Pelkään että mun äiti kuolee

Lämpimiä ajatuksia täältä sinulle. <3

Toivottavasti äitisi toipuu.

Jos kuitenkin käy, niin kuin pelkäät, eli hän menehtyy, hakeudu mukaan sururyhmään. Ainakin seurakunnat näitä vetävät (ei tarvitse kuulua kirkkoon). Ihan heti et ryhmään pääse - toive on, että menestymisestä olisi jo tovi. Mutta ole jo heti yhteydessä, niin saat tietää, milloin ryhmiä alkaa.

Kysy myös jo heti sairaalasta apua. Kerro avoimesti ajatuksistasi ja peloistasi. Pääset vähintään kriisikeskuksen palveluiden piiriin.

Älä jää yksin surusi kanssa. Apua ja tukea on saatavilla.

Kaikki kuolee joskus. 79v jo hyvä ikä

51-vuotiaalla pitäisi jo olla oma elämä hallinnassa. Miksi olet elänyt äitisi siivellä?

Vierailija kirjoitti:

Lämpimiä ajatuksia täältä sinulle. <3

Toivottavasti äitisi toipuu.

Jos kuitenkin käy, niin kuin pelkäät, eli hän menehtyy, hakeudu mukaan sururyhmään. Ainakin seurakunnat näitä vetävät (ei tarvitse kuulua kirkkoon). Ihan heti et ryhmään pääse - toive on, että menestymisestä olisi jo tovi. Mutta ole jo heti yhteydessä, niin saat tietää, milloin ryhmiä alkaa.

Kysy myös jo heti sairaalasta apua. Kerro avoimesti ajatuksistasi ja peloistasi. Pääset vähintään kriisikeskuksen palveluiden piiriin.

Älä jää yksin surusi kanssa. Apua ja tukea on saatavilla.

 

Juuri näin. Ei kannata siihen pelkoon keskittyä. Tosiasiahan se on että ikäihminen kuolee ennemmin tai myöhemmin. Minunkin äiti on iäkäs ja sairas, se menee niin että jonain päivänä häntä ei ole. 

Sinun on erittäin korkea aika alkaa nyt rakentsa omaa elämääsi, elipä äitisi vielä pitkään tai ei.

Ei kuulosta lainkaan normaalilta, että äitisi on ainoa ihmissuhteesi.

Ja vanhan ihmisen sairaalaan joutuminen on hyvin tavallinen tapahtuma. Samoin on kuoleminen tuossa iässä.

Huolta ja surua nämä asiat tuottavat. Mutta minnekään kriisikeskukseen ei nyt kannata soitella. Sitä tämä kuvaamasi ei ole. 

Se että se sinulle omassa kokemusmaailmassasi on sitä, kertoo että hyvin paljon on jäänyt elämää elämättä, tunteita tuntematta ja ajatuksia ajattelematta.

Tätä sinun kannattaa nyt tarkastella. Äitisi on hyvässä hoidossa.

Ole kiitollinen siitä että sinulla on hyvä, rakastava äiti. Se ei ole itsestäänselvyys. Ja anna hänelle se tuki, mitä hän tarvitsee. 

No ihan varmasti äitisikin kuolee.

51v naislapsi. Huhhuh.

Ymmärrän tuon hyvin. Mietin itsekin mistä saan tulevaisuudessa voimavaroja (vaikka itsellä ehkä on vielä hieman aikaa siihen) ja mitä keksin avukseni. Ehkä muutamia ideoita on tullut joidenkin vuosien jälkeen, eri asia toimivatko ne käytännössä ja mistä uusia, ellei jotkut ovet avaudu - jotkut vain ovat kiinni. Ja kuinka tyhjänpäällä on. Jotain voi kokeilla mikä toimisi nykyisyydessä tai myöhemmin, jos jaksaa - ehkä ihminen elää hetkessä joskus paremmin. Ettei tee liikaa kauhuajatuksia itselleen. Vaikka se on tyypillistä, varsinkin jos on meinannut käydä huonosti monta kertaa.

Myös päättämisen vaikeus monisti hankaloittaa asioita, vaikka muutossa ja avaako tai sulkeeko mahdollisuuksia kun tekee niin tai näin. Ehkä paniikissa niitä uusia ideoita ja ajatuksia ei löydäkään. Vasta kun mieli on joskus rauhoittuneessa tilassa, tulee ideoita. Jossain positiivisessa tilassa. Pelkää monikin ehkä miten käy yksinelossa, ehkä on "pakene ja juokse tilassa" jos sitä ajattelee. Ainoa välittäjä joskus on äiti. Ellei tule joku muu. Suomen kylmä ilmasto ei helpota asiaa yhtään ja karuus. Ehkä sukulaiset voi tuoda juttelua tuossa kohtaa, mutta myöhemmin sitä liittyy varmaan johonkin outoon ryhmään tai ryhmiin, vaikkei ole lahkossa ihan. Joillakin voi olla pahempi taloustilanne eli huono. 

Toivottavasti vielä ikävän ajan jälkeen tulee parempia kausia sinulle. Jopa jonkinlainen aurinko. Joskus. Ajan myötä. Muistakaa ottaa lomaa jos tarvitsee tai omaa aikaa.

Vierailija kirjoitti:

51v naislapsi. Huhhuh.

Onpa kauheasti sanottu. Joillekin äidin kuolema on kuin maailmanloppu. Sitä ei moni tajua eikä ymmärrä. Saati paljoa muutakaan. Ja voi pysyä silloin poissa ketjusta, ettei tilanne entisestään pahene?

Vierailija kirjoitti:

"Huolta ja surua nämä asiat tuottavat. Mutta minnekään kriisikeskukseen ei nyt kannata soitella. Sitä tämä kuvaamasi ei ole. "

Tähän kommenttiin on pakko puuttua. Kriisikeskuksessa työskentelyn lähtökohta on asiakkaan kokemus tuen tarpeesta. Ei siis ole kenenkään randomin palstalaisen asia arvottaa toisen kokemuksia, mikä on tarpeeksi suuri kriisi ja mikä ei.

Aina löytyy joku, jolla on asiat huonommin ja olisi jonkun mielestä enemmän oikeutettu kriisikeskuksen apuun. Kyse on kuitenkin jokaisen omasta elämän solmukohdasta, jonka aukaisuun ei omat voimat riitä. Silloin on viisautta hakea apua itselleen.

 

 

 

Ja kyllä, läheisen ihmisen kuolema on aina kriisi. Ja vielä enemmän, jos siihen lisätään yksin jäämisen tunne.

Olen tavallaan samanlaisessa tilanteessa ollut pari vuotta, äitini on sairastellut, on muutamaa vuotta vanhempi kuin apn äiti. Oma elämäni on ollut tauolla, minulla on kyllä ystäviä, joihin yhteydenpito on ollut vähäistä, en vaan jaksa työpäivän ja joka päiväisten tarkastuskäyntien lisäksi.

En mieti kuka minua rakastaa tai ei, mutta olen miettinyt miten paljon elämä muuttuu kun äitini kuolee vai miten tästä eteenpäin, löytyykö hoitopaikka tai miten hänet edes saa suostumaan hoitoon ja miten löydän taas oman elämän kun lisäksi muutaman vuoden päästä olen eläkeiässä.

Hei! Elämä kantaa, kaikesta huolimatta tapahtuipa mitä tahansa. Itseltäni kuoli sulhanen nuorena ja 45- vuotiaana aviomies sairauteen. Jäin yksin lapseni kanssa. Sururyhmästä oli apua ja Nuoret lesket vertaistuki ryhmästä. Voit soittaa aina ev.lut.kirkon palvelevaan puhelimeen, jos ahdistaa, tunnet surua, tai kaipaat vain kuuntelijaa. Siunausta elämääsi.

Mieti ap äitiäsi. Hän on ollut sun tuki ja turva 51v, ole sinä sitä hänelle tästä eteenpäin. Tämä tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että osoitat hänelle pystyväsi elämään hyvää elämää hänen jälkeenkin. Äidin suru on suuri, jos ja todennäköisesti kun hän murehtii, miten selviät hänen kuolemastaan. Siksi hän nytkin lohdutti sinua sanomalla toipuvansa muutamassa päivässä.

Sä selviät kyllä ja olet onnekas, kun sun äidin rakkaus on niin voimakas. Hyvät muistot kantaa.

Niin, ymmärrän että ajatus luopumisesta on vaikea. Mutta näin se vain menee, meillä kaikilla. Jokaisella oma hetkensä olla ja elää. Äidilläsikin. Pitkään hän on jo elänyt, toivotaan monia toiminnallisia vuosia vielä lisää.

Ja ihan kokemuksella sanon, että kyllä sinäkin selviät. Menetyksen hetkellä ja surun sisällä tuntuu tosin siltä, että ettei näe mitään suuntaa mihinkään eikä saa otetta mistään. Mutta se kuuluu siihen pakettiin, surutyöhön. Sitten aikanaan ota vastaan kaikki apu mikä sinulle osoitetaan ja tarjotaan. Sekä uskalla pyytää myös itse apua. Suruun ei tarvitse yksin jäädä, onneksi on olemassa monia keinoja sen työstämiseen. Tukiryhmiä, keskusteluapua. Ja aika myös on avuksi. Kaipaus ja ikävä seuraavat kyllä mukanaan mutta suru hälvenee joka päivä ja hetki.

Tuskin äitisi toivoo sinun jäävän surutilaan, toimeettomaksi. Hän toivoo sinulle ja elämääsi kaikkea hyvää. Ota ikävän hetkinä teidän kahden hyvät muistot esiin, niitä on varmasti paljon. Mutta sitä ennen - mahdollisuuksien mukaan vietä aikaasi äitisi kanssa JA keskity myös siihen omaan elämääsi. Havahdu huomaamaan mitä kaikkea ihanaa sinulla onkaan ympärilläsi ja elä. Tsemppiä ja voimia sinulle, sisäistä varmuutta ja vahvuutta elämän itsensä kantamiseen. Et ole yksin. Sinäkään.

Vierailija kirjoitti:

Hei! Elämä kantaa, kaikesta huolimatta tapahtuipa mitä tahansa. Itseltäni kuoli sulhanen nuorena ja 45- vuotiaana aviomies sairauteen. Jäin yksin lapseni kanssa. Sururyhmästä oli apua ja Nuoret lesket vertaistuki ryhmästä. Voit soittaa aina ev.lut.kirkon palvelevaan puhelimeen, jos ahdistaa, tunnet surua, tai kaipaat vain kuuntelijaa. Siunausta elämääsi.

"Elämä kantaa" on pahin mitä voi sanoa. Ei se kaikilla kantanut. Olisi käynyt huonosti ilman läheistä, joka saattoi olla just se äiti. Sururyhmä on ehkä joillekin huono idea(?), siellä tulee vielä muiden suru päälle? Palveleva puhelin ei toimi, ellei siellä ole ymmärtävä terapeutti, ehkä nainen, elämää kokenut.

Vierailija kirjoitti:

Mieti ap äitiäsi. Hän on ollut sun tuki ja turva 51v, ole sinä sitä hänelle tästä eteenpäin. Tämä tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että osoitat hänelle pystyväsi elämään hyvää elämää hänen jälkeenkin. Äidin suru on suuri, jos ja todennäköisesti kun hän murehtii, miten selviät hänen kuolemastaan. Siksi hän nytkin lohdutti sinua sanomalla toipuvansa muutamassa päivässä.

Sä selviät kyllä ja olet onnekas, kun sun äidin rakkaus on niin voimakas. Hyvät muistot kantaa.

Ei noin voi sanoa. Ei kukaan ole vain yksin oma tuki. Varsinkaan sairaana. Ei yksin kukaan pärjää maailmassa täysin, ellei ole rahaa tai joku jolle soittaa. Osa tarvitsee myös fyysisesti joskus apua. Ja oikeaa pyyteetöntä turvaa toisesta ihmisestä. Moni yksinelävä tietää tämän. Jos pärjää noin vain sitten tämä keskustelu on turha, täysin turha.

Voin lohduttaa ja sanoa että kyllä äitisi kuolee! jos ei nyt niin myöhemmin. Ei tänne ketään ole jäänyt

Pyydät saikkua ja soitat lähimpään kriisikeskukseen josta pyydät etäterapiaa 

Voimia ja jaksamista ! Oman äidin kuolemasta on muutama vuosi ja ikävä ja kaipaus on suuri , alku meni sumussa enkä muista ajasta oikein mitään . Huonot ajat unohtuu ja muistaa millainen oli terveenä ja sen takia kaipaus varmaankin kasvaa kun ei muista sairasteluja ja muita aikoja.Ikävä on suuri , olin paljon tekemisissä äitini kanssa vaikka on omakin perhe.