Lue keskustelun säännöt.
Mun ikivanha äiti on raskas marttyyri, aina ollut ja jatkuu vaan
22.06.2024 |
Ei ikinä halunnut tehdä töitä, vaikka menneinä vuosikymmeninä oli töitä kouluttamattomillekin. Oli duunari isän elätettävä ja haukkui kun tämä ei vienyt hienoihin paikkoihin syömään ym. Martyyriksi heityäytyi aina, kun isän eläke ei riittänyt elättämään molempia, kiukutteli kun pitää töitä etsiä. Ehti elämässään ehkä 5- 7vuotta tehdä töitä. Kaikki oli aina isän syytä, ei saanut tarpeeksi vaatteita jne
Kun isä kuoli vuosikymmeniä sitten, heittäytyi mun ainoan lapsen harteille, mun piti viihdyttää, viedä teatteriin , risteilylle ja autoajeluille. Selvittää hänen jatkuvia naapuri riitoja . En nuorena aikuosena heti ymmärtänyt ettei tuo ole ihan normaalia. Haukkui mua jo alaikäisenä huoraksi, perseeni oli liian iso, vaikka on itse aina ollut tosi lihava.
Paljon muutakin loisi elämänsä. Nyt on hoitokodissa, ei dementiaa. Aina jaksaa syyllistää kun en jatkuvasti käy. Kun käyn, mun pitäisi ulkoiluttaa häntä, viedä torille, keksiä tekemistä. Voin kertoa ettei paljon huvita käydä.
Kommentit (25)
Ehkä joiltakin äideiltä odotetaan uraa, mutta onko se automaattisesti niin. Ehkä on esteitä ettei ole ollut sopivaa uraa. Ellei ole kuin kone ja paahtaa, ei ole koskaan kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat itsekin aika ikävälle nyt vonkuessasi "mene töihin" tyyppisiä lauseita iäkkäälle äidillesi täällä. Syyllistät. Siihen aikaan oli normaalia että mies saattoi elättää. Ehkä hän tosiaan kärsi rahan puutteesta, eikä pystynyt käymään töissä, oli rajoitteita. Itse oot vienyt noihin paikkoihin eli risteily ja teatteri, ei muut niitä vaadi. Kiitä itseäsi että autoit toisia. Ikävää että haukkui sinua noin rumasti, jokin on silloin vialla jos omaa lasta haukkuu, muilla ei ole myös ollut helppo äiti - vaikka töissä käynyt. Ehkä muut sukulaiset voivat käydä katsomassa ja viemässä tarvittavat asiat, avustamassa. On myös sosiaalityöntekijöitä jotka auttavat vanhuksia, myös omahoitaja pitäisi löytyä. Osalla jopa auto käynteihin muualla yhdessä, jos bensat maksaa kunta tai omainen tms.
Miten vanhoista äideistä nyt on kysymys? Minun äitini on syntynyt ennen sotaa, mutta hän on ollut työelämässä 50-luvun lopusta saakka. Isäni olisi halunnut vielä 60-luvullakin kotirouvan mutta ei pystynyt elättämään perhettä. Äitini kävi vuorotyössä ja joutui silti tekemään kaikki kotityöt. Hirveän katkera hänkin on siitä että lukio jäi kesken eikä saanut opiskella, vaan teki paskaduunia koko ikänsä. Pääsi kuitenkin varhaiseläkkeelle ja on ollut nyt eläkeläisenä 30 vuotta. Arvatkaa onko leskenä pitkästynyt. Ja syyllistää lapsiaan ja lastenlapsiaan siitä että on niin yksin.
Vierailija kirjoitti:
Oletteko miettineet mitä teidän omat lapset ajattelevat teistä ja sitä tulevatko katsomaan kun olette vanhoja? Jos ei ole lapsia, oletteko ajatelleet miten yksinäistä vanhuutenne on?
Olen miettinyt, kauhuissani. Tahtoisin olla mukava, ystävällinen ja kiitollinen vanhus, jota jälkipolvi auttaa mielellään. Mutta pelkään muuttuvani samanlaiseksi kuin äitini.
Täytynee ryhtyä työstämään omaa käyttäytymistä ja perhesuhteita jo nyt, ettei tilanne lähde ajautumaan väärään suuntaan.
Mulla on ihan luvallinen ase. En aio katsoa vanhuuskorttia loppuun. Liian paljo on omalla äidillä sairuksia joita en itse halua kokea.
Olen ajatellut, että toivottavasti olen tullut enemmän isääni kuin persoonallisuuhäiriöiseen äitiini. Lasta olen kannustanut ja tukenut omaan elämään ja oman tien löytämiseen. Lasten tehtävä ei ole olla vanhuksen hoitaja ja terapeutti.
-ohis