Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Nykyajan vanhemmuus on raskaampaa, koska vaatimukset vanhempia kohtaan ovat koventuneet
Säännöllisesti kuulee netissä kitinää siitä, miten nykyään vanhemmat ovat niin uupuneita muka ilman syytä. Todellisuudessa vaatimukset vanhempia kohtaan ovat koventuneet paljon vuosikymmenten aikana. Vertaan nyt 90-lukua ja 2020-lukua, joista itselläni on kokemusta, mutta ero on vieläkin isompi, jos mennään muutama vuosikymmen ysäristä taaksepäin:
-Ennen pienet lapset saatettiin jättää keskenään pihalle leikkimään tai päästää lähiseudulle kulkemaan ilman aikuista. Tällä välin aikuiset saattoivat tehdä kotitöitä/levätä. Isot lapset eli vaikka 5 v ja 6 v saattoivat pitää huolta pari-kolmevuotiaasta, joka päästettiin mukaan. Minä olen mm. käynyt 6-vuotiaana yksin pyöräillen kaupassa kilometrin päässä. Nykyään tällaisesta toiminnasta napsahtaisi lasu, jos pieni lapsi kulkisi omia menojaan ilman aikuista. Eli siinä missä aikuinen ennen sai aikaa kotitöille/levolle laittamalla lapset ulos keskenään, ei enää toimi.
-Minä kasvoin tavallisessa perheessä ysärillä ja ruokavalio oli sama kuin muilla ikäisilläni: oli maissihiutaleita, vehnäpaahtoleipää, kaakaota, viiliksiä ja joitakin valmisruokiakin oli. Lämpimän ruoan kanssa ei paljon salaatteja ollut, porkkanaraastetta oli säännöllisesti. Ei tuolloin stressattu siitä, että saahan lapsi varmasti monipuolista ja terveellistä ravintoa. Maidon juomista pidettiin tärkeänä ja sen puolesta kampanjoitiin, mutta ei ruoan suhteen ollut samalla tavalla tarkkaa kuin nyt. Nykyään pidetään huonona vanhempana, jos lapsen antaisi syödä tuohon ysärityyliin.
-Omassa lapsuudessani oli täysin ok, että lapset viettivät surutta ruutuaikaa telkkarin lastenohjelmien ja VHS-kasettien äärellä. Vanhemmille oli helppoa, kun lapsen saattoi istuttaa telkkarin eteen (silloin vain valitettiin, ettei ruutua saanut katsoa liian läheltä). Nykyään joka paikassa marmatetaan jatkuvasti ruutuajasta ja sen haitallisuudesta. En tarkoita, että pienellä lapsen tarvitsisi käyttää älypuhelinta, padia tai muuta, mutta ennenkin katsottiin surutta telkkarista sarjoja tuntitolkulla.
-Nykyisin lapsia pitää tunnekasvattaa ja vanhemmille painotetaan sen tärkeyttä, että lapsi tulee kuulluksi ja kohdatuksi. Ei omassa lapsuudessani tunteita sanoitettu kuten nykyään tai vanhempia vaadittu tilille siitä, miten heidän kasvatusmetodinsa vaikuttavat lapsen tunne-elämään ja kehitykseen. Monissa tilanteissa kasvatuskeinot olivat jotain ihan toista kuin nykyään ja moni ikätoverinikin sai korvapuusteja, vitsaa ja muita osakseen, vaikka nuo oli lailla kielletty jo kasarilla. Helppo se on vanhemmalla ikäpolvella sanoa, että kyllä lapset pidettiin ennen paremmassa kurissa. Varmasti, kun vanhemmilla oli keinoja, jotka ovat nykyisin laittomia ja kyseenalaisia.
Tässä muutamia esimerkkejä, joiden lisäksi vanhemmilta vaaditaan muutenkin. Ysärillä ei päiväkodissa mitään Wilmaa ollut, vaan asiat juteltiin kasvokkain. Koululaisilla oli reissuvihot, eikä niihin raportoitu jatkuvasti. Vanhemmilta odotettiin osallistumista vanhempainiltaan kerran tai kahdesti vuodessa, nykyään on vaikka minkälaisia vasuja, lomakkeiden täyttämisiä tai muutakin osallistumista. Tämä kaikki pitäisi hoitaa työelämän ohessa, joka on muuttunut paljon vaativammaksi (tätä ovat sanoneet työelämässä vuosikymmeniä olleet, että työtahti oli ennen ihan toista ja nykyään on paljon raskaampaa).
Kommentit (1232)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten vielä vanhemmilla oli paljon enemmän aikaakin, kun ei mennyt somessa notkumiseen aikaa.
Äidit ja isät lukivat sanoma- ja aikakauslehtiä tai rupattelivat lankapuhelimessa. Eli sai sen ajan silloinkin kulumaan muuten kuin lapsen kanssa.
En ymmärrä näitä vaateita, että lasten kanssa pitäisi koko ajan jotenkin erikseen olla. Olisi se kauheaa, kun olisi vanhempi lapsen kanssa koko ajan ahdistelemassa ja seurustelemassa taaperoiän jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sivusta seuranneena olen samaa mieltä. Lapset saattoivat olla kesäisin kaikki arkipäivät pihalla ja leikkiä keskenään, kävivät vain kotona syömässä. Kerrostaloissa lapset huusivat pihalla "Äiti, tuu ikkunaan, täällä huutaa Maija".
Suomessa lapsiperheet ovat kansainvälisesti uupuneimmasta päästä. Tämä on sitä ns. intensiivistä vanhemmuutta. Ihan hieno asia mutta onko se liian raskasta, jos on vähänkin suorittajataipumusta, kuten monilla on?
Mietipä lapsia, jotka eivät saa rauhassa kasvaa ja seikkailla, kun vanhemmat tärkeinä puuttuvat joka asiaan. Ei tajuta, että lapsikin tarvitsee omaa aikaa ja elämää ja yksityisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Sivusta seuranneena olen samaa mieltä. Lapset saattoivat olla kesäisin kaikki arkipäivät pihalla ja leikkiä keskenään, kävivät vain kotona syömässä. Kerrostaloissa lapset huusivat pihalla "Äiti, tuu ikkunaan, täällä huutaa Maija".
Suomessa lapsiperheet ovat kansainvälisesti uupuneimmasta päästä. Tämä on sitä ns. intensiivistä vanhemmuutta. Ihan hieno asia mutta onko se liian raskasta, jos on vähänkin suorittajataipumusta, kuten monilla on?
Mulla on masennustaustaa jonka takia olin vauvaperhepsykologin ns. vuorovaikutusjaksolla. Sain kyllä ihan hyviäkin juttuja sieltä, mutta tavallaan se kun pitää olla koko ajan niin läsnä vauvan kanssa tuntuu musta järkyttävältä vaateelta. Sekään ei varmaan ole edes se pointti vauvan kanssa.
Oikeastihan tuo vauvakin on sellainen aika itsenäinen tyyppi joka on perustyytyväinen jo kun on ruoat saatu ja vaipat vaihdettu ja jos sen lisäksi jaksaa jonkun verran jutella sen kanssa niin vauva on iloinen ja kehittyy hyvin.
Mun pitäisi esim. olla myös kauheasti lukemassa lapselle ja loruttelemassa, mutta se on todella vaikeaa kun vauva tulee repimään kirjat pois käsistä ja jaksaa loruja pienen hetken. Jotain kuunnelmaa vauva jaksaa sitten taas kuunnella, mutta eihän siinä ole "vuorovaikutusta".
Mun vauva on vielä usein sellainen, että se haluaa selvästikin leikkiä yksin. Jos tuppaan väärään aikaan seuraan niin se katsoo sellaisella ilmeellä, että mitä sä siinä teet.
Musta on aika inhottavaa, että annetaan ymmärtää vanhemmille, että sen lapsen kanssa pitäisi koko ajan puuhata jotain erityistä tai ettei vauvan seurassa saa samaan aikaan itse vain möllöttää vaikka teeveetä katsoen tai nettiä selaten jos lapsikin tekee jotain ihan muuta. Sanotaan, että lapsella ei saa olla ruutuaikaa, mutta kun ei se edes katso sinne päin kuin hetken ja kyllästyy ja teevee on hiljaisella.
En ymmärrä ketä sekään oikein palvelee jos vanhempi yrittää koko ajan liikaa lapsen kanssa ja väsyy itse, muuttuen tiuskivaksi ja kireäksi vanhemmaksi. Mulla ainakin kilahtaa nupissa jos teen vanhemmuudesta itselleni jonkin suorituksen. En edes ymmärrä pointtia kun tälläkin hoidolla vauva on koko ajan kehityksessä ikätasollaan ja todella iloisen oloinen.
Jos juttelen vauvalle ja kerron ulkona ollessakin asioita ympäristöstä asioita "sanoittaen" niin ihmetyttää jos ei se riitä. Nuo ohjeistukset aiheuttavat itselleni ainakin paineita kun ne ovat muutenkin jo katossa. Eivät ne varmaan sitä ole jos on muutenkin sellainen, että pystyy helpommin suodattamaan ohjeistuksia, mutta jos on suorittajaluonne joka haluaa tehdä kaiken oikein on kyse vähän samasta kuin siinä, että antaa painonhallintavinkkejä syömishäiriöiselle.
Mitä sitten?
Helpottaako toi uskomus jotenkin?
Vierailija kirjoitti:
Kun nykyään hankitaan lapsia, ei kestä kauaa, kun alkaa valitus oman ajan puutteesta. Ne lapset ON omaa aikaa, ei niitä kukaan ole pakottanut hankkimaan. Myös kitinä, että lomaa ei ole, kun se pitää viettää lasten kanssa. Miksei ihmiset voi iloita lapsistaan ja lasten kanssa olosta? Miten joku edes kuvittelee, että lasten saamisen jälkeen elämä ei muutu mitenkään?
Kyllähän se oma aika on kortilla kun pilttiä ei voi vain laittaa ruudun eteen viihtymään tai leikkimään pihalle vaan pitää leikittää ja sanoittaa kaikki tunteetkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alle 25-vuotiaiden tapaturmaiset kuolemat on pudonneet 1980-90 -lukujen 200-300 vuosittaisesta kuolemasta alle kolmannekseen. Alle 15 vuotiaita on kuollut vielä 1970 luvulla vuosittain yli 300, tänä päivänä noin 20.
Jotain kai vanhempien huolellisuuden asteesta tämäkin kertoo?
Johtunee varmaan enemmän siitä, että nykynuoret on lihavia ja laiskoja eikä niitä kiinnosta mikään fyysinen aktiviteetti, missä näitä tapaturmia voi sattua.
Nojaa, sama tilastokeskuksen artikkeli kertoi, että valtaosa kuolemista tapahtui moottoriajoneuvoilla tai myrkytyksien johdosta.
Vierailija kirjoitti:
Ystaväni tytär sai lapsen ja tapasin heidät kun vauva oli 4kk. Kysyin miten on mennyt ja nuori äiti sanoi hiukan häpeillen ettei he eivät ole päässeet harrastuksiin kun vauva on ollut nuhainen. HARRASTUKSIIN? Meinasivat kuulemma aloittaa uinnin . Ja muskariin ei ole päässyt nuhan takia.
Minä olin kasarilla käynyt hädin tuskin yksin kaupungilla alle 4 kk vauvan kanssa.
Selvasti sinull ei ole lasta. Vauvakin tykkaa virikkeista j muskari on mahtava paikka vauvalle, samoin vauva hierontA.
Vauvoilla on myos uima refleksit, jotun on hienoa jos vàuva paasee uimaan ja siten vahvistamaan naita luontaisia kykyja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakin suomalaiset vanhemmat, ja kyllä ne muuallakin länsimaissa, osaavat uhriutua ja tehdä hyvin tiettäväksi, että ovat vanhempia.
Ja se on vain hyvä asia. Jos tuo toisen ihmisen tähän maailmaan, niin silloin pitää olla resursseja tehdä sen toisen elämästä hyvää.
Käytännössä rahaa pitää olla sen verran, että pystyy maksamaan lapselle koulutuksen siinäkin tapauksessa että tulevaisuudessa tulee lukukausimaksut. Myös terveysvakuutus ja mahdollisuus käydä tarvittaessa yksityisellä ovat ihan perusjuttuja joihin vanhemmilla on oltava rahaa.
Lomamatkat, harrastukset yms. ovat myös tärkeitä. Lisäksi lapsella on oltava sellaiset vaatteet, puhelin yms. kuin muillakin ja käytössä tarpeeksi taskurahaa.
Ennen vanhaan oltiin itsekkäitä, ja tehtiin lapsia "koska mä haluun". Boomerit pitivät lapsia lähinnä lemmikkieläiminä joiden elämällä ei ollut niin väliä. Onneksi nykyään on toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystaväni tytär sai lapsen ja tapasin heidät kun vauva oli 4kk. Kysyin miten on mennyt ja nuori äiti sanoi hiukan häpeillen ettei he eivät ole päässeet harrastuksiin kun vauva on ollut nuhainen. HARRASTUKSIIN? Meinasivat kuulemma aloittaa uinnin . Ja muskariin ei ole päässyt nuhan takia.
Minä olin kasarilla käynyt hädin tuskin yksin kaupungilla alle 4 kk vauvan kanssa.
Selvasti sinull ei ole lasta. Vauvakin tykkaa virikkeista j muskari on mahtava paikka vauvalle, samoin vauva hierontA.
Vauvoilla on myos uima refleksit, jotun on hienoa jos vàuva paasee uimaan ja siten vahvistamaan naita luontaisia kykyja
Vauvatkin ovat yksilöitä. Kävin vauvani kanssa vauvahieronnassa. Ryhmän vauvat olivat suunnilleen parin kuukauden ikäisiä. Se kuulostaa kivalta, mutta minusta ne tapaamiset olivat lähinnä stressaavia, kun sen ikäiset vauvat usein vielä itkivät ja huusivat siinä hierontatilanteessa. Ainakin oma vauvani pysyi tyytyväisempänä kotona.
Vierailija kirjoitti:
Facessa (tekijältä Calm Parenting podcast) tuli vastaan hyvä video, jossa menneiden sukupolvien äiti oli kertonut lapsenlapsen saadessaan, että ei me silloin mietitty mitä lapsen kanssa tehdään, vaan jatkettiin vain elämää. Tuli uusi sisarus perheeseen, ja taas vain jatkettiin elämää. Ei edes PYSÄHDYTTY MIETTIMÄÄN vanhemmuutta, kasvatusta, lapsen etua, lapsen kehitystä, psyyken kehitystä, mitään. Lapset oikeasti vain pyöri siinä sivussa!
Ruokaa tehdään isommat määrät mutta lapsia ei erikseen mietitä tai kasvateta, ei olla edes saatavilla niille lapsille. Minä olen x-sukupolvea ja minut on kasvatettu juuri noin, "ei kasvatettu mitenkään".
Nykyään on aivan toisin.
Minullakin on tuollaiset siinä ne lapset vain pyöri jaloissa-vanhemmat. Ruokaa oli ja katto pään päällä ja jotain vaatetta ettei nyt palelluttu talvella ja siinä se.
Minäkin olen x-sukupolvea, ihan siitä loppupäästä eli 70,-ja 80-lukujen taitteesta.
Lapsuuden kotona ei ollut oikein mitään, ei aineellista hyvää, eikä mitään henkisen puolen juttujakaan. Mistään ei puhuttu, ei neuvottu, ei ohjattu, missään ei käyty, tunteita ei ollut olemassakaan, tarpeista nyt puhumattakaan.
Kaikkeen oli vakiovastaus, et sää mitään tartte. Vanhemmat kävivät töissä ja kotona kotityöt teetettiin lapsilla. Vapauttakaan ei ollut, kavereita katsottiin todella pahalla, mihinkään ei päässyt.
Välillä mietin ovatko omat lapseni liiankin lellittyjä. Lukiolaisia ovat ja olen huolehtinut, että saavat huomiota, rakkautta, tukea. Saaneet harrastaa, on käyty pieninä muskarit ja jumpat, isompina telinevoimistelu, pianotunnit, kuvataidekoulu. Lopulta rakkaimmiksi harrastuksi valikoitui futis ja salibändy. Perheenä on reissattu, retkeilty, käyty leffassa ja ulkona syömässä. Huolehdittu, että on asianmukaiset varusteet ja että voivat pukeutua kivasti.
Aikuistuvilla lapsillani on itsetunto ja itsekunnioitus, mutta myös empatiakyky ja sosiaaliset taidot. Heillä on unelmia ja suunnitelmia. Eväitä, joilla voi rakentaa tulevaisuutta ja joista voi antaa toisillekin. Pystyvät siis antamaan itsestään ja jakamaan asioita, olemaan avoimia. Ja osaavat ottaa apua vastaan tarvittaessa.
Kaikki tuo ylläoleva on minun pitänyt opetella itse aikuisena. Vanhempieni vanhemmuus oli helppoa, eihän sitä edes ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmuus on nykyisin jotain ihmeen suorittamista. Nykyisin vanhemmat ovat itsekeskeisiä, kylmiä ja tunnevammaisia. Voi lapsiparat.
Nimenomaan ennen vanhemmat olivat tuollaisia. Tunteet ja enpatiakadvatus täysin puutteellisia. Tunteita jopa halveksittiin ikäänkuin älyn vastakohtana eikä ymmärretty niistä mitään. Onneksi nykyvanhemmat ei ole usein yhtä tyhmiä ja tunnevammaisia.
Minkä takia nykyisin erityislasten määrä on moninkertaistunut? Kyllä se johtuu tuosta vanhemmuuden suorittamisesta, jossa luetellaan, mitä kaikkea joutuu tekemään lapsen eteen ja hyväksi. Pieniä lapsia säilötään pahimmillaan yli 10 tuntia päivässä meluisissa päiväkodeissa, jotta vanhempien omat harrastukset ja muu oma aika säilyisi. Vanhemmuus, k
No huh. Erityislapsia on aina ollut, ennen ei diagnosoitu eikä mitään tukitoimia ollut. Kurilla vain kaikki kilteiksi ja hiljaisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Ystaväni tytär sai lapsen ja tapasin heidät kun vauva oli 4kk. Kysyin miten on mennyt ja nuori äiti sanoi hiukan häpeillen ettei he eivät ole päässeet harrastuksiin kun vauva on ollut nuhainen. HARRASTUKSIIN? Meinasivat kuulemma aloittaa uinnin . Ja muskariin ei ole päässyt nuhan takia.
Minä olin kasarilla käynyt hädin tuskin yksin kaupungilla alle 4 kk vauvan kanssa.
Vauvojen viemistä harrastuksiin ja hoitoon painostavat yleensä ne isovanhemmat sosiaalistaminen perusteenaan, jotka veivät itse lapsen jo 2 kk hoitoon. Haluavat sillä tavalla oikeuttaa oman toimintansa aikoinaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ainakin suomalaiset vanhemmat, ja kyllä ne muuallakin länsimaissa, osaavat uhriutua ja tehdä hyvin tiettäväksi, että ovat vanhempia.
Noin voi tietenkin sanoa vain lapseton.
Vierailija kirjoitti:
Ne kritisoivat "kyllä mekin ennen pärjättiin itse" isovanhemmat eivät käsitä, että tuolloin vanhemmuuden vaatimukset olivat paljon pienemmät. Riitti, kun naperolla oli puhtaat vaatteet ja ruokaa.
Sitä vain ihmettelee, että miksi niin ei voisi olla nytkin?
Itse asiassa en erityisemmin keksi mitään muuta, mikä nyt aiheuttaisi enemmän vaatimuksia vanhemmille, kuin nykyinen turvallisuustilanne.
Mutta se kyllä onkin jo iso asia.
Miten ihmeessä maailmasta on sitten tullut näin turvaton, että lastakaan ei voi laittaa ulos leikkimään ilma silmälläpitäjää?
Ketkä ovat lapsille vaarallisia? Ketkä muut, kuin suurimmaksi osaksi heistä ihan aikuiset ihmiset. Ja sen lisäksi toiset lapset.
Minä asuin pienenä pikkukaupungissa, jonka läpi virtasi joki. Vanhemmat kielsi menemästä joen rantaan, koska siinä oli hetteikköä ja sinne voi hukkua. Tämä oli sitten kaikille lapsille sanottu ja emme menneet. Oli pieni laivalaituri, sinne saimme mennä mutta piti olla varovainen. Ja me olimme. Kukaan lapsi ei koskaan hukkunut siihen jokeen.
Totteliko lapset vanhempiaan ennen paremmin? Lapsia oli kuitenkin ennen paljon enemmän. Kaikki kyläkoulutkin oli täynnä lapsia. Minusta lapsia ei ennen paapottu samaan tyyliin kuin nyt. Meidän piti pysytellä enemmänkin sivuhenkilöinä, ei päätähtinä. Juuri yksi mummi esitteli lapsenlapsensa hienoja rattaita, ne oli kuulemma ne kaikkein turvallisimmin varustetut ja kehitetyt, parasta mitä vauvalle voi olla, tietysti kalleimmatkin.
Meitä vietiin kaikenlaisilla rämillä, mitkä nyt just koossa pysyi. Minä työntelin veljeä rattaissa, joista vähän väliä lähti pyörä irti, se piti aina potkaista paikalleen. Leikkikentällä ei ollut yhtään aikuista ihmistä, lapsia vain ja kaiken ikäisiä, vähän isommat leikitti pienempiään jos muistivat. Jos joku muksu sai keinun kulmasta otsaansa, väliäkö tuolla. Pahemmin se maailma aikanaan murjoi, olipahan opiksi että osaa väistää.
Muistan ajan, jolloin isät sanoi pojilleen, että lyö takaisin, jos nämä valitti, että joku löi.
Eihän se oikein ole, mutta toisaalta siihen sisältyi se selkeä totuus, että itseään on opittava puolustamaan, ei sitä kukaan muu tee. Silloin ei kasvatettu lumihiutaleita.
Tässä ajassa ei enää lapsia voi kasvattaa entisin metodein, vai voiko? Ehkä jossain maalaiskylässä vielä voi.
-70 luvulla kahden lapsen äitinä kokenut että kuri ja nuhteet, rajat, rakkaus kuuluu kasvatukseen. Silloin tehtiin vanhempina parikin työtä vanhempina vaihdettiin kuulumiset työvuorojen vaihteessa toinen hoiti toinen töissä ja myöhemmin yövuorossakin. Lapsilla oli ruokaa, vaatteita, leikkikavereita naapurin lapsista ja luottamus vaikka oli kuinka pieni taapero . Meilläkin vilkkaassa kaupungissa esikoinen joutui kulkemaan kouluun jalan oli liikenne/ raitiovaunut ja piti ylittää katuja mutta niin vaan piti ensin opettaa kulkemaan ensin pari päivää valvottua sitten yksin. Ei ollut ketään muita aikuisia auttamassa omat vanhemmat vielä työelämässä ja meidänkin piti töitä tehdä. Tarhassa ja koulussa oppivat sosialisuutta, yhteistyötä. Alakoulu aikaan harrastivat sitä mikä lapsia kiinnosti, itse " jouduimme" omia menoja karsimaan. Itse opiskelin, kävin töissä hoidin kodin ja mies kahdessa vuorossa töissä ja SILTI elämä lasten kanssa oli elämäni parhainta aikaa, vaikka oli välillä rankkaa niin lapsista kasvoi ihan kunniallisia kansalaisia ovat tehneet töitä aina ovat perustaneet perheet ja elämä on kaikilta osin hyvä. Emme ole rikkaita ihan tavallisia pulliaisia . Joten minusta tuommoinen valittaminen että vanhemmat ovat tällä hetkellä väsyneitä uupuneita, kiire, raha, työnteko olivat silloinkin kortilla. Lapset tarvitsevat tukea, rajoja ja rakkautta ei vapaata kasvatusta.
Tämän päivän onnellinen iso mummo
Vierailija kirjoitti:
Ja se on vain hyvä asia. Jos tuo toisen ihmisen tähän maailmaan, niin silloin pitää olla resursseja tehdä sen toisen elämästä hyvää.
Käytännössä rahaa pitää olla sen verran, että pystyy maksamaan lapselle koulutuksen siinäkin tapauksessa että tulevaisuudessa tulee lukukausimaksut. Myös terveysvakuutus ja mahdollisuus käydä tarvittaessa yksityisellä ovat ihan perusjuttuja joihin vanhemmilla on oltava rahaa.
Lomamatkat, harrastukset yms. ovat myös tärkeitä. Lisäksi lapsella on oltava sellaiset vaatteet, puhelin yms. kuin muillakin ja käytössä tarpeeksi taskurahaa.
Ennen vanhaan oltiin itsekkäitä, ja tehtiin lapsia "koska mä haluun". Boomerit pitivät lapsia lähinnä lemmikkieläiminä joiden elämällä ei ollut niin väliä. Onneksi nykyään on toisin.
Väitätkö ettei nykyään tehdä lapsia ihan samoin ajatuksin kuin ennenkin????
Mietipä nyt vähän!
Kuinka paljon nykyään tekevätkään lapsia sellaiset ihmiset, joiden nimenomaan ei pitäisi laittaa maailmaan yhtäkään.
Elävät korvauksilla ja tuilla ja perustellaan uusperheitä kartellaan työntekoa, kun niin kauheesti ei jaksa!
Sano tuo kirjoituksesi ensimmäinen kappale tuolle meidänkin naapurissa asuvalle nuorelle parille, jotka pukkaa laskujeni mukaan viidettä tenavaa maailmaan, kumpikaan ei koskaan käynyt työssä ja mikään ei kiinnosta. Tupakkaa kiskotaan ja viikonloput rymytään niin että meille asti kuuluu. Siinä sitä onkin kovasti resursseja. Ja näitä meillä kyllä piisaa.
"Onneksi nykyään on toisin..."
HA HA HA HA HA HA HA HA HAAAAA... !!!!!!!!!?
En ole lukenut koko ketjua, mutta huomasin kuinka erilaisia kommentteja isovanhemmat kirjoittavat verrattuna nykyisiin vanhempiin.
Isovanhemmat kirjoittavat töistään ja kotitöistä ja siitä kuinka lapset vain solahtivat siihen arkeen mukaan. Kirjoittavat itsestään ja omasta näkökulmastaan. Ulkokohtainen töiden ja tekemisten korostaminen ehkä myös kertoo tunnetaitojen vähäisyydestä. Tämä jotenkin mielestäni kuvastaa sitä miten vanhemmuus on muuttunut.
Nykyiset vanhemmat taas kirjoittavat ensin lapsistaan ha perheestään. Ei työntekeminen tai kotityöt ole mihinkään kadonneet, ne vain ymmärretään aikuisen osaksi. Lapsia ja lapsuutta arvostetaan.
Olen itsekin kasvanut tunnekyässä kodissa, jossa piti tehdä taloustöitä ihan valtavasti heti kun kynnelle kykeni. Tajusin jossain vaiheessa itse vanhemmaksi tultuani, etten ollut ikinä keskustellut vanhempieni kanssa mistään kasvimaan kastelua syvällisemmästä asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Ja se on vain hyvä asia. Jos tuo toisen ihmisen tähän maailmaan, niin silloin pitää olla resursseja tehdä sen toisen elämästä hyvää.
Käytännössä rahaa pitää olla sen verran, että pystyy maksamaan lapselle koulutuksen siinäkin tapauksessa että tulevaisuudessa tulee lukukausimaksut. Myös terveysvakuutus ja mahdollisuus käydä tarvittaessa yksityisellä ovat ihan perusjuttuja joihin vanhemmilla on oltava rahaa.
Lomamatkat, harrastukset yms. ovat myös tärkeitä. Lisäksi lapsella on oltava sellaiset vaatteet, puhelin yms. kuin muillakin ja käytössä tarpeeksi taskurahaa.
Ennen vanhaan oltiin itsekkäitä, ja tehtiin lapsia "koska mä haluun". Boomerit pitivät lapsia lähinnä lemmikkieläiminä joiden elämällä ei ollut niin väliä. Onneksi nykyään on toisin.
Tätä on alapeukutettu, mutta kyllä tässä ollaan asian ytimessä.
Alue: Aihe vapaa
Ystaväni tytär sai lapsen ja tapasin heidät kun vauva oli 4kk. Kysyin miten on mennyt ja nuori äiti sanoi hiukan häpeillen ettei he eivät ole päässeet harrastuksiin kun vauva on ollut nuhainen. HARRASTUKSIIN? Meinasivat kuulemma aloittaa uinnin . Ja muskariin ei ole päässyt nuhan takia.
Minä olin kasarilla käynyt hädin tuskin yksin kaupungilla alle 4 kk vauvan kanssa.