Miten suhtaudutte lapsen itkuun, jos lapsi itkee ns. tyhjästä?
Tarkoitan tilannetta, missä lasta ei ole sattunut, ei ole mitään oikeaa hätää jonkun tilanteen tai tapahtuman vuoksi, ei edes suurta pettymystä jostain isommasta asiasta. Vaan lapsi itkee ns. tyhjästä. Ei vaikka saanut jotain arkista pikkujuttua sillä sekunnilla kuin halusi, vaan vasta minuutin päästä. Tai haluaa huomiota äidiltä juuri silloin kun äiti yrittää vaikka isän kanssa puhua pari sanaa huomisen työpäivästä. Ja tällöin alkaa lohduton itku, kun äiti ei juuri sillä sekunnilla anna huomiota vain hänelle vaan sanoo, että odota hetki puhun ensin isän kanssa. Miten tällaisissa tilanteissa suhtaudut lapsen itkuun? Lohdutatko? 4-7 -vuotiaat lapset kiinnostaa tämän aiheen suhteen, ei ihan taaperot.
Kommentit (195)
Minkä ikäinen ap lapsi on? Anteeksi en jaksa kännykällä kelata koko keskustelua, siksi kysyn.
Vierailija kirjoitti:
Olen tainnut selittää tilanteen epäselvästi, ei lapsi suostu mukaan ruoanlaittoon kun hänellä on tullut itku, hän haluaa, että maailma pysähtyy eli että minä pysäytän ruoanlaiton ja lohdutan häntä ainakin puoli tuntia. Kaikki yritykseni houkutella hänet mukaan ruoanlaittoon johtaa vain pahempaan itkuun. Ap
Mietit siis miten saataisiin kaikille kiva olo sen sijaan, että sanoisit, nyt riittää ja menet rauhoittumaan omaan huoneeseesi hetkeksi? Haluat luoda lapsellesi harhakuvan, että elämä on ikuista sunnuntaita?
Se on tuonut lapselle tunteen, että on itseään heikomman vanhemman lapsi, kun et uskalla suuttua. Ei kaikesta tarvitse neuvotella ja sopia lapsen kanssa ilman, että kenellekään tulee paha mieli.
Sitä ei opita leikkimällä ettei kaikilla meillä ole koko ajan kivaa. Elämässä tulee välillä myrskyjä ja välillä menee överiksi itsellä ja lapsilla. Niinpä vanhemmat ja lapset yhdessä opettelevat käsittelemään pettymystä, jopa raivoa ja vihamielisiä tunteita.
Millä tavalla syytän lasta aina kaikesta enkä ole lämmin ihminen? Nyt kaipaisi kyllä jotain perusteluja tuolle väitteelle.
ap
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen ap lapsi on? Anteeksi en jaksa kännykällä kelata koko keskustelua, siksi kysyn.
Viisi, täyttäö syksyllä kuusi. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lohduttamisessa menee pitkään, koska lapsi kokee kaikki tunteet, hyvät ja huonot, hyvin voimakkaina. Se joka jollekin olisi pieni pettymys, on hänelle maailman suurin pettymys. Samoin ilahtuu jostain pikkujutusta aivan valtavasti, tunneksi, sellaisesta, josta joku toinen olisi hetken vähän hymyillyt. Jos hän alkaa itkemään niin se itku kuin kaappaa hänet valtaansa, eikä meinaa saada sitä loppumaan, hänen on vaikea päästä irti voimakkaasta tunteesta. Toisaalta ymmärrän häntä hyvin, toisaalta tämä on arjessa välillä aika hankalaa. Ja toivoisin, että hän siksi oppisi, että ei kannata itkeä sitä jos joutuu odottamaan minuutin, koska elämässä hyvin usein joutuu odottamaan minuutin, pidempäänkin. Ap
Kuulostaa samalta kuin meillä.
Kaksi alle kouluikäistä. Toinen on aina itkenyt ja raivonnut herkästi, mutta yleensä
Psykologille lapsen kanssa. Ennen kouluikää tuo pitää saada katkaistua !
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tainnut selittää tilanteen epäselvästi, ei lapsi suostu mukaan ruoanlaittoon kun hänellä on tullut itku, hän haluaa, että maailma pysähtyy eli että minä pysäytän ruoanlaiton ja lohdutan häntä ainakin puoli tuntia. Kaikki yritykseni houkutella hänet mukaan ruoanlaittoon johtaa vain pahempaan itkuun. Ap
Mietit siis miten saataisiin kaikille kiva olo sen sijaan, että sanoisit, nyt riittää ja menet rauhoittumaan omaan huoneeseesi hetkeksi? Haluat luoda lapsellesi harhakuvan, että elämä on ikuista sunnuntaita?
Se on tuonut lapselle tunteen, että on itseään heikomman vanhemman lapsi, kun et uskalla suuttua. Ei kaikesta tarvitse neuvotella ja sopia lapsen kanssa ilman, että kenellekään tulee paha mieli.Sitä ei opita leikkimällä ettei kaikilla meillä ole koko ajan kivaa. Elämässä tulee välillä myrskyjä ja välillä menee överiksi itsell
Eli neuvot lapsen itkiessä ns. tyhjästä minua käskemään tiukasti hänet omaan huoneeseensa rauhoittumaan, jopa suuttumaan?
ap
Kyllä se itku monella on vain huomionhakua. Lasten tunteet pitää huomioida, mutta myös lasten pitää hiljalleen oppia huomioimaan muut. "Minä itse" ei ole aina joka paikassa päähenkilö. Odottamaan opettaminen, mistä on jo puhuttukin, on todella tärkeää. Myös tunnesäätely on opeteltava juttu, ettei kaikkeen aina tarvitse ulkopuolista lohduttajaa. Toki joku nelivuotias ei sitä vielä ehkä osaa, mutta voi neuvoa miten jaksaa odottaa hetken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vaikka nälkäiselle lapselle sanotaan, että ruoka on valmis, kun perunat on kypsät ja näytetään vaikka kellosta aika, ja lapsi siitä parkuu niin ei silloin pidä hyysätä ja hyssyttää.
Nykyään lapsilta ei vaadita mitään ja tarkoittaa myös ettei vaadita odottamista. Kaikki pitää hoitaa sillä sekunnilla ja vanhemman taipua vaikka mihin ja lohduttaa. Järjetöntä. Nämä lapset ei sitten osaa odottaa päiväkodissa eikä koulussakaan. Hermo kiristyy ja huuto ja haukkuminen alkaa ja pahimmillaan nyrkit heiluu.
Niin siis kun nykyajan lapsia ei "hakata ja laiminlyödä ruotuun", vika on nykyajassa, eikä suinkaan aataminaikaisessa pahoinpitelykulttuurissa. Täytyy kyllä hoitaa itse omat lapset kotona, etteivät he joudu lähellekään tämän kaltaisia ihmisiä
90-luvulla olin työttömänä, Neuvostoliitto hajosi ja meni työt. Olin ansiosidonnaisella ja otin lapset pois päiväkodista esikoulua lukuun ottamatta. Tuo oli erittäin antoisaa aikaa, sain olla lasten kanssa, retkeilimme, leivoimme ja kaverit saivat tulla meille leikkimään.
Oletko kokeillut arkijärkeä? Kun tämäkin universumin kiintotähti on siellä itsenäisyyden ja aikuisuuden kynnyksellä se tulee olemaan märkä turbiini vasten kasvoja, kun muu maailma palvokaan häntä toisena päivätyönään.
Sanon sen vähän kärjistettynä mitä joku sanoi jo aiemmin, olisiko jo aika sanoa, että nyt v i tun paskiainen riittää?
Kun lapsi itkeskelee tai on kiukkuinen ja "hankala"(jos lapsi ei ole kipeä) yleisimmät syyt ovat väsymys, nälkä, jano, läheisyyden ja rakkauden tarve, liiat paljon virikkeitä ja vähän rauhoittumisaikaa.
Kannattaa lasta katsoa silmiin kun osoittaa hänelle huomiota. Silmiin katsomalla lempeästi ja rakastavasti lapsen ns. tunneakut täyttyvät. Kun itse opin tämän, huomasin että 10-15 minuuttia läsnäoloa ja huomiota, ja lapsi taas ampaisi omiin puuhiinsa tyytyväisenä. Ihmettelin voiko olla näin helppoa! Mutta ainakin omien kolmen lapsen kohdalla se on toiminut vuosia, nyt ovat jo koululaisia ja esiteijä ja ihania muruja. Sain ohjeen eräältä viisaalta vanhemmalta naiselta joka oli elämänsä pyhittänyt lapsille eri tavoin ja olen ikuisesti kiitollinen tästä yksinkertaisesta hyvästä ohjeesta.
ps. Huomaan tänä päivänä miten lapset ovat levottomia siitäkin syystä että vanhemmat selaavat usein puhelinta ja vastasilevat lapselle ylimalkaisesti jos lainkaan. Lapsi tarvitsee jakamatonta huomiota päivän mittaan, tilanteesta ja lapsen kehitystasosta ja toki persoonasta riippuen. Kännykkä varastaa aikaa ja huomiota lapselta. Itsekin koen kiusallisena tilanteet joissa on yhdessä porukan kanssa ja joku osallistuu keskusteluun katsomatta muihin ja kommentoi välillä mutta 90% naama puhelimessa kiinni. Minusta se on myös epäkunnioittavaa muita kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen ap lapsi on? Anteeksi en jaksa kännykällä kelata koko keskustelua, siksi kysyn.
Viisi, täyttäö syksyllä kuusi. Ap
Ok, tuon ikäinen alkaa kokemaan oloaan jo vähän isoksi mutta on silti hyvin pieni. Omat lapseni olivat aika vaikeita juuri tuon ikäisinä ja neuvolasta sanoivat että on sellainen itsenäistymisen vaihe tuossakin iässä kun eskari ja kouluun lähtö alkavat häämöttää.
Mutta itkuisuuteen en osaa sanoa muuta kuin että kaipaa turvaa ja läheisyyttä.
Sinä vaikutat ap erittäin hyvältä äidiltä, ethän muuten haluaisi lapsesi parasta kyselemällä muilta neuvoja! Luota vaan itseesi. Lapsemme kehityksessä taspahtuu koko ajan sellaista mikä välillä hämmentää mutta se on normaalia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka tuossa puhutaan lapswn villliämisestä, sama pätee mm itkuisuuden kanssa.
Ymmärrän tuon neurologin idean, mutta vaikka miten yritän katsoa niitä tilanteita lapsen näkökulmasta ja eläytyä häneen, niin usein en onnistu keksimään syytä mikä vaikuttaa itkun taustalla. Nälkää ja janoa ei pitäisi olla kun meillä syödään säännöllisesti ja juodaan vettä myös aterioiden välillä ja lapsi osaa itsekin käydä juomassa, väsymystä ei voi aina ja koko ajan olla eikä lapsi haukottele kuin iltaisin nukkumaan mennessä, mitään häpeää tms ei pitäisi olla, meillä ei ivata eikä häpäistä, huomiota saa joka päivä ja läsnäoloa myös. Tunnen itseni nyt enää vain epäonnistuneeksi äidiksi, kun en millään keksi syytä noiden tyhjästä itkemisten takana. Ap
Millainen on lapsen ja isän suhde, onko itkuja kohdistettu isään ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tainnut selittää tilanteen epäselvästi, ei lapsi suostu mukaan ruoanlaittoon kun hänellä on tullut itku, hän haluaa, että maailma pysähtyy eli että minä pysäytän ruoanlaiton ja lohdutan häntä ainakin puoli tuntia. Kaikki yritykseni houkutella hänet mukaan ruoanlaittoon johtaa vain pahempaan itkuun. Ap
Mietit siis miten saataisiin kaikille kiva olo sen sijaan, että sanoisit, nyt riittää ja menet rauhoittumaan omaan huoneeseesi hetkeksi? Haluat luoda lapsellesi harhakuvan, että elämä on ikuista sunnuntaita?
Se on tuonut lapselle tunteen, että on itseään heikomman vanhemman lapsi, kun et uskalla suuttua. Ei kaikesta tarvitse neuvotella ja sopia lapsen kanssa ilman, että kenellekään tulee paha mieli.Sitä ei opita leikkimällä ettei kaikilla meillä ole koko ajan kivaa. Elämässä tulee välillä
Eli neuvot lapsen itkiessä ns. tyhjästä minua käskemään tiukasti hänet omaan huoneeseensa rauhoittumaan, jopa suuttumaan?
ap
Aplodeja! Kyllä lapselle saa ja pitää myös suuttua.
Tilanteen rauhoituttua mietitään lapsen kanssa, mitä oikein tapahtui.
Aikuisenkin on osattava sanoa, jos kuppi on mennyt nurin ja suuttumus ollut esim ylimitoitettua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka tuossa puhutaan lapswn villliämisestä, sama pätee mm itkuisuuden kanssa.
Ymmärrän tuon neurologin idean, mutta vaikka miten yritän katsoa niitä tilanteita lapsen näkökulmasta ja eläytyä häneen, niin usein en onnistu keksimään syytä mikä vaikuttaa itkun taustalla. Nälkää ja janoa ei pitäisi olla kun meillä syödään säännöllisesti ja juodaan vettä myös aterioiden välillä ja lapsi osaa itsekin käydä juomassa, väsymystä ei voi aina ja koko ajan olla eikä lapsi haukottele kuin iltaisin nukkumaan mennessä, mitään häpeää tms ei pitäisi olla, meillä ei ivata eikä häpäistä, huomiota saa joka päivä ja läsnäoloa myös. Tunnen itseni nyt enää vain epäonnistuneeksi äidiksi, kun en millään keksi syytä noiden tyhjästä itkemisten takana. Ap
Millainen on lapsen ja i
Isä on paljon pois, koska tekee työmatkoineen pitkiä päiviä töissä. Itkuja on kohdistettu myös isään, ehkä jopa enemmän isään, mutta vähän eri aiheista. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tainnut selittää tilanteen epäselvästi, ei lapsi suostu mukaan ruoanlaittoon kun hänellä on tullut itku, hän haluaa, että maailma pysähtyy eli että minä pysäytän ruoanlaiton ja lohdutan häntä ainakin puoli tuntia. Kaikki yritykseni houkutella hänet mukaan ruoanlaittoon johtaa vain pahempaan itkuun. Ap
Mietit siis miten saataisiin kaikille kiva olo sen sijaan, että sanoisit, nyt riittää ja menet rauhoittumaan omaan huoneeseesi hetkeksi? Haluat luoda lapsellesi harhakuvan, että elämä on ikuista sunnuntaita?
Se on tuonut lapselle tunteen, että on itseään heikomman vanhemman lapsi, kun et uskalla suuttua. Ei kaikesta tarvitse neuvotella ja sopia lapsen kanssa ilman, että kenellekään tulee paha mieli.Sitä ei opita leikkimällä ettei kaikilla meillä ole koko ajan kivaa. Elämässä tulee välillä
Eli neuvot lapsen itkiessä ns. tyhjästä minua käskemään tiukasti hänet omaan huoneeseensa rauhoittumaan, jopa suuttumaan?
ap
Vanhemman pitäisi tuntea lapsensa milloin tämä esim kitisee ihan tyhjästä ja tällöin lapsen voi käskeä mennä turhan kitisemisen sijaan tekemään jotain muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tainnut selittää tilanteen epäselvästi, ei lapsi suostu mukaan ruoanlaittoon kun hänellä on tullut itku, hän haluaa, että maailma pysähtyy eli että minä pysäytän ruoanlaiton ja lohdutan häntä ainakin puoli tuntia. Kaikki yritykseni houkutella hänet mukaan ruoanlaittoon johtaa vain pahempaan itkuun. Ap
Mietit siis miten saataisiin kaikille kiva olo sen sijaan, että sanoisit, nyt riittää ja menet rauhoittumaan omaan huoneeseesi hetkeksi? Haluat luoda lapsellesi harhakuvan, että elämä on ikuista sunnuntaita?
Se on tuonut lapselle tunteen, että on itseään heikomman vanhemman lapsi, kun et uskalla suuttua. Ei kaikesta tarvitse neuvotella ja sopia lapsen kanssa ilman, että kenellekään tulee paha mieli.Sitä ei opita leikkimällä ettei kaikilla meillä ole koko ajan kivaa. Elämässä tulee välillä
Eli neuvot lapsen itkiessä ns. tyhjästä minua käskemään tiukasti hänet omaan huoneeseensa rauhoittumaan, jopa suuttumaan?
ap
Sinua on nyt neuvottu olemaan aikuinen, eikä lapanen.
Improvisoitko joskus lapsen kanssa eli lähdettekö esim ulos ex tempore tai elokuviin tai uimaan tms. Onko elämänne kuin lukujärjestys ?
Täältä et taida saada ratkaisun avaimia, luovuta ja hanki ammattiapua, psykologi, psykiatri ? Herää !
Opetat väärin. Syytät vain lasta aina kaikesta. Et ole lämmin ihminen.