Miten suhtaudutte lapsen itkuun, jos lapsi itkee ns. tyhjästä?
Tarkoitan tilannetta, missä lasta ei ole sattunut, ei ole mitään oikeaa hätää jonkun tilanteen tai tapahtuman vuoksi, ei edes suurta pettymystä jostain isommasta asiasta. Vaan lapsi itkee ns. tyhjästä. Ei vaikka saanut jotain arkista pikkujuttua sillä sekunnilla kuin halusi, vaan vasta minuutin päästä. Tai haluaa huomiota äidiltä juuri silloin kun äiti yrittää vaikka isän kanssa puhua pari sanaa huomisen työpäivästä. Ja tällöin alkaa lohduton itku, kun äiti ei juuri sillä sekunnilla anna huomiota vain hänelle vaan sanoo, että odota hetki puhun ensin isän kanssa. Miten tällaisissa tilanteissa suhtaudut lapsen itkuun? Lohdutatko? 4-7 -vuotiaat lapset kiinnostaa tämän aiheen suhteen, ei ihan taaperot.
Kommentit (195)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tainnut selittää tilanteen epäselvästi, ei lapsi suostu mukaan ruoanlaittoon kun hänellä on tullut itku, hän haluaa, että maailma pysähtyy eli että minä pysäytän ruoanlaiton ja lohdutan häntä ainakin puoli tuntia. Kaikki yritykseni houkutella hänet mukaan ruoanlaittoon johtaa vain pahempaan itkuun. Ap
Mietit siis miten saataisiin kaikille kiva olo sen sijaan, että sanoisit, nyt riittää ja menet rauhoittumaan omaan huoneeseesi hetkeksi? Haluat luoda lapsellesi harhakuvan, että elämä on ikuista sunnuntaita?
Se on tuonut lapselle tunteen, että on itseään heikomman vanhemman lapsi, kun et uskalla suuttua. Ei kaikesta tarvitse neuvotella ja sopia lapsen kanssa ilman, että kenellekään tulee paha mieli.Sitä ei opita leikkimällä ettei kaikilla meil
No kyllä mutta täytyy olla oikeasti syytä suuttua, joku muu syy kuin oma hermostuminen lapsen tunteista johtuen. Tilannetajua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka tuossa puhutaan lapswn villliämisestä, sama pätee mm itkuisuuden kanssa.
Ymmärrän tuon neurologin idean, mutta vaikka miten yritän katsoa niitä tilanteita lapsen näkökulmasta ja eläytyä häneen, niin usein en onnistu keksimään syytä mikä vaikuttaa itkun taustalla. Nälkää ja janoa ei pitäisi olla kun meillä syödään säännöllisesti ja juodaan vettä myös aterioiden välillä ja lapsi osaa itsekin käydä juomassa, väsymystä ei voi aina ja koko ajan olla eikä lapsi haukottele kuin iltaisin nukkumaan mennessä, mitään häpeää tms ei pitäisi olla, meillä ei ivata eikä häpäistä, huomiota saa joka päivä ja läsnäoloa myös. Tunnen itseni nyt enää vain epäonnistuneeksi äidiksi, kun en millään keksi syytä noiden tyhjästä itkemisten takana.
Isä saattaa olla lempeämpi ymmärtäväisempi ihminen. Ota sinä nyt vastuusi koska hänkään ei ole kerran paikalla. Se tekee teille molemmille hyvää.
Miten lapsesi käyttäytyy kodin ulkopuolella, kavereiden keskuudessa, vierailuilla, mummolassa ? Itkeekö ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka tuossa puhutaan lapswn villliämisestä, sama pätee mm itkuisuuden kanssa.
Ymmärrän tuon neurologin idean, mutta vaikka miten yritän katsoa niitä tilanteita lapsen näkökulmasta ja eläytyä häneen, niin usein en onnistu keksimään syytä mikä vaikuttaa itkun taustalla. Nälkää ja janoa ei pitäisi olla kun meillä syödään säännöllisesti ja juodaan vettä myös aterioiden välillä ja lapsi osaa itsekin käydä juomassa, väsymystä ei voi aina ja koko ajan olla eikä lapsi haukottele kuin iltaisin nukkumaan mennessä, mitään häpeää tms ei pitäisi olla, meillä ei ivata eikä häpäistä, huomiota saa joka päivä ja läsnäoloa myös. Tunnen itseni nyt enää vain epäonnistuneeksi äidiksi, kun en millää
Yleensä ne isät pakenee vastuutaan ja sysää kaiken äidin harteille. Kyllä sen isänkin pitää omia lapsiaan kasvattaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koirien ja lasten kasvatus on pitkälti samanlaista: johdonmukaisuutta, oikea-aikaisuutta, riittävästi kuria, ruokaa ja hellyyttä, ja palkitaan halutusta käyttäytymisestä.
Miten tämä vastaa otsikon kysymykseen?
No mietipä sitä. Esim - kannattaako palkita lasta huonosta käyttäytymisestä jos perustarpeet on täytetty.
Lapsi tarvitsee muutakin kuin perustarpeiden täyttämistä. Olet ylimielinen etkä haluaisi antaa itsestäsi. Ethän vain ole narsistinen ja tunneongelmainen? Onko sinun vaikea keskittyä toisiin ihmisiin ja oikeasti tutustua heihin? Lapset ensiksi.
Myös rakkaus ja hellyys kuuluvat lapsen perustarpeisiin. Sen sijaan vanhempien pompottelu ei kuulu.
Vierailija kirjoitti:
Miten lapsesi käyttäytyy kodin ulkopuolella, kavereiden keskuudessa, vierailuilla, mummolassa ? Itkeekö ?
Aika samoin kuin kotonakin, mutta siis on sillä tavalla vieraskorea, että yrittää olla itkemättä jos en ole paikalla. Tai jos isänsä ei ole paikalla. Ap
Vierailija kirjoitti:
Oletko kokeillut arkijärkeä? Kun tämäkin universumin kiintotähti on siellä itsenäisyyden ja aikuisuuden kynnyksellä se tulee olemaan märkä turbiini vasten kasvoja, kun muu maailma palvokaan häntä toisena päivätyönään.
Sanon sen vähän kärjistettynä mitä joku sanoi jo aiemmin, olisiko jo aika sanoa, että nyt v i tun paskiainen riittää?
Sukulaistyttö oli vanhempiensa vaalima prinsessa ja hän kyllä marisi kaikesta. Ei jaksanut kävellä, ruoka ei kelvannut ja jos jokin pieni nirhauma tuli, olisi pitänyt soittaa poliisi ja palokunta apuun. Ihan helvetin rasittava kakara. Hän ei kyllä kaivannut mitään tuntiden sanoittamista, vaan olisi pitänyt muutamaankin kertaan komentaa pitämään päänsä kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koirien ja lasten kasvatus on pitkälti samanlaista: johdonmukaisuutta, oikea-aikaisuutta, riittävästi kuria, ruokaa ja hellyyttä, ja palkitaan halutusta käyttäytymisestä.
Miten tämä vastaa otsikon kysymykseen?
No mietipä sitä. Esim - kannattaako palkita lasta huonosta käyttäytymisestä jos perustarpeet on täytetty.
Lapsi tarvitsee muutakin kuin perustarpeiden täyttämistä. Olet ylimielinen etkä haluaisi antaa itsestäsi. Ethän vain ole narsistinen ja tunneongelmainen? Onko sinun vaikea keskittyä toisiin ihmisiin ja oikeasti tutustua heihin? Lapset ensiksi.
Myös rakkaus ja hellyys kuuluvat lapsen perustarpeisiin. Sen sijaan vanhempien pompottelu ei kuulu.<
Ei se ole pompottelua että lapsella on tarpeita. Väännätkö tahallasi nyt? Narsistien mielestä kaikki on vaatimista ja pompottelua, pieni dilemma nyt tässä sulla. Onneksi en ole sun lapsesi, olet häpeällinen vastuunpakoilija.
Äitini päätti, että vedetään perseelle. Turhasta ei huudeta. Näin sitten sellaiset ensimmäiset kymmenen vuotta elämästäni kuluikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kokeillut arkijärkeä? Kun tämäkin universumin kiintotähti on siellä itsenäisyyden ja aikuisuuden kynnyksellä se tulee olemaan märkä turbiini vasten kasvoja, kun muu maailma palvokaan häntä toisena päivätyönään.
Sanon sen vähän kärjistettynä mitä joku sanoi jo aiemmin, olisiko jo aika sanoa, että nyt v i tun paskiainen riittää?
Sukulaistyttö oli vanhempiensa vaalima prinsessa ja hän kyllä marisi kaikesta. Ei jaksanut kävellä, ruoka ei kelvannut ja jos jokin pieni nirhauma tuli, olisi pitänyt soittaa poliisi ja palokunta apuun. Ihan helvetin rasittava kakara. Hän ei kyllä kaivannut mitään tuntiden sanoittamista, vaan olisi pitänyt muutamaankin kertaan komentaa pitämään päänsä kiinni.
Oletko vähän kateellinen? Olet sairas päästäsi. Hyi helvetti sinun kanssasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten lapsesi käyttäytyy kodin ulkopuolella, kavereiden keskuudessa, vierailuilla, mummolassa ? Itkeekö ?
Aika samoin kuin kotonakin, mutta siis on sillä tavalla vieraskorea, että yrittää olla itkemättä jos en ole paikalla. Tai jos isänsä ei ole paikalla. Ap
Mitä tuo yrittää olla itkemättä oikeastaan tarkoittaa, eikä hän saa olla keskenään kavereiden kanssa ilman sinun valvovaa silmää ? Mitä johtopäätöksiä itse vedät mainitsemastasi vieraskoreudesta ?
Vierailija kirjoitti:
No voi v%%u ap, lapsi ei itke tyhjästä. Sulla on vielä paljon opittavaa tunnesäätelystä.
No kyllä taatusti itkee. Omat lapset on jo aikuisia, mutta aivan selvästi tunnistaa, milloin lapsi itkee oikeasti ja todellisesti ja milloin se on sellaista byääääh-esitys-itkua. Esitys-itkunkaan kohdalla ei lasta saa ikinä nolata tai häpäistä, mutta selvin sanoin sanon, miten homma on esim. "sua harmittaa, kun et nyt voi juosta ulos, mutta ruoka on 5 min päästä, sen jälkeen pääset ulos." Ei siinä tilanteessa mitään valtavia lohdutuksia tarvita.
tulee pitkä itku siitä, ettei äiti heti kuullut mitä oli sanomassa. Ei kuullut niin, kun paistoi jauhelihaa. Ja on siis selitetty monta kertaa, ettei silloin välttämättä kuule. Välillä yritykseni auttaa vain pahentaa itkua. Ja minunkaan lapsi ei osaa sanoa miksi itkee, ei osaa sanoa mitä haluaisi minun silloin tekevän, ainoa mitä osaa sanoa, että halusin että heti kuulet mitä sanon. Omat hermoni on välillä koetuksella, kun en tiedä mitä tehdä paremmin. Vaikka millaiselle korkkiruuville vääntyisin onnistuakseni niissä tilanteissa, niin en onnistu. Ja lapsi vain itkee. Ap
Sä yrität liikaa. Anna lapsen itkeä!
Itse itkin paljon lapsena. Ja tuntuu hyvältä kun ei vaadittu olemaan itkemättä. Ja ruvettu räyhäämään.
Aikuisena ymmärsin että olen ns. erityisherkkä. Jopa musiikki saa kyyneleet silmiin. Olen taiteilija ja luontoihminen ja eläinrakas...ja olen onnellinen että olen saanut paljon rakkautta "heikkouksistani" huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voi v%%u ap, lapsi ei itke tyhjästä. Sulla on vielä paljon opittavaa tunnesäätelystä.
No kyllä taatusti itkee. Omat lapset on jo aikuisia, mutta aivan selvästi tunnistaa, milloin lapsi itkee oikeasti ja todellisesti ja milloin se on sellaista byääääh-esitys-itkua. Esitys-itkunkaan kohdalla ei lasta saa ikinä nolata tai häpäistä, mutta selvin sanoin sanon, miten homma on esim. "sua harmittaa, kun et nyt voi juosta ulos, mutta ruoka on 5 min päästä, sen jälkeen pääset ulos." Ei siinä tilanteessa mitään valtavia lohdutuksia tarvita.
Noin minäkin tuollaisen tilanteen hoitaisin mutten ymmärrä, mikä tuossa on esitystä. Lasta harmittaa ja ilmaisee sen.
'Ei se ole pompottelua että lapsella on tarpeita. Väännätkö tahallasi nyt? Narsistien mielestä kaikki on vaatimista ja pompottelua, pieni dilemma nyt tässä sulla. Onneksi en ole sun lapsesi, olet häpeällinen vastuunpakoilija.'
Nyt vähän realismia kehiin. Jos totutat lapsesi siihen että puhumisen sijaan hän saa tahtonsa paremmin läpi huutamalla ja kitisemällä, niin silloin olet vastuuton ja teet lapsellesi karhunpalveluksen, mistä on haittaa hänen muissakin ihmissuhteissaan jopa vielä aikuisena.
Oli sydäntäsärkevää nähdä tikkitokissa videoita, jossa kuvattiin itkevää, kärsivää vauvaa. Kukaan ei tehnyt elettäkään lapsen hyväksi, kuvasi vaan. Eivät mielestäni suomalaisia. Mistä tällainen kertoo? 😭
Vierailija kirjoitti:
Jos nämä tyhjät itkut toistuvat useita kertoja päivässä, on kai selvää, että lapsi on jo oppinut, että se on keino saada huomio itseensä. Ts. lapsi laskelmoi itkujensa kanssa. Hänelle voi hyvin sanoa, että sinulla ei ole mitään hätää, voit lopettaa itkusi. Teen tämän ensin ja puhutaan sitten rauhassa. Ja sitten ne omat korvat lukkoon. Lapsen pitää oppia odottamaan ja se pitää sisäistää, että hän ei pyöritä taloutta vaan vanhemmat.
Olen kans sitä mieltä, että tuon ikäinen ei enää itke "tyhjästä", vaan se on enemmän opittu juttu miten saada huomiota. Taaperon eri asia. Ellei ole jollain lailla nepsy, sekin on toki mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voi v%%u ap, lapsi ei itke tyhjästä. Sulla on vielä paljon opittavaa tunnesäätelystä.
No kyllä taatusti itkee. Omat lapset on jo aikuisia, mutta aivan selvästi tunnistaa, milloin lapsi itkee oikeasti ja todellisesti ja milloin se on sellaista byääääh-esitys-itkua. Esitys-itkunkaan kohdalla ei lasta saa ikinä nolata tai häpäistä, mutta selvin sanoin sanon, miten homma on esim. "sua harmittaa, kun et nyt voi juosta ulos, mutta ruoka on 5 min päästä, sen jälkeen pääset ulos." Ei siinä tilanteessa mitään valtavia lohdutuksia tarvita.
Noin minäkin tuollaisen tilanteen hoitaisin mutten ymmärrä, mikä tuossa on esitystä. Lasta harmittaa ja ilmaisee sen.
Tuollainen ruoka-ajasta aina tismalleen kiinni pitäminen on juuri aikatauluttamista, lapsen kahlitsemista rutiineihin. Kyllä kaverit voi voittaa ruoka-ajan, kaverit on ykslapsisen perheen lapselle enemmän kuin tärkeitä.
Kun on useampi lapsi niin sitä on joutunut opettelemaan sen lapsen lohdutuksen silleen että samalla tekee muuta. Ja lapset on joutunut oppimaan ettei äiti voi aina joka hetki tarjota lapselle 100% huomiotaan. Harmitusitkut olen siis lohdutellut ihan puhumalla lapselle muun toiminnan ohessa, tyyliin harmittaahan se, mutta se menee ohi ja kohta on se ruokakin valmis.
Yleensä turvallisemmille vain osoitetaan tunteet koska uskaltaa. On turvassa.