Lue keskustelun säännöt.
Löytyykö täältä ihmisiä jotka eivät kaipaa omien lastensa pikkulapsiaikaa?
28.06.2024 |
Tuntuu olevan niin yleistä että hoetaan "kyllä on ikävä pikkulapsiaikaa" ja "voi nauti nyt kun lapsi on pieni, se on niiiiiin ihanaa aikaa". Tai muuta vastaavaa pikkulapsiajan ihannointia.
Siispä haluaisin kuulla niitä toisenlaisia kokemuksia; eli kun on lähinnä helpottunut lapsten kasvamisesta. Kertokaa kokemuksia.
Kommentit (328)
Vierailija kirjoitti:
Minä en kaipaa. Oli niin itkuista ja uhmakasta. Toki oli todella söpö vauva ja taapero, mutta uuvuin täysin.
Sama kokemus
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hirveää oli. Nyt teinien kanssa jo tulee toimeen.
Kyllä! Odotin silloinkin pitkään ja hartaasti, että olisivatpa jo siinä iässä, että on omatoimisuutta, itsenäisyyttä edes jonkin verran ja tolkkuakin päässä.
En kaipaa ollenkaan sitä aikaa kun vauva ja taaperot olivat minussa kiinni - koko ajan.
Ihanaa kun lapset ovat kasvaneet nuoriksi aikuisiksi, joilla on oma elämä. Toki ihanaa kun saan olla mukana.
En kaipaa yhtään sitä aikaa. Nyt ovat 39 ja 34 v.
Mulle se pikkulapsiaika oli ainakin pahin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
PIkkulapsiaika oli sinällään ihan hienoa mutta en minä sitä enää oikeasti kaipaa. Kun on nyt lapset jo isoja niin pääsee niin paljon helpommalla ja jää omaa aikaakin. Luulisin että huutaisin apua puolessa tunnissa jos joutuisin taas takaisin siihen aikaan vaikka joskus lasten vanhoja valokuvia katsellessa jonkinlainen nostalgia hetkeksi iskeekin.
Vaikea käsittää mitä ihmiset kaipaavat siinä ajassa, kun toista täytyy vahtia herkeämättä ettei satu jotain tappavan typerää (esim. juokse auton alle, avaa kaukosäätimen paristoluukun ja pistää pariston suuhun, jne jne). Ihan järkyttävän raskasta ainakin omille aivoilleni se jatkuva skarppina oleminen. Kai toiset sitten nauttii siitä tunteesta kun saa olla niin tärkeässä roolissa toisen hengissä pysymisen turvatakseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katselen juuri omien lasteni pikkulapsi aikaa täällä mökillä. En todellakaan kaipaa tota vääntöä 24/7 moniksi vuosiksi
En kaipaa, ihan kivaa että ovat jo yli 20-vuotiaita.
Mieheni on yrittäjä ja hoidin lapset käytännössä yksin 24/7. En nukkunut kokonaista yötä vuosikausiin ja nukkumiseni meni siitä jotenkin rikki, en osaa nukkua oikein vieläkään. Appivanhemmat asuvat lähellä mutteivät auttaneet ikinä yhtään, eivät edes sen aikaa että olisin käyny hammaslääkärissä. Hoitivat vain miehen siskon lasta. Lapsemme ovat kivoja eivätkä ikinä kauheasti edes kukutelleet, mutta kyllä se sitovuus oli raskasta.
En välttämättä edes halua lapsenlapsia, tiedän että sitten pitää auttaa ja ajatus ahdistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mä ennemminkin kysyisin, kaipaako joku lastensa pikkulapsiaikaa? "Se on elämän parasta aikaa, kun lapset ovat pieniä" on lause, jolla elämänsä elämättä jättäneet katkerat naiset pyrkivät saamaan muut samaan ansaan mihin he aikanaan astuivat.
Vierailija kirjoitti:
En kaipaa, ihan kivaa että ovat jo yli 20-vuotiaita.
Mieheni on yrittäjä ja hoidin lapset käytännössä yksin 24/7. En nukkunut kokonaista yötä vuosikausiin ja nukkumiseni meni siitä jotenkin rikki, en osaa nukkua oikein vieläkään. Appivanhemmat asuvat lähellä mutteivät auttaneet ikinä yhtään, eivät edes sen aikaa että olisin käyny hammaslääkärissä. Hoitivat vain miehen siskon lasta. Lapsemme ovat kivoja eivätkä ikinä kauheasti edes kukutelleet, mutta kyllä se sitovuus oli raskasta.En välttämättä edes halua lapsenlapsia, tiedän että sitten pitää auttaa ja ajatus ahdistaa.
Joo sekin on kumma juttu kun oletetaan että kaikki odottavat isovanhemmaksi tulemista kovasti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kaipaa. Sitä varten on valokuvat ja videot, että niihin kivoihin hetkiin voi palata. Ehkä kolmeksi tunniksi voisin teleportata itseni nuuhkuttelemaan ja sylittelemään pientä vauvaani, mutta kyllä tuo 10-vuotias on aivan älyttömän paljon parempaa seuraa!
En sitten yhtään kaipaa. Lapset olivat huonoja nukkumaan, nukutettiin vuoron perään iltaisin 4-5 tuntia. Lastenhoitaja kotona, raskasta aikaa, iltaisin kaupat, ruokien valmistaminen (hän ilmoitti heti, ettei pidä pakasteruuista, joten joka päivä piti olla tuoretta), siivoaminen, pyykkien pesu. Hän jätti jälkeensä kaaoksen, kun lähti illalla pois. Klo 23 jälkeen tyhjensin ammeesta sadekamppeet, märät vaatteet, kakkavaipat jne. Siihen aikaan ei saanut sanoa, että on väsynyt, piti vain "olla onnellinen" terveistä lapsista ja hyvästä miehestä. Perkele, että minä olin väsynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Traumat jäi. Se sitovuus. Se, kun mihinkään ei pääse lähtemään helposti ilman lasta. Aina hirveä säätäminen aikataulujen kanssa; millon puoliso tulee kotiin että vuorostaan pääsee itse omille menoille, mistä saisi lapsenvahdin jos on yhteinen meno johonkin tilausuuteen mihin lapsi ei sovi mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vaikea käsittää mitä ihmiset kaipaavat siinä ajassa, kun toista täytyy vahtia herkeämättä ettei satu jotain tappavan typerää (esim. juokse auton alle, avaa kaukosäätimen paristoluukun ja pistää pariston suuhun, jne jne). Ihan järkyttävän raskasta ainakin omille aivoilleni se jatkuva skarppina oleminen. Kai toiset sitten nauttii siitä tunteesta kun saa olla niin tärkeässä roolissa toisen hengissä pysymisen turvatakseen.
Ja kun vielä lisäksi väsyneenä täytyy olla koko ajan skarppi!
En kaipaa aikaa kun lapset asuivat kotona. Koko perhehomma oli ihan totaalinen virheliike.
En kaipaa. En tosin muistakaan siitä kamalasti, koska olin kuolemanväsynyt. Exällä on paljon kivoja muistoja.
En todellakaan kaipaa. Molemmat lapset ovat nepsyjä, toinen ei nukkunut vauvana, toinen ei kunnolla ikinä (vieläkään, vaikka on aikuinen), eikä syönyt kunnolla (vieläkään... ). Olin aivan piipussa, ja nukkuminen meni rikki, en nuku vieläkään kunnolla. Joku muukin tästä kirjoitti ja olen muiltakin kuullut, että unet voi mennä pysyvästi, jos joutuu tahtomattaan pitkäaikaisesti valvomaan ja heräilemään.
Kaikki ikätasolle kuuluvat jutut vaativat toistoja ja toistoja ja toistoja ja toistoja, kuten kuivaksi oppiminen, pukeminen, omatoiminen syöminen ja niin edelleen.
Tietysti siinä ajassa oli hyvätkin puolensa, murheet olivat verrattain pieniä ja monesta ongelmasta selvisi, kun vain teki hommia. Nyt aikuisten lasten ongelmat ovat sellaisia, että en pysty juuri auttamaan, ei auta laastari tai syliin ottaminen.
En kaipaa yhtään sitä aikaa kun kotona ei ollut hetken rauhaa. Lapset oli ihan kiinni minussa vaikka miten yritin kannustaa tekemään edes joskus jotain itsekseen 15 minuuttia. Mutta ei, äiti oli vaan paras silloin. Kun lapset kasvoivat koululaisiksi ja heistä tuli omatoimisia, se aika perhe-elämästä oli todella mukavaa. Voitiin olla kotona yhdessä sopivasti, mutta kaikki saivat myös uppoutua omiin juttuihinsa.
Minä en kaipaa. Oli niin itkuista ja uhmakasta. Toki oli todella söpö vauva ja taapero, mutta uuvuin täysin.