Miten opettaa lapselle tunnetaitoja, jos itsekään ei niitä osaa?

Nämä asiat pitäisi miettiä ennen kuin alkaa perhettä perustamaan. Ja siis tehdä ne tarvittavat korjaukset omaan ajatteluun ja oppia uudet taidot tilalle ja sitten vasta on lapsenteon vuoro.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tuntee ja kanavoi tunteita eri tavalla. Omien tunteiden käsittelyn lisäksi pitäisi siis pystyä opettamaan lapselle, miten juuri hän löytäisi parhaan tavan käsitellä tunteensa. On turha sanoittaa lapsen vihaa ja yrittää väkisin puhua ja sylitellä, jos lapsi on mallia "ensin pitää rauhoittua itsekseen" tai koittaa saada huoneeseensa rauhoittumaan lapsi, joka tarvitsee vahvan tuen ja sylin ollessaan vihainen. Lapsi ei tietysti itse tätä pysty tiedostamaan ja vanhemmasta voi tuntua, että mikään ei auta. Yleispäteviä ohjeita ei siis voi olla olemassakaan.

 

Sitä olen kyllä aina ihmetellyt, miksi lasta kannustetaan näyttämään kaikki tunteensa, mutta aikuisen pitäisi olla viilipytty. Kyllähän lapsenkin olisi hyvä nähdä jo ennen aikuisikää, että vanhemmatkin ovat vain ihmisiä. Saattaisi jäädä muutama traumakin kehittymättä, jos jo lapsena oppisi, etteivät vanhemmat ole täydellisiä ja sen inhimillisyyden voi heil

Lapsi oppii mallintamalla. Esim. Olen nyt vihainen ja surullinen sen vuoksi, että... Tässä vanhempi sanoittaa tunteensa eikä vedä itkupotkuraivareita. Hän pyrkii keskustelemaan asiasta, joka mieltä painaa ja pyrkii näin ratkaisemaan ongelman. Hän ei haudo asiaa sisällään vaan näyttää esimerkillään, että kaikki tunteet on sallittuja, mutta niihin voi reagoida eri tavoin. Sehän on sitä tunteiden hallintaa.

Kysehän on tunne ja vuorovaikutustaidoista eli kun opettelet ottamaan vastuun omien tunteiden käsittelystä, niin automaattisesti sosiaaliset taitosi paranevat, kun et ole tunteittesi vietävänä, vaan voit toimia rakentavasti muiden kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Nämä asiat pitäisi miettiä ennen kuin alkaa perhettä perustamaan. Ja siis tehdä ne tarvittavat korjaukset omaan ajatteluun ja oppia uudet taidot tilalle ja sitten vasta on lapsenteon vuoro.

Joojoo. Ehkä tärkeämpiäkin asioita mietittävänä. Ei ole aikaa terapioissa istua. Jokainen on sellainen kuin on ja sellaisena hyvä ja riittävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä asiat pitäisi miettiä ennen kuin alkaa perhettä perustamaan. Ja siis tehdä ne tarvittavat korjaukset omaan ajatteluun ja oppia uudet taidot tilalle ja sitten vasta on lapsenteon vuoro.

Joojoo. Ehkä tärkeämpiäkin asioita mietittävänä. Ei ole aikaa terapioissa istua. Jokainen on sellainen kuin on ja sellaisena hyvä ja riittävä.

Mikä on tärkeämpää mietittävää lasta hankittaessa kuin kysymys "Olenko minä valmis vanhemmaksi"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä asiat pitäisi miettiä ennen kuin alkaa perhettä perustamaan. Ja siis tehdä ne tarvittavat korjaukset omaan ajatteluun ja oppia uudet taidot tilalle ja sitten vasta on lapsenteon vuoro.

Joojoo. Ehkä tärkeämpiäkin asioita mietittävänä. Ei ole aikaa terapioissa istua. Jokainen on sellainen kuin on ja sellaisena hyvä ja riittävä.

Mikä on tärkeämpää mietittävää lasta hankittaessa kuin kysymys "Olenko minä valmis vanhemmaksi"?

No jokainen kuitenkin on omasta mielestään ja itse päätöksen tekee - ja on sellainen kuin on.

Äiti ja kolme lasta

Isosisko kiusaa aina pienempää jaa hänet itkemään

Keskimmäinen on kirkasääninen totuudentorvi. Koskaan ei tiedä mitä sieltä kajahtaa.

Nuorimmainen löytää aina syyn kokoaikaiselle itkuhuudolleen. Sisko juo mun mehut, pyörä kaatui, joku istui väärällä paikalla jne. 

En itse jaksaisi tuota showta. 

Yritän mennä aina eri teille tavatessamme, koska tunnen outoa halua osallistua kurin- pitoon ja tiedän, ettei se todellakaan ole minun tehtäväni.

Anna lapsen harrastaa musiikkia ja olla tekemississä eläinten kanssa

Vierailija kirjoitti:

Nämä asiat pitäisi miettiä ennen kuin alkaa perhettä perustamaan. Ja siis tehdä ne tarvittavat korjaukset omaan ajatteluun ja oppia uudet taidot tilalle ja sitten vasta on lapsenteon vuoro.

Jos elämää noudattaa täydellistä käsikirjoitusta, kyllä

Ei kai kukaan ole täydellinen ja tulee mokattua, mutta normaali tasapainoinen ihminen kyllä älyää mikä on oikein.

Lapsen kanssa voi puhua tilanteista kotona tai kavereiden kanssa sattuneista asioista, että oliko hyvin vai väärin toimittu. Annetaan lapsen itkeä, jos itkettää ja lohdutetaan. Se kasvattaa empaattiseksi. Myös aikuisilla on tunteet ja joskus tulee mokattua, mutta silloin voi pyytää anteeksi ja selittää miksi äiti tuli niin vihaiseksi. Esim.oli kiire ja se huolettaa ettei ehditä ajoissa, mutta se kiukku ei ole lapsen syytä

Tuon ikäisen lapsen kanssa tärkeintä on lohduttaa, jos hän itkee. Eli olla empaattinen ja rauhoittaa häntä. Tärkeää on myös iloita hänen kanssaan, kun hän on iloinen. Katsoa silmiin ja jutella.

Kyllä loput ehdit opetella matkan varrella ihan hyvin.

Tunnetaitoja lisääviä asioita ovat mm.: lukeminen, musiikin kuuntelu, musiikin tuottaminen, ihmisten kanssa ajan viettäminen. Hommaa vaikka lapsille suunnattuja tunnetaitokirjoja niin opit siinä samalla. Vie hänet muskariin. Erityisesti jos lähipiirissä on joku hyvät tunnetaidot omaava ihminen, ehkä voisitte viettää hänen kanssaan aikaa?

Hyvät käytöstavat opettelemalla oppii myös huomioimaan muita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kuulosta siltä että edes pitäisit tunnetaitoja missään arvossa. Suhtaudut niihin kyynisesti, mikä on lapsellinen reaktio siihen kun ei osaa jotain. Sinulla olisi tosiaan iso tarve tunnetaitojen oppimiselle. Aikuiset hankkii niitä usein terapiasta. 

Ymmärsit väärin, pidän kyllä niitä arvossa ja haluaisin osata itsekin. Kyynisyys tulee varmaan toivottomuudesta, siitä että olen yrittänyt opetella näin aikuisena enkä tunnu oppivan. Ja toivoton olo siitä, kun miten sitten opettaa lapselle jotain mitä ei osaa. Terapia on niin kallista, ettei minulla sellaiseen ole rahaa, en nimittäin voisi saada siihen mitään kelan tms tukia. Ap

Pääsetkö neuvolan kautta johonkin perheterapiaan tms? Muistelen että neuvolasta voisi saada jotain psykologin palveluja, jos ei terapeuttia. Ilmaiseksi.

"Lapsi oppii mallintamalla. Esim. Olen nyt vihainen ja surullinen sen vuoksi, että... Tässä vanhempi sanoittaa tunteensa eikä vedä itkupotkuraivareita. Hän pyrkii keskustelemaan asiasta, joka mieltä painaa ja pyrkii näin ratkaisemaan ongelman. Hän ei haudo asiaa sisällään vaan näyttää esimerkillään, että kaikki tunteet on sallittuja, mutta niihin voi reagoida eri tavoin. Sehän on sitä tunteiden hallintaa."

Juuri tätä tarkoitan. Vanhempi saa tuntea, muttei kuitenkaan saa. Ei lapsi rikki mene, jos äiti sanoo painokkaasti, että on nyt hyvin vihainen, eikä se johdu sinusta, mutta nyt en jaksa puhua tai leikkiä, tehdään illemmalla jotain, jos annat minun hetken olla. Tai jos lapsi on tehnyt jotain pahaa, ja sanotaan, että nyt pitää pysyä hetki huoneessaan, vanhempi ei nyt jaksa enempää. Näin lapsikin näkee, että tunteet ovat inhimillisiä ja niitä on vanhemmillakin, eikä lapsen tunteet jyrää kaikessa edelle. Ja viimeisellä tarkoitan sitä, että jos lapsi suututtaa vanhemman ja vanhemman suuttumuksesta tai surusta tulee lapselle paha mieli, niin sietääkin tulla. Ei vanhemman tarvitse vihaisena alkaa lasta hyvittelemään, että ei tässä mitään, äiti on nyt vähän vihainen, eihän tullut paha mieli, kun teit tyhmyyksiä. 

Jos et huuda lapsille tai hauku heitä paskapäiksi, ihan hyvin vedät. Suuttumus saa kyllä näkyä, mutta lapsen olo olisi hyvä olla turvallinen. Älä suutu niin että lapsi pelkää (paitsi jos hän on juoksemassa autotielle tms.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä asiat pitäisi miettiä ennen kuin alkaa perhettä perustamaan. Ja siis tehdä ne tarvittavat korjaukset omaan ajatteluun ja oppia uudet taidot tilalle ja sitten vasta on lapsenteon vuoro.

Joojoo. Ehkä tärkeämpiäkin asioita mietittävänä. Ei ole aikaa terapioissa istua. Jokainen on sellainen kuin on ja sellaisena hyvä ja riittävä.

Mikä on tärkeämpää mietittävää lasta hankittaessa kuin kysymys "Olenko minä valmis vanhemmaksi"?

No jokainen kuitenkin on omasta mielestään ja itse päätöksen tekee - ja on sellainen kuin on.

siksi lastenteko pitäisikin olla luvanvaraista ja vaatisi jonkun psykologisen testin

Vierailija kirjoitti:

"Lapsi oppii mallintamalla. Esim. Olen nyt vihainen ja surullinen sen vuoksi, että... Tässä vanhempi sanoittaa tunteensa eikä vedä itkupotkuraivareita. Hän pyrkii keskustelemaan asiasta, joka mieltä painaa ja pyrkii näin ratkaisemaan ongelman. Hän ei haudo asiaa sisällään vaan näyttää esimerkillään, että kaikki tunteet on sallittuja, mutta niihin voi reagoida eri tavoin. Sehän on sitä tunteiden hallintaa."

 

Juuri tätä tarkoitan. Vanhempi saa tuntea, muttei kuitenkaan saa. Ei lapsi rikki mene, jos äiti sanoo painokkaasti, että on nyt hyvin vihainen, eikä se johdu sinusta, mutta nyt en jaksa puhua tai leikkiä, tehdään illemmalla jotain, jos annat minun hetken olla. Tai jos lapsi on tehnyt jotain pahaa, ja sanotaan, että nyt pitää pysyä hetki huoneessaan, vanhempi ei nyt jaksa enempää. Näin lapsikin näkee, että tunteet ovat inhimillisiä ja niitä on vanhemmillakin, eikä lapsen tunteet jyrää kaikessa edelle. Ja viimeisel

Joskus tuntuu, että tunteiden sanoittamisella nostetaan esiin tunteita puheen tasolla, mutta ei näytetä, että niitä oikeasti tunnetaan. Jos vanhempi aivan pokerinaamalla selittää jotain vihasta, pelosta, ilosta tai mitä milloinkin niin, ettei lihaskaan värähdä, niin ei se minusta hyvä ole. Kyllä lapsi tajuaa ennen kaikkea tunteita, ei ehkä osaa nimetä vivahteita, mutta tajuaa, että nyt äiti on vihainen, mutta tämä esittää ettei ole, puhuu vain. Tämä on minusta vaarallista. Tavoitteena kai pitäisi olla näyttää lapselle tunteita, vihainen ilme ja äänensävy, hersyvä nauru iloisena, hämmennys ja lisäksi selittää sanallisesti miltä tuntuu ja miksi.