Suomesta pois muuttaneiden ylimielisyys
Kommentit (202)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä muistan, kun 1960-luvulla koulukaverit kävi kesälomilla töissä au paireina tms Saksassa. Sitten heti ylioppilaaksi kirjoitettuaan menivät sinne naimisiin. Tulivat aina niin nokka pystyssä, korskeina luokkajuhlatapaamisiin vuosien jälkeen. Sitten hiljentuivät, kun miehensä jättivät ja useimmat kuolivat alkoholisoiduttuaan.
Viimeinen virke taisi mennä sadun puolelle. :D
Iso osa pitkäripaisen asiakkaista suvessa on nuoret naiset. Aamulla haetaan flindaa.
Vierailija kirjoitti:
Miten mielestäsi ylimielisyys näkyy näissä ihmisissä? Itse ulkomailla pitkään asuneena voin kertoa esimerkin: minuakin pidetään ylimielisenä, sillä unohdan toisinaan jonkun suomalaisen sanan, koska joudun ajattelemaan vieraalla kielellä koko ajan. Korvaan esimerkiksi paljon suomalaisia sanoja englannilla, sillä spontaanissa keskustelussa unohdan silloin tällöin sanan sieltä ja sanan täältä. Minulle on tästä kiukuteltu kotipuolessa kovastikin ja selän takana olen kuullut puhetta siitä, kuinka olen ylimielinen.
Pitää myös muistaa, että ympäristö, jossa asumme, muokkaa meitä ihmisiksi, joita olemme. Jos ihminen itse on jämähtänyt vaikkapa kotisuomeen pienelle paikkakunnalle, ja se lähisukulainen on asunut ulkomailla vähän siellä sun täällä, niin eiväthän ne jutut ja elämänkokemukset enää välttämättä kohtaa, ja tämä ulkosuomalainen saattaa kuulostaa ylimieliseltä erilaisine elämänkokemuksineen.
Tämä. Vuosikymmenien ulkomailla asumisen jälkeen eivät minun ja suomalaisten ystävieni elämäntyyli ja arvot useinkaan kohtaa. Olemme ns. kasvaneet erillemme. Minä ahdistun nopeasti Suomen pienissä piireissä ja ympyröissä, ahdistaa suomalaisten surkea taloudellinen tilanne ja jutut alasajetusta terveydenhuollosta. Ystäviäni varmaankin ahdistaa se, että he huomaavat minun ajattelevan monesta asiasta täysin eri tavalla.
Olen jo ajat sitten oppinut, että mitään positiivista ei kannata asuinmaastani kertoa saati arvostella jotain huomaamaani suomalaista epäkohtaa. Silloin nousee suomalaisilla niskavillat heti pystyyn. Tyytyväiseksi heidät saa, kun moittii omaa asuinmaataan. Mistä tämä kertookaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
90% näistä tulee kuitenkin häntä koipien välissä takaisin Suomeen. Käytännössä kaikki tuntemani ulkomaille muuttajat ovat palanneet Suomeen muutaman vuoden kuluttua
Esim yksi pariskunta muutti jenkkeihin ja piti suurta meteliä siitä somessa, arvaa missä nyt ovat? Takaisin kotosuomessa. Toinen muutti puolaan puolalaisen puolison kanssa, arvaa missä nyt on? Takaisin Suomessa.
Mielenkiintoista. Minä tunnen kymmeniä, Suomeen on palannut vain 1 joka lisääntyi ja ilmeisesti halusi takaisin sosialismiin jossa muut maksaa lasten kulut. Osa on asunut muualla jo 10+ vuotta eikä kukaan ole aikeissa palata. Mutta kaikki ovatkin vapaaehtoisesti lapsettomia, eli ei tarvita näitä lapsipalveluja (eikä haluta niitä veroistamme rahoittaa).
Vapaehtoisesti lapseton = feministien kusettama yli 30v nainen jolla on munasolut kuolleet. Jokainen sinkkumies joka etsii naista haluaa lisääntymisikäisen naisen jatkaakseen sukuaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten mielestäsi ylimielisyys näkyy näissä ihmisissä? Itse ulkomailla pitkään asuneena voin kertoa esimerkin: minuakin pidetään ylimielisenä, sillä unohdan toisinaan jonkun suomalaisen sanan, koska joudun ajattelemaan vieraalla kielellä koko ajan. Korvaan esimerkiksi paljon suomalaisia sanoja englannilla, sillä spontaanissa keskustelussa unohdan silloin tällöin sanan sieltä ja sanan täältä. Minulle on tästä kiukuteltu kotipuolessa kovastikin ja selän takana olen kuullut puhetta siitä, kuinka olen ylimielinen.
Pitää myös muistaa, että ympäristö, jossa asumme, muokkaa meitä ihmisiksi, joita olemme. Jos ihminen itse on jämähtänyt vaikkapa kotisuomeen pienelle paikkakunnalle, ja se lähisukulainen on asunut ulkomailla vähän siellä sun täällä, niin eiväthän ne jutut ja elämänkokemukset enää välttämättä kohtaa, ja tämä ulkosuomalainen saattaa kuulostaa ylimieliseltä erilaisine
Onhan se irstasta ettei kritiikkiä suvaita mutta yleismaailmallinen ilmiö kyse on Cult tuurista. Vaikka se epäkohta vaikka susipaska teiden laatu iskisi silmille. Ihmetellään lehtiä myöden että oho miten puhkeaa satojen eurojen renkaat kun tiessä on kuoppia ja iskarit sylkee öljyt pihalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
90% näistä tulee kuitenkin häntä koipien välissä takaisin Suomeen. Käytännössä kaikki tuntemani ulkomaille muuttajat ovat palanneet Suomeen muutaman vuoden kuluttua
Esim yksi pariskunta muutti jenkkeihin ja piti suurta meteliä siitä somessa, arvaa missä nyt ovat? Takaisin kotosuomessa. Toinen muutti puolaan puolalaisen puolison kanssa, arvaa missä nyt on? Takaisin Suomessa.
Ulkosuomalaisia kaksi miljoonaa,että kyllä aika moni on jäänyt palaamatta.
Ei varmasti ole noin paljon. Mikä on luku jos ei laske kaksoiskansalaisia ja vain suomalaista alkuperää olevat?
Sisäministeriön sivulta löytyy tieto, että ulkosuomalaisia on n. 1,6-2 miljoonaa. Siis heitä, jotka ovat suomalaista syntyperää. Mitä tekemistä kaksoiskansalaisuuden kanssa on tässä asiassa? Kaksoiskansalaisuuden voi osassa maailman maita ottaa ihan supisuomalainen henkilö, joka täyttää ehdot maassa asumisen suhteen. Omista lapsistani osa on ottanut toisen maan kansalaisuuden Suomen lisäksi, mutta kyllä he silti ovat ihan suomalaisia ja Suomessa syntyneitäkin.
Outoa että kun ihmiset elää kuten parhaaksi näkee, niin on heti joku persutin vikisemässä.
Minä muutin ulkomaille kun koin että elämäni täällä olisi parempaa kuin Suomessa. Ja niin onkin. Ei tosiasian sanomisessa ole mielestäni mitään ylimielistä, joku toinen taas viihtyy Suomessa paremmin kuin täällä.
Vierailija kirjoitti:
90% näistä tulee kuitenkin häntä koipien välissä takaisin Suomeen. Käytännössä kaikki tuntemani ulkomaille muuttajat ovat palanneet Suomeen muutaman vuoden kuluttua
Esim yksi pariskunta muutti jenkkeihin ja piti suurta meteliä siitä somessa, arvaa missä nyt ovat? Takaisin kotosuomessa. Toinen muutti puolaan puolalaisen puolison kanssa, arvaa missä nyt on? Takaisin Suomessa.
Suomesta muutetaan puolaan paremman elintason perässä. Miettikääpä sitä.
Vierailija kirjoitti:
90% näistä tulee kuitenkin häntä koipien välissä takaisin Suomeen. Käytännössä kaikki tuntemani ulkomaille muuttajat ovat palanneet Suomeen muutaman vuoden kuluttua
Esim yksi pariskunta muutti jenkkeihin ja piti suurta meteliä siitä somessa, arvaa missä nyt ovat? Takaisin kotosuomessa. Toinen muutti puolaan puolalaisen puolison kanssa, arvaa missä nyt on? Takaisin Suomessa.
Lähtiessämme meille ainakin oli päivänselvää, että muutamme joskus takaisin Suomeen. Se on vaan ottanut aikaa 28 vuotta, eikä vieläkään ole päästy siihen pisteeseen että muuttaisimme. Koko ajan kuitenkin tehdään asioita sen eteen, että asia tapahtuisi mahdollisimman vaivattomasti ja pian.
"Eli et ole perillä nykytilanteesta. Käytännössä Suomessa joutuu nykyään terveydenhuollon palvelut ostamaan yksityiseltä puolelta, samoin vanhustenhuollon jos ei halua lojua kotona vaipoissa yhden päivittäisen käynnin varassa, ja se tulee todella kalliiksi."
Olen hyvinkin perillä nykytilanteesta ja olen varautunut käyttämään yksityispuolen palveluja. Kaikki maksaa nykyään, mikään ei ole ilmaista.
Muutan syksyllä Gambiaan uuden miehen perässä. 🤭
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä aion muuttaa pysyvästi ulkomaille ja aikataulu on siinä 4-6 vuoden paikkeilla. En aio tehdä töitä, enkä ole eläkeläinen. Sieltä käsin matkustelen lisää ympäri maapalloa ja harjoitan harrastuksen ohella luultavasti jonkin sortin hyväntekeväisyyttä. Mielessä siintää Malta tai Madeira, pysyvänä "tukikohtana".
Tämäkin luonnollisesti saa alapeukkuja ja minua pidetään ylimielisenä mulkerona, kun kerron omat tavoitteeni ja suunnitelmat...
Perintöä?
Olen entinen ulkosuomalainen ja ne suomalaiset joita näin ulkomailla olivat mukavia, silleen rentoja koska hyvä sää ja hyvä meno. Harvoin Suomessa tulee juteltua kuulumisia vieraille, ulkomailla ihan normaalia. Reissaajat on yleensä avoinmielisiä, voi jakaa kokemuksia kohteista yms.
Vierailija kirjoitti:
Joillekin ihmisille pelkkä aihe, eli ulkomailla asuminen, on jostain syystä punainen vaate. Tuskin ulkomailla keskimäärin menestytään sen paremmin tai huonommin kuin Suomessakaan, ja muuttamiseen on lukemattomia syitä. Itsekin olen asunut Tanskassa joitain vuosia töiden vuoksi, ja tänä päivänä pohjoismaiden tai EU:n sisällä muuttaminen on jokseenkin yhtä eksoottista kuin Keravalta Kuopioon muuttaminen.
Aina varmaan löytyy yksittäisiä tapauksia, jotka kertovat jossain Hollannissa asumisesta kuin maailmanvalloituksesta, mutta ainakin omassa ystäväpiirissäni ulkomailla asuminen on hyvin neutraali asia, jossa ei ole mitään ihmeellistä mihinkään suuntaan.
Flytta permanent och återkom efter det till saken.
Vierailija kirjoitti:
90% näistä tulee kuitenkin häntä koipien välissä takaisin Suomeen. Käytännössä kaikki tuntemani ulkomaille muuttajat ovat palanneet Suomeen muutaman vuoden kuluttua
Esim yksi pariskunta muutti jenkkeihin ja piti suurta meteliä siitä somessa, arvaa missä nyt ovat? Takaisin kotosuomessa. Toinen muutti puolaan puolalaisen puolison kanssa, arvaa missä nyt on? Takaisin Suomessa
Minusta tuo on outo sanonta että joku tulee kotiin häntä koipien välissä. Ihmisen ei tarvi asua samassa paikassa koko elämäänsä, eikä se ole mikään häviön merkki jos muuttaa takaisin päin. Minä olen ulkosuomalainen, kolmas maa menossa ja välillä olen käynyt Suomessakin pari vuotta. Ja varmaan tulen pian pysyvämmin koska varhempani alkavat tarvimaan apua ikänsä vuoksi.
Ulkomaan vuodet ovat olleet erittäin antoisia ja koen itseni todella voittajaksi kun nuorena uskalsin lähteä. Elämänkokemus olisi todella paljon suppeapaa ilman ulkomailla asumista, tämä elämäntyyli on sopinut minulle.
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin välillä joku painottaa, kuinka hän asuu tai asui ulkomailla/etelä-, keski-, tai länsi-euroopassa jne.
Hämmentävästi sitä maan nimeä ei voi, kenties paljastumisen pelossa, kertoa suoraan.
Jos sinun on oleellista tietää, mikä maa on kyseessä, niin kysy pois tiehensä.

Miksi ihmeessä asuinpaikkaansa pitäisi jollekin foorumin uteliaalle kertoa? Ulkosuomalaiset ovat helpommin tunnistettavissa asuinpaikkansa perusteella kuin muut suomalaiset, varsinkin jos eivät asu jossain isossa maassa jossa on hyvin paljon suomalaisia, kuten USA:ssa.
-ulkosuomalainen joka ei asuinpaikkaansa täällä kerro
P. S. En myöskään kerro mistä kaupungista Suomessa olen kotoisin, ei nämä keskusteluihin tuo mitään lisäarvoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
90% näistä tulee kuitenkin häntä koipien välissä takaisin Suomeen. Käytännössä kaikki tuntemani ulkomaille muuttajat ovat palanneet Suomeen muutaman vuoden kuluttua
Esim yksi pariskunta muutti jenkkeihin ja piti suurta meteliä siitä somessa, arvaa missä nyt ovat? Takaisin kotosuomessa. Toinen muutti puolaan puolalaisen puolison kanssa, arvaa missä nyt on? Takaisin Suomessa
Minusta tuo on outo sanonta että joku tulee kotiin häntä koipien välissä. Ihmisen ei tarvi asua samassa paikassa koko elämäänsä, eikä se ole mikään häviön merkki jos muuttaa takaisin päin. Minä olen ulkosuomalainen, kolmas maa menossa ja välillä olen käynyt Suomessakin pari vuotta. Ja varmaan tulen pian pysyvämmin koska varhempani alkavat tarvimaan apua ikänsä vuoksi.
Ulkomaan vuodet ovat olleet erittäin antoisia ja koen its
Joo, en oikein ymmärrä itsekään miksi takaisin Suomeen muuttaminen olisi muka jotenkin häpeällistä. Itsellä ei ole sellaisia suunnitelmia koska olen asunut täällä rapakon takana vuosikymmeniä, mutta tunnen muutamia paluumuuttajia. Heidän syynsä palata ovat yhtä moninaisia kuin ihmiset yleensäkin. Jotkut palasivat koska ikääntyvät vanhemmat alkoivat tarvita apua, jotkut lasten takia ja jotkut ihan vaan koska se tuntui siinä elämänvaiheessa oikealta. Yksi sai Suomesta oman alansa töitä ja palasi koska katsoi sen olevan hyväksi urakehitykselleen.
Omassa suvussa on ollut ulkomaille muuttajia jo sadan vuoden ajan joten sitä ei meidän perheessä pidetty mitenkään erikoisena tai "hienona". Ihan duunareita olivat. Amerikanpaketit ja kirjeet ja kaukaiset vierailijatkin ovat olleet tuttuja vuosikymmeniä, minä vaan olen osa tätä jatkumoa nyt.
Noh noh.
Suomalainen on sellainen joka vastaa kun ei kysytä,
kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään,
sellainen joka eksyy tieltä, huutaa rannalla ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen: metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat.
Tuolta tulee suomalainen ja ähkyy, on tässä ja ähkyy, tuonne menee ja ähkyy, on kuin löylyssä ja ähkyy kun toinen heittää kiukaalle vettä.
Sellaisella suomalaisella on aina kaveri,
koskaan se ei ole yksin ja se kaveri on aina suomalainen.
Eikä suomalaista erota suomalaisesta mikään, ei mikään paitsi kuolema ja poliisi.
(Jorma Etto)
Viimeinen virke taisi mennä sadun puolelle. :D