlapsetkin teinejä. Sama juttu lastenlasten kanssa, en haikaile menneeseen vaan nautin juuri siitä iästä missä ollaan. Nyt kyllä pakko sanoa, että ei enää vauvoja mun elämään. Toki jos vielä niitä ilmestyy niin toki otan heidät avosylin vastaan, mutta en kaipaa enää vauvoja.

Vaikea ymmärtää mitä siinä oikein kaivataan. Joku parivuotiaskin on aivan hirveässä iässä, kun jalat kantaa mutta itsesuojeluvaistoa ei ole pät-kää-kään. Onnettomuusriski on hurjan iso koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

Elän juuri nyt pikkulapsiaikaa ja odotan koko ajan sitä aikaa kun tämä loppuu. En kestä sitä, että millään minun tarpeillani ei ole väliä ja koko aika toinen ihminen roikkuu minussa kiinni. Omaa aikaa ei ole yhtään, paitsi silloin kun lapsi nukkuu (pitäisi itsekin nukkua silloin). Rakastan lastani yli kaiken, mutta onhan tämä ihan hemmetin kuormittavaa 

Tismalleen sama kokemus juuri nyt.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä! Odotin silloinkin pitkään ja hartaasti, että olisivatpa jo siinä iässä, että on omatoimisuutta, itsenäisyyttä edes jonkin verran ja tolkkuakin päässä. 

tämä!

No höpöhöpö. Kukaan ei kaipaa lastensa pikkulapsiaikaa. Sehän oli helvettiä maanpäällä. Ei. Absoluuttisesti. Kukaan.

Vierailija kirjoitti:

No höpöhöpö. Kukaan ei kaipaa lastensa pikkulapsiaikaa. Sehän oli helvettiä maanpäällä. Ei. Absoluuttisesti. Kukaan.

Miksi sitä sitten monet hehkuttaa niin upeana aikana? Onko heillä aika kullannut muistot? Vai ovatko vain päässeet helpolla ja lapset olleet rauhallista sorttia (ei vakavia tapaturmia tmv)? 

En kaipaa. Yh kun olin ja oli pakko olla tekemisissä exän suvun kanssa ja veivata tapaamiskuvioita exän kanssa (joka siis oli se, joka häipyi kuvioista). Jos olisi ollut toisenlainen elämäntilanne niin ehkä sitten kaipaisin.