Miten opettaa lapselle tunnetaitoja, jos itsekään ei niitä osaa?

Ei kuulosta siltä että edes pitäisit tunnetaitoja missään arvossa. Suhtaudut niihin kyynisesti, mikä on lapsellinen reaktio siihen kun ei osaa jotain. Sinulla olisi tosiaan iso tarve tunnetaitojen oppimiselle. Aikuiset hankkii niitä usein terapiasta. 

Vierailija kirjoitti:

Ei kuulosta siltä että edes pitäisit tunnetaitoja missään arvossa. Suhtaudut niihin kyynisesti, mikä on lapsellinen reaktio siihen kun ei osaa jotain. Sinulla olisi tosiaan iso tarve tunnetaitojen oppimiselle. Aikuiset hankkii niitä usein terapiasta. 

Ymmärsit väärin, pidän kyllä niitä arvossa ja haluaisin osata itsekin. Kyynisyys tulee varmaan toivottomuudesta, siitä että olen yrittänyt opetella näin aikuisena enkä tunnu oppivan. Ja toivoton olo siitä, kun miten sitten opettaa lapselle jotain mitä ei osaa. Terapia on niin kallista, ettei minulla sellaiseen ole rahaa, en nimittäin voisi saada siihen mitään kelan tms tukia. Ap

Vierailija kirjoitti:

Suuri osa suomalaisista aikuisista on tunnevammaisia. On aika kova vaatimus, että he yhtäkkiä osaisi opettaa tunnetaitoja lapsille. Eikö niitä voisi opettaa koulussa?

Kyllä se on vanhempienkin vastuulla hoitaa omat vammansa. Ehtivät muuten tehdä paljon tuhoa, ennen kuin lapsi pääsee edes koulua aloittamaan.

Tunnetaitojen ensimmäinen askel on se, että tunnistaa omat tunteensa, osaa nimetä ne ja mielellään ymmärtää niiden taustalla olevan tarpeen. Vasta sitten niitä voi oikeastaan säädellä. Siksi niitä lapsille saatetaan opettaa tarrakirjojen avulla. 

Menisin ehkä terapiaan /jonnekkin vastaavaan, joka on erikoistunut lasten kasvatukseen lyhyeksi aikaa saamaan neuvoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suuri osa suomalaisista aikuisista on tunnevammaisia. On aika kova vaatimus, että he yhtäkkiä osaisi opettaa tunnetaitoja lapsille. Eikö niitä voisi opettaa koulussa?

Kyllä se on vanhempienkin vastuulla hoitaa omat vammansa. Ehtivät muuten tehdä paljon tuhoa, ennen kuin lapsi pääsee edes koulua aloittamaan.

Missä noita omia vammoja sitten voi hoitaa? Kyselee eräs, joka on pitkään yrittänyt päästä terapiaan, muttei pääse. 

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin opettelemalla niitä itsekin.

Hassu perustelu ap:lla, ettei hän ole täydellinen ihminen. Kukaan ei ole täydellinen. Siksikin kannattaa opetella itsekin niitä tunnetaitoja. 

 

Sitä voi ostaa vaikka ruutuvihkon ja alkaa kirjata siihen tehtyyn lukujärjestykseen mielentilansa. Osa ei tee niin, mutta pysähtyvät miettimään ja kirjoittamaan miksi ja mikä ketuttaa tai ilahduttaa. Ei tarvi olla mitään sensaatiomaisia tapahtumia. Ihan tavallisen ihmisen arkista elämää. Lapselle se on helpotus oppia vanhemmaltaan, että pettymyksestä, vihasta ja ketutuksesta voi päästä yli ja kokea positiivisempia ja onnellisempia tunteita.

Jokaisen olisi hyvä pitää kiitollisuuspäiväkirjaa, johon kirjoittaa illalla kolme kitollisuudenaihetta. Siinä voi olla vaikka, että sain juoda puhdasta juomavettä, pöydässä oli ruokaa ja että on suhtkoht terveenä pysynyt koko päivän ajan.

Jokainen tuntee ja kanavoi tunteita eri tavalla. Omien tunteiden käsittelyn lisäksi pitäisi siis pystyä opettamaan lapselle, miten juuri hän löytäisi parhaan tavan käsitellä tunteensa. On turha sanoittaa lapsen vihaa ja yrittää väkisin puhua ja sylitellä, jos lapsi on mallia "ensin pitää rauhoittua itsekseen" tai koittaa saada huoneeseensa rauhoittumaan lapsi, joka tarvitsee vahvan tuen ja sylin ollessaan vihainen. Lapsi ei tietysti itse tätä pysty tiedostamaan ja vanhemmasta voi tuntua, että mikään ei auta. Yleispäteviä ohjeita ei siis voi olla olemassakaan.

Sitä olen kyllä aina ihmetellyt, miksi lasta kannustetaan näyttämään kaikki tunteensa, mutta aikuisen pitäisi olla viilipytty. Kyllähän lapsenkin olisi hyvä nähdä jo ennen aikuisikää, että vanhemmatkin ovat vain ihmisiä. Saattaisi jäädä muutama traumakin kehittymättä, jos jo lapsena oppisi, etteivät vanhemmat ole täydellisiä ja sen inhimillisyyden voi heille antaa anteeksi ilman suurempia draamoja. Lapsen on hyvä nähdä vanhempansakin tunteiden kirjo, ja miten niitä voi käsitellä, eikä maailma kaadu vihoihin, suruihin ja häpeään. Lapsen pitää myös oppia kunnioittamaan toisia ja heidän tunteitaan, eikä kasvaa siihen, että kaikki on heitä varten ja aina heidän saatavilla. Myös lapsi saattaa toimillaan saada vanhemman vihaiseksi tai surulliseksi, ja se on ok tiedostaa: omilla teoillasi on vaikutusta muihin.

Missä on sanottu, että vanhemman tulisi olla viilipytty? Eihän tunnetaidot sellaista tarkoita. Mutta lasta kasvattaessa olisi tärkeää, ettei vanhempi lähde lapsen tunnetilaan mukaan. 

Vierailija kirjoitti:

Missä on sanottu, että vanhemman tulisi olla viilipytty? Eihän tunnetaidot sellaista tarkoita. Mutta lasta kasvattaessa olisi tärkeää, ettei vanhempi lähde lapsen tunnetilaan mukaan. 

Tunteet kyllä tarttuu aika helposti.

Vierailija kirjoitti:

Tunnetaitojen ensimmäinen askel on se, että tunnistaa omat tunteensa, osaa nimetä ne ja mielellään ymmärtää niiden taustalla olevan tarpeen. Vasta sitten niitä voi oikeastaan säädellä. Siksi niitä lapsille saatetaan opettaa tarrakirjojen avulla. 

Minä osaan kyllä tunnistaa tunteeni ja niiden syyt. Ainoa tapa jolla osaan säädellä tunteitani on olla ihan yksin ja hiljaa. Se vain on mahdotonta pienen lapsen kanssa. En millään pääse mihinkään olemaan yksin tai hiljaa, koska lasta ei voi jättää yksin kotiin ja kotona lapsi seuraa kaikkialle perässä. Olen myös lukenut, että jos lapsi on voimakkaiden tunteiden vallassa tai kiukkuinen häntä ei saisi jättää silloin itsekseen. Entä jos itse taas tarvitsen yksinoloa etten hermostu pahasti? Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnetaitojen ensimmäinen askel on se, että tunnistaa omat tunteensa, osaa nimetä ne ja mielellään ymmärtää niiden taustalla olevan tarpeen. Vasta sitten niitä voi oikeastaan säädellä. Siksi niitä lapsille saatetaan opettaa tarrakirjojen avulla. 

Minä osaan kyllä tunnistaa tunteeni ja niiden syyt. Ainoa tapa jolla osaan säädellä tunteitani on olla ihan yksin ja hiljaa. Se vain on mahdotonta pienen lapsen kanssa. En millään pääse mihinkään olemaan yksin tai hiljaa, koska lasta ei voi jättää yksin kotiin ja kotona lapsi seuraa kaikkialle perässä. Olen myös lukenut, että jos lapsi on voimakkaiden tunteiden vallassa tai kiukkuinen häntä ei saisi jättää silloin itsekseen. Entä jos itse taas tarvitsen yksinoloa etten hermostu pahasti? Ap

Tämä kertonee enemmän sinun kuormittuneisuudestasi kuin tunnetaitojen puutteesta. Sitten vaan miettimään, mitä voisit tehdä auttaakseni itseäsi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnetaitojen ensimmäinen askel on se, että tunnistaa omat tunteensa, osaa nimetä ne ja mielellään ymmärtää niiden taustalla olevan tarpeen. Vasta sitten niitä voi oikeastaan säädellä. Siksi niitä lapsille saatetaan opettaa tarrakirjojen avulla. 

Minä osaan kyllä tunnistaa tunteeni ja niiden syyt. Ainoa tapa jolla osaan säädellä tunteitani on olla ihan yksin ja hiljaa. Se vain on mahdotonta pienen lapsen kanssa. En millään pääse mihinkään olemaan yksin tai hiljaa, koska lasta ei voi jättää yksin kotiin ja kotona lapsi seuraa kaikkialle perässä. Olen myös lukenut, että jos lapsi on voimakkaiden tunteiden vallassa tai kiukkuinen häntä ei saisi jättää silloin itsekseen. Entä jos itse taas tarvitsen yksinoloa etten hermostu pahasti? Ap

 

Nonni, eihän tässä kyse ollut ollenkaan lapsen tunnesäätelystä, vaan sinun omista tunteistasi ja omasta ahdistuksesta. Ei kaikessa ole kyse sinusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä on sanottu, että vanhemman tulisi olla viilipytty? Eihän tunnetaidot sellaista tarkoita. Mutta lasta kasvattaessa olisi tärkeää, ettei vanhempi lähde lapsen tunnetilaan mukaan. 

Tunteet kyllä tarttuu aika helposti.

Niin, ei tämä ole mikään kiveen hakattu totuus. Ihminen voi opetella siihen, ettei anna niiden tarttua. Jos menee aina toisen tunnetilaan, on rajaton. 

No vaikka lukemalla satuja tai katsomalla piirrettyjä lapsen kanssa. Hiekkalaatikolla. Kun johonkuhun/lapseen/kaveriin sattuu (esim. kompastuu), ei aleta nauraa ja pilkata vaan huudahdetaan, että oivoi nyt varmaan sattui ja ollaan surullisia hetken verran. Samoin iloitaan, kun toinen onnistuu jossain. Tärkeintä on viettää lapsen kanssa aikaa ja jutella kaikesta ympärillä tapahtuvasta.

Ei voi opettaa mielestäni kyllä toiselle kunnolla yhtään mitään sellaista mitä itse ei osaa. 

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tuntee ja kanavoi tunteita eri tavalla. Omien tunteiden käsittelyn lisäksi pitäisi siis pystyä opettamaan lapselle, miten juuri hän löytäisi parhaan tavan käsitellä tunteensa. On turha sanoittaa lapsen vihaa ja yrittää väkisin puhua ja sylitellä, jos lapsi on mallia "ensin pitää rauhoittua itsekseen" tai koittaa saada huoneeseensa rauhoittumaan lapsi, joka tarvitsee vahvan tuen ja sylin ollessaan vihainen. Lapsi ei tietysti itse tätä pysty tiedostamaan ja vanhemmasta voi tuntua, että mikään ei auta. Yleispäteviä ohjeita ei siis voi olla olemassakaan.

 

Sitä olen kyllä aina ihmetellyt, miksi lasta kannustetaan näyttämään kaikki tunteensa, mutta aikuisen pitäisi olla viilipytty. Kyllähän lapsenkin olisi hyvä nähdä jo ennen aikuisikää, että vanhemmatkin ovat vain ihmisiä. Saattaisi jäädä muutama traumakin kehittymättä, jos jo lapsena oppisi, etteivät vanhemmat ole täydellisiä ja sen inhimillisyyden voi heil

No tämä juuri. Luin jostain vuosia sitten, että äidin pitää olla joku lasten pahan olon säiliö eli kun lapselle tulee paha mieli, sen voi vapaasti purkaa äidin naamalle, joka ei värähdäkään. Ihan hirveää sontaa. Mitä tämä opettaa toisten arvostamisesta? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tuntee ja kanavoi tunteita eri tavalla. Omien tunteiden käsittelyn lisäksi pitäisi siis pystyä opettamaan lapselle, miten juuri hän löytäisi parhaan tavan käsitellä tunteensa. On turha sanoittaa lapsen vihaa ja yrittää väkisin puhua ja sylitellä, jos lapsi on mallia "ensin pitää rauhoittua itsekseen" tai koittaa saada huoneeseensa rauhoittumaan lapsi, joka tarvitsee vahvan tuen ja sylin ollessaan vihainen. Lapsi ei tietysti itse tätä pysty tiedostamaan ja vanhemmasta voi tuntua, että mikään ei auta. Yleispäteviä ohjeita ei siis voi olla olemassakaan.

 

Sitä olen kyllä aina ihmetellyt, miksi lasta kannustetaan näyttämään kaikki tunteensa, mutta aikuisen pitäisi olla viilipytty. Kyllähän lapsenkin olisi hyvä nähdä jo ennen aikuisikää, että vanhemmatkin ovat vain ihmisiä. Saattaisi jäädä muutama traumakin kehittymättä, jos jo lapsena oppisi, etteivät vanhemm

Tässä menee nyt kyllä puurot ja vellit iloisesti sekaisin. Kyllä, vanhemman tehtävä on auttaa lasta säätelemään tunteitaan, ja toimia turvana silloin, kun lapsi on suunniltaan. Näin niitä opitaan. Vanhempi voi silti kertoa, että esim toista ei saa lyödä, tai haukkua. Tämän voi tehdä rauhallisena, eikä itse takaisin huutamalla. 

Lainausta en saa toimimaan, mutta tuohon kuinka vanhemman pitää pysyä rauhallisena: oikeasti minusta on tehokkaampaa, että lapsi itse näkee vanhempansa tunteet kuin että vanhempi selittää naama peruslukemilla, että kyllä tuollaisesta tulee toiselle paha mieli. Itselleni kävi joskus lasten ollessa pieniä niin, että kerta kaikkiaan kyyneleet nousivat silmiin, kun lapsi toimi tosi rumasti, lapsen ilmeestä näki, että siinä tajusi jotain. Rauhoituin siitä heti, enkä vollottanut puolta tuntia ja tuskin tuli lapselle kovin turvaton olo tms. mutta hän tajusi, että jos sanon näin, toinen alkaa itkeä, hänellä on siis tosi paha mieli. Monesti lapset juuri jäävät tahallaan ärsyttämään, kun haluavat vanhemmasta irti jonkin aidon tunteen, eikä pelkkää puhetta. Muistaakseni Jari Sinkkonenkin sanoi, että joskus pitää oikeasti suuttua, kivahtaa, tehdä asia selväksi ihan tunteella. Aika kaukana ollaan vielä silmittömästä huutamisesta tai tunnetilojen ihan satunnaisesta vyöryttämisestä toisen päälle.

Tunnetaitojen opettamiseen on olemassa paljon kirjoja, niin tarinallisia kuvakirjoja kuin hauskalla ja kiinnostavalla tavalla tehtyjä lasten tietokirjoja. Oman kokemuksen mukaan hyviä ovat olleet esim. Fanni-kirjat, Ympyräiset-sarja, josta löytyy myös aikuisille suunnattu Tunnetaitojen käsikirja, Molli- ja Piki-kirjat, Tom Percivalin kuvakirjat ja Monen sortin -tietokirjat, kuten Monen sortin tunteet ja Monen sortin murheet ja pelot.

Varsinaisten tunnetaitokirjojen lisäksi ylipäätään kirjojen lukeminen yhdessä lapsen kanssa vahvistaa lapsen tunnetaitoja, ja kirjoja lukiessa voi keskustella ja pohdiskella, miltä jokin asia mahtaa kirjan hahmoista tuntua, miltä se tuntuisi itsestä ja mikä tilanteessa voisi auttaa jne.