Löytyykö täältä ihmisiä jotka eivät kaipaa omien lastensa pikkulapsiaikaa?

Nosto

Nosto

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan kaipaa. Molemmat lapset ovat nepsyjä, toinen ei nukkunut vauvana, toinen ei kunnolla ikinä (vieläkään, vaikka on aikuinen), eikä syönyt kunnolla (vieläkään... ). Olin aivan piipussa, ja nukkuminen meni rikki, en nuku vieläkään kunnolla. Joku muukin tästä kirjoitti ja olen muiltakin kuullut, että unet voi mennä pysyvästi, jos joutuu tahtomattaan pitkäaikaisesti valvomaan ja heräilemään. 

Kaikki ikätasolle kuuluvat jutut vaativat toistoja ja toistoja ja toistoja ja toistoja, kuten kuivaksi oppiminen, pukeminen, omatoiminen syöminen ja niin edelleen. 

Tietysti siinä ajassa oli hyvätkin puolensa, murheet olivat verrattain pieniä ja monesta ongelmasta selvisi, kun vain teki hommia. Nyt aikuisten lasten ongelmat ovat sellaisia, että en pysty juuri auttamaan, ei auta laastari tai syliin ottaminen.

Yllättävän hyvin auttaa nuo!

Kuuntele niin se auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Hirveää oli. Nyt teinien kanssa jo tulee toimeen.

Tämä

Uppp

Nostetaas

Toisten vain. =]

Ei tuota kaipaa muut kuin äärimmäisen helpon pikkulapsiajan kokeneet

Jos olet menettänyt lapsen missä tahansa lapsuuden tai jo aikuisuuden aikana, muistelet myös hänen pikkulapsiaikaansa lämmöllä. Itse voisin luopua mistä vaan, että siihen aikaan pääsisin takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Vaikea käsittää mitä ihmiset kaipaavat siinä ajassa, kun toista täytyy vahtia herkeämättä ettei satu jotain tappavan typerää (esim. juokse auton alle, avaa kaukosäätimen paristoluukun ja pistää pariston suuhun, jne jne). Ihan järkyttävän raskasta ainakin omille aivoilleni se jatkuva skarppina oleminen. Kai toiset sitten nauttii siitä tunteesta kun saa olla niin tärkeässä roolissa toisen hengissä pysymisen turvatakseen.

Tämä

Uppp